Helsinki
Artikkeli |  05.08.2021Marina Lindell

Miten ruotsinkielinen vähemmistö kokee Helsingin kieli-ilmapiirin?

Hyvä kieli-ilmapiiri on eduksi koko yhteiskunnalle. Se voi myötävaikuttaa keskinäiseen luottamukseen ja yhtä pitämiseen. Kieli-ilmapiiriin vaikuttavat muun muassa valtaväestön asenteet vähemmistöjä kohtaan ja yleisen keskustelun sävy, kuten myös tietämys ja tietoisuus maassa puhuttavista kielistä sekä vähemmistön mahdollisuudet käyttää omaa kieltään. Kieli-ilmapiiri heikkeni Helsingissä vuosina 2008-2016, mutta sen jälkeen kielteinen kehitys tuntuisi pysähtyneen. Nyt on meistä kaikista kiinni myötävaikuttaa tähän varovaisen positiiviseen trendiin. Kaikki voivat kantaa kortensa kekoon paremman kieli-ilmapiirin puolesta.

Kieli-ilmapiiri on tärkeä asia

Hyvä kieli-ilmapiiri on tärkeää yhteiskuntavakaudelle yleensä, ja se myötävaikuttaa niin ihmisten väliseen sopuun ja yhteenkuuluvuuteen kuin osallistavamman yhteiskunnan syntyynkin. Ryhmien välisten suhteiden tutkimuksessa Allportin (1954) kontaktihypoteesi on saanut paljon huomiota. Sen mukaan suorat henkilökohtaiset kontaktit kahden ryhmän välillä johtavat siihen, että toiseen ryhmään kohdistuvat ennakkoluulot ja kielteiset asenteet vähenevät. Kun ryhmät oppivat tuntemaan toisiaan paremmin, niiden tahto tulla keskenään toimeen ja vähentää kuiluja kasvaa. Suomalaisessa kontekstissa tämä voisi tarkoittaa sitä, että lisäämällä yhteyksien luomisen mahdollisuuksia voitaisiin myötävaikuttaa positiivisempaan asenteeseen toista ryhmää kohtaan.

Suomessa, kuten suuressa osassa maailmaa, eräänä haasteena on, että keskustelukulttuuri on huolestuttavan nopeasti polarisoitumassa. Tähän viittaavat monet seikat. Esimerkkinä ihmisten mielipiteet monissa kysymyksissä ovat polarisoituneempia, ja tahto yrittää ymmärtää vastapuolen näkökohtia on vähentynyt. Toinen tähän viittaava seikka on vähentynyt suvaitsevaisuus vähemmistöjä ja toisinajattelevia kohtaan. Tällainen voi vaikuttaa kieliryhmien välisiin suhteisiin. Kieli-ilmapiiri on tärkeä vähemmistöjen oikeuksien vaalimisen kannalta, ja ilmapiirillä on vaikutusta siihen, uskaltavatko vähemmistöt käyttää omaa kieltään arkisissa tilanteissa, viranomaisasioinnissa ja kaupungilla. Kieli-ilmapiiriin vaikuttavat muun muassa valtaväestön asenteet vähemmistöjä kohtaan, yleisen keskustelun sävy, sekä tietämys ja tietoisuus maassa puhuttavista kielistä.

Tämä artikkeli tarkastelee Helsingissä vallitsevaa kieli-ilmapiiriä nojautuen Kielibarometri 2020 -kyselystä saatuihin tietoihin. Millaisena Helsingin ruotsinkieliset kokevat nykyisen kieli-ilmapiirin? Miten se on kehittynyt vuoden 2008 jälkeen? Eroaako Helsingin kieli-ilmapiiri koko Uudenmaan kieli-ilmapiiristä?

Vuoden 2020 Kielibarometri

Kielibarometri on Suomen kaksikielisten kuntien asukkaille suunnattu kysely. Sitä tekee oikeusministeriön toimeksiannosta Åbo Akademin Institutet för Samhällsforskning, eli yhteiskuntatutkimuksen tutkimuslaitos. Ensimmäinen Kielibarometri suoritettiin vuonna 2004, ja sen jälkeen kysely on toistettu neljän vuoden välein postikyselyinä, satunnaisotoksina kuntansa kielivähemmistöön kuuluvien joukosta. Kielibarometrilla on käyttäjänäkökulma, eli tutkitaan sitä, millaisina asukkaat itse kokevat kotikuntansa palvelut omalla kielellään, sekä sitä, millainen kieli-ilmapiiri kunnassa vallitsee. Yleisesti muutos voi olla kansalaisille haastavaa, ja kielivähemmistöön kuuluvat kohtaavat usein toisenlaisia haasteita kuin valtaväestöön kuuluvat. Omankielisten palvelujen lisäksi Kielibarometri puntaroi kielenkäyttöä eri tilanteissa, kieli-ilmapiiriä ja kielellisiä oikeuksia.

Helsinkiä koskevat tiedot kerättiin rinnakkain kahdella eri tavalla: huhtikuussa 2020 lähetettiin postikysely 2000 satunnaisotannalla (Digi- ja väestötietoviraston väestörekisteristä) valitulle ruotsinkieliselle henkilölle. Näistä 754 eli 37,7 prosenttia vastasi kyselyyn. Samanaikaisesti postikyselyn kanssa tietoja kerättiin suomenruotsalaisen Barometern-onlinepaneelin avulla. Paneelin jäseninä on 4 800 kaksikielistä henkilöä ympäri Suomea (ks. www.barometern.fi). Barometern-lomakkeen saaneesta 671 ruotsinkielisestä helsinkiläisestä 425 vastasi, joten vastausprosentti Helsingissä oli 63,3. Kun oli varmistuttu siitä, että näiden kahden aineiston yhdistäminen olisi turvallista, ne yhdistettiin. Näin ollen Helsinkiä koskeva aineisto koostuu 1 179 ruotsinkielisestä helsinkiläisestä.

Kyselytutkimuksissa lähes aina tapahtuu tiettyä vastaajakatoa, sillä viime kädessähän jokainen päättää itse osallistuuko tutkimukseen vai ei. Usein naiset, iäkkäämmät ja korkeasti koulutetut ovat yliedustettuina, ja erityisesti nuoremmat ja matalasti koulutetut aliedustettuina. Näin kävi myös tässä tutkimuksessa – olkoonkin, että edustavuus silti on suhteellisen hyvä, ja kaikki ryhmät ovat edustettuina.

Kieliryhmien väliset suhteet melko hyvät

Enemmistö Helsingin ruotsinkielisistä kokee kaupungin kieli-ilmaston suhteellisen hyvänä. 44 prosentin mielestä se on hyvä, ja 47 prosenttia pitää sitä vaihtelevana. Oletettavasti vaihteleva kieli-ilmasto sisältää niin hyviä kuin huonojakin elementtejä, ja on vaikea yksiselitteisesti määritellä mitä se pitää sisällään. Vain viisi prosenttia pitää kieliryhmien välistä kieli-ilmastoa huonona. Ylimalkaan voidaan todeta, että verrattuna muihin kaksikielisiin alueisiin Helsingin kieli-ilmasto on jonkin verran vaihtelevampi kuin Uudenmaan ja muun kaksikielisen Suomen (ks. kuvio 1).

Kuvio 1. Ruotsin- ja suomenkielisten väliset suhteet.

Huonontunut kieli-ilmasto politiikassa ja mediassa

Kielibarometri 2020:n mukaan yli 30 prosenttia ruotsinkielisistä katsoo, että asennoituminen muihin kieliryhmiin on Suomessa huonontunut, niin sosiaalisessa mediassa kuin valtakunnallisessa politiikassakin. Sama kaava on nähtävissä myös Helsingissä.

Kuten kuviosta 2 käy ilmi, suhteellisen suuri osa Helsingin ruotsinkielisistä kokee asennoitumisen muihin kieliryhmiin huonontuneen valtakunnallisessa politiikassa (40 %), Suomessa yleensä (36 %), sosiaalisessa mediassa (36 %), paikallispolitiikassa (30 %) ja tiedotusvälineissä (29 %). Ainoa, missä asenteiden muita kieliryhmiä kohtaan ei koeta huonontuneen samassa määrin, on lähiympäristö. Jos katsotaan balanssimittaan (eli tilanteen parantuneen kokeneiden osuus miinus tilanteen huonontuneen kokeneiden osuus), voidaan sanoa, että suhtautuminen muihin kieliryhmiin on huonointa valtakunnallisessa politiikassa (-20), sosiaalisessa mediassa (-18) ja paikallispolitiikassa (-12). Vain lähiympäristön ihmisten suhtautuminen muihin kieliryhmiin saa positiivisen etumerkin (+17).

Kuvio 2. Asennoituminen muihin kieliryhmiin, Helsingin ruotsinkielisten mielestä. 

Vaikka suomalaisista enemmistö pitää ruotsin kieltä tärkeänä osana suomalaista yhteiskuntaa, kriittisempiä ollaan niin sanottua pakkoruotsia kohtaan (Himmelroos & Strandberg 2020, 15). Lehtien nettisivuilla, erilaisilla keskustelufoorumeilla ja yksityisissä blogeissa on käyty kuumaa keskustelua ruotsin kielen roolista ja Suomesta kaksikielisenä maana. Eritoten pakkoruotsikeskustelu on nostattanut vahvoja tunteita (Saukkonen 2011). Perussuomalaisen puolueen retoriikka ja menestys ovat myös myötävaikuttaneet siihen, että vähemmistöistä yleensä ja erityisesti ruotsin kielen asemasta käytävä keskustelu on usein ollut kiivasta, jopa vihamielistä, myös politiikassa (Suominen 2017). Monet tuntuvat kokevan sosiaalisen median jakautuneen kahteen leiriin: Joissain yhteyksissä ja ryhmissä ollaan positiivisia ja ilmaistaan vahvaa tukea monimuotoisuudelle ja erilaisille kielille, kun taas muissa yhteyksissä äänensävy muita kieliryhmiä kohtaan on hyvin negatiivinen. Samanaikaisesti kuitenkin monet poliitikot ja vaikuttajat ilmaisevat tukeaan ruotsin kielen säilymiselle ja kaksikieliselle Suomelle (Saukkonen 2011). Tällainen yleinen keskustelu vaikuttaa vuorostaan kieliryhmien väleihin. Varsinkin silloin kun ihmisillä ei ole muihin kieliryhmiin henkilökohtaisia kontakteja, vihasävyinen keskustelu voi myötävaikuttaa välien huononemiseen.

Syrjintää, ennakkoluuloja ja häirintää  

Häirintä on ihmisarvon loukkaamiseen tähtäävää tai johtavaa käyttäytymistä, joka luo halveksivaa, halventavaa, uhkaavaa, vihamielistä tai aggressiivista tunnelmaa. Häirinnän esimerkkejä ovat sellaiset rasistiset pilat, joita esitetään tarkoituksena loukata jotakuta, tai vaikkapa vähemmistöön kuuluvan kollegan nimittely. Syrjinnällä tarkoitetaan tässä, että ihmisiä kohdellaan epäyhdenvertaisella tavalla sen perusteella kuuluvatko (tai oletetaanko heidän kuuluvan) tiettyyn ryhmään, esimerkiksi jos heillä on vakaumus tai jos he kuuluvat seksuaaliseen vähemmistöön. Syrjintä johtuu usein ennakkoluuloista ja yleistyksistä kyseistä ryhmää kohtaan, ja se voi muodostua yksittäisistä sanoista tai tilanteista, tai olla seurausta yhteiskunnan rakenteista (Yhdenvertaisuuslaki).

73 prosenttia ilmoittaa, etteivät he koskaan tai viimeisen 12 kuukauden aikana ole kokeneet ennakkoluuloja tai häirintää siksi, että ovat puhuneet omaa kieltään. Vielä suurempi enemmistö (84 %) kertoo, että eivät ole koskaan tai ainakaan viimeisen vuoden aikana kokeneet syrjintää. Positiivista on tietenkin, että näinkin suuri enemmistö ei ole kokenut syrjintää, ennakkoluuloja tai häirintää. Mutta toisaalta on myös tärkeä nostaa esille se seikka, että 27 prosenttia, eli useampi kuin joka neljäs, ilmoittaa kokeneensa ennakkoluuloja tai häirintää. Tämä viittaa siihen, että töitä riittää ennakkoluulojen ja häirinnän kitkemisessä. 

Tässä suhteessa ei ole huomattavia eroja Helsingin, Uudenmaan tai muiden kaksikielisten seutujen ruotsinkielisten välillä. Useimmat sellaiset tilanteet, missä joudutaan ennakkoluulojen tai häirinnän kohteeksi, tuntuvat sijoittuvan julkiseen liikenteeseen, baareihin ja yökerhoihin, sekä kaupungin keskustaan. Syrjinnän kohdalla kyse on ollut siitä, että palveluissa (niin yksityisissä kuin julkisissakin) on saatu huonompaa kohtelua tai palvelua sen takia, että on puhuttu ruotsia. Helsingissä on ruotsinkielisiä, jotka kokevat, että palvelujen saanti ruotsiksi on heikentynyt viranomaiskontakteissa ja muun muassa lääkärissä käynnin yhteydessä.

Kuvio 3. Syrjinnän, ennakkoluulojen ja häirinnän kokeminen Helsingin ruotsinkielisten keskuudessa.

 

Kieliryhmien välisten suhteiden muutos 2008–2020

Helsingissä kieli-ilmapiiri muuttui vähitellen 2008 ja 2016 välisenä aikana. Kieliryhmien väliset suhteet hyviksi kokeneiden osuus väheni vuoden 2008 noin 56 prosentista vuoden 2016 noin 43 prosenttiin. Samanaikaisesti suhteet vaihteleviksi kokeneiden osuus kasvoi. Vuosien 2016 ja 2020 välillä Helsingin kieli-ilmapiiri säilyi melko samanlaisena (ks. kuvio 4). Sama kaava näkyy selvästi myös kansallisella tasolla. On positiivista, että Helsingissä kieli-ilmapiiri ei ole huonontunut vuoden 2016 jälkeen. Tietoiset panostukset voivat myötävaikuttaa tämän varovaisen positiivisen trendin edelleen vahvistumiseen. Kieli-ilmapiirin parantaminen vaatii jatkuvaa aktiivista työtä, ja kaikki asukkaat voivat olla niissä talkoissa mukana.

Kuvio 4. Kieliryhmien väliset suhteet Helsingissä 2008-2020.

 

Lyhyesti: Kaikki voivat myötävaikuttaa hyvään kieli-ilmapiiriin

Jaksolla 2008–2016 kieli-ilmapiiri huononi Helsingissä, mutta vuoden 2016 jälkeen ei ole enää tapahtunut huononemista. Hyvällä kieli-ilmapiirillä on merkitystä myös koko yhteiskunnalle. On esimerkiksi olemassa yhteys hyvän kieli-ilmapiirin ja korkean poliittisen ja sosiaalisen luottamuksen välillä. Korkea luottamus voi osaltaan tukea yhtenäisempää ja paremmin toimivaa yhteiskuntaa. Samaten hyvä kieli-ilmapiiri myötävaikuttaa siihen, että yhä useampi uskaltaa kantaa kortensa kekoon paremman yhteiskunnan puolesta. Kieli-ilmapiiri muodostuu ensi kädessä paikallistasolla, ja tästä syystä onkin sitä tärkeämpää suunnata konkreettisia toimia sen parantamiseksi kuntatasolla. Tämä voi tuoda myönteisiä vaikutuksia myös kansallisen tason kieli-ilmapiiriin.

Kaikilla on yhteinen vastuu kieli-ilmapiiristä. Vaaditaan rohkeutta, määrätietoisuutta ja aktiivisia luottamushenkilöitä ja virkamiehiä. Tarvitaan myös sellaisia asukkaita, jotka haastavat omia ennakkoluulojaan ja kunnioittavat kanssaihmisiään. Ruotsin- ja suomenkielisten välisten suhteiden kehittäminen alkaa lähiympäristöstä. Tutkimukset ovat selvästi osoittaneet, että kontakteilla – niin institutionaalisilla kuin yksityisilläkin – on suuri merkitys kieli-ilmapiirille. Lisääntyvät yhteydet toisen kieliryhmän edustajiin (pätee vähemmistöryhmiin ylimalkaan) tuovat myös mukanaan positiivisemman käsityksen toisesta ryhmästä.

Suomen ruotsinkieliset eivät ole yhtenäinen ryhmä ja se, miten kieli-ilmapiiriä koetaan, vaihtelee asuinpaikan, elämäntilanteen ja kielellisen kasvuympäristön mukaan. Kaksikielisten osuus kasvaa Suomessa, mikä samalla tuo mukanaan suurempaa kielellistä joustavuutta ja myös lisääntyviä kontakteja kieliryhmien välillä. Hyvän kieli-ilmapiirin luominen vaatii sekä lyhyen että pitkän tähtäimen toimia.

Marina Lindell toimii tutkijana Åbo Akademin yhteiskuntatieteen tutkimuslaitoksessa. 

Kirjallisuus: 

Allport, G. W. (1954). The nature of prejudice. Cambridge/Reading, MA: Addison-Wesley.

Himmelroos, S. & Strandberg, K. (2020). Ur majoritetens perspektiv. Opinionen om det svenska i Finland. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet.

Lindell, M. & Schauman, J. (2021). Språkklimatet i Helsingfors/Helsingin kieli-ilmapiiri.

Lindell, M. (2021). Språkbarometern 2020/Kielibarometri 2020. Forskningsrapport. Justitieministeriets publikation 2021:3. Helsingfors: Justitieministeriet. 

Lindell, M. (2016). Språkbarometern 2004–2016. Justitieministeriets publikation 52/2016. Helsingfors: Justitieministeriet.

Saukkonen, P. (2011). Mikä suomenruotsalaisissa ärsyttää? Selvitys mediakeskustelusta Suomessa. Magma-studie 1/2011. Helsingfors: Finlands svenska tankesmedja Magma.

Suominen, A. (2017). Regeringen Sipilä och svenskan. Helsingfors: Tankesmedjan Agenda. 

Kommentoi