Blogikirjoitus 06.03.2015  |  Anna Kajosaari

Helsingin asuntotuotantotavoitteiden kehityksestä

  • Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / ATT.

Asuntotuotannon määrään ja rakenteeseen kohdistuvat tavoitteet ovat muuttuneet paljon viime vuosikymmenten aikana. Talouden tila, tonttimaan riittävyys sekä muutokset Helsingin väestönkasvussa ovat muokanneet tavoitteita. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan Helsingin asuntotuotantotavoitteiden muutoksia 1970-luvulta nykypäivään.

Tavoitteena asuntotuotannon ohjaaminen

Helsinkiin sijoittuvan asuntotuotannon tarvetta on pyritty ennakoimaan vuosien saatossa vaihtelevin muuttujin ja painotuksin. Lähtökohtaisesti tuotantotavoite on muodostettu ennustetun väestönkasvun, tonttimaan riittävyyden ja ennakoitujen demografisten muutosten pohjalta. Sekä asuntotuotannon määrällisten että hallinta- ja rahoitusmuotoa koskevien tavoitteiden päämääränä on ollut turvata Helsingin asuntotuotannon tasapainoinen kehitys sekä varmistaa asuntokannan vastaavan kehittyvän kaupungin tarpeita.

Helsingin asuntotuotannon tuotanto- ja rakennetavoitteet on 1970-luvun alusta lähtien esitetty asunto-ohjelman muodossa.  Alkuaikoina vuosittain julkaistun ohjelman laatimisesta vastasi ensimmäiset kymmenen vuotta kaupunginhallituksen suunnittelujaoston alainen rakennusohjelmaryhmä ja 1980-luvun alusta lähtien asunto-ohjelmasihteeristö.

Nykyinen asuntotuotannon volyymin ja hallinta- ja rahoitusmuotorakenteen tavoitteet määrittävä ohjelma on Helsingin MA-sihteeristön valmistelema ja kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston julkaisema Kotikaupunkina Helsinki – asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelma 2012.

Tavoitteet yltäneet yli 7 500 asunnon vuosittaiseen tuotantoon

Parhaiten tuotannon määrälliset tavoitteet ja toteutunut tuotanto ovat kohdanneet 1980-luvulla sekä 2000-luvun alussa (Kuvio 1). Vuodet, jolloin tavoitteista on jääty eniten, liittyvät puolestaan kansantalouden taantumiin. Taantumat heijastuvat valmistuneeseen asuntotuotantoon viiveellä, kun taantuma-aikana lykkääntynyt tai aloittamatta jäänyt tuotanto laskee valmistuneen tuotannon määrää taantumaa seuraavina vuosina.

Taantumien lisäksi 1970-luku erottuu ajanjaksona, jolloin voimakkaasta asuntotuotannosta huolimatta tuotantotavoitteet sekä toteutuneen tuotannon määrä eivät kohdanneet.  1970-luvun alun huimat, yli 7 500 vuosittain valmistuneeseen asuntoon yltävät tavoitteet kuvaavat Helsinkiin kohdistuneita kasvupaineita. Esimerkiksi asunto-ohjelmakauden 1972 – 1976 tuotantotavoitteet on asetettu vastaamaan kasvuun, jonka seurauksena Helsingin väkiluku ylittäisi 600 000 henkeä vuoden 1983 lopussa. Todellisuudessa kyseinen väkiluku saavutettiin vasta vuonna 2013.

1980-luvulla Helsingin väestönkasvun hidastuminen ja ennusteet väestön määrän vähenemisestä 1990-luvulla laskivat asuntotuotannon tavoitteita. Väestön vähenemisen estäminen oli asuntopolitiikan keskeinen tavoite. Väestönkasvuun ei varsinaisesti pyritty. Tärkeimpänä tuotantotarvetta nostavana tekijänä pidettiin Helsingin asumistason yleistä parantumista ja asumisväljyyden kasvua.

Kansantalouden tilan sekä pääkaupunkiseudun demografisten muutosten lisäksi asuntotuotannon tavoitteita on pyritty sopeuttamaan myös käytettävissä olevan rakennusmaan määrään sekä kaavoitustilanteeseen. Esimerkiksi asuntotuotannon kokonaistavoitteen pieneneminen ohjelmakausien 2001–2005 sekä 2004–2008 aikana johtui osin käytettävissä olevan tonttimaan vähyydestä. Tavaraliikenteen satamatoimintojen siirtyminen Vuosaareen vuonna 2008 sekä Östersundomin liitos 2009 mahdollistivat tuotantotavoitteiden nousun seuraavissa maankäytön- ja asumisen toteutusohjelmissa.

Toteutunut asuntotuotanto on harvoin ylittänyt tuotantotavoitteen. Viimeksi tuotantotavoitetta vastaava valmistuneiden asuntojen määrä saavutettiin vuonna 2012.

Kuvio 1. Helsingin asuntotuotanto 1972–2013, tuotannon kokonaistavoite ja valmistuneet asunnot.

Valtion lainoittaman asuntotuotannon osuus on kasvanut

1970- ja 80-luvuilla vuosittain julkaistuissa, seuraavan viisivuotiskauden rakentamista ohjaavissa asunto-ohjelmissa arvio lähivuosien tuotannon määrästä oli yleensä varsin tarkka rakennuttajien ilmoitusten sekä kaupungin omien suunnitelmien ollessa jo tiedossa.  Lähivuosien tuotantotavoitteet pyrittiin myös suhteuttamaan arvioidun tuotantomäärän muutoksiin.

Vuosina 1974–1999 vapaarahoitteisen rakentamisen osuus asuntotuotannon tavoitteesta pääosin supistui valtion lainoittaman asuntotuotannon suhteellisen osuuden kasvaessa (Kuvio 2). Tästä kehityksestä poikkeavasti 1980-luvun alussa valtion lainoittaman tuotannon tavoite muodosti alimmillaan vain 37,5 prosenttia kokonaistuotannosta. Syynä tuotantotavoitteen laskuun oli useiden 1980-luvun alussa alustavan valtion lainavarauksen saaneiden kohteiden rakentamisen lykkääntyminen, joka vuoden 1982 asunto-ohjelman mukaan aiheutui osin Helsingin korkeasta hintatasosta sekä valtion suhdannepoliittisista toimenpiteistä.

Kuvio 2. Asuntotuotannon hallintasuhde- ja rahoitusmuototavoitteet asunto-ohjelmien 1974–1995 mukaan. Asunto-ohjelmissa 1972–1976 sekä 1973–1977 valtion lainoittaman asuntotuotannon osuudelle kokonaistuotannosta ei ole asetettu erillisiä tavoitteita. Hitas-asunnot kuuluvat luokkaan ”vapaarahoitteiset asunnot.

Asuntotuotannon kokonaistavoite jälleen kasvussa

Tällä hetkellä Helsingin asuntotuotantotavoite on 5 500 asuntoa vuodessa. Tavoite muuttui viimeksi keväällä 2013, kun Kotikaupunkina Helsinki -ohjelman mukaista 5 000 asunnon vuosittaista tuotantotavoitetta korotettiin vastaamaan kaupungin uuden strategiaohjelman 2013–2016 tavoitteita.  Korotuksen yhteydessä asuntotuotannon hallinta- ja rahoitusmuoto-osuudet pysyivät ennallaan (Kuvio 3).

Kuvio 3. Kotikaupunkina Helsinki -ohjelman mukainen asuntotuotannon hallinta- ja rahoitusmuotojakauma.

Lähteet: Helsingin kaupungin asuntotuotanto-ohjelmat 1972–2012

Anna Kajosaari on toiminut suunnitteluharjoittelijana kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosastossa.

Kommentoi