Taustaa

Pääkaupunkiseudun osa-alueiden työttömyysasteissa esiintyy huomattavaa vaihtelua (ks. esim. Vilkama ym. 2014). Esimerkiksi vuonna 2014 matalin työttömyysaste Helsingissä oli 1,9 prosenttia ja korkein 20,9 prosenttia (TEM). Heikoimmilla alueilla työttömyysaste pysyi yli kymmenessä prosentissa myös 2000-luvun nousukauden oloissa (Aluesarjat).

Alueellista sosioekonomista eriytymistä koskevassa tieteellisessä keskustelussa on esitetty, että kärjistyessään alueellinen huono-osaisuus saattaa alkaa itsessään tuottaa huono-osaisuutta (esim. Bernelius 2013, 32). Ajatus herättää kysymyksen pääkaupunkiseudun alueellisen eriytymisen merkityksestä. Ovatko alueelliset työttömyysasteet pääkaupunkiseudulla paikoitellen niin korkeita, että niillä voi olla haitallisia vaikutuksia asukkaiden elämään? Tässä esiteltävässä tutkimuksessa lähdettiin selvittämään asiaa tarkastelemalla alueellisen työttömyysasteen yhteyttä työttömien myöhempään työmarkkinamenestykseen.

Naapuruston vaikutus työmarkkinamenestykseen

Tutkimus sijoittuu naapurustovaikutustutkimuksen perinteeseen. Naapurustovaikutuksen (neighbourhood effect) käsite viittaa tilanteeseen, jossa henkilön asuinympäristö, erityisesti sen sosiaalinen ulottuvuus, vaikuttaa henkilöön ylitse ja ohi tämän yksilöllisten taustatekijöiden (Bernelius 2013, 33; Kauppinen 2004). Naapurustovaikutusten tutkiminen liittyy erottamattomasti kaupungeissa esiintyvään sosiaaliseen eriytymiseen, ja erityisesti mielenkiinto onkin kohdistunut huono-osaisuuden keskittymisen mahdollisiin kielteisiin vaikutuksiin.

Tutkimuskirjallisuudessa on eritelty teoreettisesti useita mekanismeja, joiden kautta asuinalue voi vaikuttaa henkilön työmarkkinamenestykseen. On esimerkiksi ajateltu, että alueen väestörakenne voi määrittää sitä, millaista työmarkkinoilla käyttökelpoista informaatiota liikkuu paikallisissa sosiaalisissa verkostoissa. On myös esitetty, että keskittyessään huono-osaisuus voi välittää sosiaalisen oppimisen kautta asenteita tai tapoja, jotka vaikuttavat henkilön motivaatioon hakea töitä. Muista kuin suoraan alueen väestörakenteeseen liittyvistä mekanismeista on usein mainittu työpaikkojen saavutettavuus naapurustosta käsin. (Ks. esim. Galster ym. 2014, Kauppinen ym. 2009, Sari 2012).

Tässä tutkimuksessa keskityttiin nimenomaan työttömäksi joutuneisiin henkilöihin, koska työllistymiseen voi liittyä sosiaalisia mekanismeja, jotka eivät ole työllisten työmarkkinamenestyksen kannalta yhtä relevantteja. Lisäksi työhön liittyvien kontaktien katketessa henkilö saattaa suuntautua keskimääräistä voimakkaammin muihin sosiaalisiin suhteisiin, muiden muassa lähialueen sosiaalisen elämään. Tällaisessa tilanteessa henkilö on ikään kuin alttiimpi naapuruston vaikutuksille. (Vrt. Galster ym. 2010, Kauppinen ym. 2009.) Samalla korkean alueellisen työttömyysasteen voi olettaa nostavan todennäköisyyttä sille, että työtön on naapurustossaan vuorovaikutuksessa toisten työttömien kanssa.

Tutkimuksen kannalta mielenkiintoisen vertailukohdan tarjoavat aikaisemmat eurooppalaiset tutkimukset, joissa tarkastellaan alueellisen työttömyysasteen yhteyttä yksilön työmarkkinamenestykseen. Katsauksen ulkopuolelle rajataan maahanmuuttajataustaisiin tai nuoriin keskittyvät tutkimukset.

Ruotsissa, Espanjassa ja Ranskassa naapuruston korkean työttömyysasteen on havaittu olevan negatiivisessa yhteydessä henkilön työmarkkinamenestyksen (Korsu & Wengenski 2010, Matas ym. 2010, Musterd & Andersson 2006). Yhteys säilyi myös sen jälkeen, kun vakioitiin sellaisia yksilötason taustatekijöitä, jotka ovat oletettavasti yhteydessä sekä työmarkkinamenestykseen että alueelle valikoitumiseen. Asiaa on tutkittu myös Suomessa. Pääkaupunkiseutua koskevissa tutkimuksissa asuminen korkean työttömyysasteen naapurustossa ennusti 90-luvun laman aikana työttömyyttä kohdanneille henkilöille vähäisempiä myöhempiä ansiotuloja (Kauppinen ym. 2009, 2011).

Näyttö naapuruston huono-osaisuuden ja yksilön työmarkkinamenestyksen yhteydestä ei ole kuitenkaan ristiriidatonta. Vastaavanlaisissa tutkimusasetelmissa viitteitä naapurustovaikutuksista ei löytynyt Skotlannissa (Van Ham & Manley 2010, Manley & Van Ham 2012).

Tutkimus, johon tämä artikkeli perustuu, osallistuu edellä kuvattuun keskusteluun. Siinä lähdettiin selvittämään, millaisessa yhteydessä pääkaupunkiseudun paikoin alueellisesti keskittynyt työttömyys on  työttömien myöhempään työmarkkinamenestykseen. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: Esiintyykö pääkaupunkiseudulla alueellisia eroja työttömyyttä kohdanneiden henkilöiden myöhempien ansiotulojen tasossa? Ja onko työttömyysasteen taso siinä naapurustossa, jossa henkilö asui työttömyyttä kohdatessaan, yhteydessä hänen myöhempien ansiotulojensa tasoon myös kun vakioidaan relevantteja yksilötason taustatekijöitä?

Tutkimusasetelma ja aineisto

Tutkimuksessa käytetty rekisteriaineisto rajattiin otoksesta, joka käsittää kymmenen prosenttia sellaisista Suomessa syntyneistä henkilöistä, jotka ovat jonakin vuosista 1990–2005 asuneet pääkaupunkiseudulla 18–49 -vuotiaana (käyttölupa TK53-726-15). Tutkimuksen perusjoukoksi valittiin henkilöt, joilla oli  vähintään kuudentoista päivän mittainen työttömyysjakso vuosien 1999–2003 aikana. Työttömyyden kohtaamista edeltäneenä kalenterivuotena henkilön tuli olla työmarkkinastatukseltaan työllinen eikä tuolle vuodelle ollut saanut kertyä työttömyyskuukausia. Edelleen perusjoukko rajattiin henkilöihin, jotka olivat työttömyyttä kohdatessaan iältään 25–54- vuotiaita. Rajausten jälkeen aineistossa oli 3 800 havaintoa. Ulkomailla syntyneet eivät ole mukana aineistossa, koska maahanmuuttajien koulutustasoa koskevat tiedot eivät ole luotettavia.

Yksilö- ja aluetason tekijöiden yhteyttä työttömän myöhempään työmarkkinamenestykseen tarkasteltiin monitasoisella lineaarisella regressioanalyysillä. Selitettävänä olivat henkilön ansiotulot työttömyyden kohtaamisen jälkeisenä viitenä kalenterivuonna (viiden vuoden ansiotulojen aritmeettisen keskiarvon luonnollinen logaritmi). Ansiotuloja seurattiin vuosina 2000–2008, riippuen työttömäksi jäämisen vuodesta, ja ne deflatoitiin vuoden 2008 rahan arvoon.

Pääasiallisena selittävänä muuttujana toimi työttömyysaste siinä naapurustossa, jossa henkilö asui kohdatessaan työttömyyttä ensimmäisen kerran tarkastelujakson aikana. Työttömyysaste laskettiin naapuruston koko 20–64-vuotiaasta väestöstä.Naapurustoiksi tutkimuksessa operationalisoituivat Helsingin osa-alueet, Espoon pienalueet ja Vantaan kaupunginosat. Alueiden tiedot haettiin vuodelta 1998. Erilaisten rajausten jälkeen aineistossa oli 243 naapurustoa. Naapurustot ryhmiteltiin työttömyysasteen mukaan viiteen luokkaan siten, että jokaiseen luokkaan kuului noin viidennes aineiston henkilöistä.

Tilastollisissa malleissa vakioitiin sellaisia yksilötason taustatekijöitä, joiden oletettiin olevan yhteydessä sekä henkilön valikoitumiseen alueelle että tämän myöhempään työmarkkinamenestykseen tai jotka indikoivat sellaisia tekijöitä. Näitä olivat sukupuoli, ikä, perhetyyppi, asunnon hallintaperuste, koulutusaste. Jokaisessa mallissa vakioitiin myös työttömäksi joutumisen kalenterivuosi. Lisäksi erillisissä malleissa vakioitiin työttömyyden kohtaamista edeltäneet ansiotulot. Perustarkasteluihin niitä ei haluttu mukaan, koska teoriassa asuinalue oli saattanut vaikuttaa niihin, mikä aiheutti ylivakioimisen riskin.

Väestörakenteen erot selittävät alueelliset erot työmarkkinamenestyksessä

Naapurustojen työttömyysasteet vaihtelivat aineistossa 2,4:n ja 18 prosentin välillä. Työttömyysasteen ja työttömyyttä kohdanneen henkilön myöhempien ansiotulojen väliltä löytyi yhteys (Taulukko 1). Ansiotulot  olivat suurimmat niissä naapurustoissa, joissa työttömyysaste oli matalin ja pienimmät naapurustoissa, joissa työttömyysaste oli korkein. Ääripäiden väliin jäävien naapurustoluokkien kohdalla työttömyysasteen ja tulotason yhteys oli epäselvempi.

Alueelliset erot ansiotulojen tasossa eivät kuitenkaan vielä kerro naapuruston vaikutuksista. Seuraavaksi lähdettiin selvittämään, missä määrin eroissa oli kyse työmarkkinamenestykseen yhteydessä olevien havaittujen yksilötason taustatekijöiden epätasaisesta alueellisesta jakautumisesta. Monitasoisella regressioanalyysillä oli mahdollista arvioida, kuinka suuri osuus ansiotulojen selittymättömästä vaihtelusta (varianssista) ilmeni alueiden välillä. Yksilötason taustatekijöiden vakioimisen jälkeen esiintyvä aluetason varianssi olisi ollut tulkittavissa viitteiksi naapurustovaikutuksista (vrt. Kauppinen 2004).

Analyysin perusteella vaikutti siltä, että naapurustovaikutuksia ei esiintynyt. Alueiden välinen vaihtelu kutistui käytännöllisesti katsoen olemattomiin otettaessa mallissa huomioon yksilötason taustatekijät. Myöskään asuinalueen työttömyysaste ei ollut tilastollisesti merkitsevä selittäjä mallissa, joka sisälsi yksilötason taustatekijät (Taulukko 2).

Erillistarkasteluissa selvitettiin, ilmenikö alueen työttömyysasteen ja työttömän myöhempien ansiotulojen välisessä yhteydessä eroja naapurustossa asutun ajan, yksin asumisen tai asunnon hallintaperusteen suhteen.

Teorian perusteella saattoi odottaa, että mikäli sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyviä naapurustovaikutuksia tuottavia mekanismeja olisi esiintynyt, niille altistumisen voimakkuus olisi vaihdellut naapurustossa asutun ajan tai yksin asumisen mukaan. Asiaa selvitettiin interaktiotarkastelussa, mutta työttömyysasteen ja ansiotulojen yhteyden ei havaittu vaihtelevan tilastollisesti merkitsevästi kyseisten tekijöiden mukaan.

Asunnon hallintaperustetta koskevassa tarkastelussa pyrittiin puolestaan vähentämään havaitsematta jääneiden asuinalueelle valikoitumiseen ja ansiotuloihin vaikuttavien tekijöiden vaikutusta tuloksiin. Koska oletettavasti sosiaalisissa vuokra-asunnoissa asuvilla asuinalue on valikoitunut ainakin jossain määrin satunnaisemmin kuin muulla väestöllä – sillä jälkimmäisillä on ollut enemmän valinnanvaraa asuinpaikan suhteen – aineisto jaettiin kahteen osaan sen mukaan, asuiko henkilö sosiaalisessa vuokra-asunnossa vai ei. Sen jälkeen keskeiset regressiomallit ajettiin uudelleen. Pääpiirteissään tulokset eivät kuitenkaan poikenneet hallintaperusteen mukaan.

Lisäksi erillistarkasteluissa tutkittiin, oliko työttömyysasteen yhteys ansiotuloihin erilainen henkilön taustatekijöistä riippuen. Ajatus oli, että naapuruston merkitys voi vaihdella sosiaalisten ryhmien välillä. Henkilön koulutustason ja alueen työttömyysasteen väliltä löytyi tilastollisesti merkitsevä interaktio. Enintään perusasteen tutkinnon suorittaneilla, mutta ei muilla, ansiotulojen ennuste oli matalimman työttömyysasteen (2,4–5,6 %) alueella korkeampi kuin keskimääräisen työttömyysasteen (5,7–11,3 %) alueilla (Kuvio 1). Tämä ero vähiten koulutettujen välillä pysyi tilastollisesti merkitsevänä myös vakioitaessa työttömyyden kohtaamista edeltäneet ansiotulot. Tulos viittaa mahdolliseen naapurustovaikutukseen.

Kuvio 1: Ennustetut keskimääräiset ansiotulot naapuruston työttömyysasteen ja koulutustason mukaan, kun muut yksilötason selittäjät on vakioitu.

Miksi lama-ajan naapurustovaikutukset olivat hävinneet?

Tilastollisten analyysien perusteella näytti yleisesti ottaen siltä, että henkilön myöhemmän työmarkkinamenestyksen kannalta ei ollut merkitystä sillä, kuinka suuri työttömyysaste vallitsi siinä naapurustossa, jossa hän asui jäädessään työttömäksi. Alustavissa tarkasteluissa havaitut työttömyysasteen mukaan ilmenevät alueelliset erot työttömien myöhemmissä ansiotuloissa paljastuivat tarkemmin katsottaessa väestörakenne-erojen heijastumiksi. Työmarkkinamenestystä selittävät yksilötason taustatekijät olivat alueellisesti epätasaisesti jakautuneet.

Ainoa tilastollisesti merkitsevä vakioitu yhteys naapuruston työttömyysasteen ja henkilön myöhempien ansiotulojen välillä koski henkilöitä, joilla oli korkeintaan perusasteen koulutus: heidän ennustetut ansiotulonsa olivat korkeammat matalimman työttömyysasteen naapurustoissa. Mutta tätäkään havaintoa ei voi tulkita suoralta kädeltä naapurustovaikutukseksi, koska tutkimusasetelman puitteissa ei ollut mahdollista tarkastella riittävän kattavasti, mihin havaittu yhteys liittyi. Taustalla saattoi olla jokin naapurustovaikutusmekanismi, kuten se, että matalan työttömyysasteen alueiden sosiaalisissa verkostoissa liikkui enemmän työllistymisen kannalta relevanttia informaatiota. Mutta yhtä hyvin havainto saattoi selittyä puutteellisesti vakioiduilla yksilötason taustatekijöillä.

Mielenkiintoinen seikka tuloksissa on se, että ne poikkeavat selvästi aiemmista samaa aihetta koskevista havainnoista (Kauppinen ym. 2009, 2011), joiden mukaan 1990-luvulla korkeampi asuinalueen työttömyysaste ennusti pienempiä ansiotuloja lama-aikana työttömyyttä kohdanneilla henkilöillä. Myöhempiä ansiotuloja tarkasteltiin vuosilta 1996–2000. Sen sijaan tutkimuksessa, johon käsillä oleva artikkeli perustuu, niitä tutkittiin vuosilta 2000–2008 eikä löydetty vastaavaa, suhteellisen selkeää negatiivista yhteyttä. Ero tuloksissa viittaa mahdollisuuteen, että uudelle vuosituhannelle tultaessa jossakin naapurustovaikutuksiin liittyvässä ilmiössä oli tapahtunut muutos.

Millaisesta muutoksesta oli mahdollisesti kyse? Yksi vaihtoehto on etsiä selitystä muuttuneista alueellisista työttömyysasteista. Kauppisen ja kumppaneiden tutkimuksissa matalimman työttömyysasteen alueista poikkesivat alueet, joilla vuoden 1995 työttömyysaste oli 12,9 prosenttia tai enemmän. Mutta käsillä olevan tutkimuksen aineistossa vain pieni osa henkilöistä asui näin korkean työttömyyden naapurustoissa. Ehkä työttömyys oli ehtinyt laskea tasolle, jossa se ei enää vaikuttanut työttömien työmarkkinamenestykseen.

Korkean tason lisäksi poikkeuksellista Kauppisen ja kumppaneiden tutkimassa ajanjaksossa oli se, että alueelliset työttömyysasteet olivat nousseet erittäin matalalta tasolta hyvin nopeasti paikoitellen todella korkeiksi. Esimerkiksi Helsingin osa-alueilla työttömyysasteen vaihtelu laajeni vuoden 1989 0–6 prosentista vuoden 1994 lopun 3–31 prosenttiin (Kauppinen ym. 2009). Ehkä tällainen alueellisen työttömyyden syntytapa loi alustan sellaisille naapurustoon kiinnittyville sosiaalisille ilmiöille, jotka vaikuttivat työttömien myöhempään työmarkkinamenestykseen. Myöhemmän tutkimuksen aineistossa yksilöt naapurustojen työttömyysasteiden takana olivat oletettavasti kohdanneet työttömyyttä ajallisesti paljon vaihtelevammin.

Kolmas huomio ja sitä vastaava selitys liittyvät työttömyyden laatuun. 1990-luvulla suuri osa työttömyydestä oli rakennetyöttömyyttä, minkä takia monien oli erityisen vaikea työllistyä myös laman jälkeen. Useat syrjäytyivät työelämästä enemmän tai vähemmän pysyvästi. (Kalela, ym. 2001, Lehtonen ym. 2001.) Kauppisen ja kumppaneiden (2009, 2011) tulokset viittaavat siihen, että asuinalueella saattoi olla vaikutusta nimenomaan siihen, että henkilö jäi kokonaan vaille ansiotuloja. Kenties asuinalueen olosuhteet olivatkin merkityksellisiä juuri erityisen vaikeasti työllistyvien kohdalla. Sen sijaan 2000-luvulla ja tässä tutkituilla työttömillä tällaista pysyvämpää vaille ansiotuloja jäämistä ei juurikaan ilmennyt. Ehkä siksi asuinalueen ja yksilön myöhemmän työmarkkinamenestyksen välillä havaittiin vain hyvin vähäinen yhteys.

Edellä on esitetty mahdollisia suuntia, joista hakea selityksiä. Toistaiseksi ei kuitenkaan tiedetä syitä Kauppisen ja kumppaneiden löytämien naapurustovaikutusten esiintymiselle ja myöhemmälle katoamiselle. Niin kauan kuin naapurustovaikutuksia tuottaneita mekanismeja ei ole empiirisesti paikannettu, edes se ei ole varmaa, että havainnoissa todella on kyse naapurustovaikutuksista. Syy niille voi piillä myös puutteellisessa yksilötason tekijöiden vakioimisessa. Esimerkiksi jos Kauppisen ja kumppaneiden havainnot liittyivät erityisesti niihin työttömiin, jotka kärsivät rakennemuutoksesta eniten, analyysien ongelma saattoi olla siinä, että niissä ei riittävän hyvin tavoitettu rakennemuutoksen oloissa työmarkkinoilla menestymiseen liittyvien tekijöiden suhteen tapahtunutta naapurustoihin valikoitumista.

Alueellisen työttömyysasteen ja henkilön työmarkkinamenestyksen yhteys on aiheena kiinnostava muutenkin kuin puhtaan yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta. Nykyisessä tilanteessa, jossa Suomen ja myös pääkaupunkiseudun työttömyys on ollut jo pitkään kasvussa, olisi asuntopolitiikan kannalta arvokasta tietää, onko olemassa olosuhteita, joissa asuinpaikan ominaisuudet alkavat häiritä henkilön edellytyksiä menestyä työmarkkinoilla.

Henri Laukkanen toimii korkeakouluharjoittelijana Helsingin kaupungin tietokeskuksessa. Timo Kauppinen toimii erikoistutkijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. Artikkeli perustuu Henri Laukkasen pro gradu -tutkielmaan.

Lähteet:

Bernelius, V. (2013). Eriytyvät kaupunkikoulut: Helsingin peruskoulujen oppilaspohjan erot, perheiden kouluvalinnat ja oppimistuloksiin liittyvät aluevaikutukset osana kaupungin eriytymiskehitystä. Tutkimuksia 2013:1. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus.

Galster, G., Andersson, R., & Musterd, S. (2014). Are males' incomes influenced by the income mix of their male neighbors? explorations into nonlinear and threshold effects in Stockholm. Housing Studies, 30(2), 315–343.

Kalela, J., Kiander, J., Kivikuru, U., Loikkanen, H., & Simpura, J. (2001). Introduction. Teoksessa Kalela, J., Kiander, J., Kivikuru, U., Loikkanen, H., & Simpura, J (toim.) Down from the heavens, up from the ashes. The Finnish economic crisis of the 1990s in the light of economic and social research. Helsinki: Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, 3–22.

Kauppinen, T. M. (2004). Asuinalueen ja perhetaustan vaikutukset helsinkiläisnuorten keskiasteen tutkintojen suorittamiseen. Tutkimuksia – Helsingin kaupungin tietokeskus 2004:6.

Kauppinen, T. M., Kortteinen, M., & Vaattovaara, M. (2009). Pääkaupunkiseudun lamatyöttömien myöhemmät ansiotulot: Iskikö lama kovemmin korkean työttömyyden alueilla? Yhteiskuntapolitiikka-YP, (74) 4, 358–374.

Kauppinen, T. M., Kortteinen, M., & Vaattovaara, M. (2011). Unemployment during a recession and later earnings: Does the neighbourhood unemployment rate modify the association? Urban Studies, 48(6), 1273–1290.

Lehtonen, H., Aho, S., Peltola, J. & Renvall, M. (2001).Did the crisis change the welfare state in Finlan. Teoksessa Kalela, J., Kiander, J., Kivikuru, U., Loikkanen, H., & Simpura, J (toim.) Down from the heavens, up from the ashes. The finnish economic crisis of the 1990s in the light of economic and social research. Helsinki: Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, 102–122.

Laukkanen, H. (2015). Alueellisen työttömyysasteen vaikutus työttömien myöhempään työmarkkinamenestykseen. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.

Korsu, E., & Wenglenski, S. (2010). Job accessibility, residential segregation, and risk of long-term unemployment in the Paris region.Urban Studies, 47(11), 2279–2324

Manley, D., & Van Ham, M. (2012). Neighbourhood effects, housing tenure and individual employment outcomes. Teoksessa Van Ham, M., Manley, D., Bailey, N., Simpson, L. & Maclennan, D. (toim.), Neighbourhood effects research: New perspectives. New York: Springer, 147–173.

Matas, A., Raymond, J., & Roig, J. (2010). Job accessibility and female employment probability: The cases of Barcelona and Madrid.Urban Studies 47(4), 769–787.

Musterd, S., & Andersson, R. (2006). Employment, social mobility and neighbourhood effects: The case of sweden.International Journal of Urban and Regional Research, 30(1), 120–140.

Sari, F. (2012). Analysis of neighbourhood effects and work behaviour: Evidence from Paris.Housing Studies, 27(1), 45–76.

Työ- ja elinkeinoministeriö. Helsingin kaupungin tietokeskuksen tilaama Tilastokeskuksen erillistulostus rekisteripohjaisesta työssäkäyntitilastosta joulukuun lopun 2013 tilanteesta (työvoima) sekä työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot vuoden 2014 lopun tilanteesta (työttömät).

Van Ham, M., & Manley, D. (2010). The effect of neighbourhood housing tenure mix on labour market outcomes: A longitudinal investigation of neighbourhood effects. Journal of Economic Geography, 10, 257–282.

Vilkama K., Lönnqvist H., Väliniemi-Laurson J., Tuominen M. (2014). Erilaistuva pääkaupunkiseutu. Sosioekonomiset erot alueittain 2002–2012. Tutkimuksia 2014:1. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus.

Internetlähteet:

Aluesarjat: Helsingin seudun aluesarjat -tilastokanta. Helsingin kaupungin tietokeskus, [http://www.aluesarjat.fi/] Katsottu 11.10.2015.