Kvartti 3/2017 02.11.2017  |  Anna-Maija Castrén, Vaula Tuomaala

Kuka kuuluu vauvan perheeseen?

Vastasyntyneiden perhesuhteet Helsingissä

LapsetVäestö

Vaikka moni naimattomalle äidille syntynyt helsinkiläisvauva saapuu laitokselta muutaman hengen kotitalouteen, äidin käsityksen mukaan lapsen perheeseen kuuluu melko laajasti kotitalouden ulkopuolisia ihmisiä. Äidit nimeävät hyvin usein lapsen perheenjäseneksi isovanhemmat sekä myös kummeja, serkkuja, tätejä ja vanhempien läheisiä ystäviä. Tämä käy ilmi Helsingin kaupunginkanslian kesällä 2017 julkaisemasta tutkimuksesta, jossa selvitettiin, millaiseen perheeseen helsinkiläislapsi syntyi syksyllä 2015, kun lapsen äiti ei ollut avioliitossa (Castrén, Tuomaala & Neuvonen 2017). Tässä artikkelissa esittelemme tutkimuksen tuloksia ja pohdimme niiden merkitystä suhteessa viranomaistoimintaan. Tulokset ovat hyödyllisiä ajankohtaisen lakiuudistuksen yhteydessä, kun pohditaan, pitäisikö lapsen elämässä tärkeän isovanhemman oikeus tavata lastenlapsia vanhempien eron jälkeen vahvistaa oikeudellisesti.

Tilastollisessa tarkastelussa vastasyntyneiden perheitä ryhmitellään usein vanhempien määrän (yksi vai kaksi vanhempaa) ja liittomuodon (avo- vai aviopari) perusteella. Keskustelussa saatetaan huomioida myös vanhempien sukupuoli ja mahdollinen maahanmuuttotausta. Tämä kertoo kuitenkin niukalti siitä, millaisten perhesuhteiden ympäröimänä lapset elävät. Avioliittoperheen tuolla puolen -tutkimuksessa (Castrén, Tuomaala & Neuvonen 2017) selvitettiin, mitä aikuisten parisuhteiden ja perhemuotojen lisääntyvä moninaisuus suomalaisessa yhteiskunnassa tarkoittaa lasten ensimmäisten sosiaalisten sidosten näkökulmasta.

Avioliittoperheiden rinnalla lapsia syntyy vakiintuneiden ja hyvin tuoreiden avoparien perheisiin, yhden vanhemman perheisiin, erillään asuvien puolisoiden perheisiin, samaa sukupuolta olevien perheisiin ja polyamorisissa suhteissa elävien vanhempien perheisiin. Todennäköisyys tavoittaa näitä perheitä on suurempi aviottomia kuin avioliitossa olevia äitejä seuraamalla. Vuonna 2015 kaikkiaan 42 prosenttia helsinkiläislapsista syntyi naimattomille äideille. Tarkastelimme kahden tästä joukosta kerätyn aineiston avulla, keitä vastasyntyneiden perheisiin kuuluu.

Kaksi näkökulmaa lapsen perheeseen: kotitalous ja äitien määritelmät

Tutkimuksessa yhdisteltiin väestörekisteristä poimittuja tietoja ja kyselylomakkeella kerättyä aineistoa. Aineistojen keruu toteutettiin syksyllä 2015 yhteistyössä Helsingin kaupungin perheoikeudellisten asioiden yksikön kanssa.

Tutkimuksen ensimmäiseen, niin sanottuun rekisteriaineistoon kerättiin taustatietoja kaikista niistä Helsingissä synnyttäneistä naisista (N=692), jotka eivät lapsen syntymän hetkellä olleet avioliitossa ja joiden lapsen isyyden selvitys käynnistettiin syksyllä 2015 viranomaisten toimesta. Vuoden 2016 alussa voimaan tullut isyyslaki mahdollistaa nykyisin valtaosalle lasta odottavista pareista isyyden vahvistamisen jo raskausaikana neuvolassa, mutta vielä syksyllä 2015 perheoikeudellisten asioiden yksikkö käynnisti lain velvoittamana selvityksen lapsen isyydestä kutsumalla äidin lastenvalvojan tapaamiseen.

Kyselylomakeaineistossa puolestaan kartoitimme äitien käsitystä vastasyntyneen perheeseen kuuluvista henkilöistä. Kyselylomakkeita jaettiin kaikille lastenvalvojien luona isyyden selvittämisasiassa asioineille äideille syksyllä 2015, yhteensä 636 kappaletta. Lomakkeita palautui paperisena tai sähköisesti 199 kappaletta (vastausprosentti 31,3).

Vastasyntyneen perhettä selvitimme lomakkeessa kehottamalla äitejä mainitsemaan henkilöt, jotka heidän oman käsityksensä mukaan kuuluvat syntyneen vauvan perheeseen. Perheenjäsenen kriteeriksi asetimme ainoastaan sen, että äiti ajattelee näiden henkilöiden olevan jollain tavalla merkityksellisiä syntyneen lapsen elämässä ja osa hänen perhettään. Ainoa tutkijoiden puolesta tehty oletus vauvan perheeseen kuuluvista henkilöistä oli äiti. Ohjeistuksessa korostimme sitä, että kiinnostus kohdistui äidin henkilökohtaiseen käsitykseen, ei siihen, keiden yleisesti ajatellaan kuuluvan perheeseen.

Tällainen ihmisten henkilökohtaista käsitystä korostava tutkimusnäkökulma on tullut yhä laajemmin käyttöön perhettä koskevan yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen piirissä (ks. esim. Smart 2007). Siinä huomio kohdistuu subjektiiviseen ymmärrykseen niistä henkilöistä ja sidoksista, jotka ovat elämässä merkityksellisiä ja läheisiä ja joihin liittyy sitoutumista ja vastavuoroista huolenpitoa. Näkökulma tuo esiin suhteet, joihin yksilö kohdistaa odotuksia ja tarvittaessa tukeutuu ja jotka hän kokee itseään velvoittavina. Äitien vastasyntyneen perheenjäseniksi nimeämät henkilöt ilmaisevat arjessa realisoituneen tai – hyvin pienen vauvan kohdalla – kenties toivotun perhekokoonpanon, johon lapsi elämässään kiinnittyy ja joka kiinnittyy lapseen.

Helsinkiläislasten ensiperheitä analysoitiin asettamalla rinnakkain nämä kaksi luonteeltaan erityyppistä aineistoa. Tämä on tyypillistä konfigurationaalisessa perhesuhteiden tutkimuksessa, jossa erilaisia lähestymistapoja hyödyntämällä yritetään saada mahdollisimman monipuolisesti esiin jokapäiväisessä elämässä merkityksellisiä suhteita (Castrén 2014). Tässä tutkimuksessa huomio kiinnitettiin väestörekisteritietojen lisäksi äitien henkilökohtaisiin käsityksiin lapsen perheeseen kuuluvista henkilöistä ja näin syntyvistä perhekokoonpanoista, riippumatta suhteiden alkuperästä, institutionalisoitumisen asteesta tai asettumisesta yhteen tai useampaan kotitalouteen.

Viidesosa yhden aikuisen kotitalouksia

Rekisteriaineistosta kävi ilmi, että lähes joka viides syksyllä 2015 aviottomalle naiselle syntynyt helsinkiläislapsi palasi synnytyslaitokselta kotiin, jossa ei vakituisesti asunut äidin lisäksi toista aikuista. Tämä on melko paljon ottaen huomioon, että virallisen tilastotiedon mukaan vuonna 2015 helsinkiläisistä 0–2-vuotiaista lapsista 15 prosenttia asui yhden vanhemman kotitalouksissa (SVT: Perheet 2015b). Tässä tilastoluvussa on kuitenkin todennäköisesti mukana myös eroon päättyneitä liittoja, joten luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia. Tätä tutkimusta varten kerätty vastasyntyneiden ensimmäisiä kotitalouksia koskeva tieto joka tapauksessa kertoo, että peräti 19,5 prosenttia kotiutui Helsingissä yhden aikuisen kotitalouteen.

Yhden aikuisen kotitaloudet olivat aineistossa tyypillisempiä nuorten ja iäkkäämpien äitien kohdalla, kun taas noin kolmekymppisten äitien ryhmässä kahden aikuisen kotitaloudet olivat yleisempiä. Yhden aikuisen kotitalouksien äidit olivat myös tyypillisemmin syntyneet Suomen ulkopuolella. Ulkomailla syntyneiden äitien osuus rekisteriaineistossa oli noin 17 prosenttia.

Rekisteriaineiston kotitalouksien keskimääräinen koko oli 3,56 henkilöä. Noin puolet äitien kotitalouksista oli kolmen hengen asuinkuntia, joihin kuului äidin ja syntyneen lapsen lisäksi kolmas henkilö, useimmiten äidin kanssa miltei saman ikäinen mies. Yhden ja kahden aikuisen kotitalouksien lisäksi pieni osuus lapsista kotiutui kolmen sukupolven talouksiin tai ”kommuunikotitalouksiin”, joissa asui useampi äidin ikäluokkaan kuuluva aikuinen ja mahdollisesti muita lapsia vastasyntyneen lisäksi. Kolmen sukupolven talouksia ja kommuunikotitalouksia oli aineistossa vain alle viisi prosenttia kumpaakin.

Aineiston äidit olivat pääosin suomalaistaustaisia (83 %), mutta Suomen ulkopuolella syntyneiden äitien tausta oli hyvin moninainen: he olivat lähtöisin yhteensä 36 eri maasta. Toiseksi eniten aineistossa oli Somaliassa (4,8 %) ja kolmanneksi eniten Virossa syntyneitä (3,5 %). Eri äidinkieliä aineistossa oli yhteensä 31, yleisimpänä niistä suomi (80,2 %), seuraavina somali (4,8 %), ruotsi (3,8 %), viro (2,9 %) ja venäjä (2,2 %).

Äitien käsitykset vastasyntyneen perheestä poikkeavat kotitaloudesta

Kyselylomakeaineisto osoitti lasten perheiden usein laajenevan kotitalouden ulkopuolelle. Vain 12 prosenttia lomakkeen täyttäneistä äideistä katsoi vauvan perheen muodostuvan yksinomaan samaan kotitalouteen kuuluvista henkilöistä. Lasten perheet sisälsivät keskimäärin seitsemän henkilöä äidin ja vauvan lisäksi. Tämä on paljon verrattuna siihen, että lomakevastaajien kotitalouksista 61 prosenttia oli kolmen hengen talouksia.

Vaikka valtaosa lomakkeisiin vastanneista äideistä (87 %) asui kumppanin kanssa, 25 äitiä (noin 13 %) asui ilman kumppania. Heistä 14 eli niin kutsutussa erillissuhteessa (living apart together), mikä tarkoittaa, että vakituinen kumppani, joka lähes aina oli syntyneen lapsen isä, asui eri osoitteessa kuin äiti ja lapsi/lapset. Ilman parisuhdetta eli noin 6 prosenttia vastaajista.

Äidin parisuhdetilanne heijastui lasten perhekokoonpanoihin, mutta se ei selitä perhesuhteiden ulottumista kotitalouden ulkopuolelle. Lasten perheissä oli laajasti edustettuna toisaalla asuvia henkilöitä ja erilaisia suhdetyyppejä, jotka perustuivat sukulaisuuteen tai ystävyyteen. Äitien listaamissa kokoonpanoissa oli usein henkilöitä kolmesta perhesukupolvesta ja niissä korostuivat äidin puoleiset sukulaiset ja muut äidille läheiset henkilöt. Esimerkiksi vauvan äidin puoleinen isoäiti oli mainittu yli 80 prosentissa tapauksista.

Perhekokoonpanoista erottui jatkoanalyysissa neljä eri perhetyyppiä, jotka nimettiin laajentuneeksi sukulaisperheeksi, äitiperheeksi, erillistyneeksi kahden sukupolven perheeksi sekä laajentuneeksi ensiperheeksi ystävillä. Analyysi osoitti, että yli puolet (62 %) lasten perhekokoonpanoista kiinnittyi laajasti kotitalouden ulkopuolisiin suhteisiin. Sukulaiset ja äidin ystävät korostuivat myös äitiperheissä (14 % kokoonpanoista), joita oli aineistossa vähiten. Eniten perinteistä ydinperhettä muistuttava perhetyyppi, erillistynyt kahden sukupolven perhe, ei ollut aineistossa hallitseva tyyppi (24 % kokoonpanoista) huolimatta siitä, että suurin osa lomakkeisiin vastanneista eli avioliittoa muistuttavassa vakiintuneessa liitossa lapsen isän kanssa.

Vauvan perheeseen kuuluvaksi katsottujen henkilöiden tarkastelu avaa erilaisen näkökulman helsinkiläislasten perheisiin kuin väestörekisteritietojen perusteella laaditut kuvaukset. Tästä näkökulmasta katsottuna lapsen perhe ei ole vain samassa kotitaloudessa asuvat henkilöt, eikä sitä itsestään selvästi määritä vanhempien keskinäisen suhteen luonne tai institutionalisoitumisen aste. Tutkimuksessa tarkasteltuihin perhekokoonpanoihin heijastuivat äitien yksilölliset elämäntilanteet, lapsen vanhempien parisuhdehistoria ja mahdolliset aiemmat liitot sekä erityisesti äidille merkityksellisten läheisten olemassaolo ja maantieteellinen sijoittuminen.

Vastasyntyneiden perhekokoonpanot ja analyysissa esiin nousseet perhetyypit tuovat esiin niitä emotionaalisen läheisyyden, sosiaalisen tuen ja avun verkostoja, joihin lapsi elämässään voi turvata. Erilaisten perhetyyppien voidaan ajatella viittaavan myös eroihin ylisukupolvisissa perhekulttuureissa. Joissakin perheissä voi esimerkiksi olla pitkät perinteet sukulaissuhteiden vaalimiseen ja tukeutuminen kotitalouden ulkopuolisiin läheisiin on luontevaa. Toisissa perheissä sen sijaan suhteiden ylläpitämistä ei kenties ole pidetty tärkeänä. Erilaiset perhetyypit tekevät näkyväksi sitä, mitä suhteita pidetään erityisen merkityksellisinä perheen muodostumisen kannalta ja ne valottavat eroja ihmisten tavoissa ymmärtää perhe. Siis tarkoittaako perhe yksilölle vain ydinperhettä vai onko se jotain laajemmalle ulottuvaa, erilaisia tai jopa rinnakkaisia perherooleja käsittävä kokonaisuus. Rinnakkaisuudella tarkoitamme esimerkiksi tilanteita, joissa lapsen ensiperheeseen on nimetty yhden tai kahden vanhemman sijaan kolme tai neljä vanhempaa. Tällaisia ovat muun muassa sellaiset aineiston tapaukset, joissa ensiperheeseen kuuluu sekä lapsen kanssa samassa kotitaloudessa asuva äidin kumppani että toisaalla asuva biologinen isä.

Huomioidaanko lapsen perhesuhteet riittävällä tavalla viranomaistyössä?

Tutkimuksen tuloksia on kiinnostavaa pohtia suhteessa viranomaistyöhön ja lapsen huoltoa ja tapaamista koskevan lain uudistustyöhön, joka on parhaillaan käynnissä (Eduskunta.fi 2017). Uudistustyön taustalla on muun muassa pyrkimys tukea parhaalla mahdollisella tavalla lasten perhesuhteiden jatkuvuutta erityisesti vanhempien eron yhteydessä. Nykyisin voimassa olevan lain mukaan tapaamisoikeus voidaan vahvistaa oikeudellisesti sitovasti vain lapsen ja tämän vanhemman välille. Uudistustyössä pohditaan kuitenkin, pitäisikö tapaamisoikeutta laajentaa koskemaan sellaisia isovanhempia, joilla on ollut merkittävä rooli lapsen elämässä ja jotka tosiasiallisesti ovat hänestä huolehtineet. Voisiko siis mummi tai ukki olla lapselle vanhempaan verrattavissa oleva perheenjäsen tai asianosainen, jonka tapaamisoikeus tulisi vahvistaa tai jota olisi kuultava lasta koskevissa asioissa?

Vastasyntyneiden perheitä koskevien tutkimushavaintojemme perusteella tätä on syytä vakavasti harkita ja pohtia keinoja, joilla erilaiset lapsen elämässä keskeiset perhesuhteet voitaisiin ottaa viranomaistyössä huomioon. Jos lapsen perhesuhteita tarkastellaan vain oikeudellisesta näkökulmasta, monet lapsen hyvinvoinnin kannalta merkitykselliset suhteet saattavat jäädä pimentoon. Lapsen perhe näyttäytyykin erilaisena riippuen valitusta tarkastelukulmasta. Perhetilastoissa korostuu perhe yhdessä asumisen yksikkönä ja lainsäädännössä perhe määräytyy eritoten perintöoikeuden ja elatus- ja kasvatusvelvoitteiden näkökulmasta. Subjektiiviset käsitykset sen sijaan kertovat niistä suhteista, joihin kohdistuu odotuksia läheisyydestä ja vastavuoroisesta huolenpidosta. Luotettavan kokonaiskuvan saamiseksi lapsen perheestä on tarpeen yhdistellä erilaisia lähestymistapoja.

Olisi tärkeää, että viranomaistoiminnassa voitaisiin huomioida eri näkökulmien kautta avautuva perhesuhteiden kokonaisuus. Lapsen asioita ratkovan viranomaisen olisi hyödyllistä perehtyä oikeudellisesti tunnustettujen perhesuhteiden lisäksi siihen elettyjen läheissuhteiden muodostelmaan, jonka ympäröimänä lapsi on elänyt ja saanut hoivaa ja huolenpitoa. Kaikki isoäidit ja -isät eivät ole lapsen elämässä aktiivisesti läsnä huolehtimassa, hoivaamassa ja kasvattamassa. Monet kuitenkin ovat. Erityisesti tapauksissa, joissa vanhempien parisuhteet ovat vaihtuneet erojen ja uusien liittojen seurauksena, juuri isovanhemmat ovat saattaneet edustaa lapsen elämässä pysyvyyttä.

Anna-Maija Castrén toimii sosiologian professorina ja Vaula Tuomaala tohtorikoulutettavana Itä-Suomen yliopistossa.

Kirjallisuus:

Castrén, Anna-Maija. 2014. ”Konfigurationaalinen näkökulma perheeseen.” Teoksessa Perhetutkimuksen suuntauksia, toim. Riitta Jallinoja, Helena Hurme & Kimmo Jokinen. Helsinki: Gaudeamus, 139–167.

Castrén, Anna-Maija, Vaula Tuomaala & Samuli Neuvonen. 2017. Avioliittoperheen tuolla puolen: vastasyntyneiden perheet Helsingissä. Helsingin kaupunginkanslian tutkimuksia 2017:3.

Eduskunta.fi 2017. Lapsen huolto ja tapaamisoikeus. https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/aineistot/kotimainen_oikeus/LATI/Sivut/lapsen-huolto-ja-tapaamisoikeus.aspx# Luettu 19.8.2017.

Smart, Carol. 2007. Personal life. Cambridge: Polity.

Suomen virallinen tilasto (SVT) [Finlands officiella statistik (FOS)]. 2015. Perheet. Helsinki: Tilastokeskus. http://www.stat.fi/til/perh/2015/perh_2015_2016-05-30_tie_001_fi.html (Luettu 21.8.2017).

Kommentoi

Lehdessä: