Helsingissä ja useissa muissa suomalaiskaupungeissa on 2000-luvun kuluessa kannettu huolta syvenevästä sosioekonomisesta ja etnisestä eriytymisestä niin asuinalueilla (Vilkama 2011; Kortteinen & Vaattovaara 2015; Saikkonen ym. 2018) kuin kouluissa (Bernelius 2013). Erityinen huoli on koskenut huono-osaisuuden kasautumista tietyille alueille ja sen vaikutusta ihmisten elämänmahdollisuuksiin ja yhteisöllisyyden kokemuksiin. Kun eritaustaiset ihmiset enenevissä määrin asuvat eri alueilla, sosiaalisten ryhmien välille ei synny yhtä paljon luonnollisia kohtaamisia kuin kaupungissa, jossa kaupunginosien välillä ei ole suuria eroja (OECD 2018). Kansainvälisessä keskustelussa riskinä on nähty jopa se, että naapurustojen eriytymisen myötä syntyy toisistaan eriäviä todellisuuksia, jotka voivat heikentää sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja vähentää sosiaalista liikkuvuutta.

Viime vuosina segregaatiotutkijat ovat alkaneet kiinnittää huomiota asumisen segregaation ohella myös muilla elämänalueilla näkyvään eriytymiseen. Segregaatiota tapahtuu samanaikaisesti useissa eri elämänkonteksteissa, kuten kouluissa, työpaikoilla, palveluissa, harrastuksissa ja liikenteessä (van Ham & Tammaru 2016). Lisääntyvä elämänkontekstien eriytyminen voi johtaa siihen, että ihmiset tapaavat toiminnoissaan yhä useammin itsensä kaltaisia ihmisiä ja kosketus erilaisista taustoista tuleviin ryhmiin vähenee.

Liikkuminen kaupungissa voi osaltaan vähentää tätä “kuplautumista”. Esimerkiksi Virossa on huomattu segregaation olevan vähäisempää eli ihmisten sekoittautumisen lisääntyvän, kun otetaan huomioon ihmisten arkiliikkuminen ja ne tilat, joissa he liikkuvat (Silm & Ahas 2014; Silm ym. 2018). Erityisen tärkeää moninaisuuden kohtaaminen on lapsille ja nuorille, joilla voimakas altistuminen hyvin segregoituneelle ympäristölle voi johtaa yksipuolistuviin sosiaalisiin kontakteihin ja roolimalleihin sekä tulevaisuuden horisonttien kapeutumiseen (ks. esim. Bernelius 2013; Bernelius & Huilla 2021).

Tutkimukset eri puolilta maailmaa osoittavat kuitenkin, että sosiaalisesti ja taloudellisesti huono-osaiset ihmiset liikkuvat hyväosaisia vähemmän kaupungissa (Wang ym. 2012; Krivo ym. 2013; Shareck ym. 2014; Järv ym. 2015). Sosioekonomisesti heikko-osaisemmilla alueilla asuvilla sekä maahanmuuttajataustaisilla lapsilla ja nuorilla on myös muita vähemmän kokemuksia kaupungin eri osista (Karsten 1998; den Besten 2010). Ilmiö on erityisen huolestuttava ottaen huomioon, että sekä etninen että sosioekonominen naapurustosegregaatio on vahvinta lasten osalta myös Suomessa, eli lapset asuvat voimakkaammin eriytyneesti kuin muu väestö (Bernelius & Vilkama 2019; Vilkama & Bernelius 2019; Kauppinen ym. 2021). Tämä tarkoittaa, että haavoittuvaisimmassa asemassa olevat ihmiset ja varsinkin hauraammista taustoista ponnistavat lapset altistuvat kaikista eniten huono-osaistuneille sosiaalisille ympäristöille ja segregaation mahdollisille negatiivisille vaikutuksille. 

Myös Helsingin seudulta on viitteitä siitä, että osa huono-osaisempien lähiöiden nuorista arkailee oman asuinalueensa ulkopuolella liikkumista, ja esimerkiksi nuoriso-ohjaajat ovat raportoineet nuorista, jotka ovat kertoneet, etteivät koskaan käy Helsingin keskustassa. Omalla asuinalueella pysymisen uskotaan olevan yhteydessä ulkopuolisuuden tunteeseen: mikäli nuori ei koe olevansa osa laajempaa yhteiskuntaa, hän saattaa kokea mukavammaksi pysyä ennalta tutussa ympäristössä (Tuominen 2020; Huynh ym. 2018: 157). 

Kyselytutkimus kaupungilla liikkumisesta nyt ja aiemmissa elämänvaiheissa

Tässä artikkelissa tarkastelemme osana maisterin opinnäytetyötä (Rönnberg 2020) toteutetun kyselytutkimuksen avulla eroja helsinkiläisten kaupunkitilan käytössä: onko eritaustaisten ja eri kaupunginosissa asuvien helsinkiläisten välillä eroja siinä, miten he käyttävät kaupunkitilaa, ja minkälaisia nämä erot ovat? Lisäksi kysymme, onko nuoruuden perhe- ja kasvuympäristöllä vaikutusta kaupunkitilan käyttöön aikuisiällä. 

Tutkimuskyselyn vastaajat valittiin itsevalikoitumisotannalla viidessätoista Facebookin kaupunginosaryhmässä, eikä tuloksia siten voi yleistää koko väestöä koskeviksi. Suuren vastausmäärän pohjalta tuloksia voi kuitenkin pitää suuntaa-antavina tutkimukseen mukaan valikoituneiden ryhmien osalta. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 266 yli 15-vuotiasta helsinkiläistä. Sähköinen kyselytutkimus toteutettiin keväällä 2020. Koska koronaviruspandemia rajoitti päivittäistä liikkumista, pyydettiin kyselyyn vastaamaan pandemiaa edeltäneen tilanteen mukaan.

Kaupunkitilan käyttöä selvitettiin neljällä eri mittarilla: missä Helsingin suurpiireissä vastaaja liikkuu säännöllisesti, kuinka usein hän käy Helsingin keskustassa, missä hänen arkiset ja vapaa-ajan toimintonsa sijaitsevat ja kuinka monessa 25:stä keskeisestä paikasta hän on käynyt viimeisen vuoden aikana. Tässä artikkelissa keskitymme tarkastelemaan vastaajien käymistä oman asuinalueensa ulkopuolella sekä Helsingin keskustassa. Tällä pyrimme kuvaamaan yhtäältä vastaajien elinpiirin paikallispainotteisuutta, mikä voi johtaa huono-osaisemmilla alueilla asuvien yksipuolistuvaan altistumiseen segregaation eriyttämälle sosiaaliselle ympäristölle, ja toisaalta sitä, kuinka tavallista kaupungin keskeisillä paikoilla liikkuminen on heille.

Vastaajien taustatietoina kerättiin koulutustason, iän, ja asuinalueen lisäksi muun muassa nuoruusiän (12–16-v.) kaupunkitilan käyttöä sekä kulttuurista ja sosiaalista pääomaa kuvaavia tietoja.

Korkeasti koulutetut liikkuvat keskustassa matalasti koulutettuja enemmän

Korkeasti koulutetut liikkuvat matalasti koulutettuja enemmän kaupungissa. Erot ovat suurimpia ammattikoulun tai vain peruskoulun käyneiden ja lukion tai kolmannen asteen tutkinnon suorittaneiden välillä. Ammattikoulun suorittaneista alle kolmannes käy Helsingin keskustassa vähintään kerran viikossa, ja kaksi viidestä harvemmin kuin kerran kuussa. Lukion tai korkeakoulutuksen suorittaneista taas noin puolet käy keskustassa vähintään kerran viikossa ja joka kymmenes harvemmin kuin kerran kuukaudessa (Kuvio 1).

Matalasti koulutetut liikkuvat myös muita vähemmän kaupungin eri osissa. Keskimäärin vastaajat liikkuvat säännöllisesti kolmen suurpiirin alueella, mutta ne vastaajat, joiden korkein tutkinto on ammattikoulusta, liikkuvat vain keskimäärin 2,5 suurpiirin alueella. Matalasti ja korkeasti koulutettujen välillä ei kuitenkaan ole aineistossa merkittäviä eroja siinä, millä alueilla he liikkuvat – Etelä-Helsinkiä lukuun ottamatta. Korkeakoulututkinnon suorittaneista 82 prosenttia liikkuu säännöllisesti Etelä-Helsingissä, matalammin koulutetuista vain 64 prosenttia. 

Kyselyssä kysyttiin myös joidenkin arjen ja vapaa-ajan toimintojen paikkojen (koulu, työpaikka, ruoka- ja muiden ostosten tekeminen, ystävien tapaaminen, kirjastossa, elokuvissa, museossa/teatterissa ja ravintolassa/kahvilassa käyminen, liikuntaharrastukset sekä muut harrastukset) sijaintia. Vastausvaihtoehtoina olivat toimintojen sijaitseminen kävelyetäisyydellä vastaajan kodista, Helsingin keskustassa, toisessa kaupunginosassa, toisessa kunnassa, tai ettei kysymys koske vastaajaa. Analyysiä varten laskettiin kunkin sijainnin osuus kaikista vastaajan ilmoittaneista toimintojen sijainneista, mistä voidaan päätellä varsinkin, kuinka paljon vastaaja eri syistä liikkuu oman asuinalueensa ulkopuolella tai Helsingin keskustassa. 

Koulutus korreloi tilastollisesti merkitsevästi sen kanssa, kuinka suuri osuus vastaajan mainitsemista toiminnoista sijaitsee toisaalta kodin lähellä ja toisaalta Helsingin keskustassa. Korkeintaan peruskoulun tai ammattitutkinnon suorittaneilla noin 40 prosenttia kaikista toimintojen paikoista on kävelyetäisyydellä kotoa. Korkeakoulutetuilla vastaava osuus on 31 prosenttia (Kuvio 2). Erot matalasti ja korkeasti koulutettujen välillä ovat vielä suurempia Helsingin keskustassa sijaitsevien toimintojen osalta. Vain peruskoulun suorittaneilla 22 prosenttia toiminnoista, ja korkeakoulutetuilla 35 prosenttia, sijaitsee Helsingin keskustassa. Erot peruskoulun tai ammattitutkinnon ja lukion tai korkeakoulututkinnon suorittaneiden välillä ovat tilastollisesti merkitseviä.

Kaupunkitilan käyttö näyttää eriytyvän jo nuorena

Onko lapsuuden ja aikuisiän kaupunkitilan käytöllä yhteys? Kyselyssä vastaajia pyydettiin valitsemaan erilaisista vaihtoehdoista omaa teini-ikää kuvaavat väitteet, joista sitten faktorianalyysin avulla muodostettiin viisi nuoruuden perhe- ja kasvuympäristöä kuvaavaa summamuuttujaa. Niistä kaksi on kulttuurista pääomaa kuvaavia muuttujia: ensimmäinen kuvaa kiinnostusta koulunkäyntiä ja lukemista kohtaan ja toinen lapsuudenperheen aktiivista sosiaalista elämää eli sitä, että vanhemmat kävivät lapsensa kanssa retkillä, museoissa ja teatterissa ja auttoivat häntä läksyjen teossa. Taloudellista pääomaa kuvaavaan summamuuttujaan kuuluu matkustaminen ulkomaille, ohjattuun harrastukseen osallistuminen ja se, oliko perheellä käytössään henkilöauto. Lisäksi yksi muuttuja kuvaa kotimaanmatkailua ja yksi lapsuusajan elinpiirin paikallisuutta, eli missä määrin eri arjen toiminnot ja kaverit sijaitsivat lapsena lähellä kotia. 

Koulutus korreloi odotetusti vahvasti sekä nuoruusajan kulttuurista että taloudellista pääomaa kuvaavien muuttujien kanssa, eli kuvastaa sitä, että koulutustaso ja sosiaalinen asema ovat jossakin määrin sosiaalisesti periytyviä. Yksinkertaistaen sanottuna ne vastaajat, joiden vanhemmat kannustivat lukemaan ja retkeilemään, ja joilla oli taloudellisia resursseja, ovat tässäkin aineistossa aikuisina keskimäärin korkeammin koulutettuja kuin heikomman kulttuurisen ja taloudellisen pääoman perheissä kasvaneet.

Lapsuuden elämää kuvaavat summamuuttujat ovat myös yhteydessä kaupunkitilan käyttöön ja liikkuvuuteen: summamuuttujilla pienimmän ja suurimman arvon saaneiden välillä on suuri ero siinä, kuinka usein he esimerkiksi käyvät Helsingin keskustassa (Kuvio 3). Erot ovat tilastollisesti merkitseviä vain kulttuurista ja taloudellista pääomaa kuvaavien muuttujien osalta. Lapsuuden kulttuurista ja taloudellista pääomaa kuvaavat muuttujat korreloivat myös keskeisten paikkojen lisäksi museoissa sekä eri puolilla kaupunkia sijaitsevilla keskeisillä ulkoilualueilla käymisen kanssa. Näiden muuttujien selitysvoima on vahvin alle 30-vuotiaiden kohdalla, mutta lähes häviää kun vastaajien koulutustausta otetaan huomioon.

Seuraavassa tarkastelemme kaupunkitilan käyttöön vaikuttavia tekijöitä tutkimuksen muuttujista kootun liikkuvuusindeksin avulla. Liikkuvuusindeksi, jonka arvo voi vaihdella välillä 0–10, koostuu tutkimuksen neljästä liikkuvuutta kuvaavasta muuttujasta: kuinka usein vastaaja käy Helsingin keskustassa, kuinka monen suurpiirin alueella hän liikkuu säännöllisesti, kuinka monessa kysytyistä paikoista hän on käynyt sekä kuinka suuri osa hänen toiminnoistaan ei sijaitse kävelymatkan päässä kotoa. 

Kaikki viisi yllä käsiteltyä, nuoruutta kuvaavaa summamuuttujaa (mm. kulttuurinen ja taloudellinen pääoma) korreloivat tilastollisesti merkitsevästi tai erittäin merkitsevästi liikkuvuusindeksin kanssa. Helsingissä asuneiden osalta vahvin korrelaatio on suurpiirien määrä, joilla vastaaja nuorena liikkui säännöllisesti (korrelaatiokerroin 0,26). 

Regressioanalyysin avulla voidaan tutkia, mitkä käytetyistä muuttujista selittävät kaupunkitilan käytön vaihtelua parhaiten. Regressioanalyysi vahvistaa havainnon siitä, että kaupunkitilassa liikkuminen on vahvasti yhteydessä korkeaan koulutukseen. Kulttuurista ja taloudellista pääomaa kuvaavien muuttujien oma selitysvoima jää sen sijaan hyvin pieneksi, eli analyysissä korostuu näiden yhteys henkilön koulutustasoon. Nuoruuden liikkuvuus on Helsingissä asuneiden osalta vahvasti yhteydessä liikkuvuuteen kaupungissa nyt aikuisena: erot liikkuvuudessa niiden välillä, jotka kävivät Helsingin keskustassa kuukausittain tai sitä harvemmin ovat merkittäviä, kuten myös se, kuinka monen suurpiirin alueella vastaaja liikkui nuorena. Helsingissä nuorena asuneiden osalta regressiomalli selittää yli neljänneksen vastaajien liikkuvuudesta kaupungissa tänä päivänä. Muualla kuin Helsingissä asuneiden osalta liikkumista Helsingissä nuorena ei voida ottaa huomioon. Koulutus sekä kulttuurinen ja taloudellinen pääoma selittävät näiden vastaajien liikkumisen eroista reilut 10 prosenttia. 

Kysymys lasten yhdenvertaisista mahdollisuuksista

Vaikkei tutkimuksen tuloksia itsevalikoitumisotannan vuoksi voi yleistää koko Helsingin väestöä koskeviksi, tulokset viittaavat selvästi siihen, että kaupunkitilan käyttö on eriytynyt koulutustaustan mukaan, ja että näillä eroilla on yhteys kaupungissa liikkumiseen jo nuorena. 

Etelä-Helsinki ja Helsingin keskusta näyttäytyvät jossakin määrin korkeasti koulutettujen reviirinä: sen lisäksi, että Etelä-Helsingissä asuvien koulutus- ja tulotasot monilta osin ovat muita alueita korkeampia, korkeasti koulutetut helsinkiläiset liikkuvat matalasti koulutettuja merkittävästi enemmän keskusta-alueella. Koska matalasti koulutetut olivat tutkimuksessa aliedustettuina, ja hyvin huono-osaisia ryhmiä ei tavoitettu sosiaalisen median kaupunginosaryhmien kautta toteutetun kyselyn luonteen vuoksi lainkaan, todellinen tilanne vähäisen kaupungissa liikkumisen osalta saattaa monilla ryhmillä olla vielä voimakkaammin omalle asuinalueelle lukkiutunut kuin tämän tutkimuksen tulokset antavat olettaa. 

Vaikka liikkuvuuteen vaikuttavat monet tekijät, joita ei tässä artikkelissa ole käsitelty, vahvistavat tutkimuksen tulokset sen, että perhetaustalla ja lapsuuden kokemuksilla on yhteys kaupunkitilan käyttöön aikuisiällä, eli että aiemmat kokemukset vaikuttavat tuleviin valintoihin. Koska tutkimukseen osallistuneet ovat jo aikuisia, ja he siten ovat kasvaneet vähemmän eriytyneessä Helsingissä kuin tämän päivän lapset, on myös hyvin mahdollista, että kaupungilla liikkumisessa on nykyään entistä suurempia eroja lasten välillä. 

Tulokset ovat linjassa kansainvälisten havaintojen kanssa siitä, että liikkuvuus jopa oman kotikaupungin tasolla on yhteydessä ihmisten sosioekonomiseen asemaan. Kaupungin eriytyessä on myös odotettavissa, että kaupunkitilan käyttöön, kulttuuriin ja normeihin syntyy selkeämpiä alueellisia eroja (vrt. Karvonen & Rahkonen 2002 kouluvastaisuuden alueellisista eroista). Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan lapsuuden kasvuympäristöllä on perhetaustasta riippumatta yhteys aikuisiän elinympäristöön, mikä tarkoittaa, että varsinkin huono-osaisten perheiden ja huono-osaisilla alueilla kasvavien lasten on erityisen vaikeaa nostaa sosiaalista asemaansa (Manley, van Ham & Hedman 2020). Perhetaustan ohella nuoruuden kasvuympäristöllä on siis alati segregoituvassa kaupungissa entistä suurempi vaikutus esimerkiksi nuorten koulutuspolkuihin.

Hyvin paikallispainotteinen elämänpiiri, jossa lapsella ei ole toistuvia omakohtaisia kokemuksia kaupungin eri paikoista ja jossa hän ei tunne kaupunkitilaa omakseen, on yhteydessä myös huonompaan harrastus- ja muiden mahdollisuuksien tuntemukseen. Paitsi että harrastamattomuus voi aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta, se on myös lasten ja nuorten kaupunkitilan käyttöön ja kaupungissa liikkumiseen vaikuttava tekijä, sillä harrastusten myötä lapset saattavat liikkua säännöllisesti oman asuinalueensa ulkopuolella. Näin he saavat kokemusta tietoa liikkumisesta sekä monista alueista ja paikoista kaupungissa ja muilla paikkakunnilla, myös harrastustensa ulkopuolella (Tolonen ym. 2018). 

Yhteisölliseen toimintaan osallistuminen kasvattaa myös lasten sosiaalisia verkostoja verrattuna niihin lapsiin ja nuoriin, joilla ei ole harrastusta. Kun huono-osaisempien naapurustojen nuorilla on vähemmän kaupunkikokemuksia ja ”kaupunkipääomaa” (em.), kaupungin segregaatio saattaa näyttäytyä joidenkin nuorten näkökulmasta sosiaalisten ryhmien reviireinä, joihin kaikki eivät ole tervetulleita, ja ilmentää näin yksilön paikkaa yhteiskunnassa (vrt. Harvey 1989: 214). 

Tutkimuksen havainnoista muodostuu erityisesti lasten ja nuorten näkökulmasta osin huolestuttavakin kuva sosiaalisesti valikoivasta asuinalueelle lukkiutumisen riskistä. Kun nuoruusajan liikkuvuudella kaupungissa vaikuttaa olevan yhteys aikuisiän kaupunkitilan käyttöön, ja kun matalasti koulutetut liikkuvat kaupunkitilassa ja kaupungin keskustassa korkeasti koulutettuja vähemmän, herää kysymys viime vuosikymmeninä lisääntyneen alueellisen eriytymisen mahdollisesti tuottamista lisääntyvistä riskeistä. Voiko sosiaalisen eriytymisen ja kaupunkisegregaation ympärille jäsentyvä liikkumiseen liittyvä prosessi vaikuttaa lasten yhdenvertaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin, eli esimerkiksi siihen, mitä vaihtoehtoja nuoret näkevät itselleen koulutus- ja työmarkkinoilla, ja miten he uskaltautuvat ponnistamaan kohti ympäri kaupunkia ja Suomea sijaitsevia mahdollisuuksia?

Havainnot kannustavat kiinnittämään huomiota lasten ja nuorten eriytyviin kaupunkikokemuksiin myös kouluissa. Esimerkiksi tukemalla nuorten mahdollisuuksia saada kokemuksia kaupungin keskeisistä paikoista ja antamalla tietoa harrastusmahdollisuuksista ja niihin liikkumisesta voidaan pyrkiä edistämään nuorten yhdenvertaisia tulevaisuuden mahdollisuuksia. Olennaista on kaupungin eri paikkojen ja mahdollisuuksien tietämisen lisäksi myös niiden tunteminen omakseen, jolloin nuoret kokevat itsensä tervetulleiksi eri kaupunkitiloissa ja löytävät niistä itselleen tärkeitä merkityksiä. Kiinnostavia jatkotutkimuksen aiheita olisivatkin, missä määrin lasten ja nuorten kesken esiintyy kaupungissa omalle asuinalueelle lukkiutumista tai “sosiaalista umpioitumista”, miten eristäytyvät nuoret kokevat kaupungin ja itsensä osana kaupungin yhteisöjä, ja millä tavoin tällaista mahdollista sosiaalista eristäytymistä voisi ehkäistä. Kysymys lasten ja nuorten kaupunkitilan käytöstä liittyy myös asumisen segregaatioon ja sitä kautta koulujen oppilaspohjien eriytymisen ehkäisyyn, niiden ollessa tärkeitä konteksteja lasten sosiaalisten verkostojen ja maailmankuvan synnyn kannalta.

Oskar Rönnberg on kaupunkimaantieteen tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa. Venla Bernelius toimii Helsingin kaupunginkansliassa johtavana asiantuntijana väestön ja elinolojen teema-alueella. Hän on Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen dosentti. Artikkeli perustuu Rönnbergin keväällä 2020 Helsingin yliopistossa valmistuneeseen maisterin opinnäytetyöhön ”Differentieras den rumsliga mobiliteten redan i barndomen? En enkätstudie om Helsingforsbornas användning av stadsrummet”. 

Kirjallisuus:

Bernelius, V. (2013). Eriytyvät kaupunkikoulut: Helsingin peruskoulujen oppilaspohjan erot, perheiden kouluvalinnat ja oppimistuloksiin liittyvät aluevaikutukset osana kaupungin eriytymiskehitystä. Tutkimuksia 2013:1. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-272-530-1

Bernelius, V. & Huilla, H. (2021). Koulutuksellinen tasa-arvo, alueellinen ja sosiaalinen eriytyminen ja myönteisen erityiskohtelun mahdollisuudet. Valtioneuvoston julkaisuja 2021:7. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-761-4

Bernelius, V. & Vilkama, K. (2019). Pupils on the move: School catchment area segregation and residential mobility of urban families. Urban Studies 56:15, 3095–3116. https://doi.org/10.1177%2F0042098019848999

Book, K. (2012). Rörelser i staden. En studie av ungas fysiska aktiviteter och geografiska rörlighet i tre områden i Malmö. Stockholm: Riksidrottsförbundet.

den Besten, O. (2010). Visualising Social Divisions in Berlin: Children's After-School Activities in Two Contrasted City Neighbourhoods. Forum: Qualitative Social Research 11:2, art. 35.

Hakanen, T., Myllyniemi, S. & Salasuo, M. (toim.) (2019). Oikeus liikkua. Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2018. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2019:2 / Valtion nuorisoneuvoston julkaisuja 61.

Harvey, D. (1989). The Condition of Postmodernity: An Enquiry into the Origins of Cultural Change. Oxford: Blackwell.

Huynh, Y., Kerr, D., Stark, E., Suomalainen, A., Tamminen, J. & Tarkhova, D. (2018). Hanging out in Koivukylä - A study of social control and the youth. Teoksessa Joutsiniemi, A., Linkola, H., Puttonen, M., Swan, K. & Vaattovaara, M. (toim.). Confused Suburban Identities: A Case Study of Helsinki Region. USP Studio Publication 1, 143–183. <https://www.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/usppublication_c...

Järv, O., Müürisepp, K., Ahas, R., Derudder, B. & Witlox, F. (2015). Ethnic differences in activity spaces as a characteristic of segregation: A study based on mobile phone usage in Tallinn, Estonia. Urban Studies 92:14, 2680–2698. https://doi.org/10.1177%2F0042098014550459

Karsten, L. (1998). Growing Up in Amsterdam: Differentiation and Segregation in Children’s Daily Lives. Urban Studies 35:3, 565–581. https://doi.org/10.1080%2F0042098984916

Karvonen, S. & Rahkonen, O. (2002). Kuka vastustaa koulutusta? Kouluvastaisuuden alueelliset erot Helsingissä. Yhteiskuntapolitiikka 67:4, 324–332. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201209116820

Kauppinen, T., van Ham, M. & Bernelius, V. (2021, tulossa). Understanding the effects of school catchment areas and households with children in ethnic residential segregation. Housing Studies. https://doi.org/10.1080/02673037.2020.1857707

Kortteinen, M. & Vaattovaara, M. (2015). Segregaation aika. Yhteiskuntapolitiikka 80:6, 562–574. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2015121023620

Krivo, L., Washington, H., Peterson, R., Browning, C., Calder, C. & Kwan, M-P. (2013). Social isolation of disadvantage and advantage: The reproduction of inequality in urban space. Social Forces 92:1, 141–164. https://doi.org/10.1093/sf/sot043

Manley, D., van Ham, M. & Hedman, L. (2020). Inherited and Spatial Disadvantages: A Longitudinal Study of Early Adult Neighborhood Careers of Siblings. Annals of the American Association of Geographers 110:6, 1670-1689. https://doi.org/10.1080/24694452.2020.1747970

OECD (2018). Divided Cities: Understanding Intra-urban Inequalities. Paris: OECD Publishing. https://doi.org/10.1787/9789264300385-en

Palomäki, S., Laherto, L., Kukkonen, T., Hakonen, H. & Tammelin, T. (2016). Vanhempien hyvä koulutus- ja tulotaso on yhteydessä nuorten liikkumiseen etenkin urheiluseuroissa. Liikunta & Tiede 53: 4, 92–98.

Rönnberg, O. (2020). Differentieras den rumsliga mobiliteten redan i barndomen? En enkätstudie om Helsingforsbornas användning av stadsrummet. Maisterin opinnäytetyö. Helsinki: Helsingin yliopisto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202006233419

Saikkonen, P., Hannikainen, K., Kauppinen, T., Rasinkangas, J. & Vaalavuo, M. (2018). Sosiaalinen kestävyys: asuminen, segregaatio ja tuloerot kolmella kaupunkiseudulla. Raportti 2/2018. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-084-6

Shareck, M., Kestens, Y. & Frohlich, K. (2014). Moving beyond the residential neighborhood to explore social inequalities in exposure to area-level disadvantage: Results from the Interdisciplinary Study on Inequalities in Smoking. Social Science & Medicine 108, 106–114. https://doi.org/10.1016/j.socscimed.2014.02.044

Silm, S. & Ahas, R. (2014). The temporal variation of ethnic segregation in a city: Evidence from a mobile phone use dataset. Social Science Research 47, 30–43. https://doi.org/10.1016/j.ssresearch.2014.03.011

Silm, S., Ahas, R. & Mooses, V. (2018). Are younger age groups less segregated? Measuring ethnic segregation in activity spaces using mobile phone data. Journal of Ethnic and Migration Studies 44:11, 1797–1817. https://doi.org/10.1080/1369183X.2017.1400425

Tolonen, T., Aapola-Kari, S., Lahtinen, J. & Wrede-Jäntti, M. (2018). Miten kaupungista tulee oma? Kaupunkipääoma ja nuorten eriytyneet suhteet kaupunkitilaan. Nuorisotutkimus 36:3, 57–75.

Tuominen, P. (2020). Historical and Spatial Layers of Cultural Intimacy: Urban Transformation of a Stigmatised Suburban Estate on the Periphery of Helsinki. Social Inclusion 8:1, 34–43. http://dx.doi.org/10.17645/si.v8i1.2329

van Ham, M. & Tammaru, T. (2016). New perspectives on ethnic segregation over time and space. A domains approach. Urban Geography 37:7, 953–962. https://doi.org/10.1080/02723638.2016.1142152

Vilkama, K. (2011). Yhteinen kaupunki, eriytyvät kaupunginosat? Kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten asukkaiden alueellinen eriytyminen ja muuttoliike pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksia 2011:2. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-272-096-2

Vilkama, K. & Bernelius, V. (2019). Pikkulapsiperheiden muuttoliike muovaa koulujen oppilaspohjaa Helsingissä. Kvartti 3/2019, 9–14. <https://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/pikkulapsiperheiden-muuttoliike-muo...

Wang, D., Li, F. & Chai, Y. (2012). Activity Spaces and Sociospatial Segregation in Beijing. Urban Geography 33:2, 256–277. https://doi.org/10.2747/0272-3638.33.2.256