Kvartti 4/2017 14.12.2017  |  Netta Mäki

Segregaation ja alueiden ominaisuuksien vaikutukset yksilöiden terveyteen

TerveysAsuinalueet

Terveyden ja sairastavuuden erot kaupungin asuinalueiden välillä selittyvät suurimmalta osin alueiden asukkaiden yksilöllisillä eroilla. Alueen ominaisuuksilla ja sosiaalisella ympäristöllä voi kuitenkin olla myös vaikutuksensa asukkaiden terveyteen heidän yksilöllisten piirteidensä yli. Tällöin puhutaan aluevaikutuksista. Tutkimusten mukaan erityisesti alueen sosioekonomisilla piirteillä näyttäisi olevan hienoinen vaikutus asukkaiden terveyteen ja kuolleisuuteen. On mahdollista, että nämä vaikutukset suurenevat, jos alueiden eriytymisen tietty kriittinen taso saavutetaan.

Segregaatiosta eli alueellisesta eriytymisestä Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla on kannettu huolta jo pitkään. Myös Helsingin kaupungin tuoreimmassa strategiassa syksyllä 2017 segregaatio nostettiin jälleen näkyvästi esiin, kun strategiassa kirjoitettiin, että ”Väestöryhmien välisen ja alueiden välisen eriytymisen hillitseminen on korkealla kaupungin agendalla” (Helsingin kaupunki 2017).

Mutta miksi alueellista eriytymistä pidetään laajalti niin huonona asiana? Alueen ominaisuuksilla voi olla vaikutusta useisiin erilaisiin asukkaisiin liittyviin ilmiöihin heidän omien ominaisuuksiensa lisäksi. Yhteyksiä on tutkittu muun muassa yksilöiden ansiotulojen kehityksen (Kauppinen ym. 2009), nuorten keskiasteen tutkinnon suorittamisen (Kauppinen 2004) ja koululaisten oppimiserojen (Bernelius & Kauppinen 2011) osalta. Tässä katsauksessa keskitytään tarkastelemaan mahdollisia aluevaikutuksia yksilöiden terveyteen ja kuolleisuuteen.

Alueelliset erot vaikkapa terveydessä tai sairastavuudessa johtuvat pääsääntöisesti siitä, että eri alueilla asuu terveyteen ja sairastavuuteen yhteydessä olevien tekijöiden suhteen erilaisia asukkaita. Esimerkiksi tulot ovat yhteydessä sairastavuuteen niin, että hyvätuloiset ovat keskimäärin terveempiä ja pienituloiset sairaampia. Suurin osa terveydessä esiintyvistä alue-eroista johtuukin tällaisista rakenteellisesti tekijöistä eli siitä, että hyvätuloiset asuvat useammin samoilla alueilla ja pienituloiset toisilla alueilla.

Alueen ominaisuuksilla ja sosiaalisella ympäristöllä voi kuitenkin olla myös vaikutuksensa asukkaiden terveyteen heidän yksilöllisten piirteidensä yli. Segregaatiolla voi siis olla vaikutusta yksilötasolla alueiden asukkaisiin. Tässä katsauksessa katsotaan tarkemmin, mitä teoriat ja tutkimustieto kertovat alueiden ominaisuuksien ja piirteiden vaikutuksista ja vaikutusmekanismeista yksilöiden terveyteen ja sairastavuuteen.

Alueellinen eriytyminen

Segregaatiolla eli alueellisen eriytymisen käsitteellä tarkoitetaan erilaisten väestöryhmien epätasaista alueellista sijoittumista sekä niitä prosesseja, joiden seurauksena eriytymistä tapahtuu. Alueellista eriytymistä syntyy tilanteessa, jossa samantyyppiset ihmiset keskittyvät omille asuinalueilleen joko tietoisen valinnan tai asumismahdollisuuksien rajallisuuden seurauksena.

 Alueellisten erojen kasvamista tai vähentymistä ei voi suoraan tulkita epätoivottavaa alueellista kehitystä lisääväksi tai vähentäväksi piirteeksi, eikä eriytyminen välttämättä ole negatiivinen ilmiö. Eriytymistähän tapahtuu myös muilla elämänalueilla, ja alueellinen eriytyminen voidaankin nähdä ihmisten valinnanvapauden, yksilöllisyyden ja samankaltaisten arvostusten ilmentymänä. Eriytyminen voi myös merkitä paikallisen identiteetin syntymistä, mikä voi lisätä lähiympäristön asukkaiden keskinäistä kanssakäymistä luoden verkostoja ja yhteistä toimintaa, mikä puolestaan parhaimmillaan voi vahvistaa turvallisuuden, viihtymisen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. (Vaattovaara 1998, 44;van Ham & Tammaru 2016).

Eriytyminen voidaan sen sijaan nähdä ongelmallisena yksilöille, kotitalouksille ja yhteiskunnille, jos se ei ole vapaaehtoista ja jos se tuottaa huono-osaisuutta ja sen kasautumista. Huono-osaisuuden alueellisesta kasautumisesta saattaa seurata myös se, että alueet leimautuvat kielteisesti, mikä osaltaan puolestaan saattaa edistää eriytymistä. Tilanteessa, jossa alueen asukasrakenne on sosiaalisesti heikko ja alueen houkuttavuus alhainen, ei alueeseen yleensä haluta investoida taloudellisesti, mikä näkyy puolestaan parempiosaisten haluna muuttaa alueelta pois ja vain huono-osaisten ja/tai etnisten vähemmistöjen valmiutena muuttaa alueelle.

Segregaatiolla voi olla vaikutusta myös yksilötasolla alueiden asukkaisiin. Alueiden välillä nähtävät erot vaikkapa terveydessä tai sairastavuudessa johtuvat pääsääntöisesti siitä, että eri alueilla asuu terveyteen ja sairastavuuteen yhteydessä olevien tekijöiden suhteen erilaisia asukkaita. Suurin osa sairastavuudessa esiintyvistä eroista alueiden välillä johtuukin tällaisista rakenteellisista tekijöistä. Esimerkiksi korkeasti koulutetut tai hyvätuloiset, joiden sairastavuus on kaikkein vähäisintä, asuvat useammin samoilla alueilla ja vähän koulutetut tai pienituloiset toisilla alueilla. Tätä kutsutaan kompositionaaliseksi selitykseksi. Alueen ominaisuuksilla ja sosiaalisella ympäristöllä voi siis kuitenkin olla myös vaikutuksensa asukkaiden terveyteen näiden yksilöllisten tekijöiden yli (niin sanottu kontekstuaalinen selitys).

Kaupunkirakenteen sosiaaliset erot ja mahdollinen sosiaalinen polarisoituminen ovat olleet kaupunkitutkimuksen keskeisiä teemoja pitkään, mutta tilastomenetelmien kehittymisen myötä erityisesti 1990-luvulta lähtien segregaation yhteys ja myös mahdollinen vaikutus moniin muihin teemoihin on noussut entistä enemmän tutkimusagendalle. Etenkin hierarkkisen regressioanalyysin eli monitasomallinnuksen kehittyminen perinteisten kontekstianalyysin ja mixed effects -mallien pohjalta (Snijders & Bosker 2004) loi mahdollisuuden hierarkkisen asetelman soveltamiselle myös aluetutkimuksessa. Monitasomallinnuksen ideahan on kiteytettynä se, että siinä saadaan erotettua aluetason vaikutukset yksilötason vaikutuksista. Kiinnostavaa onkin, missä määrin itse alueen piirteet vaikuttavat tutkittavaan ilmiöön, ja siihen päästään monitasomallissa käsiksi vakioimalla yksilöiden ominaisuuksia.

Vaikutusmekanismit

Jos sairastavuuden alue-erojen nähdään johtuvan puhtaasti alueen asukkaiden piirteistä, luonteva tapa yrittää vähentää eroja on vaikuttaa niihin asukkaisiin, joiden sairastavuus on suurta. Alueiden terveysvaikutuksista kiinnostunut paradigma tarjoaa kuitenkin näkökulman, jonka mukaan huomio pitää kiinnittää paitsi yksilöiden sosiaalisesti valikoituneen jakautumisen tuottamiin terveyseroihin, myös laajemmin ympäristöön ja sen terveysvaikutuksiin eli kontekstivaikutuksiin (esim. Macintyre ym. 1993).

Alueiden vaikutukset terveyteen voivat kulkea useiden mahdollisten mekanismien kautta. Macintyre ja kumppanit (1993) sekä Macintyre ja Ellaway (2003) mainitsevat tällaisina mekanismeina alueen terveyspalveluiden saatavuuden ja käytettävyyden, infrastruktuurin (esimerkiksi ilmanlaatu, turvallinen ja vaaraton työympäristö, puistot ja leikkipaikat, terveellistä ruokaa huokeaan hintaan myyvät liikkeet), vallitsevat käsitykset terveydestä ja elintavoista sekä mahdollisen stressin ja sosiaalisen tuen, joka voi näkyä paikallisten sosiokulttuuristen piirteiden tukemisena. Sipilä ja Martikainen (2005) jakavat asuinalueiden sellaiset piirteet, joilla voisi ajatella olevan vaikutuksia asukkaiden terveyteen, isompien teemojen alle eli sosioekonomisen, fyysisen ja sosiaalisen ympäristön ominaisuuksiin. Nämä tosin voivat hyvin olla kytköksissä toisiinsa:

”Esimerkiksi vaikkapa alueen asukkaiden keskimääräisillä käytettävissä olevilla tuloilla mitattuna sosioekonomisesti heikompiosaisen alueen on vaikeampi houkutella yksityisiä palveluja paikallisen ostovoiman puuttuessa – tässä siis alueen sosioekonominen rakenne vaikuttaa fyysiseen palveluympäristöön". Sipilä & Martikainen (2005, 203).

Tällaiset kytkökset voivat myös vaikuttaa toisiinsa, ja vaikkapa fyysisen ympäristön laadun lasku voi osaltaan vaikuttaa sosioekonomiseen rakenteeseen ja sen muutoksiin: kurjistuvasta ympäristöstä muuttavat pois ne, joilla on siihen taloudelliset mahdollisuudet.

Tutkimustuloksia alueen vaikutuksista terveyteen

Alueiden ominaisuuksien vaikutuksista terveyteen on julkaistu jonkin verran suomalaisiakin tutkimuksia. Yleisimmin on katsottu aluetekijöiden yhteyttä kuolleisuuteen. Valkosen ja Kauppisen (2001) mukaan huomattava osa (yli 70 prosenttia) pääkaupunkiseudulla peruspiirejä vastaavien alueiden kuolleisuuserosta miehillä johtui väestörakennetekijöistä eli kompositionaalisista tekijöistä. Martikainen ja kumppanit (2003) tutkivat niin ikään pääkaupunkiseudulla aluetta kuvaavien tekijöiden yhteyttä miesten kuolleisuuteen. Myös tässä tutkimuksessa iso osa (55–70 prosenttia) aluevaihtelusta selittyi yksilötason tekijöillä. Työntekijäväestön suurempi osuus alueella sekä alhainen sosiaalinen koheesioolivat yhteydessä korkeampaan kuolleisuuteen senkin jälkeen, kun useita yksilötason tekijöitä sekä muut aluetekijät oli vakioitu. Kuolleisuus oli vakiointien jälkeen alhaisen sosioekonomisen aseman ja koheesion alueilla ikäryhmästä riippuen suurimmillaan 20 prosenttia korkeampaa verrattuna korkeimman statuksen alueisiin. Kun kuolemansyitä tarkasteltiin erikseen, aluevaikutukset näkyivät erityisesti onnettomuuksien ja väkivallan osalta sekä alkoholikuolemansyissä.

Tarkiainen ja kumppanit (2010) katsoivat, onko aluetason (peruspiiri- tai osa-aluetasoa vastaavat aluejaot) valinnalla merkitystä pääkaupunkiseudulla kuolleisuuden aluevaikutukseen. Myös tässä tutkimuksessa huomattava osa (jopa 80 prosenttia) aluevaihtelusta selittyi alueella asuvien yksilöiden ominaisuuksilla. Työntekijäväestön suurempi osuus alueella oli yhteydessä noin 10 prosenttia korkeampaan kuolleisuuteen vielä useiden yksilötason tekijöiden vakioimisen jälkeen, ja selvemmin tämä yhteys näkyi tarkasteltaessa pienempiä alueita.

Muidenkin aluetasojen yhteyttä sairastavuuteen on tarkasteltu. Martikainen ja kumppanit (2004) ovat katsoneet seutukuntatason aluetekijöiden yhteyttä itsemurhakuolleisuuteen sen jälkeen, kun on vakioitu useita sellaisia yksilötason tekijöitä, jotka niin ikään ovat yhteydessä itsemurhakuolleisuuteen. Työikäisillä alueen alhainen äänestysaktiivisuus oli sekä miehillä että naisilla yhteydessä suurempaan itsemurhariskiin, eläkeikäisillä puolestaan työntekijäväestön suurempi osuus alueella sekä perhekoheesiota kuvaava muuttuja. Myös tässä tapauksessa puhutaan 10–20 prosentin kuolleisuuserosta alueiden välillä vakiointien jälkeen.

Kuolleisuuden lisäksi muitakin vasteita on tarkasteltu. Sipilä ja Martikainen (2005) ovat tutkineet pääkaupunkiseudulla peruspiirialueita vastaavien alueiden ominaisuuksien yhteyttä psyykkiseen hyvinvointiin (GHQ) ja fyysiseen toimintakykyyn (PCS). Näistä tekijöistä jälkimmäisen osalta oli nähtävissä huomattavaa aluevaihtelua, mutta yksilötekijöiden vakioiminen selitti 80 prosenttia tästä aluevaihtelusta. Useista alueiden piirteitä kuvaavista tekijöistä vain työntekijäväestön suurempi osuus alueella oli yhteydessä alentuneeseen toimintakykyyn, mutta sekin selittyi terveyskäyttäytymisen vakioimisella. Karvonen ja Rimpelä (1997) puolestaan ovat tutkineet nuorten terveyskäyttäytymisen aluevaihtelua Helsingin pienalueiden välillä. He havaitsivat, että erityisesti alueen työttömyysaste selitti näitä eroja.

Suurin osa tutkimuksissa havaitusta terveyden ja sairastavuuden aluevaihtelusta näyttää siis selittyvän yksilötason tekijöillä. Vaikka alueellinen eriytyminen terveyden kannalta on osin todella huomattavaa, erot selittyvät siis pikemminkin alueella asuvien yksilöiden ominaisuuksien eroilla eikä niinkään asuinalueiden tuottamien kontekstivaikutusten kautta. Kuitenkin jotkin alueiden ominaisuudet näyttävät olevan yksilötason tekijöistä riippumatta yhteydessä tutkittuihin vasteisiin. Etenkin alueen sosioekonomista luonnetta ja deprivaation astetta kuvaavat tekijät eli esimerkiksi suurempi työttömien sekä työntekijäasemassa olevien osuus näyttäisivät olevan yhteydessä niin terveyskäyttäytymiseen, sairastavuuteen kuin kuolleisuuteen vielä senkin jälkeen, kun alueelliset erot yksilötason tekijöissä oli huomioitu. Myös yleistä luottamusta kuvaavat perhekoheesio, sosiaalinen koheesio sekä äänestysaktiivisuus ovat yhteydessä kuolleisuuteen.

Sen sijaan useimpien tutkimusten mukaan alueiden taloudellista tilaa kuvaavat tekijät, kuten alueen mediaanitulot, gini-indeksillä mitattu tulojen epätasaisuus sekä toimeentulotukea saavien osuus eivät – ehkä hieman yllättäen - olleet yhteydessä kuolleisuuteen tai sairastavuuteen.

Lisäksi useimpien tulosten mukaan terveyden kannalta ratkaisevaa näytti olevan nimenomaan huono-osaisilla alueilla asuminen, ja sairastavuus ja kuolleisuus eivät juurikaan eronneet parhaiden ja keskitasolle sijoittuneiden alueiden välillä. (Martikainen ym. 2003, Martikainen ym. 2004, Sipilä & Martikainen 2005, Tarkiainen ym. 2010, Karvonen & Rimpelä 1997.)

Alue- ja yksilötekijöiden yhteisvaikutukset

Alueiden terveysvaikutusten tutkimuksen haasteisiin liittyy myös se, että havaitut aluevaikutukset eivät välttämättä koske kaikkia väestöryhmiä samalla tavalla, vaan huomioon on otettava myös alue- ja yksilötekijöiden interaktio- eli yhdysvaikutukset. Tulee toisin sanoa tarkastella, tekeekö esimerkiksi köyhä asuinalue sen köyhästä asukkaasta vielä sairaamman, mutta varakkaammasta asukkaasta ei, tai onko parempi olla huono-osainen köyhällä vai sosioekonomisesti paremmalla alueella.

Vastakkaisen hypoteesin eli paikallisen sosiaalisen epätasa-arvoisuuden mallin (local social inequality model) mukaan psykososiaalisten tekijöiden vaikutukset ovat keskeisempiä, ja mallin mukaan parempiosaisella alueella asuminen olisikin heikommassa sosioekonomisessa asemassa oleville yksilöille terveydelle haitallista. Syyksi tähän esitetään, että yksilön oma heikompi asema koetaan esteeksi täysipainoiselle sosiaaliselle osallistumiselle. Parempiosaisella alueella hyödykkeiden ja palveluiden hintataso voi myös olla korkeampi, jolloin omat – mahdollisesti niukat – resurssit riittävät vähempään.

Näiden kahden mallin lisäksi voidaan ajatella, että huono-osaisten tilanteelle ja terveydelle olisi haitallista asua heikolla asuinalueella, sillä henkilökohtainen huono-osaisuus yhdistettynä asuinalueen huono-osaisuuteen voi kasaantua ja alkaa kehittyä vaikeuksien spiraaliksi (Martikainen ym. 2004). Toisaalta voidaan ajatella, että asuinalueen vaikutus jäisi vähäiseksi sosiaalisesti paremmassa asemassa olevilla, jotka voivat tarvittaessa ostaa palveluita ja hyödykkeitä kauempaakin sekä eristää itsensä heikon asuinalueen haitallisilta vaikutuksilta.

Tutkimusnäyttö alue- ja yksilötason yhdysvaikutuksista Suomessa on vähäinen. Sipilä ja Martikainen (2005) katsoivat, miten yksilöiden tuloluokkien väliset erot fyysisessä toimintakyvyssä näyttäytyvät pääkaupunkiseudulla sosioekonomisesti erilaisilla alueilla (Kuvio 1). Alueen sosioekonomista ominaisuutta kuvaa ammattiin perustuvan luokituksen mukainen työntekijäväestön osuus. Vertailuluokkana ovat matalimman tulotason omaavat yksilöt, jotka asuvat matalimman sosioekonomisen tason alueella, ja heidän alentunutta fyysistä toimintakykyä merkitään luvulla 1,00. Jos muiden ryhmien ristitulosuhde jää alle 1,00, kyseisen tuloluokan alentuneen fyysisen toimintakyvyn todennäköisyys kyseisellä alueella on pienempi kuin vertailuluokan. Toisin sanoen kyseessä olevassa ryhmässä toimintakyky on parempi.

Tulosten mukaan alimpaan tuloluokkaan kuuluvien toimintakyky vaihteli vain vähän alueen sosioekonomisen aseman mukaan. Sen sijaan ylimpään tuloluokkaan kuuluvien toimintakyky oli parempi korkean sosioekonomisen tason alueella kuin matalan. Asukkaiden tuloluokkien väliset erot fyysisessä toimintakyvyssä ovat suurimmat niillä alueilla, joilla työntekijäasemassa olevien osuus on pieni eli sosioekonomisesti korkean statuksen alueilla. Tämä tulos tukisi paikallisen sosiaalisen epätasa-arvoisuuden mallia siinä mielessä, että parempiosaisella alueella asuminen näyttäisi olevan heikommassa sosioekonomisessa asemassa oleville suhteellisesti – vaikkakaan ei absoluuttisesti – haitallisempaa.

 

Itsemurhakuolleisuuden osalta on saatu samantapainen tulos (Mäki 2010). Erityisesti miehillä kuolleisuusero työntekijäasemassa olevien ja toimihenkilöiden välillä on suurempi niillä alueilla, joilla työttömyysaste on pienempi (sosioekonomisesti vauraammilla alueilla siis) (Kuvio 2). Kuolleisuusero taas on pienempi niillä alueilla, joilla työttömien osuus on suurempi. Naisten osalta tulokset ovat epäjohdonmukaiset, mikä liittyy todennäköisesti itsemurhien huomattavasti pienempään määrään. Toisaalta miesten kokonaiskuolleisuuden osalta tulokset pääkaupunkiseudulla ovat olleet joko hyvin vähäiset tai epäjohdonmukaiset (Martikainen ym. 2003).

 

Kansainvälisissä tutkimuksissa tavanomaisin interaktiota koskeva tulos on ollut sellainen, että kahden tason (alue ja yksilö) huono-osaisuuden vaikutukset kumuloituvat, jolloin molemmilla tasoilla heikosti pärjäävien sairastavuus muodostuu odotettua suuremmaksi. Samalla myös väestöryhmien terveyserot muodostuvat heikommilla alueilla suuremmiksi kuin paremmin toimeentulevilla. Suomalaisissa tutkimuksissa saadut tulokset vaikuttavat siis päinvastaisilta, ja huono-osaisilla alueilla terveydentila on heikompi sosioekonomisesta asemasta riippumatta. Staffordin ja Marmotin (2003) kollektiivisten resurssien malli ei siis Suomen olosuhteissa tunnu saavan tukea. Toisaalta korkean työttömyyden alueilla itsemurhakuolleisuus oli korkea sekä työntekijäasemassa olevilla että ylemmillä toimihenkilöillä: alueen riskit vaikuttavat kaikkiin asukkaisiin solidaarisesti (Mäki 2010). Sipilä & Martikainen (2005, 215) puhuvatkin ”kollektiivisesta voimattomuudesta”, jossa alueellinen deprivaatio imaisee vaikutukseensa nekin, joilla yksilötason resurssien perusteella pitäisi olla parempi terveydentila.

Macintyre (1997) on esittänyt, että kompositio- ja kontekstuaalivaikutusten lisäksi terveyden alue-eroja saattaa selittää kollektiivisuusvaikutus. Käsitteellä hän tarkoittaa yhteisöjen sosiokulttuurisia ja historiallisia piirteitä kuten jaetut normit, traditiot, arvot ja intressit. Nämä konkretisoituvat tapoina toimia. Uutta urheilu- ja vapaa-ajankeskusta ei kannata rakentaa, jos alueella asuvilla esimerkiksi ei ole varaa siellä käydä, liikennejärjestelyt eivät mahdollista sinne pääsyä, lasten ja nuorten liikuntaan osallistumista ei pidetä arvossa, tai jos turvallisuussyistä vanhempien on kuljetettava lapsia keskukseen. Tutkimuksiin olisikin hyvä saada mukaan sosiaalisen pääoman indikaattoreita sekä mittareita, jotka tavoittavat kollektiivista sosiaalista toimintaa ja käytäntöjä.

Lopuksi

 Segregaation ja alueiden ominaisuuksien vaikutusten tutkiminen on haastavaa. Paljon riippuu käytetyistä menetelmistä ja aluetasoista. Useissa ulkomaisissa tutkimuksissa sosiaalisen ympäristön ja segregaation on todettu vaikuttavan yksilöiden terveyteen ja pahimmillaan lisäävän väestöryhmien välisiä eroja sairastavuudessa ja kuolleisuudessa. Helsingin ja pääkaupunkiseudun osalta tulokset eivät onneksi ainakaan vielä anna tukea voimakkaalle aluevaikutukselle, ja jotkut tutkijat ovatkin kyseenalaistaneet sosiaalisen ympäristön vaikutukset. Mutta kuten Sipilä ja Martikainen (2005) muistuttavat, vaikutukset saattavat näkyä vasta kun tietty segregaation kriittinen taso on saavutettu. Silloin yksilöiden alueellinen keskittyminen alkaa muovata fyysistä ja sosiaalista ympäristöä siinä määrin, että vaikutukset palautuvat yksilötasolle. Jos alueellinen eriytyminen päästetään oleellisesti kasvamaan, voi sillä olla voimakkaampi vaikutuksensa myös yksilöiden terveyteen.

VTT Netta Mäki toimii yliaktuaarina Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikössä.

Kirjallisuus:

Bernelius V & Kauppinen TM (2011): School Outcomes and Neighbourhood Effects: A New Approach Using Data from Finland. Teoksessa van Ham M, Manley D, Bailey N, Simpson L, MacIennan D (toim.)  Neighbourhood Effects Research: New Perspectives. Lontoo: Springer 225–247.

Helsingin kaupunki [Helsingfors stad] (2017). Kaupunkistrategia 2017–2021. https://www.hel.fi/static/helsinki/kaupunkistrategia/kaupunkistrategia-2017-2021.pdf Ladattu 19.10.2017.

Karvonen S & Rimpelä AH (1997): Urban small area variation in adolescents’ health behavior. Social Science & Medicine 45(7):1089–1098.

Kauppinen TM (2004): Asuinalueen ja perhetaustan vaikutukset helsinkiläisnuorten keskiasteen tutkintojen suorittamiseen. Helsingin kaupungin tietokeskus [Helsingfors stads faktacentral], Tutkimuksia 2004:6.

Kauppinen TM, Kortteinen M & Vaattovaara M (2009): Pääkaupunkiseudun lamatyöttömien myöhemmät ansiotulot: iskikö lama kovemmin korkean työttömyyden alueilla? Yhteiskuntapolitiikka 74(4): 358–374.

Laakso S & Loikkanen HA (2004): Kaupunkitalous. Johdatus kaupungistumiseen, kaupunkien maankäyttöön sekä yritysten ja kotitalouksien sijoittumiseen. Helsinki: Gaudeamus.

Macintyre S, MacIver S & Sooman A (1993): Area, Class and Health: Should we be focusing on Places or People? Journal of Social Policy 22:312–234.

Macintyre S (1997): What are spatial effects and how can we measure them? Teoksessa Dale A (toim.) Exploiting national survey data: the role of locality and spatial effects. Manchester: Faculty of Economic and Social Studies, University of Manchester, 1–17.

Macintyre S & Ellaway A (2003): Neighborhood and Health: An Overview. Teoksessa Kawachi I & Berkman LF (toim): Neighborhoods and Health. New York: Oxford University Press, 20–42.

Martikainen P, Kauppinen TM & Valkonen T (2003): The effects of the characteristics of neighbourhoods and the characteristics of individuals on cause-specific mortality. Journal of Epidemiology and Community Health 57:210-217.

Martikainen P, Mäki N & Blomgren J (2004): The effects of area and individual social characteristics on suicide risk: a multilevel study of relative contribution and effect modification. European Journal of Population 20:323–350.

MäkiN(2010): Not in all walks of life? Social differences in suicide mortality. University of Helsinki: Discipline of Sociology, Research Reports no. 262, 2010.

Sipilä P ja Martikainen P (2005): Fyysisen ja psyykkisen terveyden väliset alue-erot ja niiden taustat pääkaupunkiseudulla. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 42:202–218.

Snijders TAB & Bosker RJ (2004): Multilevel Analysis. An Introduction to Basic and Anvanced Multilevel Modeling. London: Sage Publications.

Stafford M & Marmot M (2003): Neighbourhood deprivation and health: does it affect us all equally? International Journal of Epidemiology 32(3):357–366.

Tarkiainen L, Martikainen P, Laaksonen M & Leyland AH (2010): Comparing the effects of neighbourhood characteristics on all-cause mortality using two hierarchical areal units in the capital region of Helsinki. Health & Place 16: 409–412.

Vaattovaara M (1998): Pääkaupunkiseudun sosiaalinen erilaistuminen. Helsingin kaupungin tietokeskus [Helsingfors stads faktacentral]. Tutkimuksia 1998:7.

Valkonen T & Kauppinen TM (2001): Miesten kuolleisuuden alue-erot ja sosiaalinen segregaation pääkaupunkiseudulla. Kvartti 1/2001:7–21.

Van Ham M & Tammaru T (2016): Pieni- ja suurituloiset asuvat aiempaa eriytyneemmin eurooppalaisissa pääkaupungeissa. URMI, Politiikkapaperi.  

Kommentoi

Lehdessä: