Blogikirjoitus 27.09.2016  |  Pekka Mustonen

Keskustaan jäävät lapsiperheet ovat eri asia kuin uusille asuinalueille muuttajat

Ovatko urbaanien lapsiperheiden asumistarpeet todella muuttuneet, pohtii erikoistutkija Pekka Mustonen.

Helsingin Sanomat kirjoitti 27.9. jutun otsikolla ”Kerrostalo taipuu omakotitaloksi – keskustoihin jäävät perheet haluavat pientalomaista asumista, ja rakentajat vastaavat huutoon”. Artikkelin taustalla on tutkimus, jossa on selvitetty Jätkäsaaressa ja Kalasatamassa asuvien perheiden asumistottumuksia ja -toiveita.

Voiko näillä uusilla alueilla asuvien ihmisten ajatuksista vetää johtopäätöksiä niistä, jotka eivät ole halunneet muuttaa kantakaupungista pois? Ei voi. Artikkelin otsikkoon on siis lipsahtanut sinänsä hyvin tyypillinen yleistys.

Itse näkisin, että kyse on kahdesta eri asiasta, joskin toki varmasti on ihmisiä, jotka kantakaupungissa asuttuaan muuttavat näille uusille alueille. Keskustoihin jäävien perheiden preferenssejä pitäisi tietenkin kysyä niiltä, jotka keskustoissa jo asuvat. Heidän toiveensa asumisen suhteen saattavat olla erilaisia kuin näillä uusilla alueilla asuvien toiveet.

Suurin osa niistä keskustassa asuvista perheistä, jotka eivät halua sieltä muuttaa pois, luultavasti haluaa asua ihan tavallisissa asunnoissa ilman mitään erityisratkaisuja. Uusille alueille tällaisia ratkaisuja – kuraesteitä tai vaunuvarastoja – kehitetään, koska urbaanin kaupungin rakentaminen on vaikeaa (tunnelma, elämä jne.).

Lapsiperheitä siis houkutellaan asioilla, joihin voidaan suunnittelulla ja rakentamisella vaikuttaa. Toki kuraton eteinen on ajatuksena kiehtova, mutta tuskin ajatus keskustassa jo asuvan perheen valintoihin ratkaisevasti vaikuttaa.

Kirjoitin kollegani kanssa artikkelin kantakaupungin lapsiperheiden asumistyytyväisyydestä viime keväänä ilmestyneeseen Kvartti-lehteen. Helsingin Sanomien tänään julkaiseman jutun yhteyteen kysyttiin kommentteja myös minulta. Toistin tutkimuksessamme havaittuja teemoja: kysyntää ja tarjontaa korkeiden hintojen yhtenä selittäjänä ja elämäntyyliselityksiä asuinaluevalintojen taustalla.

Kaikki eivät siis pidä omakotitaloista tai kehyskunta-asumisesta ja näihin liittyvistä osittain pakotetuista elämäntapavalinnoista (auto tai kaksi, ostoskeskukset jne.). Jos oletetaan, että perheillä on rahaa, heillä on useimmiten myös mahdollisuuksia valita, ja tällöin valinnan voi tehdä niiden asioiden perusteella, joita pitää tärkeänä. Nämä voivat liittyä monenlaisiin asioihin, kuten vaikkapa koulujen sijaintiin, työpaikkojen sijaintiin tai elämäntyyleihin.

Helsingin keskustan tapauksessa tilanne on juuri tämä. Kantakaupunkiin ”jäämistä” selittää siis osittain se, että kaupungissa on tarpeeksi riittävän varakasta väkeä muodostamaan kysynnän, joka ylittää tarjonnan. Nämä ihmiset eivät luultavasti arvosta neliöitä tai pihaa samalla tavalla kuin ne, jotka muuttavat kantakaupungin laitojen uusille alueille kehyskunnista tai Helsingin ulkopuolelta.

Neliöistä luopuminen voi siis olla hyvinkin rationaalinen valinta – ei siis luopumista negatiivisessa mielessä. Lisäksi voi olla niin, että Helsinki on muuttunut (urbaanien elämäntapojen toteuttamisen näkökulmasta) edukseen viimeisen vuosikymmenen aikana. Ulkomailla sijaitsevien ”kilpailijakaupunkien” sijaan saatetaankin valita asuinpaikaksi Helsinki.

En siis sinänsä usko, että urbaaneiden lapsiperheiden tarpeet ovat muuttuneet. Sen sijaan entistä useampi lapsiperhe haluaa elää urbaania elämää ja tästä syntyy illuusio muuttuneista tarpeista.

Asia on yksinkertainen. Ihmiset haluavat lasten kanssakin elää kaupunkilaista elämää. Tästä näkökulmasta lapsiperheiden erityistarpeiden pohtiminen menee helposti metsään.

Kirjoittaja toimii erikoistutkijana Helsingin kaupungin tietokeskuksessa.

Kommentoi