Helsinki
  • Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Seppo Laakso.

Kvartti 3/2014 |  11.12.2014Pekka Borg

Kolmannessa iässä koettu hyvinvointi Helsingissä

Vanhuudesta puhutaan yleisesti elämänvaiheena, jota hallitsevat vaivat ja sairaudet. Suomalaisten elinikä on kuitenkin viime vuosikymmeninä pidentynyt ja mikä parasta, toimintakykyiset elinvuodet ovat kasvaneet nopeammin kuin elinajanodote (Koskinen ym. 2014). Useimmat eläkeikään ehtineet voivatkin hyvällä syyllä odottaa kymmeneksi tai pariksikymmeneksi vuodeksi eteenpäin vireätä elämänvaihetta, jossa he voivat toteuttaa itseään. Pitää kuitenkin muistaa, että iäkkäiden terveydentilassa ja muissa elämänlaadun tekijöissä on suuria yksilökohtaisia eroja.

Hyvinvoinnilla on monia ulottuvuuksia.  Tutkimuksellisesti teemaa on lähestytty objektiivisesti mittaamalla taloudellisia, koulutuksellisia, terveydellisiä ym. resursseja. Hyvinvoinnilla on kuitenkin myös subjektiivinen puoli, sillä samanlaisessa tilanteessa olevat henkilöt voivat kokea hyvinvointinsa erilaiseksi. Siten objektiivisen hyvinvoinnin tutkimisen rinnalla oleellista on tutkia henkilön kokemaa hyvinvointia.

Tässä artikkelissa kiinnostuksen kohteena on ”kolmannessa iässä” elävien 65–80-vuotiaiden helsinkiläisten kokema hyvinvointi. Kolmannella iällä tarkoitetaan eläkeiän alkupäätä, työiän ja varsinaisen vanhuuden välissä olevaa ikävaihetta (Karisto 2004, 91), jossa valtaosalla henkilöistä vielä on kohtalaisesti toimintakykyä ja muita resursseja olemassa.

Aineistona hyvinvointikyselyn helsinkiläiset vastaajat

Pääkaupunkiseudulla tehtiin vuonna 2008 asukkaiden hyvinvointikysely, johon vastasi lähes 4000 asukasta (Turunen ym. 2010). Artikkelin aineistoksi poimittiin 352 helsinkiläisen 65–80-vuotiaan vastaukset. Yli 80-vuotiaiden elämäntilanne ja kokema hyvinvointi voi poiketa huomattavasti nuorempien eläkeikäisten hyvinvoinnista. Kyselyn yläikäraja oli 80 vuotta, joten tutkimus ei kuvaa ikääntyneimpien helsinkiläisten hyvinvointia.

Helsinkiläisten yleinen vastausprosentti hyvinvointikyselyyn jäi melko alhaiseksi 42 prosenttiin, mutta 65–80-vuotiaista vastaajia oli 65 %. Tätä voi pitää kyselytutkimukselle hyvänä tasona. Myös kyselyn vanhimmasta ryhmästä eli 75–80-vuotiaista vastasi yli puolet. Alle 75-vuotiaat naiset ovat vastanneissa yliedustettuna ja miehet sekä 75 vuotta täyttäneet naiset ovat aliedustettuna. Artikkelissa ei ole käytetty sukupuolelle tai iälle korjaavia painokertoimia, koska taustamuuttujina sukupuoli ja ikä korreloivat vain harvoissa tapauksissa tilastollisesti merkitsevällä tasolla hyvinvointitekijöiden kanssa.

Ikääntyneet miehet parisuhteessa, naiset yksin

Yli 90 % ikääntyneistä vastaajista oli asunut Helsingissä vähintään 20 vuotta ja viidesosa oli syntyperäisestikin helsinkiläisiä. Vastaajat olivat hyvin tyytyväisiä omaan asuinalueeseensa ja tyytymättömiä oli vain 4 %.

Puolet vastaajista asui puolison kanssa. Miehistä suurin osa asui parisuhteessa vielä vanhimmassakin ikäryhmässä. Naisvastaajista yksinasuvat olivat suurin ryhmä 70-vuotiaasta lähtien. Miehillä yksinasuvien osuus noin 30 % vastaajista on melko lähellä ikäluokan osuutta Helsingin väestössä.  Sen sijaan ikäluokan helsinkiläisistä naisista yksinasuvia on yli 70 %, joten kyselyssä yksinasuvat naiset ovat selkeästi aliedustettuna. (Kuvio 1)

Samoin naimattomat, eronneet sekä lesket ovat kyselyssä aliedustettuina ja avioliitossa olevat yliedustettuna.

Hyvinvoinnin ulottuvuudet

Pääkaupunkiseudun hyvinvointikyselyssä on monipuolisesti selvitetty koettua hyvinvointia. Tässä hyvinvoinnin ulottuvuuksia on luokiteltu seuraavasti:

1. Elintaso, joka sisältää terveyden, taloudellisen toimeentulon ja varallisuuden sekä tyytyväisyyden asuntoon.

2. Yhteisyyssuhteet, jotka sisältävät perhe- ja sukulaissuhteet, ystävä- ja naapurisuhteet ja luottamukselliset ihmissuhteet.

3. Itsensä toteuttaminen, joka sisältää mahdollisuuden erilaiseen harrastamiseen, uuden oppimisen, osallistumisen ja kuulumisen yhteisöihin, viihteen harrastamisen sekä mahdollisuuden uskonnon harjoittamiseen.

4. Ympäristö ja turvallisuus, joka sisältää asuinympäristön kauneuden ja mahdollisuuden liikkua luonnossa ja elää ympäristössä, jossa tuntee olevansa kotona sekä turvallisuuden tunne asuinalueella.

5. Pieni hyvinvointi, joka sisältää mielihyvää tuottavat arkiset asiat, itsensä tuntemisen rakastetuksi ja muiden osoittaman arvostuksen.

Lisäksi läpileikkaavana koetun hyvinvoinnin mittarina voi pitää yleistä onnellisuutta, jota vastaajan pyydettiin itse arvioimaan skaalalla 0–10. Iäkkäillä keskeinen hyvinvoinnin tekijä on palvelujen saatavuus ja käyttö. Hyvinvointikyselyssä ei kuitenkaan selvitetty iäkkäiden arvioita palveluista muutoin kuin kysymyksellä palvelujen läheisyydestä.

Tyytyväisyys hyvinvoinnin tekijöihin ja niiden merkitys

Asukkaiden tyytyväisyyttä elämäntilanteeseensa mitattiin kyselyssä 24 kysymyksellä, jotka kuvaavat hyvinvoinnin eri puolia. Vastaajia pyydettiin arvioimaan tyytyväisyyttään kysymyskohtaisesti kouluskaalalla 4–10 ja lisäksi kunkin kysymyksen kohdalla pyydettiin vastaajaa arvioimaan skaalalla 1–5, kuinka merkittäviä nämä asiat ovat omalle hyvinvoinnille.

Kuviossa 2 on esitetty horisontaalisella akselilla vastaajien keskimääräinen tyytyväisyys kuhunkin hyvinvointitekijään ja pystyakselilla kunkin asian merkitys vastaajille keskimäärin. Kuvion jakavat neljään kenttään kaikkien kysymysten tyytyväisyyden ja merkityksen keskiarvoa kuvaavat viivat.

Kuviota 2 on hyvä katsoa yhdessä kuvion 3 kanssa. Siinä on esitetty, minkä verran iäkkäiden hyvinvoinnin tekijöille antama merkitys eroaa kaikenikäisten vastaajien prioriteeteista. Erotus on esitetty suhteellisena lukuna, jossa yksi yksikkö vastaa viisiportaisella skaalalla kahden vastausvaihtoehdon kokoista erotusta.

Lomakkeen kysymyksissä on vastausvaihtoehtoina 1=ei lainkaan merkitystä, 2=pieni merkitys, 3=kohtalainen merkitys, 4=suuri merkitys, 5=erittäin suuri merkitys.

Perhesuhteet olivat iäkkäille vastaajille tärkein ja eniten hyvinvointia lisännyt tekijä. Luonnosta nauttiminen ja kotoisaksi koettu ympäristö herättivät lähes yhtä paljon tyytyväisyyttä kuin perhe ja jopa enemmän kuin muut ihmissuhteet. Eläkeläiset saattavat tavata harvoin sukulaisia ja ystäviä, mutta lähiympäristö on koko ajan elämässä läsnä. Kun kysyttiin, mihin asioihin asukkaat olivat tyytyväisiä alueellaan, nousivat ulkoilu ja liikuntamahdollisuudet ensimmäisiksi tekijöiksi. Myös viheralueet ja alueen kauneus olivat tärkeitä.

Naapurisuhteiden merkitys oli edelleen hieman keskimääräistä vähäisempi, mutta sen merkitys nousi verrattuna nuorempiin vastaajiin enemmän kuin minkään muun hyvinvointitekijän. Vanhemmat vastaajat ovat keskimäärin asuneet pitempään samassa talossa ja heille naapurit kuuluvat kotoisaan ympäristöön.

Pienen hyvinvoinnin tekijät kuten ilo arkisista asioista ja itsensä tunteminen rakastetuksi kuuluvat myös oikean ylänurkan merkittäväksi koettuihin tekijöihin, joiden suhteen iäkkäät vastaajat olivat tilanteeseensa tyytyväisiä.

Elintasotekijöihin vastaajat olivat melko tyytymättömiä. Kuvion 2 vasemmassa ylänurkassa on merkittäviksi koetut tekijät, joiden suhteen vastaaja on keskimääräistä tyytymättömämpi. Tähän ruutuun sijoittuvat ainoastaan koettu terveys ja fyysinen kunto. Terveys oli iäkkäille vastaajille hyvinvoinnin kannalta yhtä merkittävää kuin suhteet perheenjäseniin, mutta iän myötä tyytymättömyys omaan terveydentilaan oletetusti laski.

Iäkkäät vastaajat olivat tyytymättömiä tuloihinsa, kulutusmahdollisuuksiinsa ja varallisuuteensa, mutta rahan merkitys hieman alitti hyvinvointitekijöiden keskiarvon. Eläkeikäisille raha ja kulutus olivat menettäneet merkitystään verrattuna työikäisiin vastaajiin. Tosin poikkileikkaustiedon perusteella ei voi päätellä, kuinka paljon eri ikäluokkien kulutustottumukset vaikuttavat.

Harrastamiseen liittyvät tekijät sijoittuivat kuviossa lähelle keskiarvoviivojen leikkauspistettä. Vastaajat olivat liikuntaan ja kulttuuriin hieman keskimääräistä tyytyväisempiä ja muihin harrastuksiin hieman tyytymättömimpiä. Ikääntyneet vastaajat arvioivat kaikkien harrastusten merkityksen alittavan hyvinvointitekijöiden keskiarvon. Kulttuuria lukuun ottamatta harrastamisen merkitys väheni iän myötä ja eniten laski viihteen merkitys. Terveyden ja liikkumiskyvyn heikkeneminen vaikuttaa harrastamisen mahdollisuuksiin. Pitkäaikaissairaat ja vammaiset pitivät matkailua, kulttuuri- ja liikuntaharrastusta vähemmän tärkeänä kuin muut vastaajat ja olivat harrastusmahdollisuuksiinsa tyytymättömämpiä.

Osallistuminen järjestö- ja vapaaehtoistoimintaan ja uskonnon harjoittamiseen olivat merkitysarvoltaan vähäisiä ja niistä saatu tyydytyskin oli pienehköä. Vastaukset olivat kuitenkin vahvasti polarisoituneet siten, että suurin osa niistä, joille uskonto tai järjestöt olivat tärkeitä, olivat hyvin tyytyväisiä osallistumismahdollisuuksiinsa. Toisaalta kuvion 3 mukaisesti nämä osallistumiset olivat niitä harvoja asioita, joita iäkkäät arvostivat enemmän kuin työikäiset vastaajat.

Ymmärrettävästi ikääntyneet pitivät työtä itselleen kaikista vähämerkityksellisimpänä hyvinvointitekijänä. Samoin sukupuolielämän merkitys oli erittäin pieni ja tyytymättömyys tilanteeseen yleistä.

Puolet tyytyväisiä terveyteensä

Terveys on hyvinvoinnin kannalta ensisijainen resurssi.  Runsaat puolet 65 vuotta täyttäneistä vastaajista arvioi terveydentilansa vähintään hyväksi ja kymmenesosa huonoksi tai melko huonoksi. Ikäluokassa 75-80-vuotiaat terveytensä huonoksi tai melko huonoksi arvioivien määrä nousi 16 prosenttiin, mutta edelleen 45 prosenttia koki terveytensä vähintään melko hyväksi. Sukupuolten välillä ei ollut merkitseviä terveydentilan eroja. (Kuvio 4)

Vain kertaluontoisesti toteutetun hyvinvointikyselyn perusteella ei voi arvioida, miten ikääntyneiden kokema terveydentila on muuttunut.  Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on toistanut vuodesta 1993 lähtien joka toinen vuosi terveyskäyttäytymistä koskevan valtakunnallisen kyselyn. Trendinä on ollut, että ikääntyneiden arviot terveydentilastaan ovat jatkuvasti parantuneet. Kun vuonna 1993 vain 37 % naisista ja 33 % miehistä arvioi terveytensä melko hyväksi tai hyväksi, niin vuonna 2011 osuudet olivat jo 49 % ja 53 %.

Pääkaupunkiseudun ja THL:n kyselyissä oli yhtä paljon terveytensä huonoksi arvioineita, mutta hyvinvointikyselyssä oli hieman enemmän terveytensä hyväksi arvioineita. Tosin THL:n aineisto kattoi myös 80–84-vuotiaat, jotka arvioivat terveytensä selvästi huonommaksi kuin 75–79-vuotiaat. (Holstila ym. 2012, 36)

Terveyden merkitystä osoittaa sekin, että hyvinvointikyselyssä terveydentilansa hyväksi arvioineet kokivat myös voivansa vaikuttaa omaan terveyteensä, arjen hallintaan ja elämänkulkuunsa yleensä. Yli 60 % vastaajista koki, että he voivat vaikuttaa melko tai erittäin paljon terveyteensä ja vain 10 % arvioi, että he voivat vaikuttaa terveyteensä vain vähäisesti tai ei lainkaan. Ikäluokkien, sukupuolien tai asuntokunnan tyyppien välillä ei ollut tässäkään suhteessa eroa.

Vaikka koettu terveys heikkenee vanhetessa, näyttää masentuneisuus vähenevän ikääntymisen myötä. Kaikkien hyvinvointikyselyyn vastanneiden keskuudessa oli jatkuvasti tai usein viimeisen kuukauden aikana masentuneisuutta kokeneita eniten 18–25-vuotiaiden keskuudessa (15,5 %) ja osuus oli pienin 65–80-vuotiaiden keskuudessa (6,5 %). Eläkeikäisten keskuudessa iän lisääntymisellä, sukupuolella tai asuntokunnan kokoonpanolla ei ollut ainakaan suoraviivaista vaikutusta masentuneisuuden yleisyyteen.

Eläkeikäisistä vastaajista puolella (48 %) oli pitkäaikaissairaus tai vamma, joka haittasi jokapäiväistä toimintaa. Haitta lisääntyi selvästi vanhetessa siten, että 65–69-vuotiaista 35 prosentilla oli haittaa ja 75–80-vuotiaista jo 62 prosentilla. Niistä vanhimman ikäryhmän vastaajista, jotka kokivat haittaa pitkäaikaissairaudesta tai vammasta, arvioi 38 % haittaa olevan melko tai erittäin paljon.

Yksinasuvat lesket yksinäisimpiä

Kaikista kyselyyn vastanneista nuoret kokivat yleisimmin yksinäisyyttä. 65 vuotta täyttäneistä vastaajista 5 % oli kokenut usein tai jatkuvasti ja 49 % ei koskaan yksinäisyyttä. Eläkeikäisillä iän lisääntyminen ei ainakaan suoraviivaisesti vaikuttanut yksinäisyyttä kokeneiden määrään. THL:n terveyskäyttäy-tymistutkimuksessa usein yksinäisyyttä kokevia oli suurin piirtein saman ver-ran, mutta ei koskaan yksinäisyyttä kokevia oli noin 9 prosenttiyksikköä vähemmän kuin hyvinvointikyselyssä (Holstila ym. 2012, 134). Ainakin osittain eroa selittää se, että hyvinvointikyselyssä kysyttiin yksinäisyyden kokemista vain viimeisen kuukauden aikana ja THL:n kyselyssä ei ollut aikarajoitusta.

Sukupuolien väliset erot yksinäisyyden tuntemisessa olivat pieniä.  Sen sijaan asuntokunnan tyyppi erotteli vahvasti, sillä 12 % iäkkäistä yksinasujista koki usein tai jatkuvasti yksinäisyyttä, kun yhdessä asuvilla osuus on vain 1 %. Lisäksi 23 % yksinasuvista on tuntenut itsensä silloin tällöin yksinäiseksi. Yksinasuvilla siviilisäädyttäiset erot olivat suuria, sillä 18 % leskistä koki usein tai jatkuvasti yksinäisyyttä, kun naimattomista niin koki vain 3 %.

Yksinäisyyden kokeminen korreloi perhe-, sukulais- ja naapurisuhteiden kanssa, mutta ei ystävyyssuhteiden kanssa. Tosin aineistossa on vain 18 yksinäisyyttä usein kokenutta ja suuremmalla aineistolla merkitseviä eroja saattaisi löytyä enemmän. Usein yksinäisyyttä kokevat olivat myös taloudellisesti muita huonommassa asemassa ja heillä oli enemmän vaikeuksia tulla toimeen nykyisillä tuloillaan. Enemmistö heistäkin arvioi pärjäävänsä, jos käyttävät harkintaa rahankäytössä.

Puolet tulee hyvin toimeen, talousvaikeudet heijastuvat hyvinvointiin

Lähes joka toinen (47 %) 65 vuotta täyttäneistä vastaajista arvioi tulleensa tuloillaan erinomaisesti tai melko mukavasti toimeen. Toimeentulovaikeuksia oli 9 prosentilla vastaajista ja 44 % sanoo pärjäävänsä kun käyttää rahaa harkiten. Iäkkäimmistä 75–80-vuotiaista vain 5 prosentilla oli toimeentulovaikeuksia ja 57 % arvioi, että pärjää harkitulla rahankäytöllä. Kaksi kolmasosaa iäkkäimmistä oli sitä mieltä, että heiltä jää jopa rahaa säästöön.

Yksinasuvilla oli huomattavasti yleisemmin toimeentulovaikeuksia (14 prosentilla) kuin parisuhteessa elävillä (4 prosentilla). Enemmistöllä eli 55 prosentilla yksinasuvistakin jäi rahaa säästöön, mutta pariskunnilla osuus oli jopa 71 %. Yksinasuvat (29 %) joutuivat myös useammin luopumaan jostakin tärkeästä hankinnasta rahapulan takia kuin parisuhteessa elävät (13 %).

Toimeentuloonsa tyytymättömien määrä oli melko vähäinen siihen nähden, että Suomessa yksin asuvista vanhuuseläkeikäisistä yli 40 prosenttia eli 60 prosentin tuloköyhyysrajan alittavilla tuloilla (Kautto 2011, 135). Samoin kyselyyn vastanneet naiset eivät kokeneet toimeentuloaan riittämättömäksi sen useammin kuin miehet, vaikka yksin asuvat iäkkäät naiset elävät yleisemmin köyhyysuhan alla kuin miehet (emt., 137).

Taloudellinen toimeentulo heijastuu henkilön kokemaan hyvinvointiin kaikilla ulottuvuuksilla. Kuviossa 6 on verrattu, miten kyselyhetkellä hyvin ja huonosti taloudellisesti toimeentulevien arviot hyvinvoinnistaan keskimäärin poikkeavat toisistaan. Kolmantena vertailuryhmänä ovat vastaajat, jotka ovat jo vuosia eläneet huonossa taloudellisessa tilanteessa. Kyselyn keskeisistä hyvinvointimittareista on koottu summamuuttujat, jotka on skaalattu asteikolle 4-10. Alimpana on vastaajan arvio yleisestä onnellisuudestaan (skaalalla 0 – 10).

Huonosti taloudellisesti toimeentulevat arvioivat jokaisella ulottuvuudella hyvinvointinsa heikommaksi kuin hyvin toimeentulevat ja pitkään huonosti toimeen tulleilla hyvinvointivaje oli vielä isompi. Erot ovat tilastollisesti merkitsevällä tasolla.

Joillakin ulottuvuuksilla kuten asumisessa ja yhteisyyssuhteissa toimeentuloerojen merkitys näyttää olleen melko vähäistä. Koetun terveyden ja harrastusmahdollisuuksien osalta pitkään huonossa taloudellisessa tilanteessa eläneet kokivat hyvinvointinsa huomattavasti huonommaksi kuin hyvin toimeentulevat. Hyvin samanlaisia tuloksia on saatu myös Päijät-Hämeen Ikihyvä-hankkeessa, jossa köyhien ja ei-köyhien vastaajien hyvinvointiero oli suurta nimenomaan terveyden ja harrastusmahdollisuuksien osalta. Vaikuttamisen ja osallistumisen kohdalla erot olivat Ikihyvässä suuremmat kuin hyvinvointikyselyn helsinkiläisillä (Haapola ym. 2011).

Onnellisuus riippuu muista hyvinvoinnin tekijöistä

Hyvinvointitutkimuksessa on käytössä yksinkertainen mittari kansalaisten kokeman onnellisuuden arvioimiseksi: henkilöä pyydetään arvioimaan asteikolla nollasta kymmeneen, kuinka onnellinen hän yleisesti ottaen on. Keskimäärin vastaajat antoivat onnellisuudelleen arvon 8,1, eli useimmat eläkeikäiset pitivät itseään onnellisena.

Avio- ja avoparit olivat keskimäärin onnellisempia kuin yksinasuvat. Hyvin onnellisten osuus oli 42 % pariskunnista ja 26 % yksiasuvista. Itseään ei-onnellisena pitäviä oli melko vähän, 5 % pareista ja 9 % yksinasuvista. Eläkeikäisten koetussa onnellisuudessa ei ollut ikäluokkien tai sukupuolien välisiä merkitseviä eroja.

Onnellisuuden kokemiseen liittyy monialainen hyvinvoinnin tunne usealla ulottuvuudella. Onnellisuus korreloi hyvien perhe- ja ihmissuhteiden, terveyden, taloudellisen toimeentulon sekä harrastamisen ja omaan elämään vaikuttamisen mahdollisuuksien kanssa. Sen sijaan asuinalueeseen ja turvallisuuden tunteeseen liittyvät tekijät eivät korreloineet onnellisuuden kokemisen kanssa.

Lopuksi

Kyselyn mukaan useimmat 65–80-vuotiaat helsinkiläiset ovat varsin onnellisia ja tyytyväisiä elämäntilanteeseensa. Hyvinvointi on myös siten kokonaisvaltaista, että yhdellä ulottuvuudella hyvinvointia kokeva on usein tyytyväinen elämäntilanteeseensa muillakin ulottuvuuksilla. Toki hyvinvoinnin tekijöiden suhteet toimivat myös käänteisesti siten, että pahoinvointi jollakin oleellisella ulottuvuudella merkitsee usein tyytymättömyyttä muutoinkin elämäntilanteeseensa.

Koetun terveyden merkitys on oleellinen muulle hyvinvoinnille. Puolet 65 vuotta täyttäneistä piti terveydentilaansa vähintään melko hyvänä, mutta puolella vastaajista oli myös jokapäiväistä elämää haittaava pitkäaikaissairaus tai vamma ja 75–80-vuotiaista haittaa koki jo kaksi kolmesta. Koetun terveyden merkitystä osoitti se, että terveydentilaansa hyvänä pitävät arvioivat, että he voivat vaikuttaa arjen sujumiseen ja elämänsä kulkuun yleisemminkin.

Toinen hyvinvoinnin suhteen erotteleva tekijä oli taloudellinen toimeentulo. Enemmistö iäkkäistä pärjää hyvin, mutta varsinkin jo vuosia huonossa taloudellisessa tilanteessa eläneiden hyvinvointi oli kaikilla ulottuvuuksilla huonompi kuin hyvin toimeentulevien. Erityisen suuria toimeentuloperustaiset erot olivat terveyden ja harrastusmahdollisuuksien osalta. Sekä huono terveys että köyhyys estävät osaa eläkeikäisistä nauttimasta normaalista kolmanteen ikään liittyvästä elämänmenosta.

Ikääntyneiden elämässä erityisen tärkeiksi tekijöiksi nousivat perhesuhteet ja muutkin läheiset ihmissuhteet. Samoin eläkeikäiset arvostivat luontoa ja lähiympäristöä. Näissä asioissa köyhempien ja paremmin toimeentulevien kokemat hyvinvointierot olivat pieniä.

Pekka Borg on Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkija.

Kirjallisuus:

Haapola, Ilkka & Karisto, Antti & Seppänen, Marjaana (2011) Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin. Esitys Lahden tiedepäivällä 29.11.2011. http://www.lahdenyliopistokampus.fi/easydata/customers/lahdenyliopistokeskus/files/lahden_tiedepaiva/lahden_tiedepaiva_2011/esitykset_2011/haapola_2.pdf

Haapola, Ilkka & Karisto, Antti & Fogelholm, Mikael (Toim. 2013) Vanhuusikä muutoksessa. Ikihyvä Päijät-Häme -tutkimuksen tuloksia 2002–2012. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän julkaisuja 72/2013. http://www.palmenia.helsinki.fi/ikihyva/Vanhuusika_muutoksessa.pdf

Holstila, Anna-Leena & Helakorpi, Satu & Uutela, Antti (2012) Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen ja terveys keväällä 2011 ja niiden muutokset 1993–2011. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Raportti 56/2012. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/104397/URN_ISBN_978-952-24...

Karisto, Antti (2004) Kolmas ikä – uusi näkökulma väestön vanhenemiseen. Teoksessa Ikääntyminen voimavarana. Tulevaisuusselonteon liiteraportti 5. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 33/2004. http://vnk.fi/julkaisukansio/2004/j33-ikaantyminen-voimavarana/pdf/fi.pdf

Karisto, Antti (2012) Raha ratkaisee? Köyhyyden heijastuminen hyvinvointiin iäkkäillä ihmisillä. Eläketurvakeskus, tutkimusseminaari 10.5.2012

Kautto, Mikko (toim. 2011) Eläkkeet ja eläkkeensaajien toimeentulo 2000–2010. Eläketurvakeskuksen raportteja 04/2011. http://www.etk.fi/fi/gateway/PTARGS_0_2712_459_440_3034_43/http%3B/conte...

Koskinen, Seppo & Sainio, Päivi & Martelin, Tuija & Sihvonen, Ari-Pekka: Iäkkäiden terveyden ja toimintakyvyn kehitys. Terve-Sos, Lappeenranta 7.5.2014.

Koskinen, Seppo & Lundqvist, Annamari & ja Ristiluoma, Noora (toim. 2012) Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Raportti 68/2012

Turunen, Saija & Hoppania, Hanna-Kaisa & Luhtamäki, Minna & Nenonen, Tellervo & Tuomaala, Vaula (2010) Ihmisiä ja kaupunkiluontoa - Tutkimus pääkaupunkiseudun asukkaiden hyvinvoinnista. Soccan ja Heikki Waris -instituutin julkaisusarja nro 24. http://www.socca.fi/files/18/Ihmisia_ja_kaupunkiluontoa_tutkimus_paakaupunkiseudun_asukkaiden_hyvinvoinnista_2010.pdf

Kommentoi

Lehdessä: