Helsinki
Artikkeli |  26.06.2019Netta Mäki

Hedelmällisyys Helsingissä ennätysalhaisella tasolla – nuorten ikäryhmien hedelmällisyys pienentynyt voimakkaasti

Hedelmällisyyden pienenemisestä Suomessa on puhuttu paljon viime aikoina. Erityisesti Tilastokeskuksen marraskuussa 2018 julkaisema väestöennuste vuoteen 2050 saakka herätti suurta huolta nykyisestä ja tulevasta lasten määrästä. Ennuste pohjautui viime vuosien syntyvyyslukuihin, ja mikäli ne pysyisivät ennallaan, lasten ja nuorten määrä ja osuus vähentyisivät tulevaisuudessa huomattavasti ikääntyneiden osuuden kasvaessa. Väestön ikärakenne muuttuisi siis selkeästi ja vanhushuoltosuhde heikkenisi huomattavasti. Tässä artikkelissa tarkastellaan hedelmällisyyden muutoksia Helsingissä ja verrataan tilannetta niin muihin pohjoismaisiin pääkaupunkeihin kuin naapurikaupunkeihin sekä pohditaan hedelmällisyyden pienenemiseen vaikuttavia syitä tutkimuskirjallisuuden pohjalta.

Hedelmällisyys on pienentynyt Helsingissä, mutta vähemmän kuin koko maassa

Luonnollinen väestönkasvu, eli kuolleiden ja syntyneiden välinen erotus, on Suomessa ollut jo pari vuotta negatiivinen, eli vaikka elinajanodote jatkuvasti hieman kasvaa, niin ikärakenteen vuoksi kuolleita on syntyneitä enemmän. Lisäksi kokonaishedelmällisyysluku  on pienentynyt 2010-luvulla 1,87 lapsesta 1,41 lapseen eli neljänneksen. Maahanmuuton enemmyys suhteessa maastamuuttoon kuitenkin kasvattaa edelleen Suomen väkilukua.
Helsingin tilanne on hieman erilainen. Vaikka hedelmällisyys on huomattavasti koko maata alhaisempi, nuoremman ikärakenteen johdosta syntyneitä on kuitenkin kuolleita enemmän. Niin ikään muuttoliike ulkomailta ja etenkin Uudenmaan ulkopuolisesta Suomesta pitää Helsingin väkiluvun kasvun melko nopeana.

Helsingissä hedelmällisyyden pieneneminen on ollut hitaampaa kuin koko maassa keskimäärin, ja oikeastaan selvä pudotus 2010-luvun hedelmällisyysluvuissa on tapahtunut vasta vuodesta 2016 (Taulukko 1). Kokonaishedelmällisyysluku eli naisen keskimäärin saamien lasten lukumäärä pieneni ensin vuoden 2015 1,30 lapsesta 1,24 lapseen vuonna 2016 ja sitten vielä 1,13 lapseen vuonna 2018. Kuluvan vuosikymmenen aikana hedelmällisyys on vähentynyt 19 prosenttia. Edellisen kerran hedelmällisyys on Helsingissä ollut näin alhaista tai alhaisempaa vuonna 1973 sekä 1930-luvun loppupuolella. Vuoden 2018 luku on 0,28 lasta vähemmän kuin koko Suomen kokonaishedelmällisyysluku eli hedelmällisyys oli Helsingissä viidenneksen pienempää kuin muualla Suomessa.

Helsinkiläisten osalta ei ole erikseen tutkittu hedelmällisyyden pienenemisen syitä, mutta ne lienevät paljolti samoja kuin kaikkien suomalaisten kohdalla. Hedelmällisyyden pienenemisen syitä tarkastellaankin tässä artikkelissa yleisellä tasolla nojaten muun muassa Väestöliiton Perhebarometri-kyselyiden tuloksiin. Helsingin osalta näytetään tuloksiin liittyviä kuvioita siinä määrin, kuin olemassa olevat aineistot niitä mahdollistavat.

Taulukko 1. Kokonaishedelmällisyysluku Helsingissä ja koko Suomessa 1971–2018.

Hedelmällisyys on Helsingissä naapurikuntia ja muita pohjoismaisia pääkaupunkeja pienempää

Hedelmällisyys on perinteisesti ollut Helsingissä naapurikaupunkeja pienempää (Kuvio 1). Vuonna 2017 ero oli 25 prosenttia. Taustalla on useita syitä. Helsingin ikärakenne poikkeaa selvästi Espoon ja Vantaan ikärakenteesta. Helsinkiin muutetaan muualta Suomesta ja myös naapurikunnista tyypillisesti muun muassa opiskelemaan, ja Helsingissä nuorten aikuisten ikäluokkien koko onkin erittäin suuri. Sen sijaan Helsingistä muualle pääkaupunkiseudulle muutetaan vilkkaasti kolmekymppisinäkin (Mäki & Vuori 2018). Helsingissä 28-vuotiaat muodostavatkin suurimman ikäluokan, kun Espoossa ja Vantaalla 34–35-vuotiaita, eli vilkkaimmassa perheenperustamisiässä olevia, on eniten.

Taustalla on osittain kuntien väliset erot asuntokannassa. Huoneistotyypeistä yksiöt ja kaksiot ovat Helsingissä yleisimpiä ja niiden osuus kaikista asunnoista on peräti lähes 60 prosenttia, kun Espoossa ja Vantaalla osuus on 40–46 prosenttia. Talotyypeistä niin ikään asuinkerrostalot ovat Helsingissä vallitsevin muoto (85 prosenttia asunnoista sijaitsee kerrostalossa) ja rivi- ja pientaloja on vähän. Vaikka 2000-luvun alun niin sanottu Nurmijärvi-ilmiö onkin laantunut, eikä lapsiperheitä enää muuta Helsingin naapurikuntiin tai muualle Helsingin seudulle samassa määrin kuin ennen, niin kokonaan muutto perheasuntojen perässä ei ole loppunut.

Hedelmällisyys on Helsingissä niin ikään matalammalla tasolla kuin muissa pohjoismaisissa pääkaupungeissa , mutta sen sijaan viime vuosien hedelmällisyyden pieneneminen Helsingissä ei ole mitenkään ainutlaatuista (Kuvio 2). Ainoastaan Kööpenhaminassa hedelmällisyys on reilun kymmenen vuoden ajan pysynyt suunnilleen samalla tasolla tai jopa hieman kasvanut. Tukholmassa ja Oslossa hedelmällisyys sen sijaan on Helsingin tavoin pienentynyt: kun vuoteen 2006 verrattuna Helsingissä hedelmällisyys on pienentynyt 16 prosenttia, niin Tukholmassa pieneneminen on 13 prosenttia ja Oslossa peräti reilun viidenneksen. Hyvin samantapainen kehitys on siis käynnissä kulttuurisesti toisiaan muistuttavilla alueilla – vaikkakin makrotaloudellisesti erilaisissa tilanteissa.

Miksi hedelmällisyys on pienentynyt?

Helsinkiläisten hedelmällisyyden pienenemisen taustalla lienevät paljolti samat tekijät kuin kaikkien suomalaisten kohdalla. Hedelmällisyyden tasoon vaikuttavat tekijät jaetaan proksimaalisiin ja distaalisiin tekijöihin. Näistä ensiksi mainitut ovat välittömiä biologisia tai käyttäytymiseen liittyviä tekijöitä, joiden kautta jälkimmäiset eli sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuriset tekijät vaikuttavat hedelmällisyyteen. Esimerkiksi lasten hankinnan ajoittaminen on proksimaalinen käyttäytymistekijä, mutta sen taustalla voi olla laajempia yhteiskunnallisia syitä, kuten perheellistymiseen ja lasten hankintaan liittyviä arvoja ja kulttuurisia tekijöitä tai vaikkapa taloudellinen tilanne. Näiden distaalisten tekijöiden muuttuessa voidaan nähdä muutoksia myös hedelmällisyydessä.

Lisäksi on hyvä muistaa, että ensimmäisen lapsen hankintaan – ja siis vanhemmaksi tulemiseen – ja toisaalta toisen tai kolmannen lapsen hankintaan voivat vaikuttaa eri tekijät. Väestötasolla syntyvyys voi pysyä ennallaan, vaikka lasten määrä perheissä laskisi, jos samaan aikaan yhä useammat päätyvät vanhemmiksi – jolloin nämä vastakkaiset vaikutukset kumoavat toisensa.

Väestödynamiikasta puolestaan kannattaa huomata se, että yhtä aikaa tapahtuvat muutokset voivat korostaa liikaakin poikkileikkausajankohdan indikaattoreita: jos vaikkapa synnytysikä nousee ja hedelmällisyys pienenee samaan aikaan, periodikokonaishedelmällisyysluku voi näyttäytyä hyvin alhaisena, vaikka naisten lopullinen lapsikertymä (ns. kohorttihedelmällisyysluku) muuttuisi huomattavasti vähemmän. Vastaavasti synnytysiän nousun myötä lapsettomien osuus 45-vuotiaista voi pysyä muuttumattomalla tasolla samaan aikaan kuin vanhemmaksi tuleminen poikkileikkausajankohtana harvinaistuu. Seuraavaksi pohditaan aikaisemman tutkimuskirjallisuuden pohjalta mahdollisia hedelmällisyyden pienenemisen syitä sekä niiden merkitystä Helsingissä.

1. Lastenhankinta siirtynyt myöhempään ikään ja kolmansien lasten hankinta vähentynyt

Kaikkina aikoina yksi syntyvyyteen yhteydessä oleva tekijä on lapsettomien osuus väestössä. Suomessa lapsettomien osuus on kasvanut pidemmällä aikavälillä tasaisesti 1940-luvulla syntyneistä kohorteista lähtien, ja osuus on huomattavasti suurempi kuin muissa Pohjoismaissa. Nuorimmissa kohorteissa eli 1970-luvun alussa syntyneissä 27 prosenttia miehistä ja viidennes naisista on lapsettomia. (Jalovaara ym. 2018.)

Tilastokeskuksen (2011) hieman erilainen tarkastelutapa antoi samanlaisen lukeman vuoden 2010 osalta: silloin 40-vuotiaista naisista 21 prosenttia oli lapsettomia. Kuviossa 3 näytetään vastaava osuus helsinkiläisistä 40–44- ja 45–49-vuotiaista. Lapsettomien osuus on Helsingissä suurempi kuin koko maassa keskimäärin. Vuonna 2017 45–49-vuotiaista miehistä 37 prosenttia ja naisista 32 prosenttia oli lapsettomia (Tilastokeskus 2019).

Miesten lapsettomuus vähenee vielä 40 vuotta täyttäneillä, mutta naisilla muutos on ollut hyvin pieni etenkin viime vuosina. Lapsettomien osuus 40 vuotta täyttäneillä kuvaakin käytännössä lopullisesti lapsettomaksi jääneiden osuutta ja heijastelee siis jopa parin edeltävän vuosikymmenen hedelmällisyyskäyttäytymistä. Ajallinen muutos lapsettomien osuudessa onkin 2010-luvulla vähäinen. Helsingissä lapsettomien miesten osuus on kasvanut 1,7 prosenttiyksikköä (5 prosenttia), mutta lapsettomien naisten osuus on hieman pienentynyt.

Parisuhteen ja sopivan kumppanin puuttuminen ovat kaikkina aikoina olleet lapsettomuuden taustalla keskeisiä tekijöitä. Lapsettomien liittopolut ovat hyvin erilaisia kuin niiden, jotka ovat saaneet lapsia, ja lapsettomille tyypillistä on joko “ikisinkkuus” tai eroon päättyneet avoliitot. Tutkijat muistuttavatkin, että koska lapsettomuuteen liittyy hyvin usein pysyvän parisuhteen puuttuminen, ovat perhepolitiikan keinot rajallisia. Perhepolitiikan keinoin voidaan mahdollisesti edistää lastensaantia niiden parien kohdalla, jotka epäröivät lapsen hankintaa, mutta parisuhteen puuttumisesta johtuvaan lapsettomuuteen ne tehoavat heikosti. Jos lastenhankintaa halutaan tukea lapsettomien kohdalla, lapsiperheiden taloudellinen tukeminen ei riitä. Tarvitaan laaja-alaisempaa hyvinvointipolitiikkaa, jolla pystytään vaikuttamaan perheenmuodostukseen laajemmin. (Jalovaara & Fasang 2017.)

Lopullisesti lapsettomien osuuden kasvu ei siis juurikaan selitä viime aikojen hedelmällisyyden pienenemistä Helsingissä, vaan selitystä on haettava hedelmällisyyskäyttäytymisen muutoksesta nuoremmissa ikäluokissa. Muutos nuoremmilla voi toki suurentaa lopullisesti lapsettomaksi jäävien osuutta tulevaisuudessa.

Merkittävämpänä tekijänä pienentyneen syntyvyyden taustalla on se, että vanhemmiksi tullaan yhä iäkkäämpinä. Vanhemmaksi tuloikä on osin yhteydessä lapsilukuun: mitä myöhemmin väestössä keskimäärin ensimmäinen lapsi saadaan, sitä alhaisempi on lapsiluku ja sitä enemmän on myös lapsettomia (Miettinen ym. 2015). Lykättäessä lasten saamista myöhempään ikään ei välttämättä kaikkia aiottuja raskauksia enää ehditä toteuttaa hedelmällisen iän aikana. Vanhemmaksi tuloikään liittyvät toisaalta myös synnytysvälit ja muutokset niissä. Suomalaistutkimuksen mukaan sisarusten syntymävälit ovatkin lyhentyneet ajan mittaan, ja erityisesti korkeampi ensisynnytysikä on yhteydessä lyhyempään synnytysväliin seuraavan lapsen osalta (Berg & Rotkirch 2014). Tämä voi hieman tasoittaa synnytysiän nousun vaikutusta hedelmällisyyteen.

Tuore tutkimus (Hellstrand ym. 2019) kuitenkin viittaa siihen, että nuoremmissa ikäkohorteissa lastenhankinnan siirtäminen myöhempään ikään olisi yhteydessä myös lopullisen lapsiluvun pieneneminen. Siinä missä lopullinen lapsiluku on 1940-luvulla syntyneiden naisten kohortista aina 1970-luvulla syntyneiden kohorttiin saakka pysynyt melko tasaisena, niin 1980-luvulla syntyneiden naisten lopullinen lapsiluku näyttäisi jäävän pienemmäksi.

Helsinkiläisnaisten ikäryhmittäinen hedelmällisyys on muuttunut huomattavasti, etenkin kun asiaa tarkastellaan pidemmällä ajanjaksolla: kun kolmekymmentä vuotta sitten hedelmällisyys oli suurinta 29-vuotiailla, vuonna 2018 se oli 34 vuoden ikäisillä. Huomattavaa muutosta on kuitenkin tapahtunut myös 2010-luvulla: alle 30-vuotiaiden hedelmällisyys on pienentynyt 36 prosenttia ja suurimman hedelmällisyyden ikäryhmä on siirtynyt 31-vuotiaista 34-vuotiaisiin. Vuonna 2018 hedelmällisyys pieneni kaikissa ikäryhmissä. Edelleen selvästi korkein hedelmällisyys oli 30–34-vuotiailla, vaikka myös tämän ikäryhmän hedelmällisyys hieman laski.

Toinen keskeinen tekijä pienentyneen hedelmällisyyden taustalla on se, että toisen ja etenkin kolmannen lapsen hankkivien osuus on vähentynyt. Kuviossa 4 näytetään ikäryhmittäiset hedelmällisyysluvut lapsiluvun mukaan vuosina 2010 ja 2017. Ensimmäisen lapsen kohdalla ikäryhmittäiset hedelmällisyysluvut ovat pienentyneet lähes kaikissa ikäryhmissä, mutta selvimmin alle 30-vuotiailla. Toisen ja sitä useamman lapsen kohdalla sen sijaan hedelmällisyyden pieneneminen näkyy 34 vuoden ikäisten ja sitä vanhempien naisten osalta, mutta ei sitä nuoremmilla. Vanhemmaksi tulo ylipäätään on siis vähentynyt, minkä lisäksi kolmannen ja sitä useamman lapsen hankkiminen, mikä keskimäärin tapahtuu myöhemmällä iällä, on vähentynyt. Asiaa voidaan katsoa tarkemmin tarkastelemalla vanhemmuuteen päätymisen ja toisen ja kolmannen lapsen hankkimisen suhteellista muutosta (Kuvio 5).

Kuviossa 5 tarkastellaan ensimmäisen, toisen ja kolmannen lapsen saamista suhteessa tilanteeseen vuonna 1991. Verrattuna vuoteen 1991 lapsia saatiin vähemmän 1980-luvun lopun taloudellisen nousukauden aikana. Etenkin toisen ja kolmannen lapsen hankkiminen oli melko vähäistä. 1990-luvun lamavuosien aikana puolestaan ensimmäisen lapsen saaminen harvinaistui, mutta toisia ja kolmansia lapsia saatiin enemmän kuin ennen. Heikossa taloustilanteessa vanhemmuus ei välttämättä houkutellut. Toisaalta on mahdollista, että nousukaudella käytännössä vallinneen täystyöllisyyden aikana etenkin kolmansien lasten hankkimista lykättiin ja työllisyystilanteen heikkenemisen seurauksena päätös lapsen hankkimisesta sitten aktualisoitui.

Pian tämän jälkeen toisten ja etenkin kolmansien lasten hankinta kuitenkin jälleen väheni. Perheiden lapsiluku on Helsingissä keskimäärin laskenut, ja monissa perheissä mahdollinen toive kolmannesta lapsesta on jäänyt vain haaveeksi.
Vertailemalla vastaavalla tavalla kuluvan vuosikymmenen hedelmällisyyden pienenemistä nähdään, että muutos on suurin sekä ensimmäisen lapsen kohdalla, eli vanhemmuus ylipäätään on vähentynyt että kolmannen lapsen hankkimisen osalta. 

2. Perheellistymiseen ja vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liittyvä kulttuurinen muutos

Edellä kuvattujen hedelmällisyyden proksimaalisten tekijöiden taustalla vaikuttavat kulttuuriset, sosiaaliset ja taloudelliset tekijät, ja muutokset näissä tekijöissä voivat vaikuttaa hedelmällisyyden tasoon.

Vuoden 2015 Väestöliiton Perhebarometri-kyselyn mukaan suomalaisten näkemys ihanteellisesta perhekoosta näyttäisi alentuneen selvästi aiempiin vuosiin verrattuna, ja oma ihanteellinen perhekoko jää nyt niukasti alle kahden lapsen. Lisäksi hyvin pienen perheen ihanne näyttää voimistuneen: lapsettomuutta tai korkeintaan yhtä lasta ihanteenaan pitävien osuus on kohonnut vuosien 2001–2007 noin 7–15 prosentista lähes 25 prosenttiin vuonna 2015. (Miettinen 2015.)

Muutos on erityisen suuri lapsettomuutta ihanteenaan pitävien osuudessa. Aikaisemmissa kyselyissä on lapsettomuutta ihanteenaan pitävien osuus ollut Suomessa noin 2–4 prosentin luokkaa, mutta vuoden 2015 Perhebarometrin mukaan lähes 15 prosenttia pitää ihanteenaan lapsettomuutta. Yhtä lasta pitää ihanteenaan noin joka kymmenes vastaaja vuonna 2015, lähes yhtä suuri osa kuin aikaisemmissakin kyselyissä. Kolme tai useampia lapsia toivovien osuus sen sijaan on laskenut selvästi. Pääkaupunkiseudulla ihanteellinen lapsiluku on pienempi kuin muissa kaupungeissa tai taajamissa tai harvaan asutulla maaseudulla asuvien, ja erityisesti lapsettomuutta ihanteenaan pitävien välillä alueellinen ero on suuri.

Tarkasteltaessa pidempää aikaväliä suomalaisten lastenhankintaa leimaa aiempaa voimakkaammin polarisoituminen. Samaan aikaan kun yhä suurempi osuus väestöstä jää kokonaan lapsettomaksi, niin toisaalta kolme tai neljä lasta hankkivia on 1960- ja 1970-luvuilla syntyneissä enemmän kuin toisen maailmansodan jälkeen syntyneissä (Miettinen 2015, 12–13). Eriytyminen näkyy myös kansainvälisessä vertailussa. Meillä on pitkään ollut suurempi lapsettomien osuus kuin muissa Pohjoismaissa. Se, että kokonaishedelmällisyyslukumme näyttää samankaltaiselta kuin vaikkapa Norjan, johtuu siitä, että meillä on suhteellisen paljon suurperheitä, eli naisia jotka ovat synnyttäneet vähintään kolme lasta. Suomessa melkein kymmenen prosenttia naisista on saanut neljä tai useampia lapsia, mikä on viime vuosien aikana ollut eurooppalainen ennätys (Eurostat 2017). Muualla sekä lapsettomien osuus että suurperheiden osuus on alhaisempi, ja kahden lapsen perheet vastaavasti tavallisempia.

Viime vuosien hedelmällisyyden pieneneminen ei Helsingissä sen sijaan vielä näy lopullisesti lapsettomien osuuden muutoksessa. Jos kuitenkin lapsettomuus ihanteena säilyy ja toteutuu, tulee lapsettomien osuus kasvamaan. 
Suomalaisten lapsilukutoiveet ovat siis pienenemässä ja vapaaehtoinen lapsettomuus on lisääntynyt selvästi, etenkin miesten, kaupungissa asuvien ja pienituloisten keskuudessa. Keskustelua on kuitenkin käyty siitä, onko kyse voimakkaasta ihanteelliseen elämään liittyvästä kulttuurisesta muutoksesta vai pikemminkin ulkoisten puitteiden sanelemista ehdoista ja olosuhteisiin sopeutumisesta. Keskeisimmät syyt lastenhankinnan siirtämiseen lapsettomilla nuorilla aikuisilla olivat vuoden 2015 Perhebarometrin mukaan se, että haluaa tehdä muita itseä kiinnostavia asioita sekä se, että lastenhankinnan myötä joutuisi luopumaan nykyisestä elämäntyylistä. Verrattuna vuoden 2008 Perhebarometriin näiden syiden osuus oli vastaajilla myös noussut huomattavasti enemmän kuin taloudellisiin tekijöiden liittyvien syiden. Kolmantena syynä mainittiin, ettei ole sopivaa puolisoa, mikä oli vuoden 2008 Perhebarometrissa yleisin syy lasten hankinnan lykkäämiseen. Näiden jälkeen tulivat taloudelliset sekä työelämään liittyvät syyt. (Miettinen 2015.)

Kaiken kaikkiaan on mahdollista, että yhtenäiskulttuurin vaikutus on pienempi ja perhemuotojen moninaisuus suurempi Helsingissä, ja siten kokonaisuudessaan kulttuurinen muutos on pidemmällä kuin muualla maassa.

3. Sosioekonomisten tekijöiden yhteys hedelmällisyyteen

Viime aikoina on myös keskusteltu paljon taloudellisen epävarmuuden sekä työttömyyden lisääntymisen – erityisesti työttömien, työvoiman ulkopuolella olevien ja pienituloisten miesten osuuden kasvun – yhteydestä pienentyneeseen hedelmällisyyteen. Väittämä on jopa kiteytetty niin, että nuorten miesten syrjäytyminen pitkälti selittäisi syntyvyyden pienenemisen. Aggregaattitasolla  eli vaikkapa aikasarjoista mitatun taloudellisen taantuman ja pienituloisuuden yleisyyden yhteys syntyvyyteen ei kuitenkaan ole yksiselitteinen.

Lisäksi pääväittämät perustuvat menetelmällisesti ongelmallisiin mittareihin – kuten sellaisten absoluuttisten ja suhteellisten lukujen vertaamiseen, jotka eivät ole yhteismitallisia. Esimerkiksi työllisyysastetta ja syntyneiden määrää luontevampaa olisikin verrata työllisten tai työvoiman ulkopuolella olevien ja syntyneiden määrää tai työllisyys/työttömyysastetta ja syntyneiden suhteellista määrää. Niin ikään useat esitetyt tulokset pohjaavat aggregaattitasoisiin aineistoihin, joissa siis verrataan työttömyyden tai pienituloisuuden ja syntyvyyden trendejä. Monimutkaisen ja monitahoisen yhteyden liiallinen yksinkertaistaminen onkin herättänyt paljon kritiikkiä (esimerkiksi Wessman 2018).

Vaikka kahden ilmiön välisen yhteyden kuvaaminen aggregaattitason aineistoja käyttämällä ei riitä todentamaan näiden ilmiöiden kausaalisuhdetta, katsotaan tässä muutaman kuvan avulla perheenperustamisikäisten miesten taloudellisen tilanteen ja toisaalta syntyvyyden kehittymistä Helsingissä. Kuviossa 6 tarkastellaan 25–39-vuotiaiden työssä käyvien miesten määrää sekä syntyneiden määrää Helsingissä 2001–2016. Hyvin samantapainen kuva saataisiin, vaikka työllisten sijaan katsottaisiin koko 25–39-vuotiaiden miesten määrää – lukumäärät olisivat vain hieman suuremmat. Työllisen työvoiman lukumäärä on kasvanut näissä ikäryhmissä. Niin ikään on syntyneiden määrä hieman kasvanut 2000-luvun aikana. Työssä käyvien miesten puutteella ei siis oikein pystytä selittämään hedelmällisyyden pienenemistä.

Tarkastelua voidaan tarkentaa katsomalla työvoiman ulkopuolella olevien ja pienituloisten miesten osuutta sekä syntyneiden suhteellista määrää. Kuvion 7 mukaan työvoiman ulkopuolella olevien 30–44-vuotiaiden miesten osuus on pienentynyt Helsingissä 2010-luvun aikana. Pienituloisuudesta puolestaan on saatavilla sukupuolen ja iän mukaan tietoa lyhemmältä ajanjaksolta, mutta vuosien 2013–2017 aikana myös pienituloisten 20–49-vuotiaiden miesten osuus ikäryhmästä näyttäisi hieman pienentyneen (Kuvio 8). Minkäännäköistä yhteyttä miesten heikkoa taloudellista tilannetta kuvaavien trendien ja syntyneiden suhteellisen määrän välillä on kuitenkin vaikea nähdä.

Eurooppalaiset vertailututkimukset viittaavat siihen, että lastenhankintaa lykätään taloudellisesti haastavina aikoina (esim. Goldstein ym. 2013). Suomessa kuitenkin syntyvyys nousi 1990-luvun lamavuosina. Ehkä siksi suomalaiseen julkiseen keskusteluun on jäänyt mielikuva siitä, että ”laman aikana tehdään lapsia” (Rotkirch ym. 2017). Kuitenkin myös Suomessa 1990-luvun laman aikana esikoisten määrä aleni, eli nuoret lykkäsivät perheen perustamista. Sen sijaan toisten ja kolmansien lasten määrä kasvoi, ja siksi myös kokonaishedelmällisyysluku nousi. (Miettinen 2015.)

Edellä tarkasteltiin aggregaattitason aineistoilla syntyvyyttä ja taloudellisia tekijöitä kuvaavia yleisiä trendejä. Niiden avulla ei kuitenkaan voida selvittää, ketkä todella lapsia ovat saaneet. Monimutkaisen ilmiön ymmärtäminen vaatiikin yksilötason rekisteriaineistojen analysointia. Niillä tehtyjen analyysien perusteella miesten työttömyys – erityisesti pitkittynyt työttömyys – ja sekä miesten että naisten pienituloisuus näyttäisivät todella olevan yhteydessä ensimmäisen lapsen hankinnan lykkäämiseen vielä senkin jälkeen, kun lukuisten muiden selittävien ja väliin tulevien tekijöiden vaikutus on otettu huomioon (Miettinen ja Jalovaara 2018). Toisen tutkimuksen (Hiilamo 2017) mukaan työttömyyden yhteys pienentyneeseen hedelmällisyyteen oli 2008 alkaneen finanssikriisin aikana voimakkaampi kuin 1990-luvun alun laman aikaan. Muutos koski nuoria ikäryhmiä, jotka heikkenevien työllistymisnäkymien myötä siirsivät vanhemmaksi tuloa myöhemmäksi. Toisaalta yhden tutkimuksen mukaan pariskunnilla naisen tulot ja työllistyminen ovat jopa tärkeämpiä lastensaannin kannalta kuin miehen. Lisäksi työvoiman ulkopuolella oleminen on työttömyyttäkin keskeisempi lastenhankinnan siirtämiseen liittyvä tekijä etenkin nuorilla. Todennäköisyys lasten hankintaan onkin pienin niillä pariskunnilla, joista molemmat olivat työvoiman ulkopuolella, esimerkiksi opiskelijoita. (Jalovaara & Miettinen 2013.) 

Sosioekonomisista indikaattoreista koulutuksen yhteyttä hedelmällisyyteen on tutkittu eniten. Kohorttien lopullista lapsilukua tarkasteltaessa korkeasti koulutetut naiset saavat vähemmän lapsia kuin matalasti koulutetut. Osan tästä erosta selittää naisen oma sosioekonominen tausta: naiset, joiden vanhemmilla on korkea koulutus tai ammattiasema, vähemmän sisaruksia tai jotka ovat asuneet kaupunkiympäristössä lapsena, saavat vähemmän lapsia. (Nisén ym. 2014.) Koska edellä mainitut tekijät ovat Helsingissä koko maata yleisempiä, ne voivat selittää paitsi hedelmällisyyden sosioekonomisia eroja, niin osaltaan myös sitä, miksi hedelmällisyys on Helsingissä matalampaa.

Toisin kuin naiset, korkeasti koulutetut miehet saavat enemmän lapsia kuin muut koulutusryhmät, ja miehillä matala sosioekonominen asema on yhteydessä myös lopulliseen lapsettomuuteen (Jalovaara ym. 2018). Ilman puolisoa eläminen ja lyhytkestoiset avoliitot ovat yleisimpiä vähän koulutetuilla (Jalovaara & Fasang 2017). Ilmeisesti erityisesti miehillä pysyvän liiton puuttuminen on keskeinen mekanismi, joka kytkee yhteen vähäisen koulutuksen ja lapsettomuuden.

On myös esitetty, että työn epävarmuuteen liittyvät tekijät ja erityisesti naisilla yleiset ja yleistyneet määräaikaiset työsuhteet olisivat pienentyneen syntyvyyden taustalla. Määräaikaiset palkansaajat ensinnäkin elävät harvemmin avo- tai avioliitoissa kuin pysyvässä työsuhteessa olevat palkansaajat. Toisekseen määräaikaisuus vähentää esikoisen syntymän todennäköisyyttä myös avo- tai avioliitossa olevilla palkansaajilla jopa silloin, kun puolison työmarkkina-asema (työssä/ei työssä) otetaan huomioon. Kahden palkansaajan parisuhteessa merkitystä on erityisesti sillä, onko naisen työsuhde määräaikainen vai pysyvä. Jos naisen työsuhde on pysyvä ja miehen määräaikainen, lapsi hankitaan todennäköisemmin kuin silloin, kun mies on pysyvässä ja vaimo määräaikaisessa työsuhteessa. Perheellistymisen todennäköisyys on kaikkein pienin niillä palkansaajapariskunnilla, joissa molemmat puolisot ovat määräaikaisessa työsuhteessa. Määräaikaisuuden kielteinen yhteys perheellistymiseen näkyy ennen kaikkea ensimmäisen lapsen hankinnassa eli vanhemmuuteen siirtymisessä. Määräaikaisuus ei kuitenkaan ennusta vähäisempää lapsen hankinnan todennäköisyyttä silloin, kun tarkastellaan kaikkia palkansaajia eli myös heitä, joilla jo on lapsia ja joilla kyse on lapsiluvun kasvattamisesta. (Sutela 2013.)

4. Vieraskielisten korkeampi hedelmällisyys kompensoi hieman tilannetta

Helsingin väestöstä huomattava osa on vieraskielisiä. Vuodenvaihteessa 2018/2019 asukkaista muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvia oli yli 100 000 henkeä. Vieraskielisten hedelmällisyys oli etenkin aikaisemmin kantaväestön kieliä puhuvia selvästi korkeampaa, mutta ero pienentyi nopeasti aina vuoteen 2006 saakka. Sen jälkeen vieraskielisten hedelmällisyys on muuttunut vain vähän (Kuvio 9), ja vuonna 2018 vieraskielisten kokonaishedelmällisyysluku oli 1,65 lasta. Vuodesta 2016 lähtien tapahtunut hedelmällisyyden pieneneminen koskee siis nimenomaan kantaväestön kieliä puhuvia.

Kun 15–49-vuotiaista helsinkiläisistä naisista 77 prosenttia puhui äidinkielenään suomea, saamea tai ruotsia, niin lapsista vain 69 prosenttia syntyi näille naisille. Kantaväestön kieliä puhuvien kokonaishedelmällisyysluku oli vain 1,04 lasta vuonna 2018, joten vieraskielisten korkeampi hedelmällisyys nosti syntyvyyttä kahdeksan prosenttia.

Suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien helsinkiläisten hedelmällisyys on pienentynyt erityisen paljon alle 30-vuotiaiden osalta – vuosien 2000 ja 2018 välillä peräti 56 prosenttia, ja suurin osa tästä muutoksesta on tapahtunut 2010-luvun aikana (Kuvio 10). Myös vieraskielisten osalta nuorten ikäryhmien hedelmällisyys on pienentynyt, mutta huomattavasti hitaammin.

Lopuksi

Kokonaishedelmällisyysluku oli Helsingissä 1,13 lasta vuonna 2018. Kuluvan vuosikymmenen aikana hedelmällisyys on vähentynyt 19 prosenttia, mikä on hieman vähemmän kuin koko maassa keskimäärin tai Espoossa ja Vantaalla. Muutos Helsingissä on kuitenkin samantapainen kuin useissa muissa pohjoismaisissa pääkaupungeissa.

Syntyvyyden ja hedelmällisyyden tasoon ja muutokseen vaikuttavat monet tekijät – osa niistä toistensa vaikutuksia kompensoiden tai kumoten. Lisäksi ensimmäisen lapsen hankkimiseen eli vanhemmaksi tulemiseen ja myöhempien lasten saamiseen vaikuttavat osin eri tekijät. Niinpä kuluvalla vuosikymmenellä tapahtuneen hedelmällisyyden pienenemisen syiden ymmärtäminen on todella haastavaa. Hedelmällisyyteen vaikuttavat tekijät jaetaan yleensä proksimaalisiin eli välittömästä syntyvyyteen vaikuttaviin tekijöihin sekä distaalisiin eli taustalla vaikuttaviin kulttuurisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin tekijöihin. Näyttäisi siltä, että molemman tasoisissa tekijöissä on tapahtunut muutoksia.

Lapsettomien osuus on Helsingissä muuta maata suurempi. Pidemmällä aikavälillä lopullisesti lapsettomien osuus on kasvanut, mutta 2010-luvulla Helsingissä ainoastaan miehillä lapsettomien osuus on hieman kasvanut. Hedelmällisyyden pienenemiseen ei siis lyhyellä aikavälillä liity lapsettomuuden yleistymistä. Kyselytutkimuksen mukaan suomalaisten lapsilukutoiveet ovat kuitenkin pienentyneet ja erityisesti lapsettomuutta ihanteenaan pitävien osuus on kasvanut. Toteutuessaan tämä saattaa tulevina vuosina heijastua lapsettomien osuuden kasvuna edelleen.

Selitystä hedelmällisyyden pienenemiseen on siis haettava hedelmällisyyskäyttäytymisen muutoksesta nuoremmissa ikäluokissa. 2010-luvulla sekä vanhemmaksi tuleminen että etenkin kolmansien lasten hankkiminen on selvästi harvinaistunut, ja lasten hankinnan ajoittuminen on siirtynyt myöhäisempään ikään. Erityisen huomattava hedelmällisyyden pieneneminen on tapahtunut alle 30-vuotiailla suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvilla helsinkiläisillä. Lasten hankinnan lykkäämisen myötä voi käydä niin, että kaikkia aiottuja lapsia ei hedelmällisen iän aikana ehditä hankkia. Tuoreen tutkimuksen mukaan pitkään hyvin tasaisena pysynyt lopullinen lapsiluku olisikin nuorimpien kohorttien eli 1980-luvulla syntyneiden osalta jäämässä aiempaa pienemmäksi.

Näitä välittömästi hedelmällisyyteen vaikuttavia tekijöitä määrittävät kulttuuriset, sosiaaliset ja taloudelliset tekijät. Yksilötason tutkimusten mukaan esimerkiksi työttömyys ja pienituloisuus sekä erityisesti työvoiman ulkopuolella oleminen ovat yhteydessä pienempään hedelmällisyyteen. Toisaalta pariskunnilla naisen tulot ja työllistyminen saattavat ovat jopa tärkeämpiä lastensaannin kannalta kuin miehen, ja naisilla myös esimerkiksi määräaikaiset työsuhteet näyttäisivät olevan yhteydessä vanhemmuuden lykkäämiseen eli ensimmäisen lapsen hankinnan siirtämiseen. Aggregaattitason analyysit helsinkiläisten osalta eivät kuitenkaan tuo esiin mitään selkeää tai voimakasta yhteyttä taloudellisten tekijöiden muutoksen – etenkään miesten syrjäytymisen – ja syntyvyyden pienenemisen välillä, kuten välillä esitetään.  Monimutkaisen ilmiön ymmärtäminen vaatiikin yksilötason rekisteriaineistojen analysointia.

Osin hedelmällisyyden pienenemisen taustalla voikin olla laajempi kulttuurinen muutos, elämänvalintojen monimuotoistuminen ja yhtenäiskulttuurin merkityksen väheneminen. Näkemykset parhaasta perhekoosta ovat muuttuneet ja lapsettomuutta ihanteenaan pitävien osuus on kasvanut. Tulkintaa lasten saamiseen ja perheellistymiseen liittyvästä kulttuurisesta muutoksesta tukee osaltaan se, että hyvin samantapainen kehitys on käynnissä myös muissa pohjoismaisissa pääkaupungeissa, vaikka niiden makrotaloudelliset kontekstit – esimerkiksi työllistymiseen ja työelämään liittyen – hieman poikkeavat toisistaan. Elämänvalintojen yksilöllistymisen merkityksen korostumiseen voi kuitenkin olla poliittisin keinoin vaikea vastata, minkä lisäksi mahdollisia vaikuttamisyrityksiä voidaan pitää monin tavoin arveluttavina.

Toisaalta tämän hetken matalaa hedelmällisyyden tasoa ei voi pitää mitenkään lopullisena. Hedelmällisyys on vaihdellut aiemminkin, ja vaikka nyt näyttäisi, että lopullinen lapsiluku on nuoremmilla kohorteilla pienentynyt, voi muutosta tapahtua myös toiseen suuntaan. Hedelmällisyyden voimakas pieneneminen sekä epävarmuus sen tulevasta kehityksestä asettavat suuria haasteita myös esimerkiksi väestöennusteiden tekemiseen.

Helsingin nuori ikärakenne pitää luonnollisen väestönkasvun positiivisena. Niin ikään muuttoliike ulkomailta ja etenkin Uudenmaan ulkopuolisesta Suomesta pitää tällä hetkellä Helsingin väkiluvun kasvun melko nopeana. Myös vieraskielisten hieman korkeampi hedelmällisyys osaltaan kompensoi kantaväestön kieliä puhuvien erittäin matalaa hedelmällisyyttä. Helsinki tuntuu ainakin toistaiseksi houkuttelevan työikäisiä, joten huoltosuhdekin on toistaiseksi erittäin hyvä.

VTT, dosentti Netta Mäki toimii yliaktuaarina Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikössä.

Kirjallisuus:

Berg V & Rotkirch (2014): Faster Transition to the Second Child in late 20th Century Finland: A Study of Birth Intervals. Finnish Yearbook of Population Research 49, 73–86.

Eurostat (2017): Statistics explained. Fertility. https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/Fertility_s.... Luettu 17.6.2019

Goldstein J, Kreyenfeld M, Jasilioniene A, ym. (2013): Fertility reactions to the "Great Recession" in Europe: Recent evidence from order-specific data. Demographic Research, 29, 85–104.

Hellstrand J, Nisén J & Myrskylä M (2019): All-time low period fertility in Finland: drivers, tempo effects, and cohort implications. MPIDR Working Paper WP 2019-006.

Hiilamo H (2017): Fertility Response to Economic Recessions in Finland 1991–2015. Finnish Yearbook of Population Research 52, 15-28. https://doi.org/10.23979/fypr.65254

Jalovaara M, Neyer G, Andersson G, ym. (2018): Education, Gender, and Cohort Fertility in the Nordic Countries. European Journal of Population 2018. https://doi.org/10.1007/s10680-018-9492-2

Jalovaara, M. & Fasang A. (2017). From never partnered to serial cohabitors: union trajectories to childlessness. Demographic Research 36(55), 1703–1720.

Jalovaara M & Miettinen A (2013): Does his paycheck also matter? The socioeconomic resources of co-residential partners and entry into parenthood in Finland. Demographic Research 28, 881-916.

Miettinen A (2015): Miksi syntyvyys laskee? Suomalaisten lastensaantiin liittyviä toiveita ja odotuksia. Väestöliitto: Perhebarometri 2015.

Miettinen A & Jalovaara M (2018): Unemployment delays parenthood but not for all. Life stage and educational differences in the effects of employment uncertainty on first births. Turku Center for Welfare Research Working Papers on Social and Economic Issues 9/2018

Miettinen A, Rotkirch A, Szalma I, ym. (2015): Increasing childlessness in Europe: time trends and country differences. Families and Societies Working Paper Series 33.

Mäki N & Vuori P (2018): Helsingin väestö vuodenvaihteessa 2018/2019 ja väestönmuutokset vuonna 2017. Helsingin kaupunki, Kaupunginkanslia, Kaupunkitutkimus ja -tilastot 2018:22.

Nisén J, Myrskylä M, Silventoinen K, ym. (2014): Effect of family background on the educational gradient in lifetime fertility of Finnish women born 1940–50. Population Studies 68(3), 321–337, http://dx.doi.org/10.1080/00324728.2014.913807

Rotkirch A, Tammisalo K, Miettinen A, ym. (2017): Miksi vanhemmuutta lykätään? Nuorten aikuisten näkemyksiä lastensaannista. Väestöliitto: Perhebarometri 2017.

Sutela H (2013): Määräaikainen työ ja perheellistyminen Suomessa 1984–2008. Tilastokeskus, Tutkimuksia 259.

Tilastokeskus (2019): Timo Nikanderin tiedonanto 2.4.2019

Tilastokeskus (2011): http://www.stat.fi/til/vaerak/2010/01/vaerak_2010_01_2011-09-30_tie_001_... Luettu 2.4.2019

Wessman R (2018): Grafiikka nuorten miesten syrjäytymisestä ja syntyvyydestä johtaa vääriin johtopäätöksiin. MustRead 10.4.2018. https://www.mustread.fi/blogit/grafiikka-nuorten-miesten-syrjaytymisesta...

Kommentit

Olisi kiintoisaa tietää miten kaupunkirakenteessa ml. asumisessa tapahtuneet muutokset vaikuttavat. Nythän Helsingissä on ylikaupungillistettu asuinalueita eli ne eivät ole yhtä väljiä ja viihtyisiä kuin ennen. Monet uudet rakennetut ja rakenteilla olevat alueet näyttävät sellaisilta ettei sinne halua ainakaan lapsia haluava lähteä asumaan (esim. Kalasatama, Itä-Pasila, Jätkäsaari). Syynähän on halu saada uusia asukkaita mahdollisimman paljon välitttämättä nykyasukkaiden ja uusien viihtyvyydestä. Alkuvaiheen tuloksia saisi jo valitsemalla dataan näitä pienalueita mutta muutenhan se vaatii myös kyselyä. Osasyynä lapsettomuuden lisääntymiseen on mielestäni myös se, ettei noissa oloissa ole intoa tehdä lapsia, eikä hevin kohdata toista osapuolta tähän tarkoitukseen. Tietysti myös perheasuntojen hinnat ovat pilvissä eikä pienyksiöissä ole helppo kasvattaa lapsia. Jokaisella asuinalueella tulisi olla lyhyt matka luontoon, mieluummin aitoon metsään.

Kiitos kommentista! Kysymys on laaja ja haastava. Hedelmällisyyteen vaikuttavat monet tekijät, joita artikkelissakin käytiin läpi. Rakennuskanta on yksi näistä ja Helsingistä onkin muutettu naapurikuntiin isompien asuntojen perässä perheenperustamisvaiheessa. Sen sijaan alueelle valikoitumisen ja toisaalta aluevaikutusten vertaileminen on hyvin haastavaa ja osin mahdotontakin. Tietyllä alueella asuvat asukkaat voivat toisin sanoen olla perheenperustamissuunnitelmiensa mukaisesti hyvin valikoituneita. Sen sijaan alueen piirteiden vaikutus lasten hankintaa koskeviin päätöksiin on todennäköisesti paljon vähäisempi. Haasteita hedelmällisyyden aluetutkimukseen tuo myös se, että tapausmäärät (syntymät) jäävät nopeasti hyvin pieniksi, kun siirrytään tarkastelemaan entistä pienempiä alueita. Satunnaisuus vaikuttaa näin helposti tuloksiin. Esimerkiksi Helsingin osa-alueiden hedelmällisyyttä kuvatessa käytämme kolmen vuoden keskiarvoja, ja osa-alueet ovat vielä rakennuskantaa kuvattaessa melko suuria. Se on totta, että hedelmällisyyden muutoksista olisi hyvä saada lisää tutkimusta. /Kaupunkitutkimus ja -tilastot, Helsingin kaupunki

Kommentoi