Kvartti 4/2016 08.12.2016  |  Teemu Vass

”Ensimmäisillä kohtaamisilla on merkitystä”

Tutkimus englantia puhuvista, ammattitaitoisista irakilaisturvapaikanhakijoista Suomessa

  • Turvapaikanhakijoiden majoitusta SPR:n vastaanottokeskuksessa. (Kuva: Jussi Vierimaa, Suomen Punainen Risti)

TyömarkkinatHyvinvointiMaahanmuutto

Suomeen saapui viime vuoden alkusyksystä alkaen kaikkien aikojen mittavin turvapaikanhakija-aalto. Yksistään syyskuussa 2015 maahan saapui yli 10 000 turvapaikanhakijaa, joita tuli eniten Irakista. Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkija Maria Nyman kertoo hankkeesta, joka perustuu irakilaisten, englantia puhuvien ja työkokemusta omaavien turvapaikanhakijoiden haastatteluihin.

”Käynnistimme tutkimushankkeen nopeassa tahdissa heti syyskuussa, ja jo kuun lopussa tehtiin ensimmäinen pilottihaastattelu. Ajatus hankkeesta syntyi vanhemman tutkijakollegan todettua, että tässä on ilmiö, jota ei aiemmin ole Suomessa nähty ja joka olisi tärkeää taltioida heti alkumetreiltä.

Olen tehnyt vapaaehtoistyötä sekä itsenäisesti että Punaiselle Ristille jo aikaisemmin ja minulla oli yhteyksiä joihinkin niihin vastaanottokeskuksiin, joissa haastatellut olivat rekisteröityneinä.  Tulin hankkeeseen mukaan tämän taustani vuoksi. Vastaanottokeskukset eivät ole paikkoja, joihin olisi helppo noin vain mennä etsimään haastateltavia. Osa haastateltavista oli nähnyt minut aiemmin muussa kuin tutkijan roolissa, mikä herätti luottamusta ja auttoi tutkimuksen toteuttamista.

Haastateltavien valinta

”Osoittautui haasteeksi löytää turvapaikanhakijoiden joukosta sellaisia, jotka osaisivat riittävän hyvin englantia.

Nyt haastatteluihin osallistui 22 henkilöä, kolme naista ja 19 miestä. Heillä kielitaito riitti englanninkielisiin haastatteluihin, mutta joidenkin kysymysten kohdalla oli vaikeuksia. Näitä kysymyksiä muokattiin yksinkertaisemmiksi ja kysymykset käännettiin myös arabiaksi.

Kaikki tutkimukseen haastattelemani henkilöt olivat irakilaisia. Aluksi tehdyissä pilottihaastatteluissa oli mukana myös somaleja ja afgaaneja, mutta teimme kuitenkin päätöksen keskittyä irakilaisiin, koska heitä tuli Suomeen selkeästi eniten.

Haastatellut olivat haastattelun aikaan rekisteröityneinä Helsingin ja Turun vastaanottokeskuksiin, mutta puolet heistä asui kotimajoituksissa. Lähes kaksi tuntia kestäneet haastattelut tehtiin vastaanottokeskusten ulkopuolella, muun muassa kirjastojen ryhmätyötiloissa.

Tarkoitus oli alun perin keskittyä nimenomaan työllistymiseen liittyviin asioihin. Haastattelulomakkeessa oli kuitenkin kysymyksiä myös muun muassa heidän matkastaan tänne sekä kulttuurieroista ja tulevaisuuden odotuksista. Materiaalista tuli niin rikas, etten malttanut olla analysoimatta sitä muidenkin aiheiden kuin työn osalta.

Turvapaikanhakijoita koskeva julkinen keskustelu on painottanut vahvasti sitä, että heidät pitäisi saada töihin niin pian kuin mahdollista. Haastateltavani sanoivat itsekin, että tämä on heille tärkeintä. Oma vaikutelmani kuitenkin on, ettei se tule olemaan helppoa. Kun katsotaan turvapaikanhakijoiden koko joukkoa, yllättävän monet ovat luku- ja kirjoitustaidottomia, vailla koulutusta ja puhuvat vain arabiaa."

Kulttuuri

”Omat haastateltavani muodostivat etuoikeutetun ryhmän. He tulivat keskimäärin vauraammista perheistä, useiden vanhemmat olivat esim. lääkäreitä, ja perheissä on eletty kenties tasa-arvoisemmin kuin irakilaiset yleensä. Minään elintasopakolaisina en ainakaan näitä haastateltavia pitäisi. On selvää, että he eivät edusta turvapaikanhakijoiden koko kirjoa.

Keskusteluissa tuli ilmi, että vaikka tässä ryhmässä myös miehet puhuvat tasa-arvon puolesta, käsitteenä tasa-arvo määrittyy suomalaisessa kulttuurissa aivan eri lailla kuin heillä.

Äidit ja siskot ovat saaneet käydä töissä ja opiskella, mikä ei siis ole itsestäänselvyys Irakissa. Varsinkin Isisin tultua tilanne on kiristynyt. Jotkut miehistä olivat sanomansa mukaan yrittäneet tyrkyttää puolisoilleen tasa-arvoa, mutta monien naisten on vaikeaa hahmottaa ajatusta. Tietynlainen naisen asema on kulttuurissa syvään juurtunut.

Joissakin tutkimuksissa on huomattu ihmisten hakeutuvan sellaisiin maihin, joiden he ajattelevat vastaavan omaa persoonallisuuttaan tai arvomaailmaansa.¹ Tämänkin haastatteluaineiston perusteella vaikutti, että haastateltavat olivat tulleet juuri Suomeen siksi, koska täkäläiset arvot ovat samoja, joita he itsekin arvostavat. Näitä asioita ovat ihmisoikeudet, turvallisuus, ja Suomen korkeatasoinen koulujärjestelmä. He olivat tienneet niistä jo ennakolta.

Kaikki haastateltavat eivät olleet muslimeja. Haastateltavat sanoivat, että jos he jäävät Suomeen, he eivät halua millään tavoin korostaa uskontoaan täällä. Se on aiheuttanut niin paljon ongelmia kotimaassa. Uskontoa harjoitetaan kotona, ja he haluavat pitää sen täällä erillään työelämästä ja muista sosiaalisista suhteista."

Matka

”Matka Suomeen on ollut useimmille järjettömän rankka kokemus. Litterointiprosessin aikana, kun olin alkanut uudestaan kuuntelemaan heidän tarinoitaan nauhalta, näin kolmen viikon aikana lähes pelkkiä painajaisia tai en saanut ollenkaan nukuttua. Balkanilla pakolaisilla tehdään esimerkiksi elinkauppaa, ja yksi minunkin haastattelemistani henkilöistä kertoi olleensa tilanteessa, jossa joku matkakumppani oli löytynyt aamulla silvottuna.

Irakista lähtiessään ihmisillä oli se käsitys, että Suomi ottaa irakilaiset vastaan ongelmitta. Haastateltavani kertoivat, että heille oli jaettu myös disinformaatiota Facebookissa ja muissa kanavissa. Luultiin, että Suomesta saa automaattisesti turvapaikan, asunnon, hyvän työpaikan ja luksuselämän. Näillä väärillä odotuksilla moni perheellinen lähti ajatellen, että Euroopasta käsin olisi helpompaa saada muu perhe turvaan. Kun todellisuus paljastui, osa lähti takaisin.

Syynä oli kenties se, että huomattiin asioiden järjestyvän täällä hyvin hitaasti. Jotkut taas eivät kestäneet ajatusta, että muut perheenjäsenet olivat turvattomalla alueella, kun toivo oli alkanut hiipua nopeasta turvapaikan saannista ja perheen yhdistämisestä Suomessa.

Matka aiheuttaa varmasti trauman jälkeisiä stressioireita monille. Tutkimusten mukaan näitä esiintyy pakolaisilla jopa kymmenen kertaa enemmän kuin muilla. Oireet tulevat viiveellä. Usein vasta sitten, kun on saatu asunto, jossa pystyy turvallisesti levähtämään, aivot alkavat työstää kokemuksia.

Tämä kannattaa muistaa, kun toivotaan pakolaisten integroituvan mahdollisimman nopeasti suomalaiseen työelämään. Ei voi odottaa, että kaikki sopeutuisivat normaalielämään saman tien, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jo nyt psykiatreista on Suomessa pulaa. Miten on varauduttu siihen, että nämäkin ihmiset saataisiin työkuntoon?

Työllistyminen

Haastateltavat olivat itsekin sitä mieltä, että heille tärkeintä on päästä mahdollisimman nopeasti töihin Suomessa. Se on kunnia-asia ja heille itsestään selvää. He eivät ole tottuneet siihen, että ihminen voisi tulla toimeen tekemättä työtä. Osittain heidän odotuksensa työllistymisestä ovat kuitenkin epärealistisia.

Tutkijan näkökulmasta katsottuna huolestuttaa käytäntö, etteivät turvapaikanhakijat saa tehdä ensimmäisten kuukausien aikana lainkaan töitä. Oikeuden työntekoon saa 3 kk kuluttua, jos on saapunut matkustusasiakirjalla, ja 6 kk päästä, jos on tullut ilman papereita. Kun vastaanottorahan saaminen on tehty heille melko helpoksi, onko vaarana, että heidät opetetaan tukiluukulle? Tätä riskiä lisää se, jos työllistymisessä on muuten paljon alkukankeutta.

Pakolaisten työllistymismahdollisuuksia heikentää kielitaidon ja koulutuksen puute, varsinkaan kun Suomessa ei enää juurikaan ole kouluttamattomille soveltuvia töitä. Joitakin länsimaisen yhteiskunnan edellyttämiä taitoja heillä sen sijaan on. Älypuhelimia osataan käyttää, niillä pidetään yhteyttä perheeseen ja esimerkiksi Google Mapsin avulla on suunnistettu Eurooppaan.

Työnhaku voi olla heillä aivan erilaista kuin Suomessa. Kuulemassani esimerkissä työnhakijat olivat menneet aamuisin maantien varteen seisomaan, ja päivätyöläisiä tarvitsevat työnantajat noutivat sieltä kyytiin. Jos heille sanoo etukäteen, että tule ensi tiistaina kello yhdeksältä tähän osoitteeseen, he eivät välttämättä löydä paikalle. Alussa pitäisi auttaa kädestä pitäen.

Suomi vaikuttaa olevan kuin eri planeetta Irakiin verrattuna, sekä näille koulutetuille turvapaikanhakijoille että muille. Tavat ovat niin erilaiset. Olisi tärkeää, että työllistymispalveluja voitaisiin suunnitella jonkun heidän kulttuuriinsa kuuluvan kanssa, joka osaisi sitten opastaa muita siten, että viesti menee paremmin perille. Räätälöinti vaatii tietysti paljon resursseja alkuvaiheessa, mutta toinen vaihtoehto voi olla ehdollistuminen toimeentulotukeen. Muutenkin turvapaikanhakijat kannattaisi ottaa mukaan kaikkeen heitä koskevan toiminnan suunnitteluun.

Viranomaiskäytännöt eivät myöskään avaudu aina kovin helposti. Yritin itse ottaa yhdessä vaiheessa selville verottajalta ja Migristä, saavatko turvapaikanhakijat tehdä vapaaehtoistyötä, mitä monet haastateltavistani peräänkuuluttivat. En saanut vastausta enkä onnistunut selvittämään asiaa netistäkään. Itse ajattelen – kuten haastateltavat ovat minulle toistuvasti selittäneet – että mikä tahansa tekeminen olisi parempi turvapaikanhakijoille kuin joutenolo, johon he eivät ole omassa maassakaan tottuneet.

Päättäjille haluaisin esittää kysymyksen: Miten perheenyhdistämissäädösten kiristämistä, perustellaan – kun lukemattomat tutkimustulokset osoittavat, että puolison läsnäolo lisää hyvinvointia ja edesauttaa työmarkkinaintegraatiota ja vähentää vastaavasi sosiaalitukien tarvetta. Huoli toisessa maassa olevasta perheestä voi olla niin iso, että siitä voi tulla kynnyskysymys työllistymisen ja laajemmin tarkasteltuna koko kotoutumisenkin suhteen²."

Kohtaamiset viranomaisten ja kantaväestön kanssa

”Haastatteluissa asiasta kysyessä nousi esiin kritiikkiä myös turvapaikkahakemusten hidasta käsittelyä kohtaan. On vaikeaa palata takaisin, jos saa hylkäyspäätöksen vihdoin vuoden odottelun jälkeen, kun on jo tottunut elämään turvallisessa, demokraattisessa maassa. Niillä, jotka valittavat päätöksestä, epävarmuutta voi jatkua kaksikin vuotta.

Ymmärrän, että tilanne on ollut viime ja tänä vuonna poikkeuksellinen, mutta käsittelyyn olisi tarvittu enemmän perehdytettyjä käsittelijöitä. Erityisesti irakilaisten omien maanmiehien apua voisi käyttää laajemmaltikin tässä asiassa; he tunnistavat murteen ja osaavat esimerkiksi kertoa, tuleeko ihminen siltä alueelta, mistä kertoo tulevansa.

Nämä haastateltavat ovat hyvin innokkaita kotoutumaan Suomeen, ja heille on tärkeää rakentaa kommunikaatiokanavat kantaväestöön ja tutustua suomalaisiin. He haluavat oppia tuntemaan kulttuuria, lainsäädäntöä ja paikallisia tapoja. Vaikka kulttuuri on erilainen, perustoiveet heillä ovat ihan samoja kuin suomalaisillakin: elää rauhassa, käydä töissä, olla perheen kanssa.

Vie varmasti aikansa, ennen kuin he todella omaksuvat esimerkiksi suomalaisen tasa-arvoajattelun. Tässäkin voisi auttaa, jos viestin kertoisi heille joku heidän oman kulttuurinsa edustaja joka on asunut Suomessa jo pidemmän aikaa.

Myös viranomaisten ja muiden suomalaisten on hyvä pitää mielessä kulttuurien erot, kun kohtaamme turvapaikanhakijoita. Tämän huomasin haastatteluja tehdessänikin. Meikäläinen tapa haastatella ihmisiä on digitaalinen ja kaavamainen. Vaikka haastateltavat puhuivat yllättävän avoimesti asioista jo haastattelutilanteessa, moni muu asia loksahti kohdalleen vasta, kun olin tavannut ihmisen useamman kerran.

Itseäni järkyttänyt kokemus turvapaikanhakijan kohtaamisesta suomalaisen virkakoneiston kanssa oli erään haastateltavan vierailu ulkomaalaistoimistossa, jossa hänen kanssaan ei suostuttu asioimaan muuten kuin suomeksi. Näin muidenkin ulkomaalaisten tulevan toimistosta ulos maansa myyneen näköisinä.

Ensimmäisillä kohtaamisilla kantaväestön ja suomalaisen yhteiskunnan kanssa on suuri merkitys. Tulijat ovat usein onnellisia jo siitä, että ovat selvinneet matkasta, saaneet tulla Suomeen ja päässeet vastaanottokeskukseen. He ihailevat sitä, että täällä on turvallista ja kunnioitetaan ihmisoikeuksia, eikä olla – heidän mittakaavassaan – kovin rasistisia. Ainakin alussa heillä on voimakas tunne, että he haluavat osoittaa kiitollisuutensa Suomelle ja antaa takaisin siitä, mitä ovat saaneet. Syrjintäkokemusten seurauksena into saattaa tukahtua.

Kirjoitin erilaisista haastattelujen ulkopuolisista kohtaamisista myös tutkimuspäiväkirjaani. Kun ihmisiä näki toisten seurassa, paljastui paljon sellaista, mitä en olisi pelkissä haastatteluissa ymmärtänyt. Ainoa haastateltavistani, jonka tiedän saaneen turvapaikan Suomesta, järjesti positiivisen turvapaikkapäätöksen saatuaan juhlat.

Muistin taas juhlissa, miten toisenlaisesta maailmasta nämä ihmiset tulevat. Parinkymmenen nuoren miehen ystäväporukka vietti iltaa käytännössä ilman alkoholia. Silti he lausuivat vuorotellen runoja, lauloivat ja tanssivat yhdessä ja kuvasivat menoa puhelimillaan.

Illan isännän osalta asiat olivat siinä vaiheessa järjestyneet hyvin ja muut iloitsivat hänen puolestaan, vaikka osa heistä oli hiljattain saanut negatiivisen turvapaikkapäätöksen. Suomalainen perhe, jonka luona tämä haastateltavani silloin asui, oli silminnähden liikuttunut ja tyytyväinen päätöksestään majoittaa apua tarvitseva."

Haastattelu: Teemu Vass

Raportti tutkimushankkeesta ilmestyy joulukuun 2016 aikana.

(1) Ks. esim. Yijälä tässä lehdessä.

(2) Sama asia huomattiin esimerkiksi Anu Yijälän tutkimuksessa (ks. Yijälä tässä lehdessä). Puolison läsnäolo ja Suomesta hankittu työkokemus todettiin tärkeiksi tekijöiksi, jotka auttoivat huomattavasti toimeentulotuesta poispääsyä.

Kommentit

Siis 22 henkilöä 10.000 osallistui tutkimukseen? Eli 0,022 % Vai 22 henkilöä 1.000 osallistui tutkimukseen? Eli 0,22 %

Yhteensä 22 henkilöä osallistui. Selvennyksenä, että kyseessä oli laadullinen tapaustutkimus, jossa tutkittiin hyvin valikoitunutta ryhmää (englantia puhuvat, ammattitaitoiset turvapaikanhakijat), jotka edustavat siis vain pientä ja rajallista joukkoa tänne tulleista irakilaisista turvapaikanhakijoista. Näin ollen tutkimuksen tulokset eivät ole yleistettävissä kaikkiin Suomeen tulleisiin irakilaisiin turvapaikanhakijoihin. Laadullisella tutkimuksella ei yleensäkään pyritä tutkimustulosten yleistettävyyteen vaan pikemminkin sen kautta pyritään pääsemään syvemmälle ja näin tuottamaan yksityiskohtaisempaa tietoa pienemmästä ihmisjoukosta. Koska tässä tapauksessa kyseessä oli n. 2 h syvähaastattelu, saatua materiaalia voi pitää hyvin rikkaana.

Kommentoi

Lehdessä: