Helsinki
  • Kuva: Flickr.com / Anssi Koskinen, CC BY 2.0.

Kvartti 4/2020 |  04.02.2021Teemu Vass

Monipaikkainen asuminen tuo lisää sävyjä kaupungistumiskeskusteluun

Mitä on monipaikkainen asuminen, ja millä tavoin ilmiö vaikuttaa Helsinkiin ja Uuteenmaahan nyt tai tulevaisuudessa? Onko koronavuosi lisäämässä kaupungeista pakoa, kuten julkisuudessa on esitetty? Kvartti keskusteli monipaikkaisuuteen perehtyneiden tutkijoiden kanssa, joista kauimpana työskentelevä osallistui virtuaalitapaamiseen Oulusta käsin.

Haastattelu & teksti: Katja Vilkama & Teemu Vass & Timo Cantell

Elämme voimakkaasti kaupungistuvassa yhteiskunnassa. On ennakoitu, että tulevaisuudessa Suomen väestö valuu harvaan asutuilta alueilta ja pienemmistä taajamista yhä enemmän suurille kaupunkiseuduille, ja niistäkin vain kaikkein vetovoimaisimpia on pidetty alueiden välisen kilpailun voittajina.

Samaan aikaan on käynnissä kilpailevia ilmiöitä – kakkosasuntojen buumi, citymaalaisuus, paluu juurille – jotka houkuttavat kaupunkiväestöä ainakin kausittain myös harvaan asutuille paikkakunnille. Kaupungistumiseen ja sen rinnalla etenevään digitalisaatioon kytkeytyvät entistä paremmat mahdollisuudet myös monipaikkaisen arjen elämiseen.

Kun koronavirus alkoi levitä erityisesti kaupunkiseuduilla, mediassakin pohdittiin, voiko seurauksena olla pako kaupungeista. Etätyökäytäntöjen kehittyessä työpaikoilla vietetty aika vähentyneekin. Miten tämä ilmiö kytkeytyy monipaikkaisen asumisen dynamiikkaan? Näkyvätkö muutokset tulevaisuudessa myös väestötilastoissa, ja mitä muuta tietoa tarvitaan kokonaiskehityksen ymmärtämiseen?

Monipaikkaisuutta on useaa lajia

“Vaikka monipaikkaisuus tuntuu uudelta asialta ja ilmiöitä, kyseessä on kuitenkin erittäin vanha asia”, sanoo johtava tutkija Toivo Muilu. “Muinaiset metsästäjä–keräilijät ja paimentolaiset olivat monipaikkaisia, ja vasta maanviljely ja kaupungit sitoivat ihmiset paikkaan tuhansia vuosia sitten.”

Tavallaan palataan siis ikivanhaan kuvioon – siihen, että asutaan ja hankitaan elantoa siellä, missä se on kulloinkin arjen ja elämänpiirin kannalta sopivinta. Digitalisaatio on mahdollistanut uusia monipaikkaisuuden muotoja.

“Joihinkin ammatteihin liikkuvuus on kuulunut ennenkin. Esimerkiksi sukulaiseni oli 1990-luvulla putkimiehenä maaseudulla ja teki töitä aina sillä paikkakunnalla, missä niitä oli”, muistelee tutkija Ulla Ovaska.

“Nyttemmin monipaikkaisuus on tietysti mahdollista myös tietotyöläisille, kun toimistokin voi sijaita melkein missä vain.”

Suomalaisilla on monenlaisia syitä asua kahdessa tai useammassa eri paikassa. Eräs tavallinen tapaus on kotitalous, jolla on koti kaupungissa ja kakkosasunto esimerkiksi maaseutukunnassa. Kakkosasunnolla voidaan viettää iso osa vuodesta.

Toinen koti voi toki sijaita myös Espanjan Aurinkorannikolla tai Viron Saarenmaalla, jonne esimerkiksi eläkeikäinen pariskunta saattaa vetäytyä muutamiksi viikoiksi tai kuukausiksi vuodessa. On myös monipaikkaisia pareja, jotka eivät asu lainkaan samassa vakiosoitteessa keskenään.

Lapsilla taas monipaikkainen oleminen liittyy tavallisesti tilanteeseen, jossa he asuvat vanhempien avioeron jälkeen vuorotellen kummankin huoltajan luona. Muitakin muotoja on: esimerkiksi osa työikäisistä ihmisistä viipyy toisinaan pitkiäkin aikoja toisella paikkakunnalla hoivaamassa iäkkäitä vanhempia tai omaisia.

Tilastot eivät pysy perässä

Monipaikkaisuutta määriteltäessä on toki rajattava pois ne asiat, jotka eivät kuulu käsitteen alle. Tätä on esimerkiksi pendelöinti, jossa henkilö voi tehdä päivittäin pitkätkin työmatkat kahteen suuntaan, vaikka asuu vain yhdellä paikkakunnalla. Kun hankitaan asunto myös työskentelypaikkakunnalta, asutaan jo monipaikkaisesti.

Tutkimusprofessori Hilkka Vihisen mukaan monipaikkaisuuden tunnistaminen haastaa nykyisen väestötilastoinnin rakenteita.

“Henkilö voi olla kirjoilla vain yhdessä osoitteessa. Monipaikkainen asuminen ei ilmiönä tule välttämättä kaikessa laajuudessaan näkyviin virallisessa tilastossa, jotka perustuvat väestörekisterin asumistietoihin.”

Tämä on Vihisen mukaan ongelmallista esimerkiksi joidenkin maaseutupaikkakuntien kannalta, jotka näyttävät tilastojen perusteella uhkaavasti tyhjentyvän.

“Tieto, jota käytetään palvelutarpeen suunnittelussa, voi olla etääntynyt todellisesta tilanteesta. Kun viralliset mittarit näyttävät punaista, eli ‘täällä ei ole enää ketään’, syntyy itseään ruokkiva kehä, jossa paikkakunnalle ei haluta investoida, sieltä ei hankittaisi mitään, eikä infraakaan kehitettäisi.”

Vaikka trendi olisi tilaston näkökulmasta kiistaton, käytännössä tyhjenevällä paikkakunnalla voi olla paljon enemmän käyttäjiä kuin miltä päältä päin näyttää. Paikkojen käyttötavat muuttuvat.

“Suomessa on yli puoli miljoonaa kesämökkiä, ja niiden käyttäjät kuluttavat mökkipaikkakunnan tiestöä, vaikka liikenneverkko suunnitellaan lähinnä vakituisen väestövirran mukaan”, huomauttaa Toivo Muilu.

“Kausiasukkaat voivat käyttää kuntapalvelujakin, kuten kirjastoja, mutta virallisesta näkökulmasta tämä näkymätön väestö jää pitkälti huomiotta.”

Hilkka Vihisen mukaan tutkijat ovat pohtineet nykyjärjestelmän oikeudenmukaisuutta siltä osin, kuin peruspalvelujen saatavuus määräytyy henkilön virallisen osoitteen mukaan. 

“Olisiko meidän mahdollista joustavoittaa palvelujen tarjontaa sen mukaan, missä ihmiset todellisuudessa ovat? On esitetty, että sote-uudistus voisi helpottaa tilannetta jossain määrin, mutta kysymys koskee toki monia muitakin palveluja”, Vihinen muistuttaa.

Koronavirus ja monipaikkainen asuminen

Koronavirusepidemian aiheuttaman kriisin aikoihin keväällä pohdittiin julkisessa keskustelussa, voiko tauti kääntää kaupungistumisen suunnan ja houkutella helsinkiläisiäkin muuttamaan pois kaupungista. Suoranaiseen maalle paluuseen eivät lehdissä haastatellut asiantuntijat uskoneet, mutta väljempiin kehyskuntiin suuntautuvan muuton arveltiin kiihtyvän.

“Ajatus on looginen: kun epidemia leviää, ei ehkä niin mielellään oltaisi tiheässä asutuskeskittymässä, jota aikaisemmin on pidetty haluttavana elinympäristönä”, toteaa Ulla Ovaska.

Ovaskan mukaan uusia muuttotoiveita ei laajemmassa mittakaavassa näkynyt esimerkiksi Maaseutubarometrissa, jonka uusin kyselyaineisto kerättiin juuri ennen koronakriisiä.

“Vakituisen asumisen suhteen ei ole odotettavissa vastausten perusteella mitään uutta muuttoaaltoa kumpaankaan suuntaan. Noin 15 prosenttia vastaajista pohti muuttamista joko maalta kaupunkiin tai kaupungista maalle.”

Tilastoissa koronakuukaudet näkyvät tosin tiettyjen harvaan asuttujen maaseutukuntien osalta muuttovoittoisina, vaikka kunnat eivät olleet sitä aiemmin olleet.

“Kyse voi olla siitä, että ihmiset ovat joissain tapauksissa siirtyneet kirjoille jo valmiiksi heillä olleeseen kakkosasuntoon”, sanoo erikoistutkija Olli Lehtonen.

Tästä ei voi kuitenkaan yleistää, että muuttovirrat olisivat muuten laajasti kääntymässä kasvukeskusten ulkopuolelle. 

“Kaupungistuminen ei ole megatrendinä muuttumassa mitenkään”, Lehtonen lisää. “Isossa kuvassa maaseutukuntien mahdollinen muuttovoitto keskittyy niihin kuntiin, jotka jo muutenkin pärjäävät hyvin. Samoin kaupungeista menestyvimpiä tulevat olemaan ne, jotka jo nyt menestyvät.”

Helsingin kaupunki on seurannut koronaepidemian mahdollisia vaikutuksia muuttoliikkeeseen. Onko vuonna 2020 nähty tilastoissa tavallisesta poikkeavaa liikehdintää esimerkiksi kaupungista pois, ja mistä muuttajaryhmistä on kyse?

“Meidän ennakkoarviomme oli, että nuorten ja erityisesti opiskelijoiden muuttoja jäisi nyt syksyllä toteutumatta. Opiskellaan siis etänä, eivätkä kaikki muuta kotipaikkakunnalta pääkaupunkiseudulle”, kuvailee kaupungin järjestelmäpäällikkö Pekka Vuori.

Tilanne on Vuoren mukaan yhä sen verran akuutti, että jopa loppuvuoden väestökehitystä on vaikea tätä kirjoitettaessa tarkemmin kuvata.

Entä onko etätöiden yleistymisellä odotettavissa vaikutusta virallisiin väestönmuutoksiin esimerkiksi Helsingissä?

“Kun ihmiset ovat tottuneet etätyöhön, on toki mahdollista, että jotkut asettuvat Helsinkiä halvemmille alueille välttääkseen ikävät työmatkat ja muut. Sen suuntainen ilmiö voisi ilman muuta vähentää jonkin verran meidän väestönkasvuamme pitemmällä tähtäimellä.”

Vuori kuitenkin huomauttaa, että muuttovirtoihin vaikuttaa paljon muitakin tekijöitä.

“Lama saattaa koronakriisin talousvaikutusten seurauksena runnella Suomea, ja riippuen siitä, mitkä toimialat siitä kärsivät, kehitys vaikuttaa ehkä muuttoihin. Tässäkin kokonaiskuvan saanti on juuri nyt kuitenkin vielä vaikeaa.”

Kaupunkien vetovoima perustuu paljolti keskustojen elävyyteen, palvelujen tiheään tarjontaan tai kiinnostavaan kaupunkikulttuuriin. Monet alat, jotka näistä asioista vastaavat, ovat olleet ahtaalla koronatilanteen takia: hotelli- ja ravintola-ala, kulttuuri, elämysteollisuus tai matkailuala. Koska nämä alat korostuvat Helsingissä, esimerkiksi työttömyys kohosi täällä epidemian alussa muuta maata rajummin. 

Pekka Vuori ja Hilkka Vihinen ovat samaa mieltä siitä, että kaupunkien kannalta keskeinen kysymys on, miten nämä alat pääsevät jaloilleen. Kaupungin pinnassa voi näkyä pitkään se, että vetovoimaa edistäviä asioita onkin aiempaa heikommin tarjolla.

“Esimerkiksi kansainvälisen matkailun osalta menee vuosia, ennen kuin ollaan vanhassa mallissa, ja sillä on ilman muuta vaikutuksia Helsingin seudulle”, Vuori sanoo.

Mitä monipaikkaisuus merkitsee Helsingissä ja Uudellamaalla?

Monet kausittain kasvavat paikkakunnat ovat harvaan asuttuja maaseutukuntia kaukana kasvukeskuksista, esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomessa. Niille kausiväestön liikkeillä ja pienilläkin pysyvän väkiluvun lisäyksillä on iso merkitys. Miltä tilanne näyttää pääkaupunkiseudulta ja ruuhka-Suomesta katsottuna?

“On totta, että monipaikkaista asumista on tarkasteltu ensin etenkin kausiväestön vastaanottajakuntien näkökulmasta”, sanoo Hilkka Vihinen. “Nyttemmin sitä on alettu miettiä myös lähtöalueiden kannalta. Minkä mittaluokan kysymys esimerkiksi Helsingille on, ettei tietty osa helsinkiläisistä ole kotikunnassaan 12 kuukautta vuodessa?”

Tässä analyysissä olisi tärkeää tunnistaa tarkemmin, keitä tilapäisesti poissaolevat asukkaat ovat ja missä tarkoituksessa he ovat muualla. Esimerkiksi palvelujen tai infrastruktuurin tarpeeseen voi vaikuttaa, onko kyse mökkiläisistä vai vaikkapa vuoroasuvista lapsista.

“Jonkin verran esiintyy monipaikkaista asumista myös ‘toiseen suuntaan’. Tällöin henkilöt ovat kirjoilla asuinpaikkakunnallaan muualla Suomessa mutta heillä on kämppä myös Helsingissä”, huomauttaa Toivo Muilu.

Osa Uudenmaankin maaseutupaikkakuntien asukkaista on ns. citymaalaisia, jotka valitsevat elämäntavan takia monipaikkaisuuden. Kyseessä on esimerkiksi luovan luokan edustajia, jotka haluavat asua ja työskennellä pääosin luonnonrauhassa mutta pitävät pienen kaupunkiasunnon tai solun, jossa voi käydä nauttimassa urbaanista sykkeestä.

 “Tähän liittyy omistamisen monipaikkaisuus”, Hilkka Vihinen lisää. “Myös esimerkiksi asuntosijoittajilla on joskus omistusta usealla paikkakunnalla. Asialla on yhteys asumisen monipaikkaisuuteen, mutta tutkimuksissa tähän ei ole vielä päästy pureutumaan.”

Kun monipaikkaista asumista katsotaan koko Uudenmaan kannalta, maakunnan sisälläkin on kuntia ja alueita, joihin ilmiö vaikuttaa eri tavoin kuin toisiin.

Uudellamaalla on jo nyt paljon kakkos- ja kesäasuntoja. Esimerkiksi Länsi-Uudenmaan vakituinen väestö ja työpaikkamäärät ovat viime vuosina vähentyneet, vaikka pääkaupunkiseudulla ne jatkuvasti kasvavat. Toisaalta kesäkuukausina monissa Länsi-Uudenmaan osissa reaalinen väestö kasvaa, kun se Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla vähenee.

“Tämä trendi voi tulevaisuudessa vahvistuakin Uudellamaalla”, Vihinen arvelee.

Viime kuukausina on puhuttu lisäksi tyhjien asuntojen määrän kasvusta Suomessa. Voiko tässä nähdä monipaikkaisuuden vaikutusta, eli onko kyse esimerkiksi Helsingissä joskus siitä, että vakituiset asukkaat viettävätkin pitkiä aikoja muualla kuin kaupunkiasunnollaan?

“Tyhjän ja tilapäisesti asutun asunnon eroon ei rekisteriaineistoillamme päästä kovin hyvin käsiksi”, Pekka Vuori toteaa. “Jos katsotaan asuinrakennuksia, joissa asuu yksikin ihminen, ei voida todeta Helsingissä mitään merkittävää kasvua tyhjien asuntojen määrässä. Mukana on sitä paitsi jonkin verran rekisterivirhettä; järjestelmä ei aina esimerkiksi tiedä asunnon muutoksesta toimitilaksi.”

Olli Lehtosen mukaan Helsingille tai muille vetovoimaisille alueille ei ole monipaikkaisen asumisen myötä odotettavissa uusia uhkakuvia. Ilmiö lähinnä haastaa totuttua maaseutu–kaupunki-jakoa joiltakin osin.

“Ne maaseutukunnat, joissa on hyvät tietoliikenneyhteydet ja valmiuksia tarjota palveluita uusille tulijoille, voivat hyötyä ihmisten kaipuusta kaupunkien ulkopuolelle. Joillekin kunnille ilmiö voi tuoda merkittävästi uutta elinvoimaa.”

Monipaikkaisen asumisen tulevaisuus?

Tietoliikenneyhteyksien paranemisen on jo kauan ennustettu vähentävän ihmisten riippuvuutta paikasta. Nyt uusimmat askeleet digitaalisten yhteyksien kehityksessä ovat vihdoin mahdollistaneet tehokkaan etätyön, ja koronaepidemia on antanut lisäksi oman sysäyksensä. Mitä asioita asiantuntijat nostavat, kun pyydetään ennustamaan monipaikkaisen asumisen tulevaisuutta?

“Suuret ikäluokat ovat olleet eläkkeellä kohta kymmenen vuotta, ja monipaikkaisuus voi lisääntyä sitäkin kautta, että he jättävät aikanaan perillisilleen asuntoja muualta Suomesta”, arvelee Ulla Ovaska.

Pekka Vuori komppaa. “Joka tapauksessa valtava ihmismassa siirtyy tällä vuosikymmenellä aktiiviväestöstä ‘vanhoiksi ihmisiksi’, ja siitä seuraa iso kysymys, millaisissa ympäristöissä ja minkä palvelujen piirissä he haluavat viimeiset vuotensa viettää.”

Yksi tuntematon suure monipaikkaisen asumisen tulevaisuudessa on ulkomaalaistaustainen väestö. Tulevaisuudessa ulkomaalaistaustaiset muodostavat yhä suuremman osan Suomen ja etenkin suurten kaupunkien kuten Helsingin väestöstä.

“Emme tiedä varmaksi, kuinka paljon monipaikkaisuus perustuu nyt siihen, että kaupunkilaisilla on juuria tai jopa maanomistuskytkentöjä muualla Suomessa”, Hilkka Vihinen pohtii.

Monella kantaväestöön kuuluvalla on rantasauna tai vaikka vanha maatalon päärakennus jossain. Vihinen kysyykin, kuinka taipuvaisia ulkomaalaistaustaiset ovat tulevaisuudessa monipaikkaisuuteen Suomen sisällä.

“Tällä hetkellä maahanmuuttajat ovat jakautuneet varsin vahvasti erilaisiin ryhmiin”, Pekka Vuori toteaa.

“Isommista ryhmistä etenkin Virosta ja Venäjältä tulleille voi olla luontevaa siirtyä kaupungeista myös muualle Suomeen, sillä he ovat kulttuurisesti melko kotonaan mökeillä ja suomalaisissa maaseutuoloissa.”

Hilkka Vihisen mukaan monipaikkaisuus saattaa hakea uutta muotoa esimerkiksi siten, että ulkomaalaistaustaiset ovat yhä enemmän monipaikkaisia suhteessa toiseen maahan.

”Kannattaa myös muistaa, että osa maahanmuuttajistakin tulee lähtömaiden maaseudulta, joten monipaikkaisuus saattaisi kiinnostaa heitä tästäkin syystä”, Toivo Muilu lisää.

Entä liittyykö monipaikkaistumiseen ongelmia? Mitä uutta tietoa aiheesta pitäisi saada, että sitä voitaisiin ottaa nykyistä enemmän huomioon suunnittelussa tai palvelutarjonnassa?

“Meillä ei ole esimerkiksi vielä kunnollisia vaikuttavuusarvioita monipaikkaisuuden merkityksestä lähtö- tai tuloalueilla, ja näitä pitäisi systemaattisesti tehdä”, Muilu mainitsee.

Muun muassa aiheen yhteyksiä kestävän kehityksen tematiikkaan ollaan Muilun mukaan ryhtymässä tutkimaan. 

“Kausiasumiseen liittyy tyypillisesti vaikkapa paljon edestakaista yksityisautoilua, ja kun autokanta ei välttämättä pian sähköisty, monipaikkaisuuden lisääntyminen kasvattanee myös hiilijalanjälkeä. Tässä on siis näkyvissä haasteita kestävyyden kannalta.”

Hilkka Vihinen kiteyttää, että tutkimusta tarvitaan enemmän, jotta monipaikkaisen asumisen laajuudesta ja ilmiön merkityksestä saadaan parempi kuva. Tällöin selviää myös, onko esimerkiksi koronakriisillä asiaan todellista vaikutusta vai jääkö se lyhytaikaiseksi kuriositeetiksi.

“Voi olla, että koronan myötä on päässyt purkautumaan jonkin verran patoutuneita haluja elää kahdessa paikassa, ja esimerkiksi kakkosasunnolla vietetään entistä enemmän aikaa. Vielä ei ole selvää, onko pitempiaikaisia muutoksia tiedossa myös vakituiseen asumiseen.”

Monipaikkaista asumista on tutkittu osana EU:n Horisontti 2020 -ohjelman rahoittamaa ROBUST-hanketta (Rural–Urban Outlooks – Unlocking Synergies), jonka kohteena ovat kaupunkien ja maaseudun vuorovaikutussuhteet eri näkökulmista. Helsingin kaupunki ja Luonnonvarakeskus (Luke) ovat hankkeessa mukana projektipartnereina. Monipaikkaisuutta koskevia tuloksia on koottu myös hankkeessa tuotettuun videoon.

[1] Tarkastelujakso 2005–2016, lähde: Luke.
[2] Vuonna 2019, lähde: Tilastokeskus (https://www.stat.fi/til/rakke/2019/rakke_2019_2020-05-27_kat_001_fi.html).
[3] Video: Monipaikkaisuus haastaa yhteiskunnan suunnittelua. ROBUST-hanke. 
[4] Vuonna 2018, lähde: Tilastokeskus (https://www.stat.fi/til/perh/2018/03/perh_2018_03_2019-06-17_tie_001_fi....
[5] Maaseutubarometri 2014.

Kommentit

Kommenttikenttään liityen on kysytty, mihin viestit ohjautuvat. Viestit päätyvät tällä hetkellä Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitietoyksikköön, josta niitä ohjataan tarpeen mukaan muualle kaupungin yksiköihin. Lähetetyt viestit julkaistaan tällä sivustolla.

Kommentoi

Lehdessä: