Kvartti 3/2017 27.10.2017  |  Ari Niska

Lasten määrän kasvu keskittyy nyt kantakaupunkiin

0–15-vuotiaiden väestömäärä ja -osuus Helsingissä 1962–2017

  • Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Riku Pihlanto.

LapsetVäestöAsuinalueet

Ensimmäistä kertaa viiteenkymmeneen vuoteen merkittävä osa lasten lukumäärän kasvusta Helsingissä tulee vanhasta talokannasta ja täydennysrakentamisalueilta. Lapsia on kaupungissa tällä hetkellä enemmän kuin kertaakaan 1970-luvun puolenvälin jälkeen.

Tässä kirjoituksessa kuvataan, paljonko ja millä alueilla 0–6- ja 7–15-vuotiaiden lasten määrät ovat Helsingissä viime vuosina kasvaneet. Alueellisten määrien ja suhteellisten muutosten lisäksi mukana on tieto lasten väestöosuuksista. Huomiota kiinnitetään myös siihen, minkä tyyppisillä alueilla määrät ovat kasvaneet. Päätuloksena on havainto siitä, että pääosa lasten viime vuosien määrällisestä kasvusta tulee aiemmasta poiketen kantakaupungista ja sen lähialueilta, vanhasta asuntokannasta ja täydennysrakennusalueilta.

Lasten määrällisen kehityksen neljä vaihetta Helsingissä

Helsinkiläislasten lukumäärien muutokset voidaan jakaa reilun viidenkymmenen viime vuoden ajalta neljään eri vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa lasten määrä väheni varsin jyrkästi 1960-luvun lopulta aina 1980-luvun puoliväliin saakka. Huippuvuonna 1968 0–15-vuotiaita lapsia oli Helsingissä 112 298, kun heitä vajaa kaksikymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1986 oli kolmannes vähemmän eli 76 302 (Kuvio 1).

Syntyvyyden nopea lasku 1960- ja 1970-luvuilla oli yleinen ilmiö teollisuusmaissa ja vaikutti myös meillä Suomessa. Syntyvyyden laskun taustalla oli sellaisia tekijöitä kuin ehkäisymene­telmien luotettavuuden parantuminen ja käytön yleistyminen, naisten lisääntynyt osallistu­minen koulutukseen ja työelämään sekä yksi- ja kaksilapsisen perhemallin yleistyminen.

Lasten määrän vähenemiseen vaikutti 1960- ja 1970-luvuilla Helsingissä myös Espoon ja Vantaan rakentuminen nopeaan tahtiin. Vanhat asunnot Helsingin kantakaupungissa olivat alkaneet näyttää puutteellisesti varustellulta ja ympäristö lapsille sopimattomalta verrattuna uusiin asuntoihin lähiöissä (Hankonen 1994).

Kuvio 1. Helsinkiläisten 0–15-vuotiaiden määrien ja väestöosuuden (%) muutoksien neljä vaihetta vuosina 1962–2017.

Toisessa vaiheessa 1980-luvun lopulta 1990-luvun loppuun lasten määrä kasvoi. Kasvu oli erityisen selvää jakson lopulla vuosina 1992–1999. Vuonna 1999 0–15-vuotiaita lapsia oli Helsingissä jo 89 041. Laman aikana 1990-luvulla syntyvyys lisääntyi, vaikka työttömyysluvut kasvoivat samaan aikaan ennennäkemättömästi (Lainiala 2014). Laman ollessa syvimmillään Helsingin työttömyysaste oli vuonna 1993 18,7 prosenttia ja työttömiä työnhakijoita oli 49 400 (Lönnqvist & Salorinne 2016). Korkeimmat, yli 20 prosentin työttömyysasteet löytyivät matalan tulo- ja koulutustason alueilta koillisesta ja itäisestä Helsingistä, jossa asuu paljon suhdanneherkillä aloilla kuten rakennusteollisuudessa ja palvelualoilla työskenteleviä.

Naisten osuus työttömistä oli selvästi alempi, 37 prosenttia Helsingin työttömistä vuoden 1993 toukokuussa. Kun työttömyys naisvaltaisilla palvelu-, sosiaali- ja terveysaloilla nousi, naisten arveltiin panostavan enemmän kouluttautumiseen sekä perheeseen ja lasten hankintaan, joka nosti syntyvyyttä. Erityisesti toisen ja kolmannen lapsen hankinta kasvoi lamavuosina 1990-luvun alussa (Rotkirch 2010, Lainiala 2014, Miettinen 2015). Epävarma työllisyys- ja taloustilanne lisäsi myös epävarmuutta selvitä korkeista lainanhoitomenoista (Kiander & Vartia 1998, 289–296) ja siten vaikeutti lapsiperheillä isomman asunnon hankintaa kaupungin reunalta tai lähikunnista.

Kolmannessa vaiheessa vuonna 2000 lasten määrä kääntyi Helsingissä jälleen laskuun, ja laskua jatkui vuoteen 2008. Kansantalous kasvoi ja Helsingin työttömyysaste laski jakson lopulla 6 prosentin tuntumaan (Lönnqvist & Salorinne 2016). 2000-luvun alkupuolella näytti siltä, että parantuneen talous- ja työllisyystilanteen myötä lapsiperheiden patoutunut asuntotarve pääsi purkautumaan, ja kaupungin reunalle ja lähikuntiin muutettiin lähes vanhaan 1970-luvun tapaan (Vuori & Nivalainen 2012). Helsingissä huolestuttiin 2000-luvun alkupuolella lapsiperheiden poismuutosta ja ns. Nurmijärvi-ilmiön kielteisistä vaikutuksista kaupungin verotuloihin. Samoihin aikoihin Helsinki kiinnostui mm. Lounais-Sipoon alueista, jonne kaavailtiin asuntoja 50 000 helsinkiläiselle.

Neljännessä vaiheessa lasten määrä kääntyi vuoden 2008 jälkeen uudestaan kasvuun, joka on toistaiseksi jatkunut. Vuonna 2014 ohitettiin edeltävä huippuvuosi 1999. Vuoden 2017 alkuun mennessä 0–15-vuotiaita lapsia oli Helsingissä 94 606 (mukaan lukien Östersundomin suurpiirin 462 lasta), mikä on korkein luku vuoden 1974 jälkeen. Se oli yli 5 500 enemmän kuin edeltävässä huipussa vuonna 1999.

Kasvun yhdeksi syyksi on arveltu – 1990-luvun laman tapaan – vuonna 2008 alkanutta taloudellista taantumaa ja työttömyyden kasvua.  Vuoden 2015 lopussa Helsingissä oli 41 700 työtöntä, mikä on enemmän kuin vuonna 1992, joka oli Helsingissä 1990-luvun laman toiseksi pahin työttömyysvuosi. Taloustilanne siis viivästyttäisi Helsingistä muihin seudun kuntiin suuntautuvien muuttoaikeiden toteuttamista. Toisaalta viime vuosina on nostettu esiin myös lapsiperheiden kiinnostusta kantakaupungissa asumiseen (Boterman ym. 2010, Juday 2015, Lilius 2016, Mustonen & Lindblom 2016).

Vieraskielisten osuus neljännen vaiheen kasvusta oli kolmen suurimman kieliryhmän eli somalin-, venäjän- ja vironkielisten osalta yhteensä neljännes eli 2 878 lasta. Lisääntynyt maahanmuutto ei näin ollen sekään selitä kovin suurta osaa lasten määrien kasvusta.

Lasten väestöosuus ei ole vaihdellut yhtä paljon kuin määrä, ja trendi on ollut selkeästi laskeva. Vuonna 1962 alkaneella tarkastelujaksolla 0–15-vuotiaiden osuus väestöstä oli alimmillaan vuonna 2012, 14,4 prosenttia (Kuvio 1). Sen jälkeen osuus on kasvanut hieman, vuoteen 2017 mennessä 14,9 prosenttiin. Se on kuitenkin selvästi vähemmän kuin edellisenä huippuvuonna 1997, jolloin 0–15-vuotiaiden osuus helsinkiläisistä oli 16,5 prosenttia.

Tämä tarkoittaa sitä, että aikuisväestön määrällinen kasvu on ollut Helsingissä 1960-luvulta alkaen muun muassa muuttovoiton, lapsiperheiden vähenemisen ja yksin asumisen yleistymisen seurauksena, 1990-luvun alku- ja 2010-luvun loppupuolen pieniä nousuja lukuun ottamatta, lasten määrän kasvua merkittävämpää. Lasten määrien muutoksilla on kuitenkin suuri merkitys lasten ja perheiden palveluiden tarjonnan kannalta.

Lasten määrän poikkeuksellisen merkittävä kasvu viimeisimmässä vaiheessa, yhteensä noin 10 000 lasta eli keskimäärin tuhannella lapsella vuosittain, on tarkoittanut esimerkiksi uusien päiväkoti- ja koulujen oppilaspaikkojen järjestämisen tarvetta. Erityisen haastavaa tämä on ollut siellä, missä uusien tilojen on löydyttävä pääosin olemassa olevasta rakennuskannasta, kuten kantakaupungin alueilla, missä lasten määrät ovat alkaneet hieman yllättäen kasvaa.

Lasten määrällinen kasvu suurpiireissä 2008–2017

Lasten määrällinen kehitys on viime vuosina ollut eri alueilla hyvin erilaista. Suurpiireittäin tarkasteluna lasten vuosien 2008–2017 määrällisestä kasvusta pääosa, vajaa 70 prosenttia eli lähes 7 000 lasta tuli kahdelta alueelta, Eteläisestä ja Keskisestä suurpiiristä. Eteläisessä suurpiirissä 0–15-vuotiaiden lasten määrä kasvoi reilulla 3 600:lla ja Keskisessä suurpiirissä vajaalla 3 200:lla. Näin voimakas kasvu puolitoistakertaisti lasten määrän Keskisessä suurpiirissä ja lisäsi Eteläisessäkin suurpiirissä lasten määrää kolmanneksella.

Eniten muuttuivat alle kouluikäisten määrät, Keskisessä ja Eteläisessä suurpiirissä molemmissa yli 2 300:lla (Kuvio 2). Alhaisemmasta lähtötasosta johtuen lasten suhteellinen muutos oli Keskisessä suurpiirissä suurempi, Keskisessä kasvua 71 ja Eteläisessä 44 prosenttia. Myös 7–15-vuotiaiden määrät kasvoivat Eteläisessä ja Keskisessä suurpiirissä vuosina 2008–2017 yhteensä yli 2 000:lla, kun ne puolestaan kaikissa muissa suurpiireissä vähenivät yhteensä yli 1 100:lla. Vuoden 2013 jälkeen 7–15-vuotiaiden osuus alkoi kasvaa muissakin suurpiireissä, mutta se ei riittänyt korvaamaan jakson alkuvuosien tappioita (Kuvio 3).

Kuvio 2. 0–6-vuotiaiden määrien muutos suurpiireissä ja Helsingissä, kumulatiivinen kertymä vuosittain 2008–2017 (1. tammikuuta).

Kuvio 3. 7–15-vuotiaiden määrällinen muutos suurpiireissä ja Helsingissä, kumulatiivinen kertymä vuosittain 2008–2017.

Näin suuri lasten määrien kasvu nosti Keskisen suurpiirin yli 9 200 lapsen määrällä jumbosijalta ohi Kaakkoisen ja Pohjoisen suurpiirin. Seuraavaksi eniten lapsia oli Eteläisessä suurpiirissä, vajaa 14 000 lasta, ja sen edellä oli Läntinen suurpiiri. Kärkipaikkoja vuonna 2017 pitivät Itäinen ja Koillinen suurpiiri, joissa lasten määrät olivat reilut 19 000 ja 18 000 lasta. Sen sijaan lasten väestöosuudet pysyivät Keskisessä ja Eteläisessä suurpiirissä edelleen alimpana kaikista suurpiireistä (10,1 ja 12,4 prosenttia) ja alle Helsingin 14,9 prosentin keskiarvon.

Lasten määrällinen kasvu on vaihdellut suurpiireittäin ennenkin. Esimerkiksi vuosina 1991–2000 lasten määrällisen kasvun alueita olivat Itäinen ja Kaakkoinen suurpiiri. Idässä lasten määrä kasvoi reilulla 4 000:lla ja Kaakossa reilulla 2 300 lapsella. Samalla jaksolla kasvu Eteläisessä suurpiirissä oli vaatimatonta, vajaa 900 lasta, ja Keskisessä suurpiirissä, suurpiireistä ainoana, lasten määrä laski reilulla 1 000:lla. Seuraavaksi tarkastellaan, miten lasten määrät ovat kasvaneet viime vuosina suurimman kasvun alueilla Eteläisessä ja Keskisessä suurpiirissä.

Lasten määrien viimeaikaiset muutokset Eteläisessä ja Keskisessä suurpiirissä

Tavallisesti lasten määrä ja väestöosuus on suuri uusilla alueilla, koska siellä on tarjolla paljon isoja asuntoja jotka houkuttelevat lapsiperheitä. Uusien alueiden asukkaista jopa yli kolmannes saattaa olla lapsia. Esimerkiksi Ruoholahdessa lasten väestöosuus oli vuonna 1995 30,3 prosenttia. Alkuvaiheen jälkeen lasten määrät ja väestöosuus laskevat. Vuonna 2017 lasten väestöosuus oli Ruoholahdessa laskenut 16,4 prosenttiin. Eteläisessä ja Keskisessä suurpiirissä lasten määrien viimeaikainen kasvu näyttää tulevan uusilta alueilta kuitenkin vain osittain.

Keskisessä suurpiirissä asui vuonna 2017 reilut 9 200 lasta, joka oli noin kolmannes enemmän kuin vuonna 2008. Tästä kasvusta pääosa eli 75 prosenttia tuli joko uusilta alueilta Arabianrannasta, Hermanninmäeltä ja Kalasatamasta tai täydennysrakennusalueilta Vallilasta, Vanhastakaupungista ja Vilhonvuoresta. Näiden alueiden lisäksi lasten määrät kasvoivat reilulla kahdellasadalla lapsella myös Linjoilla ja Käpylässä, missä uusia asuntoja ei juurikaan rakennettu (ks. kuvio 4). Lasten määrien suhteellinen muutos oli suurta paitsi uusilla alueilla Arabianrannassa ja Vallilassa myös sellaisilla vanhoilla alueilla, joilla määrät lähtötilanteessa olivat pieniä, kuten Linjoilla ja Alppilassa.

Kuvio 4. 0–15-vuotiaiden väestöosuus (%) ja määrällinen muutos Keskisen suurpiirin osa-alueilla, kumulatiivinen kertymä vuosittain 2008–2017.

Eteläisessä suurpiirissä asui vuoden 2017 alussa vajaa 14 000 lasta, joka oli reilu neljännes enemmän kuin vuonna 2008. Lasten määrät kasvoivat eniten Lauttasaaressa, Jätkäsaaressa, Etu- ja Taka-Töölössä, Kampissa ja Punavuoressa (Kuvio 5). Uudella alueella Jätkäsaaressa lasten määrä kasvoi tarkastelujaksolla lähes 600 lapsella, mutta väestöosuus laski lähes viisi prosenttia 15,8 prosenttiin. Lauttasaaressa kasvua oli sekä täydennysrakennusalueella Vattuniemessä että vanhoilla alueilla. Ruoholahdessa ja vähäisessä määrin myös Suomenlinnassa lasten määrät ja väestöosuudet sen sijaan laskivat. Ruoholahdessa lasten väestöosuus pysyi kuitenkin edelleen Eteläisen suurpiirin korkeimpana, 16,4 prosentissa.

Kuvio 5. 0–15-vuotiaiden väestöosuus (%) ja määrällinen muutos Eteläisen suurpiirin osa-alueilla, kumulatiivinen kertymä vuosittain 2008–2017.

Eteläisen suurpiirin osalta on huomattava, että vaikka lasten määrät kasvoivat eniten täydennysrakennusalueella Lauttasaaressa ja uudella alueella Jätkäsaaressa, pääosa eli noin 70 prosenttia Eteläisen suurpiirin yli 3 600 lapsen kasvusta sijoittui vanhoille alueille. Myös lasten väestöosuus kasvoi eniten, Lauttasaarta lukuun ottamatta, vanhoilla alueilla Punavuoressa, Töölössä, Kampissa ja Kruununhaassa.

Edellisessä kasvuvaiheessa 1990-luvulla lasten määrät pääsääntöisesti vähenivät sekä Eteläisen suurpiirin, Ruoholahtea ja Jätkäsaarta lukuun ottamatta (ensimmäiset asunnot Jätkäsaaren tilastoalueella valmistuivat jo 1990-luvulla) että Keskisen suurpiirin alueilla. Keskisessä suurpiirissä lasten määrä väheni edellisessä kasvuvaiheessa vuosina 1991–2000 tuhannella lapsella. Kasvualueina olivat tuolloin Itäisen ja Kaakkoisen suurpiirin uudet alueet.

Nyt viimeisimmässä kasvuvaiheessa 2010-luvulla lasten määrällisen kasvun painopiste on siirtynyt kantakaupunkiin ja sen lähialueille. Tähän on osaltaan vaikuttanut viimeaikainen asuntorakentaminen kantakaupungin satamatoiminnoista vapautuneilla rannoilla ja entisillä teollisuustonteilla. Huolimatta asuntorakentamisen vilkastumisesta kantakaupungissa, toinen selkeä uusi piirre on, että ensimmäistä kertaa viidenkymmeneen vuoteen merkittävä osa lasten lukumäärien kasvusta tulee vanhasta asuntokannasta sekä täydennysrakennusalueilta. Tällainen uusi tilanne paitsi tuo haasteita sopivien tilojen löytämiseksi lapsille ja nuorille niin herättää myös kysymyksen, miksi lasten määrät ovat kasvaneet eniten viime vuosina juuri eteläisen kantakaupungin vanhoilla alueilla?

Liittyykö ilmiö vuonna 2008 alkaneeseen taloudelliseen taantumaan ja työmarkkinoiden epävarmuuteen, vai onko kyse myös jostakin muusta? Onko asuinrakentamisen painopisteen siirtyminen kohti kantakaupunkia lisännyt lapsiperheillä myös vanhojen keskusta-asuntojen suosiota, taloudellisista suhdanteista riippumatta? Vai onko työelämässä tai elämänvoissa ylipäätään tapahtunut sellaisia muutoksia, jossa urbaani keskusta-asuminen näyttäytyy houkuttelevalta? Entä mikä merkitys kantakaupunkiin hakeutumisessa tai jäämisessä on päiväkoti- ja kouluvalinnoilla? Muun muassa näitä asioita kysyimme omassa Punavuoren ja Kruununhaan lapsiperheille tehdyssä haastattelututkimuksessamme, johon tämä kirjoitus lasten määristä liittyy (Kohtamäki & Niska, tulossa).

Ari Niska toimii Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus ja tilastot -yksikössä tutkijana.

Lähteet:

Boterman, Willem; Karsten, Lia & Musterd, Sako (2010). Gentrifiers settling down? Patterns and trends of residential location of middle-class families in Amsterdam. Housing studies 25:5, ss. 693-714.

Hankonen, Johanna (1994). Lähiöt ja tehokkuuden yhteiskunta. Suunnittelujärjestelmän läpimurto suomalaisten asuinalueiden rakentumisessa 1960-luvulla. Tampere, Otatieto Oy & Gaudeamus.

Helsingin kaupungin rakennusrekisteri [Helsingfors stads byggnadsregister]. Helsingin kaupunki, kaupunkitutkimus ja -tilastot.

Helsingin kaupungin tietokeskus [Helsingfors stads faktacentral] (1996). Väestönkehitys alueittain Helsingissä. Helsingin kaupungin tietokeskuksen tilastoja 1996:2.

Helsingin seudun aluesarjat [Områdesdatabasen för Helsingforsregionen]. Helsingin kaupunki, kaupunkitutkimus ja -tilastot. www.aluesarjat.fi

Juday, Luke (2015). The changing shape of American cities. Demographics research group. http://demographics.coopercenter.org/files/2016/12/ChangingShape-AmericanCities_UVA-CooperCenter_February2015.pdf.Viitattu 15.9.2017.

Kiander, Jaakko & Vartia, Pentti (1998). Suuri lama. Suomen 1990-luvun kriisi ja talouspoliittinen keskustelu. Etla B 143, Helsinki.

Kohtamäki, Hilla & Niska, Ari (tulossa). Kantakaupungin suosio lapsiperheillä: lähemmäksi työtä vai jotakin muuta?

Lainiala, Lassi (2014). Perhepolitiikka kriisin aikana. Perhebarometri 2014. Väestöliiton katsauksia E 48/2014.

Lilius, Johanna (2016). Kehittyvä kerrostalo. Urbaanit lapsiperheet. Sompasaaren asuinkortteli 10632 tontti 4. Serum Arkkitehdit Oy.

Lönnqvist, Henrik & Salorinne, Minna (2016). Pitkäaikaistyöttömyyden kasvulle ei näy loppua. Työttömyys Helsingissä 1987–2015. Helsingin kaupungin tietokeskus, Kvartti 2015:4.

Miettinen, Anneli. Miksi syntyvyys laskee. Perhebarometri 2015. Väestöliitto.

Mustonen, Pekka & Lindblom, Taru (2016). Kantakaupungissa asuu tyytyväisiä lapsiperheitä. Kvartti 2016:1.

Rotkirch, Anna (2010). Onko laman vauvaboomi totta? Taloussanomat 8.1.2010.

Vuori, Pekka & Nivalainen, Satu (2012). ”Metropolialueen väestö ja muuttoliike.” Kirjassa Metropolialueen talous, toim. Loikkanen, Heikki A. & Laakso, Seppo & Susiluoto, Ilkka. Helsingin kaupungin tietokeskus.

Kommentoi

Lehdessä: