Helsinki
  • Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Kimmo Brandt.

Artikkeli |  21.02.2019Sanna Ranto

Helsinkiläisten peruskoululaisten koulunkäyntiasenne ja vaikeudet oppimistaidoissa

Tässä artikkelissa tarkastellaan helsinkiläisten peruskoululaisten asennetta koulunkäyntiin ja koettuja vaikeuksia koulunkäynnissä. Aineistona on Kouluterveyskyselyn vuoden 2017 aineisto. Helsinkiläiset peruskoulun oppilaat pitävät koko maata enemmän koulunkäynnistä. Kouluterveyskyselyn mukaan niillä oppilailla, jotka eivät pitäneet koulunkäynnistä, oli selvästi useammin eri hyvinvoinnin vajeita ja usein myös puutteita oppimistaidoissa. Vanhempien asenteella koulunkäyntiin ja myös perheen koetulla taloudellisella tilanteella oli yhteys lapsen koulunkäynnistä pitämiseen ja oppimistaitoihin.

Koulutus on lapsen ja nuoren kannalta merkittävin satsaus tulevaisuuteen. Helsingissä on useissa koulunkäyntiä mittaavissa asioissa menty parempaan suuntaan viime vuosien aikana. Helsinkiläisissä peruskouluissa työrauha on parantunut huomattavasti oppilaiden mielestä 2010-luvulla. Vielä vuonna 2010 vain puolet yläastelaisista oli sitä mieltä, että heidän luokassaan on hyvä työrauha, vuonna 2017 tätä mieltä oli jo 65 prosenttia. Myös suhde opettajiin on parantunut paljon 2010-luvulla: vielä vuonna 2010 kolmannes yläastelaisista piti opettajien kohtelua epäoikeudenmukaisena oppilaita kohtaan, vuonna 2017 enää neljännes.

Helsinkiläisistä peruskoululaisista koko maata useampi piti koulunkäynnistä ja useampi koki, että vanhemmat pitävät koulunkäyntiä tärkeänä. Koko maan keskiarvosta negatiivisesti poikkeava Kouluterveyskyselyn koulunkäyntimittari on myöhästymiset ja lintsaukset, joita helsinkiläisillä oppilailla on huomattavasti koko maata enemmän. Samoin koko maan tasoa korkeamman kouluinnostuksen varjopuolena on se, että helsinkiläisillä oppilailla näkyy keskimääräistä useammin myös uupumusta kouluun, koulustressiä ja riittämättömyyden tunteita.

Kouluterveyskysely-aineisto ja tutkimuskysymykset

Vaikka koulunkäynnissä mennään Helsingissä parempaan suuntaan useista eri näkökulmista katsottuna, osa ongelmista pysyy sitkeästi. Keskeyttäminen on edelleen toisella asteella koko maata korkeammalla tasolla ja useampi helsinkiläinen ei ota tarjottua koulutuspaikkaa vastaan peruskoulun jälkeen (Nuorten hyvinvointikertomus 2018). Osa jatkokoulutushaluttomuudesta voi johtua opiskelumotivaation vähyydestä tai koulunkäyntivaikeuksista. Myös tästä näkökulmasta on mielenkiintoista katsoa peruskoululaisten asennetta koulunkäyntiä kohtaan. 

Kouluun tyytyväisyyden on monissa tutkimuksissa osoitettu olevan yhteydessä useisiin hyvinvoinnin ulottuvuuksiin kuten elämään tyytyväisyyteen ja osaamisen kokemiseen (Pulkkinen ym. 2017). Pisa-tulosten mukaan nuoret, joilla on korkea suoritusmotivaatio koulussa, menestyivät paremmin Pisa-kokeessa ja olivat myös tyytyväisempiä elämäänsä. Suomalaisten nuorten suoritusmotivaatioon vaikutti kotitausta huomattavan paljon (Välijärvi 2017). Sen sijaan kouluinnostusta tukeviksi tekijöiksi on havaittu etenkin henkilökohtaiset voimavarat, kuten tavoitteellisuus, itsearvostus ja elämänhallinta (Harinen ym. 2015). Asenne koulunkäyntiä kohtaan onkin tulos, johon ovat vaikuttaneet niin omat kokemukset, kaverien mielipiteet ja oma perhetausta.

Koulutus on tärkeää ja tulee yhteiskunnassa yhä tärkeämmäksi. Lasten tulevaisuuden kannalta on merkittävää, millaisen perustan he luovat opiskelu-uralleen peruskoulussa ja miten he asennoituvat koulunkäyntiä kohtaan. Suurin osa Helsingissä opiskelevista peruskoululaisista kokee koulunkäynnin mielekkääksi ja pitää koulunkäynnistä. Tässä artikkelissa katsotaan, keitä ovat ne nuoret, jotka eivät pidä koulunkäynnistä, ja näkyykö tämä negatiivinen asenne myös muina koulunkäyntivaikeuksina tai hyvinvoinnin vajeina. Samalla katsotaan tarkemmin myös, millainen ryhmä koulunkäyntivaikeuksia kokevat ovat.

Oppimismotivaatio, kouluviihtyvyys ja kouluhyvinvointi ovat monitasoisia käsitteitä ja tässä tarkastellaan kouluun kohdistuvaa asennetta yksinkertaisesti Kouluterveyskyselyn "Pidätkö koulunkäynnistä" -kysymyksellä. Tarkastelussa vastaajat on jaettu kahteen luokkaan: koulunkäynnistä pitäviin eli niihin, jotka olivat vastanneet pitävänsä koulunkäynnistä hyvin paljon tai melko paljon, sekä koulunkäyntiin pitämättömiin eli niihin, jotka ovat vastanneet pitävänsä koulunkäynnistä melko vähän tai ei lainkaan. Tekstissä näistä puhutaan myös positiivisesti tai negatiivisesti kouluun suhtautuvina.

Aineistona käytetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2017 tekemää Kouluterveyskyselyä ja siitä tehtyä Helsinki-aineistoa. Tarkastelussa on perusopetuksen 4.- ja 5.-luokkalaiset sekä 8.- ja 9.-luokkalaiset, joita tulevassa tekstissä kutsutaan myös lyhennetysti ala-astelaisiksi ja yläastelaisiksi. 4.- ja 5.-luokkalaisia vastasi 8 320 vuoden 2017 kyselyyn ja 8.- ja 9.-luokkalaisia 5 295 oppilasta. Muuttujien ristiintaulukoinnissa käytetään 95 prosentin luottamusvälejä kuvaamaan tietojen luotettavuutta.

Pidätkö koulunkäynnistä -kysymykseen vastasi 95 prosenttia ala-astelaisista ja 96 prosenttia yläastelaisista. Ala-astelaisista kysymykseen vastanneista 84 prosenttia piti koulunkäynnistä melko tai hyvin paljon ja 16 prosenttia melko vähän tai ei lainkaan. Yläastelaisista kysymykseen vastanneista 64 prosenttia piti koulunkäynnistä ja 36 prosenttia melko vähän tai ei lainkaan. Koulunkäyntivaikeuksia kartoittaviin kysymyksiin vastasi ala-astelaisista 94 prosenttia. Yläastelaisista tehtyyn vaikeuksia oppimistaidossa -indikaattoriin saatiin 92 prosenttia vastaajista.

Ketkä pitävät koulunkäynnistä

Helsinkiläisistä koululaisista etenkin pojat suhtautuvat koko maata useammin positiivisemmin kouluun. Yläasteen pojista 58 prosenttia piti koulunkäynnistä koko maassa, 67 prosenttia Helsingissä (Kuvio 1). 4.- ja 5.-luokkalaisista helsinkiläisistä pojista 66 prosenttia on mielellään koulussa ja 36 prosenttia on usein innoissaan koulutehtävistä, kun koko maassa vastaavat osuudet ovat 63 prosenttia ja 33 prosenttia.

Helsingissä tytöt pitävät poikia enemmän koulunkäynnistä ala-asteella, mutta yläasteella taas pojat. 2010-luvulla tyttöjen koulusta pitäminen on vähentynyt yläasteella, mutta poikien kasvanut. Ero koko maahan onkin kasvanut etenkin pojilla.
Ulkomaalaistaustaiset pitävät suomalaistaustaisia enemmän koulunkäynnistä. Ala-asteella ulkomaalaistaustaisista eli nuorista, joiden molemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi oli syntynyt ulkomailla, 89 prosenttia piti koulunkäynnistä. Suomalaistaustaisista eli nuorista, joiden vanhemmista ainakin toinen oli syntynyt Suomessa, 83 prosenttia kertoi pitävänsä koulunkäynnistä. Ulkomaalaistaustaisten sukupolvella ei ollut ala-asteella eroja. Yläasteella ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajista 73 prosenttia piti koulunkäynnistä, toisen sukupolven ulkomaalaistaustaisista 67 prosenttia ja suomalaistaustaisista 63 prosenttia.

Vanhempien koulutustaustalla näyttää olevan vaikutusta nuorten kouluun suhtautumiseen, etenkin peruskoulun yläluokilla (Kuvio 2). Äitien korkeakoulutus vaikuttaa positiivisesti etenkin yläkouluikäisiin poikiin, mutta erot äitien eri koulutustaustojen välillä ovat hyvin pienet. Isien koulutustausta erottelee enemmän nuorten koulunkäynnin suhtautumista, ja etenkin pojilla koulunkäyntiin suhtautumisessa on tilastollisia eroja isän koulutustaustan mukaan. Vain peruskoulun käyneiden isien pojista 58 prosentti piti koulunkäynnistä, kun korkeakoulutuksen suorittaneiden isien pojista vastaava osuus oli 73 prosentti. Myös vanhempien suhtautumisella koulunkäyntiin oli iso yhteys lapsen kouluasenteeseen. Jos oppilas koki, että vanhemmat eivät pitäneet koulunkäyntiä tärkeänä, heistä itsestäänkin vain 32 prosenttia piti koulunkäynnistä.

Samoin perheen koettu taloudellinen tilanne on yhteydessä koulunkäyntiin asennoitumisen kanssa. Perheen taloudellisen tilanteen hyväksi kokevat yläastelaiset pitävät koulunkäynnistä selvästi enemmän kuin ne, jotka kokevat taloudellisen tilanteen heikoksi (Kuvio 3). Perheen kokema työttömyys ei juuri vaikuttanut oppilaiden kouluasenteisiin. Jos oppilaiden perheessä oli ollut joku tai molemmat vanhemmista työttömänä tai lomautettuna edellisen vuoden aikana, oppilaista 61 prosenttia piti koulunkäynnistä. Jos työttömyyttä ei ollut, osuus oli 66 prosenttia.

Perhesuhde oli negatiivisesti kouluun suhtautuvilla vaikeampi. Keskusteluyhteydessä vanhempien kanssa oli vaikeuksia ja useammat kokivat, etteivät vanhemmat tukeneet ja kannustaneet. Selvästi useampi oli myös kokenut vanhempien taholta henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Sen sijaan vuoden aikana tapahtuneilla elämänmuutoksilla ei juurikaan ollut yhteyttä koulusuhtautumiseen. Vanhempien eron tai muun perhemuutoksen kokeneet tai koulua vaihtaneet kokivat samassa määrin negatiivista tai positiivista asennetta kouluun.

Vaikeudet oppimistaidoissa

Helsinkiläiset peruskoululaiset kokivat vaikeuksia oppimistaidoissaan samassa määrin kuin koko maassa. Eniten yläastelaiset kokivat hankaluuksia kokeisiin valmistautumisessa sekä suullisissa esiintymisissä. Lukemisessa koki vaikeuksia 14 prosenttia, kirjoittamisessa 15 prosenttia ja laskemisessa 14 prosenttia. Alaluokkalaisista vain kolme prosenttia koki paljon vaikeuksia lukemisessa, laskemisessa tai kirjoittamisessa. Jonkin verran vaikeuksia lukemisessa oli 19 prosentilla, kirjoittamisessa 23 prosenttia ja laskemisessa 29 prosenttia.

Vaikeuksien kokeminen on subjektiivinen kokemus, eikä se kerro niinkään koulunkäyntivaikeuksista tai puutteista oppimistaidoissakaan. Hyvin koulussa pärjäävä voi olla kriittinen itseään kohtaan ja kokea, että omalla tasollaan hänellä on vaikeuksia oppimistaidoissa.

Ala-asteella pojat kokivat tyttöjä useammin vaikeuksia kirjoittamisessa ja tytöt enemmän laskemistehtävissä (Kuvio 4). Yläasteella tytöt kertoivat poikia useammin vaikeuksista koulunkäynnissä. Etenkin suullisessa esiintymisessä, tunnilla vastaamisessa ja kokeisiin valmistautumisessa tytöt kokivat useammin vaikeuksia (Kuvio 5). Kirjoittamista ja lukemista vaativissa tehtävissä sukupuolten väliset erot olivat pieniä.

Suomalaistaustaisista yläastelaisista 34 prosenttia koki vaikeuksia oppimistaidoissa [1], ulkomaalaistaustaisista vain hiukan suurempi osuus, 39 prosenttia. Huomiota herättävästi maahanmuuton sukupolvilla ei juuri ole eroa vaikeuksien kokemisessa. Itse maahan muuttaneet kokivat samassa määrin vaikeuksia esimerkiksi lukemisessa ja kirjoittamisessa kuin Suomessa syntyneet ulkomaalaistaustaiset. Osittain asiaa voi selittää se, että ensimmäisen sukupolven nuoret ovat muuttaneet maahan hyvin nuorina ja oppineet suomen tai ruotsin kielen jo lapsina. Asia liittyy todennäköisesti myös maahanmuuttajien koulutusoptimismiin, joka on nähtävissä useissa tutkimuksissa (Holmberg ym. 2018). 

Perheen taloudellinen tilanne on yhteydessä koulunkäyntivaikeuksien kokemiseen. Mitä heikommaksi perheensä taloudellisen tilanteen yläastelaiset kokivat, sitä enemmän he kokivat myös vaikeuksia oppimistaidoissaan (Kuvio 6). Perheen taloudellisen tilanteen erittäin hyväksi kokevista vain viidenneksellä oli vaikeuksia oppimistaidoissa. Perheen taloudellisen tilanteen erittäin huonoksi kokevista taas kaksi kolmasosaa koki myös ongelmia oppimistaidoissa.

Korkeakoulutettujen äitien lapsista vajaa kolmannes koki vaikeuksia oppimistaidoissaan; peruskoulun tai vastaavan koulutuksen käyneiden äitien lapsista näin koki lähes puolet. Jos vanhemmat eivät pitäneet koulunkäyntiä tärkeänä, lapsista yli puolet koki vaikeuksia oppimistaidoissaan.

Koulunkäynnistä pitämisellä on yhteys oppilaiden kokemiin koulunkäyntivaikeuksiin ja oppimistaitoihin. Alaluokkalaisista, jotka eivät pitäneet koulunkäynnistä, lähes kahdeksalla prosentilla oli paljon vaikeuksia lukemisessa, laskemisessa tai kirjoittamisessa, kun koulunkäynnistä pitävillä vaikeuksia oli vain kahdella prosentilla. Ero kasvaa yläasteella, jossa koulunkäynnistä pitävistä 23 prosenttia kertoi, että heillä oli erittäin paljon vaikeuksia joissain oppimistaidossa tai melko paljon vaikeuksia useissa taidoissa. Koulunkäynnistä pitämättömillä vaikeuksia oli 59 prosentilla. Negatiivisesti koulunkäyntiin suhtautuvilla oli positiivisesti suhtautuvia enemmän vaikeuksia etenkin kokeisiin valmistautumisessa ja läksyjen teossa sekä opetuksen seuraamisessa.

Asenne koulua kohtaan ja suhde oppimisyhteisöön

Oppilaiden asenne koulunkäyntiin on selvästi yhteydessä siihen, millaiseksi suhde luokkayhteisöön ja opettajiin koettiin. Suurin ero koulunkäynnistä pitävien ja pitämättömien välillä oli opettajasuhteessa. Koulunkäynnistä pitävistä ala-astelaisista 87 prosenttia tuli hyvin toimeen opettajien kanssa, pitämättömistä vain 57 prosenttia (Kuvio 7). Yläastelaisista koulunkäynnistä pitävistä yli puolet koki, että opettaja välitti oppilaista ja kohteli heitä oikeudenmukaisesti; koulunkäynnistä pitämättömistä näin koki vain alle kolmannes. Kielteisesti kouluun suhtautuvat osallistuivat myös koulun asioiden suunnitteluun selvästi muita vähemmän ja kokivat vaikutusmahdollisuutensa heikommiksi.

Huonomman opettajasuhteen lisäksi koulunkäyntiin negatiivisesti suhtautuvilla oli huonompi suhde myös luokkayhteisöön. Vain reilu puolet ala-astelaisista koki, että luokan oppilaat viihtyvät hyvin yhdessä, ja vain 44 prosenttia koki olevansa tärkeä osa luokkayhteisöä – nämä osuudet ovat selvästi muita oppilaita alempia. Myös yläastelaiset kokivat luokkayhteisönsä viihtyvän heikommin yhdessä, jos eivät pitäneet koulunkäynnistä. Koulunkäyntiin negatiivisesti suhtautuvista yläastelaisista vain 44 prosenttia koki olevansa tärkeä osa luokkayhteisöä, kun positiivisesti suhtautuvista näin koki 70 prosenttia (Kuvio 8).

Kaverit ja kiusaaminen

Huono suhde koulukavereihin konkretisoitui selvästi suurempana koulukiusaamisena. Lähes puolta negatiivisesti kouluun suhtautuvaa ala-astelaista oli kiusattu lukuvuoden aikana, 16 prosenttia jopa viikoittain. Osuus oli huomattavasti korkeampi kuin koulunkäyntiin positiivisesti suhtautuvilla, joista 6,5 prosenttia oli kiusattu viikoittain. Myös yläasteella koulukiusaamisen kokeminen koulunkäyntiin kielteisesti suhtautuvilla selvästi yleisempää. Yksipuolista tulkintaa koulukiusatusta ja tästä syystä kouluun kielteisesti suhtautuvasta oppilaasta ei voi kuitenkaan tehdä, koska tässä aineistossa ei ole mahdollista suorittaa ajallista vertailua. Samoin kuvaa monipuolistaa se tieto, että kouluun negatiivisesti suhtautuvat ovat myös itse useammin osallistuneet muiden kiusaamiseen. Kiusaaminen voi siis olla myös keino purkaa negatiivista suhtautumista kouluun.

Kouluun kielteisesti suhtautuvat olivat muita useammin ilman hyvää kaveria: yläastelaisista 13 prosentilla ei ollut yhtään hyvää ystävää. Yksinäiseksi itsensä tunsi selvästi useampi negatiivisesti kouluun suhtautuvista ala- ja yläastelaisista. Yksinäisyys näkyi ala-astelaisilla myös siinä, että negatiivisesti kouluun suhtautuvat olivat useammin myös yksin aina koulupäivien jälkeen.

Kouluasenne suhteessa muihin hyvinvoinnin ulottuvuuksiin

Kouluun kielteisesti suhtautuvilla elintavat olivat selvästi muita heikommat. Tupakkaa oli kokeillut jo useampi ala-astelainen ja yläastelaisista useampi tupakoi päivittäin. Myös huumeiden käyttökokeilut ja humalahakuinen juominen olivat yläastelaisilla yleisempiä, jos he suhtautuivat negatiivisesti kouluun.

Ruokailutottumukset olivat kouluun negatiivisesti suhtautuvilla heikommat: heillä aamiaiset ja koululounaat jäivät selvästi muita useammin väliin. Lähes viidennes negatiivisesti kouluun suhtautuvista ala-astelaisista kokikin terveytensä heikoksi, kun muista oppilaista näin koki vain viisi prosenttia. Yläasteella negatiivisesti suhtautuvista oppilaista kolmannes koki terveytensä heikoksi, kuin positiivisesti suhtautuvista näin koki vain joka kymmenes.

Oppilaan kokema toimintarajoite vaikutti kouluasenteeseen ja koulunkäyntivaikeuksiin. Toimintarajoitteisista yläastelaisista vain 40 prosenttia piti koulunkäynnistä ja jopa 71 prosentilla oli vaikeuksia oppimistaidoissa. Fyysinen toimintarajoite kuten vaikeudet nähdä, kuulla tai liikkua, eivät vaikuttaneet asenteeseen ja koettuihin vaikeuksiin niin paljon kuin kognitiiviset toimintarajoitteet. Oppilailla, joilla oli paljon vaikeuksia keskittymisessä, muistamisessa tai uuden oppimisessa, vain 34 prosenttia kertoi pitävänsä koulunkäynnistä ja 79 prosenttia koki vaikeuksia oppimistaidoissa. Kognitiivisten toimintarajoitteiden selkeä yhteys koulusta pitämiseen ja koettuihin koulunkäyntivaikeuksiin on havaittu myös koko Suomen kouluterveyskyselyaineistosta (Kanste ym. 2018).

Mielenterveyttä ja mielialaa mittavissa kysymyksissä eri tavalla kouluun suhtautuvien välillä on merkittäviä eroja. Kouluun negatiivisesti suhtautuvilla ala-astelaisilla oli selvästi muita harvemmin iloinen mieli koulussa ja myös kotona. Samoin mielialaa mittavassa kysymyspatteristossa [2] negatiivisesti kouluun suhtautuneet erottuvat. Heistä 29 prosentilla oli ollut mielialaan liittyviä ongelmia kahden viime viikon aikana, kun positiivisesti kouluun suhtautuvista ongelmia oli joka kymmenellä. Yläastelaisista negatiivisesti kouluun suhtautuvista jopa neljännes koki vaikeaa tai kohtalaista ahdistusta, positiivisesti suhtautuvista vajaa kymmenesosa. Myös masennusoireilu oli selvästi yleisempää kielteisesti kouluun suhtautuvilla yläastelaisilla.

Yhteenvetoa

Helsinkiläiset peruskoulun oppilaat pitävät enemmän koulunkäynnistä kuin koko maan oppilaat ja ovat innostuneempia koulutyöstä. Vaikeuksia oppimistaidoissa koetaan yhtä paljon kuin koko maassakin. Niillä oppilailla, jotka eivät pitäneet koulunkäynnistä, oli selvästi useammin eri hyvinvoinnin vajeita ja usein puutteita myös oppimistaidoissa.

Vanhempien asenteella on merkitystä lasten koulunkäynnistä pitämiseen. Jos oppilas koki, että vanhemmat eivät pitäneet koulunkäyntiä tärkeänä, heistä itsestäänkin useampi suhtautui kielteisesti koulunkäyntiin.  Samoin perheen taloudellisella tilanteella ja vanhempien koulutustaustalla on yhteys lapsen koulunkäyntiin ja asenteeseen koulunkäyntiä kohtaan. Mitä heikommaksi perheensä taloudellisen tilanteen oppilaat kokivat, sitä useammin he suhtautuivat koulunkäyntiin kielteisesti ja kokivat vaikeuksia eri oppimistaidoissa.

Kouluterveyskyselyn tulokset näyttävät, ettei asenne koulunkäyntiä kohtaan ole yksittäinen kokemus, vaan negatiivisesti kouluun suhtautuvilla on puutteita myös muilla hyvinvoinnin osa-alueilla. Suurimpina ongelmina tulee esiin heikompi suhde koulu- ja luokkayhteisöön sekä kavereihin. Yksinäisyys näkyy jo alaluokilla. Tyytymättömyys korostuu myös muilla elämän osa-alueilla. Elintavat etenkin yläasteella poikkeavat selvästi niistä koululaisista, jotka suhtautuvat kouluun positiivisesti. Kokemus omasta terveydestä ja mielenterveydestä on kielteisesti kouluun suhtautuvilla selvästi useammin muita heikompi.

* * * * *

[1] Vaikeudet oppimistaidoissa -indikaattori perustuu kysymykseen: ”Onko sinulla vaikeuksia seuraavissa koulunkäyntiin liittyvissä asioissa? Summaindikaattori muodostuu yhdeksästä osiosta: "Opetuksen seuraaminen oppitunneilla", "Läksyjen tai muiden vastaavien tehtävien tekeminen", "Kokeisiin valmistautuminen", "Kirjoittamista vaativien tehtävien tekeminen", "Lukemista vaativien tehtävien tekeminen", "Laskemista vaativien tehtävien tekeminen", "Suullinen esiintyminen", "Vastaaminen tunnilla", "Opiskelussa käytettävien laitteiden (digitaalisen tekniikan tai ohjelmistojen) käyttö". Vastausvaihtoehdot: 1) ei lainkaan, 2) melko vähän, 3) melko paljon ja 4) erittäin paljon. Tarkastelussa ovat mukana ne vastaajat, jotka ovat ilmoittaneet vähintään yhdessä osiossa vaihtoehdon 4 tai vähintään kolmessa osiossa vaihtoehdon 3.

[2] Mielialaan liittyviä ongelmia kahden viime viikon aikana. Perustuu kysymykseen: "Miten seuraavat väittämät ovat pitäneet paikkansa kohdallasi kahden viime viikon aikana?" Vastausvaihtoehdot: 1) pitää paikkansa (1 piste), 2) silloin tällöin (0 pistettä), 3) ei pidä paikkansa (0 pistettä). Summaindikaattori muodostuu kuudesta osiosta: 1) olin epätoivoinen tai onneton, 2) en nauttinut mistään, 3) olin niin väsynyt, että istuin vaan paikallani tekemättä mitään, 4) oli vaikeaa ajatella kunnolla tai keskittyä, 5) ajattelin, että kukaan ei pidä minusta, 6) ajattelin, että en voi koskaan olla yhtä hyvä kuin muut lapset. Tarkastelussa ovat mukana vähintään yhden pisteen saaneet vastaajat.

Kirjoittaja laati artikkelin toimiessaan tutkijana Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus- ja -tilastot -yksikössä.

Lähteet:

Harinen, Päivi; Laitio, Tommi; Niemenvirta, Markku; Nurmi Jan-Erik & Salmela-Aro, Katariina (2015) Oppimismotivaatio, kouluviihtyvyys ja hyvinvointi. Teoksessa Ouakrim-Soivio, Najat; Rinkinen, Aija & Karjalainen, Tommi (toim.) Tulevaisuuden peruskoulu, opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2015:8.

Holmberg L., Kalalahti, M., Varjo, J., Kivirauma, J., Mäkelä, M.-L., Saarinen, M.,  Zacheus, T.  & Jahnukainen, M. (2018). Educational trajectories of immigrant-origin youths in Finland: a mixed methods analysis. Journal of Education and Work.

Kanste O, Sainio P, Halme N, Nurmi-Koikkalainen P. Erilaisia toimintarajoitteita kokevien nuorten hyvinvointi ja kasvuympäristön turvallisuus. Tutkimuksesta tiiviisti 24, elokuu 2018. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kouluterveyskysely, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tutkimustuloksia/kaikki-kouluterveyskyselyn-tulokset

Nuorten hyvinvointikertomus, www.nuortenhyvinvointikertomus.fi, Helsingin kaupunki

Pulkkinen, Jonna; Rautopuro, Juhani & Välijärvi, Jouni (2017). Kaikki hyvin? Suomalaisnuorten hyvinvointi nuorisobarometrin ja pisa-tutkimuksen tulosten valossa. Teoksessa Pekkarinen Elina & Myllyniemi Sami (toim.) Opin polut ja pientareet, Nuorisobarometri 2017, Nuorisotutkimusseura.

Välijärvi, Jouni (2017). Pisa 2015 – Oppilaiden hyvinvointi. Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto.

Kommentoi