Kvartti 4/2017 15.12.2017  |  Teemu Vass, Katja Vilkama

Kaupunginosien eriytymistä pitää seurata, mutta mittareihin on syytä suhtautua kriittisesti

HyvinvointiAsuinalueet

Kaupunginosien ja niissä asuvien väestöryhmien välisen eriarvoistumisen estäminen on paikallispolitiikan kestoaiheita niin Suomen ja Euroopan kaupungeissa kuin muuallakin. Jos alueellisen eriytymisen ajatellaan olevan vain kaupunkien heikoimpien asuinalueiden ongelma, unohdetaan, että kyse on koko kaupunkia koskettavasta ilmiöstä, muistuttivat kansainväliset tutkijavieraat Helsingin kaupungin järjestämässä tilaisuudessa. Aihetta tutkittaessa on kohdistettava katse alueiden lisäksi yksilöihin ja heidän elämänkaariinsa.

Kaupunkien poliittiset päättäjät ja virkamiehet toivovat usein tutkijoilta neuvoja siitä, millaisilla mittareilla tai indikaattoreilla alueellista eriytymistä ja etenkin huono-osaisten alueiden kehitystä pitäisi seurata, jotta siihen voitaisiin parhaiten puuttua, professori Roger Andersson Uppsalan yliopistosta totesi Helsingissä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa.

Vaikka tieto olisi tiivistetty kuinka yksinkertaisiksi indikaattoreiksi tai indekseiksi, tueksi tarvitaan Anderssonin mukaan sittenkin vielä ymmärrystä ja analyysiä siitä, mitä luvut oikeastaan tarkoittavat ja mitä ilmiöitä niiden nousujen ja laskujen taakse kätkeytyy. Muuten luvut alkavat helposti elää omaa elämäänsä. Tulkinnassa asiantuntijoiden jatkuva apu on tarpeen.

Ratkaisuja ongelmiin vai indikaattorit nousuun?

Erilaisia eriarvoistumisesta kertovia  indikaattoreita on tehty eri kaupungeissa vaihtelevalla menestyksellä. Eräs esimerkki on Britanniassa käytetty Index of Multiple Deprivation, joka koostuu seitsemästä aluetiedosta: tulotaso, työllisyys, terveys ja toimintakyky, koulutus, elinympäristö, rikollisuus sekä asumisen ja palvelujen saatavuus.

Alankomaissa on käytössä elämänlaatubarometri (Leefbaarometer), jossa jokainen kunta on pisteytetty viidestä indeksialueesta (asumisen laatu, väestön piirteet, palvelutaso, turvallisuus ja fyysinen ympäristö) koostuvalla arvolla. Nämä viisi arvioitavaa aluetta puolestaan koostuvat yhteensä sadasta eri tilastoindikaattorista.

Pelkkä tiedon kokoaminen ei tietenkään riitä, vaan olennaista on se, mitä kerätyllä tiedolla tehdään. Professori Maarten van Ham Delftin teknillisestä yliopistosta suosittelee kriittistä suhtautumista segregaation mittaustapoihin.

Jos kiinnitetään liiaksi huomiota indikaattoreihin ja niiden nousuun ja laskuun, on van Hamin mukaan riskinä, että päädytään tekemään toimenpiteitä, joilla noita lukuja saadaan lyhyellä tähtäimellä parannettua. Tällä tavalla onnistutaan ehkä siivoamaan indeksejä, mutta ongelmat kuten köyhyys ja asukkaiden huono-osaisuus eivät poistu.

“Kuulostaa karulta, mutta Hollannissa nopein tapa kohentaa jonkin asuinalueen elämänlaatuindeksiä olisi teoriassa siirtää alueen marokkolainen väestö muualle asumaan”, kärjistää van Ham. Etniset vähemmistöt näyttäytyvät monissa tilastoissa epäedullisessa valossa, koska nämä ryhmät ovat usein väestön keskiarvoa huono-osaisempia.

Professorien mielestä olisi virhe ajatella alueiden eriytymistä ja sen ratkaisukeinoja pelkästään ongelma-alueiden kautta. Eriytymisen dynamiikka kattaa koko kaupunkialueen ja tuottaa eri naapurustoihin rikkaiden ja köyhien ihmisten keskittymiä, koulutettujen ja kouluttamattomien keskittymiä tai kantaväestön ja etnisten vähemmistöjen keskittymiä.

Näihin kehityskulkuihin liittyvät tuloerojen ja yleisen eriarvoistumisen kehitys sekä myös muun muassa alueiden fyysiset ominaisuudet, esimerkiksi se, mihin suuret tai pienet asunnot keskittyvät.

Ihmisten elämänkaaret ovat alueita tärkeämpiä

Segregaatiota eli sitä, minkä mekanismien kautta ihmisryhmät eriytyvät ja päätyvät asumaan eri asuinalueille, on yleensä tutkittu kolmesta näkökulmasta: etnisenä eriytymisenä, yhteiskuntaluokan tuottamana eriytymisenä sekä muihin väestömuuttujiin (esimerkiksi ikä, sukupuoli, asumistyyppi) liittyvänä eriytymisenä.

Roger Anderssonin mielestä on syytä muistaa, että kaikki kolme ilmiötä ovat kiinteästi sidoksissa toisiinsa. Esimerkiksi eri-ikäiset ihmiset ovat usein keskenään erilaisessa taloudellisessa asemassa, taikka vuokra-asujat ovat eri tilanteessa kuin asunnonomistajat. Nämä samat väestömuuttujat sitten näkyvät tietenkin vaikkapa etnisten väestöryhmien sisällä.

“Se, miten luokittelemme ihmisiä sosiaalisten ominaisuuksien perusteella, on yksi segregaation mittaamisen ulottuvuus”, Andersson kiteyttää. ”Vähintään yhtä tärkeää on se, millaisella aluetasolla katsomme järkeväksi liikkua".

Kehityskulkujen havaitsemiselle jo sillä on merkitystä, mihin alueeseen segregaation analysointi kaiken kaikkiaan keskittyy: rajataanko se esimerkiksi yhteen kaupunkiin vai koko kaupunkialueeseen. Tarkastelun hyödyllisyys riippuu paljon myös siitä, miten hienojakoisesti tutkittava alue sen jälkeen pilkotaan tarkempaa analyysiä varten. Jos segregaatiota mitataan liian suurten tilastoalueiden tasolla, osa pienalueilla tapahtuvasta dynamiikasta jää piiloon.

Eriytymisen tutkimiseen tarvitaan siis hyvää perustietoa alueista ja väestöstä tilastotasolla, mutta professorit kehottavat kääntämään katseen myös yksilöihin. Alueiden erilaistumisen taustalla ovat lopulta ihmiset ja heidän valintansa: mitä he voivat tai eivät voi tehdä, ja millaisiin ratkaisuihin he mahdollisuuksiensa puitteissa päätyvät.

“Eriarvoistumisen vaikutukset ovat usein nähtävissä vasta viiveellä”, totesi professori Tiit Tammaru Tarton yliopistosta. “Köyhyys on avainulottuvuus, mutta eriarvoistuminen on itsessäänkin olennaista. Mitä suurempi on eriarvoisuuden aste, sitä vähemmän kaupungissa esiintyy sosiaalista liikkuvuutta, ja sitä vaikeampaa on esimerkiksi Helsingin kaupungin asuntopolitiikassaan suosima sosiaalinen sekoittaminen."

Pitkittäisanalyysit – yksittäisten ihmisten muuttopolkujen ja elämänkaaren tarkastelut – tulevat tarpeeseen, kun halutaan tarkempaa tietoa segregaation vaikutuksista ja alueiden välisestä muuttoliikkeestä kaupungissa. Ketkä tulevat ja lähtevät tietynlaisilta alueilta kaupungissa? Mistä he tulevat ja mihin muuttavat seuraavaksi? Kuinka pitkään huono-osaisella alueella pysytään ja ketkä jäävät sinne? Mitä vaikutuksia hyvä- tai huono-osaisella alueella asumisella on yksilön elämänkululle?

Tutkimuksissa on Maarten van Hamin mukaan havaittu, että huono-osaisille alueille syntyvät lapset asuvat samalla alueella todennäköisesti koko lapsuutensa ja usein myös aikuisikänsä. Ongelma koskettaa erityisesti etnisiä vähemmistöjä. Aikuisten on helpompaa liikkua ja käyttää koko kaupunkitilaa monipuolisemmin, mutta lapsen maailma voi koostua pitkälti pelkästä kotikadusta. Koulujen ja virkistysalueiden laatu tai harrastusmahdollisuuksien paljous tai vähyys voivat olla ratkaisevia tekijöitä sen kannalta, miten tietyllä asuinalueella kasvaminen vaikuttaa lapsen pärjäämiseen tulevaisuudessa.

Kaupunginosien erilaistuminen on ehkä enemmän tai vähemmän väistämätön kehityskulku, mutta varsinaiset ongelmat alkavat siitä, että ihmiset jäävät huono-osaiselle alueelle ikään kuin jumiin. Huono-osaisuus on helposti itseään ruokkiva kehä, jota on käynnistyttyään vaikeaa katkaista. Mitä sitten pitäisi tehdä, kun halutaan tukea ihmisten sosiaalista ja alueellista liikkuvuutta? Tärkeintä on katkaista eriarvoistumista tuottavat kehityskulut erilaisin yhteiskuntapoliittisin keinoin. Maarten van Hamin mukaan myös kouluihin, varhaiskasvatukseen ja muihin palveluihin panostaminen on keskeistä.

Alueperusteiset kehittämistoimet ovat usein ainoa virallinen tapa lähestyä segregaatiota. Ne voivat olla merkittäviä yksittäisen alueen kehityksen kannalta, mutta ne eivät toimi ainoana keinona. Tiit Tammaru korostaa myös sitä, miten asuinalueet ja niillä elävät ihmiset onnistuvat kiinnittymään muuhun kaupunkirakenteeseen. Tallinnan kaupungin ilmainen julkinen liikenne on yksi esimerkki sellaisesta toimenpiteestä, jolla on parannettu kaupunkilaisten mahdollisuuksia liikkua muualla kuin omalla asuinalueellaan.

Helsingin kaupunki järjesti 10. lokakuuta kaupunkien alueellista eriytymistä käsittelevän keskustelutilaisuuden yhteistyössä URMI-hankkeen (Urbanization, Mobility, Immigration) kanssa. Hankkeessa tutkitaan suomalaisia kaupungistumisen ajureita erityisesti liikkuvuuden ja maahanmuuton näkökulmista sekä kaupunkiseutujen kasvun kestävyyttä. Kaupungin vieraina olivat professorit Roger Andersson (Uppsalan yliopisto, sosiaali- ja talousmaantieteen laitos), Maarten van Ham (Delftin teknillinen yliopisto, arkkitehtuurin ja rakennetun ympäristön tiedekunta) ja Tiit Tammaru (Tarton yliopisto, maantieteen laitos).

Kommentoi

Lehdessä: