Helsinki

Alueellisesti eriytynyt Eurooppa

Helsinki ja Itämeren alue Euroopan alueiden verkostossa

Väestö ja tuotanto ovat keskittyneet kaupunkialueille, joilla on tärkeä rooli taloudessa maailmanlaajuisesti ja valtakunnallisesti. Suunnilleen puolet maailman kokonaistuotannosta tuotetaan alueilla, jotka kattavat vain 1,5 % maapallon maapinta-alasta (Maailmanpankki 2009). Suomessa pääkaupunkiseutu1 – joka kattaa 0,25 % Suomen maapinta-alasta ja 19 % maan väestöstä – tuottaa 30 % maan bruttokansantuotteesta. Pohjoismaiset pääkaupunkiseudut erottuvat Euroopan alueiden verkostossa vauraina, vetovoimaisina ja tuottavina alueina. Artikkelissa kuvataan ja analysoidaan Euroopan alueellista eriytymistä aluetaloudellisten indikaattoreiden ja tilastotietojen valossa sekä sijoitetaan Helsingin seutu ja Itämeren alueen muut suurkaupungit Euroopan alueiden verkoston kehykseen.

Johdanto

Keskittyminen ja kaupungistuminen ovat sidoksissa taloudelliseen kehitykseen. Mitä pitemmälle kehittynyt ja tuottavampi on maan talous, sitä kaupungistuneempi maa yleensä on. Tosin poikkeuksia on kumpaankin suuntaan. Eurooppa on yksi maailman kaupungistuneimmista ja samalla – talouskriisistä huolimatta – taloudellisesti kehittyneimmistä alueista. Vaikka Suomen talous kuuluu rakenteidensa puolesta Euroopan kehittyneimpiin maihin, on Suomi edelleen selvästi vähemmän kaupungistunut kuin vastaavalla kehitystasolla olevat maat. Maantiede, historia ja kulttuuri vaikuttavat.

Myöhäisen alun jälkeen kaupungistuminen on Suomessa edennyt nopeasti 1900-luvun puolivälistä alkaen, ja tämän trendin odotetaan jatkuvan vielä pitkään. Suomessa, samoin kuin aikaisemmin Länsi- ja Keski-Euroopassa, muutos maatalousvaltaisesta teolliseksi ja lopulta palveluvaltaiseksi yhteiskunnaksi on kytkeytynyt vahvasti kasvaneeseen tuottavuuteen, nousevaan tulotasoon, tuotannon maantieteelliseen keskittymiseen sekä nopeaan kaupungistumiseen. (Laakso & Loikkanen 2004).

Suuret kaupunkialueet ovat vetovoimaisia sijainteja korkean tuottavuuden toimialoille ja niillä toimiville kilpailukykyisille yrityksille. Kaupunkikeskittymät tarjoavat yrityksille kasautumisetuja: yritysten ja työntekijöiden kerääntyminen lähelle toisiaan lisää tutkimusten mukaan tuottavuutta, koska työpaikkatiheys lisää kaupankäynnin sekä kommunikaation tehokkuutta sekä edistää tiedon ja innovaatioiden leviämistä. Lähekkäin sijaitsevien yritysten välillä tavaroiden kuljettaminen on nopeaa ja edullista, tapaamisia on helppo järjestää ja myös sattuma johdattaa toisilleen hyödyllisiä toimijoita yhteen. (Piekkola & Susiluoto 2012). Näiden prosessien seurauksena asukasta kohti laskettu bruttokansantuote (bkt) on suurilla kaupunkialueilla lähes poikkeuksetta huomattavasti korkeampi kuin valtakunnallisesti. Helsingin seutukunnassa bkt/asukas on 40 % suurempi kuin koko maassa (v. 2010, Tilastokeskus). Suuret kaupunkialueet ovat vetovoimaisia myös kuluttajien näkökulmasta: ne tarjoavat monipuolisen kirjon työmahdollisuuksia, laajan palveluvalikoiman ja hyvä mahdollisuudet myös sosiaalisiin verkostoihin.

Saavutettavuus on tärkeä kasautumiseen liittyvä tekijä: hyvät yhteydet tavaraliikennettä ja henkilöliikennettä varten ovat lähes välttämätön edellytys suurille, kasvaville kaupunkialueille. Parantunut saavutettavuus sekä kaupunkialueiden sisällä että niiden välillä on mahdollistanut kaupunkialueiden kasvun. Euroopan suuret kaupunkialueet, Helsinki mukaan luettuna, ovat kehittyneet vähitellen laajoiksi maantieteellisiksi verkostoiksi. Niissä on useita erikokoisia keskuksia, jotka kytkeytyvät toisiinsa nykyaikaisen liikennejärjestelmän välityksellä.

Euroopan alueet

Seuraavassa Euroopan alueiden välisiä eroja kuvataan ja analysoidaan pääasiassa EU:n NUTS 2- ja NUTS 3-aluejakojen pohjalta käyttäen Eurostatin alueellisten tietokantojen tietoja. Suurimpia metropoleja lukuun ottamatta NUTS 3 -jako vastaa kohtuullisen hyvin toiminnallista kaupunkialuetta. Suomessa Uudenmaan maakunta muodostaa NUTS 3 -alueen ja vuodesta 2013 alkaen myös NUTS 2 -alueen, joka vastaa tyydyttävän vertailukelpoisesti Helsingin toiminnallista kaupunkialuetta, josta jatkossa käytetään nimitystä Helsinki-Uusimaa. Sen sijaan suurimpien metropolien kohdalla toiminnallista kaupunkialuetta parhaiten vastaava aluejako on useimmiten NUTS 2 (mm. Pariisi, Rooma ja Varsova), kun taas Lontoo jakautuu kahteen NUTS 1 -alueeseen.

EU-alueella on 270 NUTS 2 -aluetta ja 1 294 NUTS 3 -aluetta. NUTS 2 -alueilla väkiluku on keskimäärin 1,9 miljoonaa ja NUTS 3 -alueilla 385 000. Suomen NUTS 2- ja NUTS 3 -alueet ovat keskimääräistä pienempiä väestön suhteen, mutta pinta-alaltaan huomattavasti keskimääräistä suurempia.  Helsinki-Uusimaa on väkiluvultaan (1,5 miljoonaa) lähellä NUTS 2 -alueiden keskiarvoa (81 % keskiarvosta) ja pinta-alaltaan (9 100 km2) vähän yli puolet alueiden keskipinta-alasta. NUTS 3 -alueisiin verrattuna Helsinki-Uusimaan väestö on nelinkertainen ja pinta-ala kolminkertainen.

Alueellisesti eriytynyt Eurooppa

Euroopan alueiden välillä on edelleen valtavia eroja alueiden koon, tuottavuuden, vaurauden sekä monien hyvinvointia ja vetovoimaa kuvaavien indikaattoreiden suhteen. Väestön ja tuotannon keskittyminen on silmiinpistävä piirre Euroopassa, mikä on luonnollista, koska Eurooppa on yksi maailman kaupungistuneimmista alueista. Neljännes alueen väestöstä asuu 23 väkirikkaimmalla NUTS 2 -alueella. Tuotanto on vielä paljon keskittyneempää kuin väestö. Kymmenen suurinta tuotantoaluetta (NUTS 2) tuottaa neljänneksen koko alueen tuotannosta. Talouskeskittymien vahvin vyöhyke sijaitsee Euroopan ydinalueella, joka ulottuu Kaakkois-Englannista Benelux-maiden, Saksan länsiosan ja Sveitsin kautta Pohjois-Italiaan. Lisäksi Ranskan ja Espanjan suurimmat metropolialueet kuuluvat Euroopan tuotannollisiin mahtikeskittymiin. Suurin keskittymä sekä väestöllä että tuotannolla mitattuna on Suur-Pariisi (Île-de-France). Väestön ja tuotannon suhteen pienimmät alueet – joista monet ovat kuitenkin maantieteellisesti hyvin laajoja – sijaitsevat itäisen ja pohjoisen Euroopan reuna-alueilla, saarilla ja saaristoissa sekä Keski- ja Etelä-Euroopan vuoristoalueilla. Helsinki-Uusimaa on väestöltään suuruusjärjestyksessä (129.) lähellä NUTS 2 -alueiden mediaania (Kuvio 1), mutta tuotannon volyymin suhteen se kuuluu ylimpään neljännekseen (58.).

Vielä kärjekkäämmiksi alueiden väliset erot muodostuvat, kun tarkastellaan väestötiheyden (asukkaita/km2) jakaumaa. Tiiviimmin asutuilla alueilla väestötiheys on kymmenkertainen alueiden mediaaniin verrattuna. Tiheimmin asuttu on Brysselin NUTS 2 -alue. Helsinki-Uudellamaalla tiheys on noin puolet mediaania korkeampi. Kuitenkin väestötiheyteen vaikuttaa huomattavasti se, kuinka laajoiksi tilastoalueet on määritelty.

Alueiden tulotasoerot Euroopassa ovat edelleen todella suuret. Tätä mitataan asukasta kohti lasketulla ostovoimakorjatulla bruttokansantuotteella (bkt/asukas). Korkeimman tulotason alueella (Inner London) bkt/asukas on 3,5-kertainen alueiden mediaaniin verrattuna ja yli kymmenkertainen pienituloisimpiin alueisiin verrattuna. Tulotasolla mitattuna rikkaimmat alueet ovat läntisen Keski-Euroopan johtavat metropolit, mukaan luettuna Lontoo ja Pariisi, sekä pohjoismaiden pääkaupunkialueet. Helsinki-Uusimaa on järjestyksessä 17., Tukholman mahtuessa kärkikymmenikköön.  Kärkialueet ovat korkean tuottavuuden toimialojen – teollisuuden ja erikoistuneiden palveluiden – keskittymiä ja globaalien yritysten sijaintipaikkoja. Ne ovat myös kansainvälisen liikenteen solmukohtia. Monet Euroopan huippuyliopistoista sijaitsevat rikkaimmilla alueilla ja ne ovat eurooppalaisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan kasautumia. Työvoima on korkeasti koulutettua ja työmarkkinat toimivat, mikä näkyy korkeina työllisyysasteina valtakunnallisiin verrattuna. Useimmat Euroopan rikkaimmista alueista menestyvät hyvin elämän laatua ja vetovoimaa koskevissa kansainvälisissä kaupunkivertailuissa. Kaiken tämän perusteella on loogista, että nämä alueet ovat myös kansainvälisen ja kansallisen muuttoliikkeen kohdealueita. Sen ansiosta niiden väestö kasvaa ja uusiutuu ja väestörakenne on demografisesti, etnisesti ja kulttuurisesti monipuolista.      

Köyhimmät alueet ovat pääasiassa maaseutuvaltaisia alueita sekä taantuneita tai taantuvia teollisuusalueita itäisen Euroopan reuna-alueilla. Tulotason suhteen Euroopassa vallitsee edelleen vahva itä-länsi-jako. Päinvastoin kuin rikkailla alueilla köyhimmillä alueilla tuotantorakennetta hallitsevat maatalous ja alhaisen tuottavuuden teollisuus. Väestön koulutustaso on heikko, samoin alueiden saavutettavuus. Väestön ikärakenne on yleensä vinoutunut vanhempien ikäluokkien suuntaan, ja alueet kärsivät nuorten ikäluokkien poismuutosta ja vanhusvaltaisen väestön korkeasta kuolleisuudesta. 

Itämeren alueen suurkaupunkialueet Euroopan alueiden verkostossa

Euroopan alueiden joukossa Pohjoismaiden pääkaupunkiseudut – Helsinki, Kööpenhamina, Oslo ja Tukholma – muodostavat joukon, jolla on paljon yhteistä. Ne ovat kaikki keskikokoisia NUTS 2 -alueita väkiluvun suhteen. Kuitenkin ne ovat kaikki suhteellisesti huomattavasti suurempia, kun tarkastellaan tuotannon volyymiä: kaikki sijaitsevat NUTS 2 -alueiden ylimmässä neljänneksessä, kun alueet laitetaan suuruusjärjestykseen. Tukholma on sijalla 32 ja Helsinki-Uusimaa sijalla 58. Pohjoismaiden pääkaupunkiseudut ovat myös rikkaita ja tuottavia alueita: kaikki kuuluvat bkt/asukas-indikaattorilla mitattuna Euroopan kahdenkymmenen kärkialueen joukkoon. Yhteistä on myös panostus tutkimus- ja kehittämistoimintaan ja muihin innovatiivisuutta edistäviin toimintoihin: T&K-panostukset suhteessa bkt:een ovat huipputasoa kaikilla pääkaupunkiseuduilla.

Alueet erottuvat myös työllisyyden suhteen. Tukholmassa ja Oslossa työllisyysasteet ovat Euroopan alueiden kärkijoukossa ja myös Helsinki ja Kööpenhamina kuuluvat alueista ylimpään neljännekseen, vaikka ovat selvästi jäljessä edellisistä. Korkea tulotaso, työvoiman kysyntä ja runsas koulutusmahdollisuuksien tarjonta vetävät pohjoisen pääkaupunkeihin muuttajia: kaikkien neljän alueen väestö kasvaa voimakkaasti muuttovoiton ansiosta, joka tulee pääasiassa maahanmuutosta. Korkean tulotason ja työllisyyden sekä väestönkasvun kääntöpuoli näkyy asuntojen hinnoissa; nekin ovat lähellä Euroopan huipputasoa kaikilla Pohjoismaiden pääkaupunkiseuduilla. Kasvun aikaansaama kysyntä ja korkean tulotason tuoma maksuvalmius välittyvät asuntojen hintoihin ja laajemmin kiinteistömarkkinoille. Euroopan velkakriisin aikaansaama taantuma on vaikuttanut myös Pohjoismaihin ja niiden pääkaupunkiseutuihin, mutta kaikkien niiden taloudet ovat kehittyneet vakaammin kuin EU-alueella keskimäärin vuosina 2011–2012.   

Yhteistä Pohjoismaiden pääkaupunkiseuduille on myös menestys suurkaupunkien välisissä kansainvälisissä elinolojen ja vetovoiman vertailuissa. Esimerkiksi, kaikki neljä sijoittuivat Euroopan kaupunkialueiden vertailussa yhdentoista parhaan joukkoon vuoden 2012 Liveability Ranking -vertailussa (Economist Intelligence Unit).

Joitakin erottaviakin tekijöitä löytyy, muun muassa maankäytössä. Kööpenhaminan seudun NUTS 2 -alueella väestötiheys on nelinkertainen Helsinki-Uusimaahan verrattuna, joka on Pohjoismaiden pääkaupunkiseuduista maankäytöltään väljin seutu.

Kun vertaillaan laajempaa joukkoa Itämeren alueen suurkaupunkialueita, kuva muuttuu huomattavasti heterogeenisemmaksi. Hampuri on yksi Euroopan rikkaimmista seuduista bkt/asukas-suhteella mitattuna ja monen muunkin tässä katsauksessa käytetyn indikaattorin suhteen melko lähellä Pohjoismaiden pääkaupunkeja. Berliini on Varsovan ohella suurin Itämeren alueen suurkaupunkiseuduista, mutta siellä bkt/asukas on selvästi alempi kuin edellä käsitellyissä kaupungeissa, lähellä Euroopan NUTS 2 -alueiden keskiarvoa. Asuntojen hinnat ovat Berliinissä tuntuvasti alemmat kuin Pohjoismaiden pääkaupungeissa. Suuri asuntojen tarjonta sekä kahden edellisen vuosikymmenen väestön väheneminen on pitänyt hinnat kohtuullisina. Saksan talouden vakauden ansiosta Euroopan velkakriisi ja sen seuraukset eivät ole juurikaan vaikuttaneet Berliinin talouskehitykseen.

Myös Varsovan seudun bkt/asukas on lähellä EU:n keskiarvoa. Varsovan talous on kasvanut vakaasti 1990-luvulta alkaen ja kasvu on jatkunut myös Euroopan talouskriisin vuosina. Seudun bkt/asukas lähestyy vähitellen Euroopan rikkaiden suurkaupunkien tasoa. Kasvu on heijastunut myös asuntojen hintoihin, jotka ovat Varsovassa korkeammat kuin Berliinissä, mutta kuitenkin alemmat kuin Pohjoismaiden pääkaupunkiseudulla.

Baltian maiden pääkaupunkiseuduista Riika ja Vilna kuuluvat Pohjoismaiden pääkaupunkien tapaan keskikokoisiin suurkaupunkiseutuihin, sen sijaan Tallinna on selvästi pienempi. Baltian maat joutuivat talouskriisin uhreiksi kansainvälisessä finanssikriisissä vuosina 2008–2009. Myös pääkaupunkiseuduilla, joiden osuus kunkin Baltian maan taloudesta on poikkeuksellisen suuri, tuotanto romahti ja työttömyys kasvoi rajusti, jonka tuloksena myös maastamuutto kasvoi voimakkaasti. Osin tämän seurauksena Baltian pääkaupunkiseudut kuuluvat edelleen Euroopan alueiden köyhimpään neljännekseen bkt/asukas-indikaattorilla mitattuna. Kuitenkin Baltian maiden pääkaupunkiseudut, erityisesti Tallinna, ovat elpyneet nopeasti talouskriisistä ja niiden taloudet ovat kasvaneet myös Euroopan velkakriisin aikaansaaman taantuman aikana vuosina 2011–2012. Tämän ansioista ne ottavat nopeasti uudelleen kiinni bkt/asukas-eroa muihin Itämeren alueen suurkaupunkiseutuihin.   

Kokonaisuutena Itämeren alueen suurkaupunkiseudut muodostavat vyöhykkeen, joka on selvinnyt Euroopan velkakriisin aikaansaamasta taantumasta vuodesta 2011 alkaen selvästi paremmin kuin EU-alue kokonaisuutena ja erityisesti Etelä-Eurooppa ja sen suurkaupunkialueet.  Kaikille Itämeren alueen suurkaupunkiseuduille on yhteistä myös kiihtyvä väestönkasvu. Kaikissa Pohjoismaiden suurkaupunkiseuduissa sekä Berliinissä ja Hampurissa muuttovoitto on kasvanut erityisesti lisääntyneen maahanmuuton seurauksena viime vuosikymmenen loppuvuosista alkaen. Tämä johtuu ainakin osittain Euroopan talouskriisistä, joka on suunnannut Euroopan muuttovirtoja kohti vakaata pohjoista. Varsovassa ja Baltian maiden pääkaupunkiseudulla muuttosuunnat ovat kääntyneet viime vuosikymmenen lopulta alkaen takaisinpäin mm. Isosta Britanniasta ja Irlannista, joissa työmarkkinoiden vetovoima on romahtanut. Näissä Itämeren kaupungeissa väestön väheneminen on pysähtynyt ja väkiluku on kääntynyt uudelleen kasvuun. Itämeren alueiden välillä on myös vilkkaita muuttovirtoja, esimerkiksi muutto Virosta – pääasiassa Tallinnan ulkopuolelta – Helsingin seudulle on kasvanut voimakkaasti viime vuosikymmenen lopulta alkaen (Laakso ym. 2013).        

Lopuksi

Menestyvimpien kaupunkien vetovoima perustuu niiden kykyyn luoda ja kasvattaa osaamispääomaa, joka ei synny pelkästään investoimalla fyysiseen pääomaan, jota tosin sitäkin edelleen tarvitaan. Monipuoliset kommunikaatiomahdollisuudet ovat nousseet tärkeäksi saavutettavuuden osatekijäksi liikenneyhteyksien rinnalle. Vieraskielisen väestön kasvu lisää kansainvälistä vuorovaikutusta, mutta samalla tuo haasteen asukkaiden eriytymisestä asuinpaikkojen suhteen sekä kulttuurisesti ja myös taloudellisesti.

YTM Eeva Kostiainen toimii tutkijana ja VTT Seppo Laakso tutkijana ja toimitusjohtajana Kaupunkitutkimus TA Oy:ssä. Kaupunkitutkimuksen erikoisalaa ovat alue- ja kaupunkitalous, erityisesti väestöä, yritystoimintaa, asuntomarkkinoita, työmarkkinoita, maankäyttöä ja kaupunkirakennetta käsittelevät tutkimukset ja selvitykset.

Kuvio 1. Euroopan alueiden (NUTS 2) väkiluku 2010 (miljoonaa).

Kuvio 2. Bruttokansantuote Euroopan alueilla (NUTS 2) 2009 (milj. euroa).

Kuvio 3. Väestötiheys Euroopan alueilla (NUTS 2) 2010 (asukasta/km²).

Kuvio 4. Ostovoimakorjattu bruttokansantuote/asukas Euroopan alueilla (NUTS 2) 2009 (EU=100).

Kuvio 5. T&K-menot Euroopan alueilla (NUTS 2) 2009 (% Bkt:sta).

Kuvio 7. Kerrostaloasunnon keskihinta valituilla Euroopan suurkaupunki-alueilla 2007–2009 (euroa/m²) (Helsinki=Pääkaupunkiseutu 2009). Lähde: Eurostat, Urban Audit Database & Tilastokeskus.

Kirjallisuus:

Economist’s Intelligence Unit 2012. Liveability Ranking 2012.

Laakso, S. & Kostiainen, E. 2011. European Metropolises. Recession & Recovery. City of Helsinki, Urban Facts. Statistics 2011:19.

Laakso, S. & Loikkanen H.A. 2004. Kaupunkitalous. Johdatus kaupungistumiseen, kaupunkien maankäyttöön sekä yritysten ja kotitalouksien sijoittumiseen. Gaudeamus, Helsinki.

Laakso, S. & Kostiainen, E. & Kalvet, T. & Velström, K. Economic flows between Helsinki-Uusimaa and Tallinn-Harju regions. 2013. Helsinki-Tallinn Transport and Planning Scenarios project (H-TTransPlan)

Piekkola, H. & Susiluoto I. 2012. Kaupunkialueiden taloudellinen kasvu ja aineettoman pääoman merkitys alueille. Teoksessa Loikkanen, H.A. & Laakso, L. & Susiluoto I. (toim.) Metropolialueen talous. Helsingin kaupungin tietokeskus & Kaupunkitutkimus- ja metropolipolitiikkaohjelma. 

Regional Innovation Scoreboard 2012. European Commission.

The World Bank 2009. Reshaping Economic Geography. World development report 2009.

Kommentoi

Lehdessä: