Kvartti 3/2016 11.10.2016  |  Pekka Mustonen, Taru Lindblom

Kulttuuriosallistuminen ja kulttuurimuodoista pitäminen Helsingissä

  • Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Matti Tirri.

OsallistuminenKaupunkikulttuuri

Helsinkiläisten kulttuuriosallistumista on tutkittu verraten vähän.

Vuonna 2013 alkanut Urbaani elämäntapa -hanke on edennyt toiseen vaiheeseen. Uusi kysely kerättiin talvella 2016, ja tässä Kvartissa esitellään tuloksia kahdessa artikkelissa. Tulokset ovat ensimmäisiä, joita uuden aineiston pohjalta on tuotettu. Toisessa artikkelissa tässä lehdessä käsitellään jakamistaloutta ja tässä paneudutaan kulttuuriosallistumiseen – aiheeseen, josta Helsinkiä koskevaa tietoa on olemassa yllättävänkin vähän ottaen huomioon Helsingin merkittävyyden kulttuurikaupunkina ja kulttuurin merkityksen ihmisten vapaa-ajassa. (ks. esim. Mustonen 2014).

Vaikka Helsinki-tieto on vähäistä, kulttuuriosallistumisesta on toki muuten olemassa varsin paljon tietoa. Aineistot ja niihin pohjautuvat selvitykset ovat useimmiten kvantitatiivisia ja käsittelevät esimerkiksi eri väestöryhmien välisiä eroja. Kuluttamisesta, asenteista ja preferensseistä tiedetään huomattavasti vähemmän, mitä voidaan pitää merkittävänä aukkona. Toki voidaan olettaa, että sekä rahaan että aikaan liittyvien budjettirajoitteidensa puitteissa ihmiset käyvät pääpiirteissään sellaisissa kulttuuritapahtumissa ja harrastavat sellaista kulttuuria, mistä he itse pitävät. Asia ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen. Esimerkiksi ammatillinen asema tai status saattaa vaikuttaa osallistumiseen: käydään tapahtumissa, joista ei pidetäkään. Ja toisaalta budjettirajoitteet saattavat estää osallistumista, vaikka motivaatiota olisikin. Tällaisesta käyttäytymisestä löytyy viitteitä esimerkiksi ruoan kulutuksen kentältä (ks. Lindblom & Mustonen 2015).

Erinomainen katsaus kulttuuriosallistumisesta ja teemaa käsitelleistä tutkimuksista löytyy vastikään ilmestyneestä Cuporen julkaisusta (Virolainen 2015). Siinä käydään erittäin kattavasti läpi viime vuosien, tai oikeastaan vuosikymmenten aikana kootut aihepiiriä käsittelevät tilastolliset raportit. Virolainen toteaa, että esimerkiksi osallistumattomuus ja siihen vaikuttavat tekijät ovat olleet vain vähän esillä. Tämä on osittain ymmärrettävää aiheen tutkimisen haastavuuden takia. Toisaalta, yksinkertaistettuna, osallistumattomuus on osallistumisen kääntöpuoli. Mikäli vaikkapa museoissa käy noin kaksi kolmesta helsinkiläisestä, kuten Lindholmin (2011, 36–38) selvityksestä käy ilmi, osallistumattomia on noin kolmannes. Kyselyaineistoissa näiden tarkasteleminen erikseen ja ryhmien vertaileminen on tietenkin suhteellisen yksinkertaista. Kävijä- ja asiakastutkimusten kohdalla ei-kävijyyden tutkiminen on sen sijaan vaikeaa. Yleisen tason kyselyt eivät kerro, miksi ei-kävijät eivät käy vaikkapa Kiasmassa tai Ateneumissa.

Useimmiten tietoa osallistumisesta onkin kerätty nimenomaan erilaisin kyselyin. Joissakin tapauksissa muiden aihepiirien kyselyihin on liitetty kulttuuria käsitteleviä osia. Yksi tällaisista aineistoista on Kaupunki- ja kuntapalvelut -tutkimus (FCG 2012). Tämän ns. KAPA-tutkimuksen tarkoitus on selvittää asukkaiden mielipiteitä kuntapalveluista ja mukana on pieni kulttuuripalveluita käsittelevä osio.

Keskeisimpiä kulttuuria käsittelevistä aineistoista ovat olleet Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimus sekä ajankäyttötutkimus. Näiden tilastojen heikkous on harvassa toteuttamisvälissä, mikä on molempien tapauksessa noin kymmenen vuotta. Myös Helsingin kannalta olennaiset paikkakuntakohtaiset tiedot puuttuvat. Tämän lisäksi viimeisimmät tiedot, erityisesti vapaa-aikatutkimuksen osalta, alkavat olla jo vanhentuneita. Viimeisin aineisto on kerätty vuonna 2002. Ajankäyttötutkimuksen aineisto kerättiin viimeksi 2009–2010.

Viimeisimmästä vapaa-aikatutkimuksesta käy selvästi ilmi, kuinka erilaisten kulttuurimuotojen harrastamisella on yhteyksiä rakenteellisiin taustatekijöihin, lähinnä koulutustasoon, mutta myös ikään ja sukupuoleen (Liikkanen 2005; ks. myös Tilastokeskus 2011). Näin siis 16 vuotta sitten. Selvästi tuoreemmassa ajankäyttötutkimuksessa taas raportoidaan väestöryhmien erojen kaventuneen ja samalla kulttuuriosallistumisen lisääntyneen (Tilastokeskus 2014).

Suunnilleen samaan aikaan uusimman ajankäyttötutkimuksen kanssa julkaistiin Lindholmin et al. (ks. Lindholm 2011) raportti yleisötyöstä, missä kulttuuriosallistumista pohdittiin laajemminkin. Lindholm (2011, 41–42) tarkasteli artikkelissaan kulttuurin kulutusta ja totesi, että stereotypioiden mukaisesti naiset ja korkeasti koulutetut osallistuvat kulttuuritapahtumiin muita enemmän. Samaisen tarkastelun mukaan myös asuinalueella näyttää olevan vaikutusta osallistumisaktiivisuuteen. Keskustasta, mutta myös kantakaupungin laitamilta tuntuu löytyvän kulttuurista kiinnostunutta väkeä. Tämän johdannon pohjalta lähdemme tässä artikkelissa tarkastelemaan kulttuuriosallistumista ja kulttuurista pitämistä Urbaani elämäntapa Helsingissä -hankkeen uuden aineiston avulla.

Tutkimuksessa käytetty aineisto

Alkuvuonna 2016 toteutettu kysely erosi hankkeen aiemmasta vuonna 2013 toteutetusta kyselystä joiltakin osin. Tämän artikkelin näkökulmasta keskeinen muutos oli kulttuuriosallistumista ja eri kulttuurin muodoista pitämistä mittaavan osion lisääminen. Näiden kahden ulottuvuuden erottaminen toisistaan on perusteltua, koska ihmisten käyttäytyminen ei ole johdonmukaista. Jostakin asiasta pitäminen ei välttämättä aktualisoidu toimintana, ja toisaalta ihmiset saattavat tehdä asioita, joista eivät pidä. Ihmisten kulutusvalinnat heijastelevat makurakenteita, jotka ovat liitoksissa kulttuuriseen pääomaan. Ne ihmiset, joilla on eniten tällaista pääomaa, hallitsevat makukenttää ja tavallaan määrittävät legitiimin maun. Tämä saa aikaan sen, että jotkut kulttuurin muodot ovat suositumpia kuin toiset ja näitä pyritään kuluttamaan sosiaalisesta asemasta riippumatta. (ks. Lindblom & Mustonen 2015; myös Mustonen & Lindblom 2014.)

Tutkimusta varten poimittiin satunnaisesti 4 000 henkilön otos Helsingin väestötietojärjestelmästä Helsingissä asuvien 16–75-vuotiaiden keskuudesta. Perinteisen lomakkeen lisäksi kyselyyn oli mahdollista vastata myös internetissä. Otosta täydennettiin myös vapaalla internetkyselyllä, mikä tuotti lopulta varsinaista otosta enemmän vastauksia. Tässä artikkelissa käytetään kuitenkin pelkästään otosaineistoa ja vain täysi-ikäisiä vastaajia. Aineiston edustavuuteen vaikuttaa alhainen vastausprosentti, joka oli vain noin 20 %; käyttökelpoisia lomakkeita palautui 890.

Kirjoittajien toisessa artikkelissa esitetään aineiston jakautuminen sukupuolen, iän, koulutustason sekä asuinalueen mukaan. Asuinaluetta kuvataan muuttujalla, joka muodostettiin postinumerotiedon pohjalta. Dikotominen ”raitiovaunu”-muuttuja muodostettiin kuvaamaan niitä kaupunginosia, jotka sijaitsevat raitiovaunuverkoston sisällä. Tämän muuttujan voidaan ajatella kuvaavan kantakaupunkia, mitä termiä jatkossa käytetäänkin. Vastaavaa muuttujaa on käytetty muissakin Urbaani elämäntapa -hankkeessa tehdyissä tutkimuksissa, ja sen on todettu erottelevan ihmisten käyttäytymistä varsin hyvin (esim. Mustonen & Lindblom 2016 & 2016b). Tässä artikkelissa keskitytään sukupuolten välisiin sekä alueellisiin eroihin. Aineisto on hieman vinoutunut korkeasti koulutettujen suuntaan, eikä matalan vastausprosentin kyselyä voida muutenkaan pitää täydellisen edustavana. Tulokset kuitenkin antavat osviittaa kulttuuriosallistumisesta ja tästä näkökulmasta paikkaavat tietoaukkoja.

Helsinkiläisten kulttuuriosallistumisesta ei ole tarpeeksi tietoa. Vielä vähemmän tiedetään kulttuuriin liittyvistä kiinnostuksen kohteista. Nämä seikat määrittävätkin artikkelin tarkoituksen. Artikkeli selvittääkin siis yhtäältä sen minkälaisiin kulttuuriaktiviteetteihin helsinkiläiset osallistuvat, ja toisaalta sitä millaisista aktiviteeteista he pitävät. Lisäksi tarkastelemme sitä, miten kulttuurimuodoista pitäminen ja niissä käyminen suhteutuvat toisiinsa.

Viimeisten neljän vuoden sisään Helsingissä on tehty kaksi kulttuuriosallistumistutkimusta: Keskisen ja Kotron tarkastelu vuodelta 2014 sekä KAPA-tutkimus vuodelta 2012. Näistä jälkimmäinen piti sisällään kulttuuriosion, joten kyse ei ollut varsinaisesta kulttuuritutkimuksesta. Ensinnäkin Keskinen ja Kotro (2014) tarkastelivat kulttuuriaktiviteetteihin osallistumista sekä mielipiteitä Helsingistä kulttuurikaupungista internetkyselyllä, joka laitettiin kiertämään ns. lumipallomenetelmän avulla. Tämä tutkimuskatsaus lienee viimeisin Helsinkiä koskeva selvitys aiheesta. KAPA-tutkimuksen tiedot taas koskevat vuotta 2012, joten myös näitä tuloksia voidaan pitää jollakin tapaa relevantteina vertailukohtina (ks. Keskinen 2013).

Keskinen ja Kotro (2014) tarkastelivat tutkimuksessaan kulttuuri-, taide- tai muissa tapahtumissa käyneitä. Osallistumisosuuksien perusteella suosituimpia kulttuurinmuotoja olivat kirjastot, elokuvat, taidenäyttelyt, teatterit ja ilmaistapahtumat. Sirkuksessa, kirjamessuilla, tanssiesityksissä (ml. baletti) ja Ravintolapäivässä käytiin vähiten. Tutkimuksessa havaittiin selviä eroja sukupuolten välillä. Naisten osuus oli miltei kaikissa aktiviteeteissa miehiä suurempi. Myös ikäryhmien välillä oli merkittäviä eroja.

KAPA-tutkimuksen vastaavanlaisessa tarkastelussa kärjessä olivat kirjastot, elokuvat, teatteri, konsertit, taidenäyttelyt ja museot. Kyselyssä ei kysytty ilmaistapahtumista, joten tulokset olivat muilta osin näissä kahdessa tutkimuksessa hyvin samanlaisia.

Tarkasteltavat kulttuuripalvelut tai kulttuurin muodot olivat meidän tutkimuksessamme hieman erilaisia kuin KAPA-tutkimuksessa tai Keskisen ja Kotron tutkimuksessa (ks. sivut 15-20). Myös tulokset olivat joiltakin osin erilaisia (Kuviot 1 ja 2), vaikka yhteneviä linjojakin löytyi. Kirjastot, elokuvat, teatteri ja kevyen musiikin konsertit olivat kärjessä kaikissa tutkimuksissa. Sen sijaan galleriat eivät nousseet meidän aineistossamme yhtä korkealle. Yhtenä syynä voi olla kysymyksenasettelu. KAPA-tutkimuksessa sekä Keskisen ja Kotron tutkimuksessa kysyttiin taidenäyttelyissä ja gallerioissa käymistä, kun meidän aineistossamme kysyttiin vain gallerioista.

Myös kaupunkitapahtumien kohdalla ero oli selvä. Keskisen ja Kotron tutkimuksessa kysyttiin osallistumista isoihin ilmaistapahtumiin ja erikseen osallistumista kaupunginosatapahtumiin. Kysymyksenasettelu oli siis tässäkin erilainen, mikä lienee osasyy siihen, miksi osuudet eivät nousseet yhtä korkealle kuin meidän aineistossamme.

Elokuvateatterit, kaupunkitapahtumat, museot ja kirjastot nousivat aineistossamme selvästi yli muiden (Kuvio 1). Yli 80% vastanneista naisista oli ainakin kerran edellisen vuoden aikana osallistunut näihin. Miehillä osuudet olivat hieman pienempiä, ja tämänkin tulos oli samansuuntainen Keskisen ja Kotron tulosten kanssa. Itse asiassa lähes kaikissa tapauksissa naisten osuus oli miehiä suurempi. Useimmissa tapauksissa ero oli 10 %-yksikön luokkaa; suurimmillaan se oli teatterin, tanssin, baletin ja musikaalien kohdalla. Naisten aktiivisemmasta kulttuuriharrastuneisuudesta on raportoitu lukuisissa muissakin tutkimuksissa, joten tämä tulos oli hyvin odotettu (ks. esim. Lindholm 2011, 41; Virtanen 2007, 68-70; Mustonen 2014b & 2016) Ainoastaan urheilutapahtumissa sukupuolten välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä toiseen suuntaan; ero oli yli 20 %-yksikköä. Kevyen musiikin konserttien, klubikeikkojen ja festivaalien kohdalla sukupuolien välillä ei ollut merkittävää eroa.

Kuviossa 1 esitetään osallistumisprosenttien lisäksi myös pitämisosuudet. Tarkasteltavana muuttujana oli kysymys siitä, pitääkö vastaaja näistä kulttuurimuodoista. Kyllä- ja ei-vaihtoehtojen lisäksi vastaajat saivat valita myös en osaa sanoa -vaihtoehdon.

Pitäminen oli miltei kaikkien kulttuurin muotojen kohdalla osallistumista suurempaa. Miesten kohdalla ero pitämisen ja osallistumisen välillä oli suurin musikaalien ja musiikkifestivaalien kohdalla. Naisissa taas tanssin, muun esittävän taiteen, baletin ja musikaalien kohdalla. Myös klassisen musiikin konsertit, ooppera ja klubikeikat nousevat tässä esiin, joskin hieman pienemmillä eroilla. Yhtä kaikki, näissä käydään vähemmän kuin kenties haluttaisiin.

Elokuvissa, museoissa, kaupunkitapahtumissa, gallerioissa ja kirjastoissa käydään enemmän kuin pitämisen perusteella voisi ennustaa. Miesten kohdalla myös urheilutapahtumat nousivat esiin. Nämä kaikki olivat osallistumisen näkökulmasta suosituimpia, eli ne löytyvät kuvion 1 vasemmalta laidalta. Ne ovat kaikki myös suhteellisen matalan kynnyksen kulttuurimuotoja, joihin osallistuminen on helppoa ja ei vaadi myöskään suuria resursseja. Elokuvia, museoita ja urheilutapahtumia lukuun ottamatta kaikki ne kulttuurin muodot, joihin osallistutaan enemmän kuin mitä pitäminen ennustaisi, ovat itse asiassa useimmiten ilmaisia; myös museot ja urheilutapahtumat joissakin tapauksissa.

Samoin kuin osallistumisen kohdalla, myös pitämisessä erot olivat sukupuolten välillä selkeitä. Miehet pitivät enemmän ainoastaan urheilutapahtumista. Ero oli tässä vajaat 15 %-yksikköä. Ero naisten hyväksi oli taas suurin tanssin (27 %-yks.), baletin (29 %-yks.) ja musikaalien (25 %-yks.) kohdalla. Kuten kuviostakin nähdään, myös muissa kohdissa erot olivat huomattavan suuria. Naiset siis näyttävät pitävän kulttuurista selvästi miehiä enemmän, mikä näkyy myös osallistumisessa, joskin pienemmässä määrin.

Kantakaupunkilaisten aktiivisuus heijastelee tarjonnan runsautta

Pitämistä ja osallistumista sekä näiden suhdetta toisiinsa tarkasteltiin myös asuinalueen suhteen. Kuten kuviosta 2 käy hyvin ilmi, kulttuuriin osallistuminen oli kantakaupungissa kaikissa kulttuurimuodoissa lasten kulttuuritapahtumia lukuun ottamatta esikaupunkialueita suurempaa. Ero oli suurin gallerioiden (22 %-yks.) ja klassisen musiikin konserttien (16 %-yks.) kohdalla. Myös kaupunkitapahtumien (12 %-yks.), museoiden (10 %-yks.), musiikkifestivaalien (14 %-yks.), baletin (11 %-yks.) ja oopperan (11 %-yks.) kohdalla osuudet olivat huomattavan suuria.

Tulokset heijastelevat tarjontaa. Kaikkien edellä mainittujen kulttuurin muotojen tai ”kulttuurituotteiden” kohdalla tarjonta keskittyy hyvin vahvasti kaupungin keskusta-alueille. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että keskusta-alueilla on paljon kulttuurista kiinnostuneita (esim. Lindholm 2011; Mustonen 2016). Kiinnostus kumpuaa elämäntyyleistä ja makurakenteista, mutta toisaalta kiinnostus voi olla yhteydessä myös tarjontaan, eli itsestään selvien elämäntyyli- tai sosiodemografisten selitysten lisäksi kyse olisikin osittain siitä, että osallistuminen on helppoa, koska tarjonta on lähellä.

Pitämisen kohdalla alueiden väliset erot olivat pienempiä kuin osallistumisen kohdalla (ks. Kuvio 2). Tämä osaltaan vahvistaa osallistumisessa havaittujen erojen olevan ennen kaikkea liitoksissa tarjontaan ja tätä kautta resursseihin. Voidaan olettaa, että mikäli kulttuuritarjonta on vaikeasti saavutettavaa, osallistuminen on pienempää kuin mitä preferenssien perusteella voisi odottaa.

Sitä, selittääkö asuinalue kulttuurimakua ja kulttuuriosallistumista, testattiin logistisella regressioanalyysillä (analyysin tuloksia ei esitetä tässä). Analyysi tehtiin ensin galleriakäyntien osalta. Testattaviin malleihin lisättiin useita erilaisia taustamuuttujakombinaatioita, ja niissä kaikissa raitiovaunu-muuttuja pysyi erittäin merkitsevänä selittäjänä, vaikka siis muiden muuttujien (esim. ikä, sukupuoli, koulutus) vaihtelu otettiin huomioon. Kuten jo yllä todettiin, on toki selvää, että alueiden välillä on myös sosiodemografisia eroja, jotka ovat yhteydessä ihmisten preferensseihin ja kulutustottumuksiin. Näiden lisäksi kulttuuriosallistumisen selitykset löytyvät yhtäältä resursseista ja toisaalta tarjontatekijöistä.

Alueiden väliset erot erilaisista kulttuurin muodoista pitämisessä olivat suurimpia juuri niin sanottujen korkeakulttuuristen kulttuurin muotojen kohdalla, mikäli nyt gallerioita voidaan verrata klassiseen musiikkiin tai balettiin tässä yhteydessä. Näissä kolmessa erot olivat suurimmat. Tarkastelun perusteella emme voi sanoa varmasti, onko kyse elämäntyyleistä ja niihin liittyvistä preferensseistä, sosiodemografisista eroista vai tarjontatekijöistä. Varmasti nämä kaikki osaltaan vaikuttavat siihen, että kantakaupungissa näistä kulttuurin muodoista pidetään esikaupunkialueita enemmän. Kuten aiemmin jo todettiin, kantakaupungissa asuu paljon kulttuurista kiinnostuneita ihmisiä. Kulttuurikiinnostus saattaa toki syntyä myös tarjonnan avittamana, joskin jonkinlaista kiinnostusta se toki vaatii. Sosiodemografiset erot taas vaikuttavat erityisesti resursseja vaativien kulttuurin muotojen harrastamiseen.

Kaupunkitapahtumien, musiikkifestivaalien ja klubikeikkojen pitämiseen liittyen alueelliset erot olivat myös selviä, joskin pienempiä kuin osallistumisen kohdalla. Tässäkin toki kaikki kolme edellä mainittua selitystä vaikuttavat yhdessä, mutta elämäntyyliselitykset saattavat olla sosiodemografisia selityksiä vahvempia. Näin siksi, että erityisesti kaupunkitapahtumat kulttuurin muotona ovat budjettinäkökulmasta hyvinkin monen saavutettavissa. Näin ollen voidaan olettaa, että osallistumisen esteet tai kannustimet löytyvät sekä tarjonnasta että elämäntyyleistä ja makurakenteista.

Lasten kulttuuritapahtumat nousivat esiin sekä osallistumisen että pitämisen kohdalla. Kantakaupungin ulkopuolella ihmiset näyttävät pitävän näistä kantakaupunkilaisia enemmän, ja myös osallistuminen on suurempaa, joskin osuudet ovat molemmissa tapauksissa varsin pieniä. Arvatenkin lasten määrä perheessä selittää pitämistä ja ennen kaikkea osallistumista.

Erot pitämisen ja osallistumisen välillä olivat suuria myös tässä alueellisessa tarkastelussa. Kantakaupungissa asuvat kävivät elokuvateattereissa, kaupunkitapahtumissa, museoissa, gallerioissa ja urheilutapahtumissa enemmän kuin pitämisen perustella voisi arvioida. Esikaupunkialueilla asuvien keskuudessa elokuvista, kaupunkitapahtumista ja museoista pitäminen oli käymistä vähäisempää, mutta erot olivat kantakaupunkia pienempiä. Nämä ovat juuri niitä samoja matalan osallistumiskynnyksen kulttuurimuotoja, joista raportoitiin jo yllä sukupuolten välisiä eroja tarkasteltaessa.

Erot toiseen suuntaan olivat selvästi suurempia. Useimmissa tapauksissa jokin siis estää osallistumista; pitäminen on osallistumista suurempaa. Alueesta riippumatta osallistumisprosentit olivat pitämistä selvästi pienempiä musikaalien, tanssin, baletin ja muun esittävän taiteen kohdalla. Nämä ovat esimerkiksi elokuviin tai museoihin verrattuna selvästi enemmän resurssisidonnaisia, mikä selittänee tulosta. Erot ovat muuta esittävää taidetta lukuun ottamatta suurempia esikaupunkialueilla, ja tässä tuloksessa näkyy heijastumia niin sosiodemografisista tekijöistä kuin tarjonnan keskittymisestä. Esikaupunkialueilla korostuvat lisäksi musiikkifestivaalit ja ooppera. Kantakaupungissa pitämisen ja osallistumisen välinen ero on näiden kohdalla selvästi pienempi.

Lopuksi

Artikkelissa tarkasteltiin kulttuuriaktiviteetteihin osallistumista ja niistä pitämistä. Suosituimmat kulttuurimuodot, niin osallistumisen kuin pitämisen näkökulmasta, edustivat kaikki matalan kynnyksen kulttuuria. Mielenkiintoista kyllä, juuri näissä matalan kynnyksen tapauksissa osallistuminen ylitti pitämisen. Vastakkaisia tuloksia löytyi niiden kulttuurimuotojen kohdalla, joihin osallistutaan vähemmän. Useimmiten nämä ovat selvästi enemmän resursseja vaativia kulttuurin muotoja.

Tutkimuksen keskeisimmät tulokset liittyvätkin pitämisen ja osallistumisen välisiin eroihin, ja, näihin liittyen, huomattaviin eroihin sukupuolten ja alueiden välillä. Useimmiten pitäminen oli osallistumista suurempaa, ja näin erityisesti naisilla ja esikaupunkialueilla asuvilla. Tulosten valossa näyttää siltä, että jonkinlaiset esteet rajoittavat kulttuuriosallistumista. Nämä esteet voivat olla alueellisia – osallistuminen on hankalaa saavutettavuuden näkökulmasta – tai taloudellisia. Lisäksi ne voivat olla sosiaalisia, jolloin oman viiteryhmän kulutustottumukset ohjaavat käyttäytymistä. Ihmiset saattavat osallistua sellaisiin kulttuuriaktiviteetteihin, jotka ovat omalle viiteryhmälle luontaisia. Vastaavasti osallistuminen saattaa joidenkin muiden aktiviteettien kohdalla vähentyä, vaikka halua kenties olisi. Kynnys astua Oopperatalon ovista sisään on huomattavasti korkeampi kuin kynnys mennä ensimmäistä kertaa kirjastoon.

Jatkossa olisikin mielenkiintoista pohtia osallistumisen esteitä. Nämä kolme ulottuvuutta, sosiodemografiset tekijät ja niihin liittyvät taloudelliset seikat, alueelliset tekijät ja sosiaaliset tekijät ovat kaikki läsnä, kun ihmiset tekevät valintojaan. Tutkimuksessa pohdittiin näiden ulottuvuuksien oletettuja vaikutuksia eri kulttuurimuotojen kohdalla. Osallistumisen ja pitämisen välisistä eroista pystyy vetämään jonkinlaisia johtopäätöksiä, ja artikkelissa esitettyjen hypoteesien testaaminen onkin Urbaani elämäntapa Helsingissä -hankkeessa seuraavaksi vuorossa.

Pekka Mustonen on Helsingin kaupungin tietokeskuksen erikoistutkija. Taru Lindblom toimii Turun yliopistossa taloussosiologian oppiaineessa tutkijatohtorina.

Kirjallisuus:

FCG (2012) Kaupunki ja kuntapalvelut 2012. FCG koulutus ja konsultointi.

Keskinen Vesa (2013): Tasaista menoa. Helsinkiläisten tyytyväisyys kuntapalveluihin 2012 ja 2008. Helsingin kaupungin tietokeskus. Tutkimuskatsauksia 2013:1. http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/13_02_21_Tutkimuskatsauksia_1_Keskinen.pdf

Keskinen, Vesa ja Kotro, Helena (2014) Kohti yhteisöllistä kaupunkikulttuuria. Mielipiteitä Helsingistä kulttuurikaupunkina. Tutkimuskatsauksia 4/2014. Helsingin kaupungin tietokeskus. http://www.hel.fi/hel2/Tietokeskus/julkaisut/pdf/14_06_09_Tutkimuskatsauksia_4_14_KeskinenKotro.pdf

Liikkanen, Mirja (2005) Yksilöllisiä valintoja, kulttuurien pysyvyyttä. Vapaa-ajan muutokset 1981-2002. Keskeisiä tuloksia. http://www.tilastokeskus.fi/ajk/tapahtumia/2005-01-26_vapaa-aikatutkimus_liikkanen.pdf

Lindblom, T. & Mustonen P. (2015) Culinary taste and legitimate cuisines. British food journal 117(2): 651-663.

Lindholm, Arto (2011) Kulttuurin kulutus Suomessa. Teoksessa Lindholm, Arto, Simovaara, Jyrki, Cantell, Timo & Mielonen, Helena: Yleisötutkimus kulttuurialan opinnäytetyönä. Sarja C. Oppimateriaaleja 27. Humanistinen ammattikorkeakoulu, Helsinki, 34–48. http://www.humak.fi/wp-content/uploads/2014/12/humak-yleisotutkimus-2011.pdf

Mustonen, Pekka (2014) Jäljittelijästä esikuvaksi – Helsingin kaupunkikulttuurin aktiiviset vuosikymmenet. Kvartti 1/2014. Helsingin kaupungin tietokeskus. http://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/jaljittelijasta-esikuvaksi-helsingin-kaupunkikulttuurin-aktiiviset-vuosikymmenet

Mustonen, Pekka (2014b) World Design Capital Helsinki 2012 –tunnettuustutkimus. Helsingin kaupungin tietokeskus. http://www.hel.fi/hel2/Tietokeskus/julkaisut/pdf/14_12_23_Tutkimuskatsauksia_6_Mustonen.pdf

Mustonen, Pekka (2016) Helsingin juhlaviikot yleisön luupin alla. Festivaalien Suomi (toim. Silvanto, Satu). Cupore. Ilmestyy.

Mustonen, Pekka & Lindblom, Taru (2014) Ruokamaku ja legitiimit ruokatyypit helsinkiläisten 25-44 –vuotiaiden keskuudessa. Kvartti 1/2014. Helsingin kaupungin tietokeskus. http://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/ruokamaku-ja-legitiimit-ruokatyypit-helsinkilaisten-25-44-vuotiaiden-keskuudessa

Mustonen, Pekka & Lindblom, Taru (2016) Kantakaupungissa asuu tyytyväisiä lapsiperheitä. Kvartti 1/2006. http://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/kantakaupungissa-asuu-tyytyvaisia-lapsiperheita

.Mustonen, Pekka & Lindblom, Taru (2016b) Yksinasuvien aikuisten elämäntyylit ja vapaa-ajanviettotavat Helsingissä. Teoksessa Väliniemi-Laurson, J., Borg, P. & Keskinen, V. (eds.): Yksin kaupungissa. Helsingin kaupungin tietokeskus: 131-142. http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/16_04_25_Yksin_kaupungissa_ValiniemiLaurson_Borg_Keskinen.pdf

Tilastokeskus (2014) Ajankäyttötutkimus.http://www.stat.fi/til/akay/index.html

Tilastokeskus (2011) Vapaa-aikatutkimus. http://www.stat.fi/meta/til/vpa.html

Virolainen, Jutta (2015) Kulttuuriosallistumisen muuttuvat merkitykset. Katsaus taiteeseen ja kulttuuriin osallistumiseen, osallisuuteen ja osallistumattomuuteen. Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cuporen verkkojulkaisuja 26. http://www.cupore.fi/documents/Kulttuuriosallistumisenmuuttuvatmerkitykset_000.pdf

Virtanen, Taru (2007) Across and beyond the bounds of taste. On cultural consumption patterns in the European Union. Series A-11: 2007. Turku School of Economics.

 

 

Kommentoi

Lehdessä: