Helsinki

Asumisen etninen eriytyminen Helsingissä ja muualla

Väestöryhmien asumisen voimakas alueellinen eriytyminen eli segregaatio nähdään yleisesti ongelmallisena piirteenä kaupungin tasapainoisen kehityksen kannalta. Yksi segregaation aspekti on etninen eriytyminen, johon tämä artikkeli keskittyy. Artikkelissa selvitetään, kuinka eriytyneesti kantaväestöstä vieraskielinen tai ulkomaalaistaustainen väestö asuu yhtäältä Helsingissä ja toisaalta muissa kaupungeissa. Painopiste on kotimaisessa vertailussa, mutta mukana on myös pohjoismaista vertailua. Keskeinen tulos on, että asumisen etninen eriytyminen on Helsingissä keskitasoa verrattuna muihin Suomen suuriin kaupunkeihin ja matalahkoa verrattuna esimerkiksi Ruotsin kaupunkeihin.

Johdanto

Asuinalueiden erilaistuminen eri mittareilla tarkasteltuna on suurkaupungeille ominainen piirre, joka ei kaikissa tapauksissa tuota eriarvoistumisen riskiä. Asuinalueiden voimakasta segregaatiota pidetään kuitenkin yleisesti kielteisenä ilmiönä. Helsingin kaupunkistrategiassa segregaation torjuminen on nostettu yhdeksi keskeisistä tavoitteista. Segregaatio on moniulotteinen ilmiö: puhutaan etnisestä, sosioekonomisesta ja demografisesta segregaatiosta. Maahanmuuttajaväestön nopea kasvu on nostanut etenkin etnisen segregaation kehityksen seuraamisen tärkeäksi.

Kun väestön etnistä koostumusta tilastoidaan, on tarjolla useita vaihtoehtoisia taustatietoja, joilla on kullakin omat etunsa ja puutteensa. Yksi niistä on äidinkieli ja toinen ulkomaalaistausta. Helsingissä asui vuoden 2019 alussa noin 102 000 vieraskielistä. Heistä 96 % on ulkomaalaistaustaisia [1]. Tähän artikkeliin tarvittavat vertailutiedot Suomen kaupungeista oli saatavissa vain äidinkieliryhmistä ja siksi tässä käytetään etupäässä äidinkielitietoa. Vertailussa pohjoismaisiin kaupunkeihin käytetään myös ulkomaalaistaustatietoa.

Artikkelissa otetaan ensin tarkasteluun Helsingin lisäksi Suomen kahdeksan seuraavaksi isointa kaupunkia ja tutkitaan asumisen eriytymistä ja sen muutosta viiden vuoden aikavälillä: kuinka paljon vieraskielinen väestö kaupungeissa on kasvanut, kuinka eriytyneesti kotimaankielisistä vieraskieliset asuvat ja kuinka segregaatioaste on muuttunut. Asuuko kasvanut joukko vieraskielisiä entistä keskittyneemmin ja eriytyneemmin vai asuvatko he päinvastoin aiempaa tasaisemmin ja hajautuneemmin? Viiden kaupungin osalta tarkastelua oli mahdollista syventää yksittäisten äidinkieliryhmien tasolle. Lisäksi vertaillaan Helsingin segregaatioastetta neljään kaupunkiin muissa Pohjoismaissa.

Vieraskielinen väestö kasvanut eniten pääkaupunkiseudulla

Vieraskielinen väestö keskittyy Suomessa selvästi isoihin kaupunkeihin. Vuoden 2019 alussa Helsingissä asui lähes 102 000 vieraskielistä. Seuraavaksi eniten vieraskielisiä asui Espoossa (noin 48 000), Vantaalla (noin 42 000), Turussa (noin 22 000) ja Tampereella (noin 18 000). (Taulukko 1)
Pääkaupunkiseudulla asuu eniten vieraskielisiä paitsi määrällisesti myös suhteellisesti. Heidän osuutensa koko väestöstä vuoden 2019 alussa oli Helsingissä 16 %, Vantaalla 19 % ja Espoossa 17 %. Muista kaupungeista osuus oli suurin Turussa, runsaat 11 %. Tampereella osuus oli vajaat 8 %, Lahdessa 7 %, Jyväskylässä 5 % sekä Oulussa ja Kuopiossa vain noin 4 %.

Kuvio 1. Vieraskielisten osuus väestöstä yhdeksässä kaupungissa 2014–2019.

Kaikissa yhdeksässä kaupungissa vieraskielisten määrä on kasvanut selvästi viiden vuoden takaisesta (Kuvio 1). Kasvua on ollut absoluuttisin luvuin eniten Helsingissä (yli 23 000 henkeä) sekä seuraavaksi eniten Espoossa (noin 16 000 henkeä) ja Vantaalla (lähes 16 000 henkeä). Turussa kasvua on ollut runsaat 5 000 ja Tampereella runsaat 4 000 henkeä. Suhteellinen kasvu on ollut voimakkainta Vantaalla ja Espoossa, joissa määrä on kasvanut yli 50 %. Kaikissa kaupungeissa määrä on kasvanut vähintään 30 % eli varsin selvästi.

Segregaation aste Helsingissä maan keskitasoa

Entä millä tasolla etninen segregaatio eri kaupungeissa on, ja mitä sille on viiden vuoden aikana tapahtunut? [2] Segregaation asteen vertailuun kaupunkien välillä sekä sen muutoksen analyysiin sopii parhaiten erilaisuusindeksi (dissimilarity index). Se on tunnusluku, joka lasketaan osa-alueittaisista väestötiedoista kahden väestöryhmän välille ja joka voi vaihdella välillä 0–100 % (laskukaava ks. Vilkama 2011, 77). Mitä korkeampi on indeksin arvo, sen voimakkaampi eriytyminen. Indeksin arvo ilmaisee, kuinka suuren osan yhdestä ryhmästä tulisi asua muualla kuin nyt asuu, jotta jakauma olisi sama kuin toisella ryhmällä. Erilaisuusindeksillä on se hyödyllinen ominaisuus, että sen arvo ei riipu ryhmän koosta. Siten sen avulla voi vertailla aivan eri suuruistenkin ryhmien eriytymisen astetta.

Seuraavassa erilaisuusindeksin arvoja on laskettu vieraskielisten ja kotimaankielisten (suomi, ruotsi, saame) välillä. Vieraskielisten joukko on tietenkin erittäin heterogeeninen, mutta yhdeksän kaupungin vertailussa tutkitaan vain kaikkien vieraskielisten asumisen eriytymistä kotimaankielisistä. Erilaisuusindeksin arvoon vaikuttaa se, millaisen aluejaon tiedoista se lasketaan. Karkeampi osa-aluejako tuottaa yleensä alemman indeksin arvon kuin hienojakoisempi. Siksi käytettäessä indeksiä vertailuun on syytä huomioida kaupunkien väliset erot tilastollisissa aluejaoissa. [3] Kuviossa 2 saman väriset palkit edustavat saman kokoluokan osa-alueita ja ne ovat siten parhaiten vertailukelpoisia keskenään.

Helsingistä erilaisuusindeksin arvot laskettiin sekä pien- että osa-aluetason tiedoista. Osa-alueilla asuu keskimäärin noin 4 600 asukasta ja pienalueilla noin 1 800 asukasta, joten osa-alueet ovat keskimäärin noin 2,6 kertaa suurempia kuin pienalueet. Pienalueista laskettu indeksin arvo oli 31 % ja osa-alueista laskettu 28 % eli kolme prosenttiyksikköä alempi.

Kuvio 2. Vieraskielisten asumisen eriytyminen kotimaankielisistä yhdeksässä suurimmassa kaupungissa 2019.

Helsingissä indeksin arvo pienalueista (31 %) oli jokseenkin samaa tasoa kuin Tampereella (29 %). Oulussa segregaatio oli jonkin verran Helsinkiä jyrkempää (indeksi 36 %) ja Turussa huomattavasti jyrkempää (43 %).

Verrattaessa Espooseen ja Vantaaseen käytetään Helsingin osa-alueista laskettua indeksiä. Espoossa (indeksin arvo 27 %) segregaatio oli samaa tasoa kuin Helsingissä (28 %). Sen sijaan Vantaalla indeksin arvo jäi 23 prosenttiin eli segregaatio oli siellä Helsinkiä lievempää.

Lahdessa, Kuopiossa ja Jyväskylässä osa-aluejaotus on Helsingin pienaluejakoa tiheämpi eli alueet ovat pienempiä, mikä nostaa hieman indeksin arvoa ja on otettava huomioon sen tulkinnassa. Lahti näyttäytyy selvimmin vähäisen segregaation kaupunkina, indeksin arvo oli vain 22 %. Kuopiossa segregaation taso (indeksi 32 %) oli Helsingin luokkaa. Jyväskylässä indeksi (37 %) sai selvästi korkeamman arvon kuin Helsingin pienalueista laskettu arvo (31 %). Vaikka huomioitaisiin tiheämpi osa-aluejaotus, ero on niin suuri, että voidaan päätellä segregaation olevan Jyväskylässä Helsinkiä jonkin verran jyrkempää.

Kuvio 3. Vieraskielisten ja kotimaankielisten asumisen eriytyminen yhdeksässä kaupungissa 2014 ja 2019.

Uusinta tilannetta voidaan verrata viiden vuoden takaisiin tuloksiin (Hirvonen & Puustinen 2016, 93). Muutos eriytymisen tasossa on ollut eri kaupungeissa eri suuntaista (Kuvio 3). Helsingissä eriytyminen on jonkin verran lisääntynyt: pien- ja osa-alueista lasketut indeksin arvot ovat kasvaneet 2,3–2,4 prosenttiyksikköä.

Vantaalla ja Lahdessa puolestaan eriytyminen on lieventynyt: Vantaalla indeksin arvo on laskenut 2,0 ja Lahdessa 1,3 prosenttiyksikköä. Kummassakin kaupungissa eriytyminen oli matalalla tasolla jo 2014, ja vuonna 2019 se on siis vähentynyt entisestään. Muissa kaupungeissa muutos on ollut vähäistä ja jää alle yhden prosenttiyksikön. Turun jyrkähkö segregaatio ei osoita lievenemisen merkkejä, vaan siellä indeksin arvo on pysynyt ennallaan. Kaikkiaan muutoksia segregaation tasossa voidaan pitää yllättävän pieninä ottaen huomioon vieraskielisen väestön huomattavan kasvun tällä aikavälillä. Verrattaessa vielä aiempiin, vuoden 2004 tietoihin (Hirvonen & Puustinen 2016, 93) havaittiin, että jo tuolloin vallitsivat suunnilleen samanlaiset kaupunkien väliset erot. Tulos viittaa siihen, että kaupunkien etnisessä eriytymisessä on polkuriippuvuuden piirteitä.

Äidinkieliryhmien välillä suuria eroja eriytymisessä

Erilaisuusindeksin arvoja voidaan laskea myös yksittäisille äidinkieliryhmille. Tietyn kielen puhujia voitaisiin verrata joko kaikkiin muihin asukkaisiin tai sitten kotimaan kieliä puhuviin (joka likimäärin voidaan samaistaa ”kantaväestöön”). Tässä indeksin arvot on laskettu jälkimmäisellä tavalla. Jotkin äidinkieliryhmät muodostavat melko selvärajaisia etnisiä ryhmiä (esimerkiksi somali, vietnam, viro). Vastakkaisia tapauksia ovat englanti ja ranska, joiden puhujat jakautuvat hyvin moneen lähtömaahan eivätkä muodosta missään mielessä etnistä ryhmää.

Kuviossa 4 on esitetty kahdenkymmenen suurimman äidinkieliryhmän saamat erilaisuusindeksin arvot Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Pääkaupunkiseudulla jokaiseen näistä ryhmistä kuuluu yli 1 750 henkeä ja Helsingissä yli 700 henkeä. Kieliryhmät on järjestetty pystyakselille indeksin Helsingissä saaman arvon mukaan laskevaan järjestykseen. Helsingistä indeksin laskennan pohjaksi on otettu osa-aluetaso, koska se vastaa parhaiten Espoon ja Vantaan aluejaotusta. Aivan vähälukuisille ryhmille ei erilaisuus¬indeksin arvoa ole mielekästä laskea. Indeksin arvo on laskettu vain, jos kaupungissa asui vähintään 500 kyseisen kielen puhujaa. Siksi kaikille ryhmille ei indeksin arvoa Espoosta ja Vantaalta saatu.

Äidinkieliryhmillä oli varsin suuria eroja asumisen eriytymisen asteessa. Helsingissä selvimmin eriytyneitä kotimaankielisistä olivat albanian, nepalin, somalin, urdun ja bengalin puhujat, joilla indeksin arvo oli 50 prosentin tuntumassa. Kurdin, vietnamin, persian ja arabian puhujilla indeksi asettui välille 38–44 %. Englannin, espanjan, ranskan, saksan ja thain puhujien eriytyminen oli puolestaan vähäistä, indeksin arvo jäi alle 30 prosentin. Myöskään lukumääräisesti suuret venäjän, viron ja kiinan puhujien ryhmät eivät asu kantaväestöstä kovinkaan eriytyneesti: indeksin arvo asettui niillä maltilliselle 30–34 prosentin tasolle.

Kuvio 4. Äidinkieliryhmien eriytyminen kotimaankielisistä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla 2018.

Espoossa muutama kieliryhmä asui eriytyneemmin kuin Helsingissä, selvimmin vietnamin ja tagalogin puhujat. Jotkin ryhmät puolestaan asuivat vähemmän eriytyneesti kuin Helsingissä, kuten bengalin, venäjän ja viron puhujat.  Useiden ryhmien kohdalla indeksin arvo oli Helsingissä ja Espoossa jokseenkin samalla tasolla. Näihin kuuluvat melko jyrkästi eriytyneet albanian, somalin, urdun ja kurdin puhujat. Vaikka siis segregaation yleistaso oli Espoossa ja Helsingissä sama, yksittäisten ryhmien kohdalla tilanne saattoi vaihdella suuntaan tai toiseen.

Vantaalla useat kieliryhmät asuivat selvästi vähemmän eriytyneesti kuin Helsingissä. Tällaisia ovat albanian, kurdin, persian, viron ja venäjän puhujat. Toisissa ryhmissä indeksin arvo oli puolestaan samalla tasolla kuin Helsingissä (somali, vietnam, arabia, turkki ja kiina). Yleiskuvana luvuissa heijastuu Vantaan Helsinkiä lievempi segregaatio, mutta se pätee siis vain osaan (noin puoleen) kieliryhmistä, kun taas toisilla ryhmillä ei ollut sanottavaa eroa kaupunkien välillä.

Huomionarvoinen tulos oli, että kaksi suurinta vieraskielisten ryhmää – venäjä ja viro – asuivat sekä Vantaalla että Espoossa vähemmän eriytyneesti kotimaankielisistä kuin Helsingissä. Tosin Helsingissäkään näiden ryhmien eriytyminen ei ollut mitenkään jyrkkää.
Käytettävissä oli myös äidinkieliryhmiä koskevia aiempia tutkimustuloksia ja indeksin arvoja Tampereesta ja Turusta (Hirvonen & Puustinen 2016). Ne olivat vuodelta 2014, joten kuvioon 5 on otettu Helsingistä mahdollisimman vertailukelpoiset tiedot siten, että indeksi on laskettu samalta vuodelta 2014 pienalueista, jotka vastaavat parhaiten Turun ja Tampereen pienalueita.

Kuvio 5. Äidinkieliryhmien eriytyminen kotimaankielisistä Helsingissä, Turussa ja Tampereella 2014 (Hirvonen & Puustinen 2016, 95).

Tarkempi äidinkieliryhmien analyysi vahvistaa edellä saadut tulokset: Tampereella ja Helsingissä etninen eriytyminen oli suunnilleen samalla tasolla mutta Turussa selvästi jyrkempää. Nämä tulokset säilyivät, vaikka kieliryhmä vakioitiin. Tampereelta lasketut indeksin arvot olivat varsin lähellä Helsinkiä niissä kuudessa äidinkieliryhmässä, joissa lukumäärät riittivät tarkasteluun. Turussa varsinkin albanian (indeksi yli 70 %) sekä myös somalin, vietnamin ja kurdin puhujat (indeksit 63–66 %) asuvat varsin eriytyneesti. Myös persian ja arabiankielisten indeksin arvo ylittää 50 %. Turussa vietnamin- ja kurdinkielisten indeksin arvo on noin 20 prosenttiyksikköä Helsinkiä korkeampi, albaniankielisten 15 prosenttiyksikköä korkeampi sekä somalin, persian, arabian ja venäjän puhujien yli 10 prosenttiyksikköä korkeampi. Samansuuntaisten erojen on havaittu pätevän myös seutujen tasolla (Saikkonen ym. 2018): Turun seudulla maahanmuuttajat asuivat eriytyneemmin kuin Helsingin tai Tampereen seuduilla.

Helsingissä ja Oslossa segregaatio vähäisempää kuin Ruotsin isoissa kaupungeissa

Vertailua tehtiin myös joihinkin Pohjoismaiden kaupunkeihin. Tällöin on syytä käyttää taustatietona ulkomaalaistaustaa äidinkielen sijasta, koska muiden Pohjoismaiden väestötilastot käyttävät sitä. Oslon, Tukholman, Göteborgin ja Malmön kaupungeista oli saatavissa osa-alueittaista tietoa ulkomaalaistaustaisten asumisesta.

Näissä neljässä kaupungissa asuu tuntuvasti suurempi osuus ulkomaalaistaustaisia kuin Helsingissä. Kun Helsingissä osuus on uusimmassa tilastossa 16 %, Oslossa ja Tukholmassa se on 33 %, Göteborgissa 36 % sekä Malmössä jopa 46 % väestöstä. [4]

Erilaisuusindeksin arvo maahanmuuttajataustaisten ja muiden Helsingissä asuvien välillä oli vuonna 2019 osa-alueista laskettuna 28,6 % ja pienalueista 31,6 %. Ulkomaalaistaustatiedolla päädytään siis lähes samaan lukemaan kuin vieraskielisyystiedolla (ero vain 0,8 prosenttiyksikköä). Se ei ole yllättävää, koska näiden taustatietojen rajaamat ryhmät ovat hyvin pitkälle yhtenevät.

Kuvio 6. Ulkomaalaistaustaisten segregaatioaste viidessä Pohjoismaiden kaupungissa 2018/2019.

Oslon ulkomaalaistaustaisten asumisen eriytyminen oli jokseenkin samaa tasoa kuin Helsingissä (Kuvio 6). Sen sijaan Malmössä, Göteborgissa ja Tukholmassa segregaatio oli jyrkempää: erilaisuusindeksi sai Malmössä ja Tukholmassa 7 prosenttiyksikköä korkeamman sekä Göteborgissa 13 prosenttiyksikköä korkeamman arvon kuin Helsingissä. Samansuuntaisia tuloksia Ruotsin kaupunkien voimakkaammasta segregaatioista naapurimaihin verrattuna on saatu aiemminkin. Skifter Andersen ym. (2015) vertailivat Pohjoismaiden pääkaupunki¬seutujen segregaatiota. He havaitsivat, että ei-eurooppalaiset maahan-muuttajat asuivat Tukholman seudulla eriytyneemmin kuin muilla pääkaupunkiseuduilla.

Yhteenveto

Artikkelissa vertailtiin asumisen etnisen eriytymisen astetta Helsingissä muihin Suomen isoihin kaupunkeihin sekä joihinkin Pohjoismaiden kaupunkeihin erilaisuusindeksin avulla. Näin voitiin vertailla myös kaupunkeja, jossa vieraskielisten tai ulkomaalais¬taustaisten osuus väestöstä oli hyvinkin erisuuruinen.
Etnistä segregaatiota voidaan tilastoista tutkia joko vieraskielisyys- tai ulkomaalaistaustatiedon pohjalta. Tässä artikkelissa käytettiin vuoroin molempia, riippuen siitä kummalla saavutettiin paras Helsingin vertailtavuus muihin kaupunkeihin. Tulosten tulkintaan ei käytännössä vaikuttanut, kumpaa näistä tiedoista käytettiin, koska Helsingissä erilaisuusindeksi sai lähes saman arvon molemmista tiedoista laskettuna.

Suomen kaupunkien etnisen eriytymisen asteessa osoittautui olevan huomattavia eroja. Helsingissä eriytymisen aste oli kotimaisittain keskitasoa, samaa luokkaa Espoon ja Tampereen kanssa, kun taas Vantaalla ja Lahdessa eriytyminen oli lievempää sekä varsinkin Turussa jyrkempää. Turun jyrkkä segregaatio Helsinkiin verrattuna säilyi silloinkin, kun tarkasteltiin erikseen yksittäisten äidinkielten puhujia. Helsingin ja Oslon etnisen segregaation aste oli keskenään samaa luokkaa, mutta Tukholman, Göteborgin ja Malmön segregaatio oli niitä jyrkempää.

Erilaisuusindeksiä on käytetty paljonkin kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa, mutta Helsingin tiedoille täysin vertailukelpoisia lukuja on sieltä vaikea löytää, koska osa-aluejaotukset, väestöryhmien rajaukset ym. ovat harvoin riittävän samanlaiset. On kuitenkin selvää, että Helsingin etninen eriytyminen on lievää verrattuna esimerkiksi moniin Yhdysvaltojen ja Englannin isoihin kaupunkeihin. Indeksin arvo on monissa amerikkalaisissa suurkaupungeissa afroamerikkalaisen ja valkoisen väestön välillä 80 prosentin luokkaa (Logan & Stults 2011). Britannian kaupungeissa etenkin suuret Pakistanista ja Bangladeshista kotoisin olevat väestöryhmät asuvat varsin eriytyneesti (indeksi yleensä yli 60 %). Alankomaiden kaupungit sen sijaan ovat Helsingin tapaan esimerkkejä maltillisesta segregaatiosta; niissä suurimpien siirtolaisryhmien indeksin arvo asettuu 30–50 prosentin tienoille. (Alba & Foner 2015, Musterd 2012.)

Vaikka Helsingin etninen asumisen eriytyminen onkin edelleen suhteellisen lievää, havaittiin eriytymisen pientä voimistumista viimeisen viiden vuoden aikavälillä. Yleisesti ottaen erilaisuusindeksin muutokset olivat Suomen kaupungeissa vähäisiä huolimatta siitä, että vieraskielisiä on tullut kaikkiin kaupunkeihin tuntuvasti lisää.

Kaupunkien välillä vallitsevat erot eriytymisen asteessa näyttivät olevan varsin pysyviä myös pitemmän aikavälin tarkastelussa. Tämä viittaa mahdolliseen polkuriippuvuuteen etnisen segregaation kehityksessä. Erilaiseen eriytymisen asteeseen johtaneet syyt ja kehityspolut olisivatkin tärkeä jatkotutkimuksen aihe.

Polkuriippuvuus näkyy usein erityisen selvänä tarkasteltaessa yksittäisten asuinalueiden väestörakenteen kehitystä. Vaikka erilaisuusindeksi sopii hyvin kaupunkien vertailuun, segregaatiokehityksen syvempään tarkasteluun jossakin kaupungissa se ei ole riittävä. Vaikka indeksin arvo ei kasvaisi, saattaa osalla asuin-alueista tapahtua huomattava väestörakenteen muutos, jos vieraskielisten tai ulkomaalaistaustaisten määrä kaupungissa kasvaa selvästi (Vilkama & Hirvonen 2018).

Jukka Hirvonen toimii tutkijana Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikössä.

[1] Ulkomaalaistaustaisia on Helsingissä runsaat 103 000. Heihin lasketaan ulkomailla syntyneiden ohella ne Suomessa syntyneet, joiden vanhemmista kumpikaan ei ole syntynyt Suomessa. Äidinkieli- ja taustamaatietojen luotettavuudesta ja ongelmista ks. Saukkonen 2016 ja 2019.

[2] Tämä tarkastelu on tehty vuoden 2014 kuntarajojen pohjalta. Kuopioon 2015 ja Lahteen 2016 liitettyjä kuntia ei ole otettu mukaan laskettaessa vuoden 2019 indeksin arvoja.

[3] Kaupungeissa on yleensä kaksi tai kolme osa-aluetasoa (pien-, tilasto- ja suuralueet), mutta eri kaupunkien aluetasot eivät vastaa toisiaan. Helsingissä aluetasoja on neljä: pienalueet, osa-alueet, peruspiirit ja suurpiirit. Tähän tarkasteluun otettiin jokaisesta kaupungista sellainen aluetaso, joka mahdollisti parhaan vertailun Helsinkiin.

[4] Näiden kaupunkien tilastoissa käytetyt osa-alueet vastaavat melko hyvin kooltaan Helsingin osa-alueita. Tukholmassa aluekoko on jonkin verran muita suurempi, keskimäärin noin 7 900 asukasta. Oslossa on lisäksi käytössä tiheämpi jaotus, joka puolestaan vastaa suunnilleen Helsingin pienalueita.

Lähteitä:

Alba, Richard & Nancy Foner (2015). Strangers No More: Immigration and the Challenges of Integration in North America and Western Europe. Princeton: Princeton University Press.

Göteborgs stad (2019). Statistik och analys. https://goteborg.se/wps/portal/enhetssida/statistik-och-analys/goteborgs... (24.09.2019)

Hirvonen, Jukka & Puustinen, Sari (2016). Alueellinen segregaatio ja väestörakenteen muutokset. Teoksessa Puustinen, Sari ym. (toim.): Strateginen eheyttäminen kaupunkiseuduilla. Näkökulmia kestävän maan¬käytön ja julkisen talouden kysymyksiin. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 4/2016, s. 89–108.

Logan, John R. & Stults, Brian (2011). The Persistence of Segregation in the Metropolis: New Findings from the 2010 Census. Census Brief prepared for Project US2010.

Malmö stad (2019). Fakta och statistik. https://malmo.se/Service/Om-Malmo-stad/Politik-beslut-och-paverkan/Fakta... (24.09.2019)

Muster, Sako (2012). Ethnic Residential Segregation – Reflections on Concepts, Levels and Effects. Clapham, David F. et al (ed.): The SAGE Handbook of Housing Studies. SAGE, Los Angeles.

Oslo kommune (2019). Statistikkbanken. http://statistikkbanken.oslo.kommune.no/webview/ (24.09.2019)

Saukkonen, Pasi (2016). Monikulttuurisuuden tilastointi kaipaa uudistamista. Tieto ja Trendit 6.5.2016. Tilastokeskus.

Saukkonen, Pasi (2019). Vieraskielinen väestö: kieliperusteisen tilastoinnin ongelmia ja ratkaisu-vaihtoehtoja. Kvartti-lehden blogikirjoitus 25.04.2019.

Saikkonen, Paula, Hannikainen, Katri, Kauppinen, Timo, Rasinkangas, Jarkko & Vaalavuo, Maria (2018). Sosiaalinen kestävyys: asuminen, segregaatio ja tuloerot kolmella kaupunkiseudulla. Terveyden ja hyvin-voinnin laitos, raportteja 2/2018.

Skifter Andersen, Hans, Andersson, Roger, Wessel, Terje & Vilkama, Katja (2015). The impact of housing policies and housing markets on ethnic spatial segregation: comparing the capital cities of four Nordic welfare states. International Journal of Housing Policy, DOI: 10.1080/14616718.2015.1110375.

Stockholms stad (2019). Områdesfakta.

Tilastokeskus (2019). Statfin-tietokanta.  http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/statfi...

Vilkama, Katja (2011). Yhteinen kaupunki, eriytyvät kaupunginosat? Kantaväestön ja maahanmuuttaja-taustaisten asukkaiden alueellinen eriytyminen ja muuttoliike pääkaupunkiseudulla. Akateeminen väitöskirja. Tutkimuksia 2011: 2. Helsingin kaupungin tietokeskus, Helsinki.

Vilkama, Katja & Hirvonen, Jukka (2018). Helsingin alueellinen eriytyminen: kaksi lähestymistapaa segregaation seurantaan. Kvartti 1/2018.

Kommentoi

Lehdessä: