Helsinki
Artikkeli |  10.01.2023Jukka Hirvonen

Naapurien kanssa juttelu ja naapuriapu – Helsingin turvallisuustutkimuksen tuloksia

Positiivisilla naapurisuhteilla on myönteinen yhteys kaupunkilaisten turvallisuudentunteeseen. Helsingin turvallisuustutkimuksen mukaan yli puolet vastaajista juttelee naapureidensa kanssa vähintään viikoittain, ja yleisimmin näin tekevät iäkkäät, pitkään alueella asuneet, omistusasukkaat ja kahden vanhemman perheet. Tosin naapurien kanssa juttelu on hieman vähentynyt aiempaan verrattuna. Myös naapuriavun antaminen tai saaminen on varsin yleistä, ja apuun osallistuu lapsiperheistä yli 40 prosenttia ja lähemmäs puolet pientaloissa asuvista vastaajista.

Naapuruussuhteiden luonteesta ja merkityksestä

Paikalliset naapuruussuhteet ovat yksi osa ihmisten sosiaalisten suhteiden verkostoa ja niiden laadulla voi olla suurikin merkitys asumisviihtyvyyden kannalta. Naapuruussuhteiden luonteen ymmärtämisessä auttaa sosiaalisten siteiden jaottelu heikkoihin ja vahvoihin siteisiin. Vahvoja siteitä edustavat esimerkiksi läheinen ystävyys sekä suhteet omaisiin ja lähimpiin sukulaisiin. Naapuruussuhteet puolestaan painottuvat tyypillisesti heikkoihin siteisiin eli hieman etäisempään tuttavuuteen (Henning & Lieberg 1996). Vaikka yksittäinen heikko side ei yleensä ole korvaamaton, niiden muodostaman verkoston on osoitettu olevan tärkeä. Sen kautta saa usein monipuolisempaa informaatiota kuin suppeasta lähipiiristä (Granovetter 1973). Heikot ja vahvat siteet ovat eräänlaisia ideaalityyppejä. Todellisuudessa sosiaalisten siteiden vahvuus muodostaa pikemminkin jatkumon, jossa esiintyy paljon myös ”keskivahvoja” siteitä. 

Kun naapuruussuhteita kartoitetaan asukaskyselyllä, heikkojen siteiden yleisyyttä voidaan selvittää esimerkiksi kysymällä juttelusuhteista, joissa vaihdetaan kuulumisia naapurien kanssa tavattaessa. Naapuriapu edustaa jo astetta vahvempaa sidettä naapurin kanssa. Naapuruussuhteista osa voidaankin luokitella vahvoiksi siteiksi. Vuonna 2012 tehdyssä valtakunnallisessa kyselyssä joka toisella vastaajalla oli naapurustossa vähintään neljä juttelusuhdetta ja hieman yli puolella oli naapurustossa ainakin yksi läheisempi ystävä (Hirvonen 2013). 

Positiivisilla naapuruussuhteilla on osoitettu olevan monia myönteisiä vaikutuksia muun muassa mielenterveyteen, koettuun elämänlaatuun ja turvallisuudentunteeseen. Naapuruussuhteet ovat erityisen tärkeitä haavoittuville ihmisryhmille sekä ihmisille, jotka viettävät paljon aikaa asuinalueellaan ja joilta puuttuu pääsy laajempiin, ei-paikallisiin sosiaalisiin verkostoihin (Henning & Lieberg 1996). Hyvillä naapuruussuhteilla on havaittu olevan myönteinen rooli sosiaalisen epäjärjestyksen seurausten lieventämisessä (Jaśkiewicz & Wiwatowska 2018).  Positiivisten naapuruussuhteiden ja niissä syntyvän luottamuksen on osoitettu myös olevan kasvualusta laajemmalle yleistyneelle luottamukselle yhteiskunnassa (Yosano & Hayashi 2005).

Yhteiskunnallisena pitkän aikavälin trendinä länsimaissa on havaittu, että paikalliset sosiaaliset siteet kuten naapuruussiteet ovat vähitellen ohentuneet, ja ei-paikallisten siteiden merkitys ja osuus kasvaneet. (Guest & Wierzbicki 1999; Hirvonen & Lilius 2019). Naapuruussuhteet eivät kuitenkaan ole nykyäänkään merkityksettömiä, vaan ne muodostavat edelleen melko merkittävän osan keskivertoasukkaan sosiaalisesta verkostosta.

Naapureiden kanssa juttelu hieman vähentynyt, ulkoilu asuinalueella lisääntynyt

Helsingin turvallisuuskyselyn (2021) vastaajilta kysyttiin naapureiden kanssa juttelusta ja naapuriavusta. Vastaukset kertovat naapuruston eriasteisten sosiaalisten siteiden yleisyydestä Helsingissä. Lisäksi kysyttiin ulkoilusta iltaisin lähialueilla. Myös tähän kysymykseen annetut vastaukset antavat yhden näkökulman omalle asuinalueelle suuntautumiseen ja kiinnittymiseen.

Kysymysten tarkka sanamuoto oli seuraava:

• Kuinka usein juttelet naapureiden kanssa?

• Kuinka usein saat apua tai autat naapuriasi?

• Kuinka usein ulkoilet iltaisin omalla asuinalueellasi?

Naapureiden kanssa juttelu oli erittäin yleistä: yli puolet jutteli vähintään viikoittain ja vain kahdeksan prosenttia ei koskaan (Kuvio 1). Naapuriapukin oli yleistä mutta harvemmin toistuvaa: kuukausittain naapuriapua antoi tai sai noin 30 prosenttia ja tätä harvemmin puolet vastaajista. Noin viidennes vastasi, että ei ole koskaan osallisena naapuriapuun.

 

Juttelu naapurien kanssa oli kolmen vuoden takaisesta hieman vähentynyt: vähintään viikoittain juttelevien osuus oli laskenut 56 prosentista 52 prosenttiin. Tämä kysymys esiintyi myös vuoden 2015 kyselyssä, jolloin 48 prosenttia vastasi juttelevansa viikoittain. Vuonna 2015 ei asteikossa ollut lainkaan päivittäin-vaihtoehtoa, joten osuus kattaa myös päivittäin juttelevat. Juttelu näyttäisi siis ensin lisääntyneen ja sitten hieman vähentyneen. Asteikon muutoksen vuoksi tulos jää kuitenkin epävarmaksi. Naapuriavun yleisyys oli puolestaan pysynyt lähes ennallaan vuodesta 2018.

Päivittäin iltaisin omalla asuinalueella ulkoili lähes 40 prosenttia ja vähintään viikoittain 76 prosenttia. Päivittäinen ulkoilu oli vuodesta 2018 hieman lisääntynyt. Tämä liittynee koronapandemian vaikutuksiin, sillä kysely toteutettiin loppuvuodesta 2021, jolloin pandemia oli edelleen ajankohtainen. Pandemia aiheutti erilaisia rajoituksia esimerkiksi liikuntatilojen käyttöön. Moni liikunta- ja muu harrastus jouduttiin koronan vuoksi keskeyttämään, joten ulkoilu lähialueilla jäi monelle yhdeksi harvoista liikuntamuodoista.

Naapureiden kanssa juttelu lisääntyy iän myötä

Kuviossa 2 on esitetty tuloksia naapureiden kanssa juttelun yleisyydestä erilaisissa asukasryhmissä. Sukupuoli ei selittänyt vastauksia, vaan miehet ja naiset juttelivat naapureiden kanssa yhtä usein. Kotitaloustyyppi sen sijaan selitti: kahden vanhemman lapsiperheet juttelivat useimmin ja yksinasuvat harvimmin. Lasten kaverisuhteiden kautta syntyy helposti kontakteja vanhempienkin välille.

Asumisaika alueella selitti vahvasti juttelua naapureiden kanssa: vähintään kymmenen vuotta samalla alueella asuneista noin 70 prosenttia jutteli viikoittain, alle vuoden asuneista vain noin joka kolmas. Tämä onkin luonnollista: jos asumisajat ovat pitkiä, naapureihin ehtii tutustua ja juttelusuhteet yleistyä. Myös iän suhteen havaitaan vahva riippuvuus, sillä juttelu naapureiden kanssa lisääntyi iän myötä.

Myös talotyyppi selitti naapurien kanssa juttelun yleisyyttä: rivitaloissa juteltiin eniten ja kerrostaloissa vähiten. Asunnon hallintamuodon mukaan jaoteltuna omistus- ja asumisoikeusasukkaat juttelivat eniten, yksityisten vuokra-asuntojen ja opiskelija-asuntojen asukkaat puolestaan vähiten. Tämä riippuvuus oli käänteinen asukasvaihtuvuuden kanssa: yksityisissä vuokra-asunnoissa vaihtuvuus on suurinta, omistusasunnoissa taas pienintä. Onkin luonnollista, että jos asukasvaihtuvuus on vilkasta, juttelusuhteita syntyy vähemmän. Kestää oman aikansa ennen kuin uusiin naapureihin ehtii tutustua.

 

Kuvioissa mainituilla selittävillä taustatekijöillä on paljon keskinäisiä riippuvuuksia. Esimerkiksi pitkään alueella asuminen ja ikä korreloivat positiivisesti keskenään. Vastaavasti kahden vanhemman lapsiperheet asuvat selvästi useammin omistusasunnoissa kuin yksinasuvat. Logistisella regressioanalyysilla voitiin tarkistaa, säilyivätkö eri taustatekijöiden ja naapureiden kanssa juttelun riippuvuudet, kun muut selittäjät vakioitiin*.  Tuloksia on esitelty taulukossa 1. 

Taulukon 1 ensimmäisessä lukusarakkeessa on esitetty kunkin taustamuuttujan yhteys naapureiden kanssa juttelemiseen, kun muita taustatekijöitä ei ole huomioitu. Luvut ovat odds ratio -tunnuslukuja (OR) ja tilastollisesti merkitsevät yhteydet on taulukossa lihavoitu (eroaa referenssiluokasta vähintään 0,05:n merkitsevyystasolla). Ikä oli vahvin naapureiden kanssa juttelua selittävä tekijä sekä asumisaika ja asunnon hallintamuoto seuraavaksi vahvimpia. Myös talotyypillä ja kotitaloustyypillä oli selitysvoimaa.

*Analyysi tehtiin askeltavasti lisäävällä menetelmällä, jossa Waldin testillä testataan ”-2 Log likelihood” -tunnusluvun muutosta. Jos selittäjän lisääminen malliin ei paranna mallin paremmuutta tällä tunnusluvulla mitattuna, sitä ei oteta mukaan.

 

Taulukon oikeanpuoleinen sarake (lopullinen malli) kuvaa kunkin taustatekijän yhteyttä naapureiden kanssa jutteluun, kun muut taustatekijät on vakioitu. Siitä ilmenee, että kaikille taulukon taustatekijöille jäi itsenäistä selitysvoimaa muiden tekijöiden vakioinnin jälkeenkin, mutta pääsääntöisesti selitysvoima heikkeni verrattuna yhden selittäjän malleihin. Ikä oli edelleen selvästi vahvin selittäjä – toisin sanoen vanhimmat vastaajat juttelivat eniten naapurien kanssa myös muiden taustatekijöiden vakioinnin jälkeen. Kaikkien selittäjien mallissa hallintamuotoluokista vain omistusasuminen eroaa referenssiluokasta eli yksityisistä vuokra-asunnoista. Yksityisissä vuokra-asunnoissa asuvat siis juttelevat naapureiden kanssa vähemmän kuin omistusasukkaat senkin jälkeen, kun muun muassa asumisaika on vakioitu. Tähän vaikuttaa varmasti se, että vaikka itse olisi asunut asunnossaan pitkään, niin muiden asukkaiden runsas vaihtuminen vaikeuttaa sosiaalisten siteiden muodostumista ja ylläpitoa naapurustossa.

Kiinnostava tulos on, että rivitaloasukkaat erosivat referenssiluokasta eli kerrostaloasukkaista runsaammalla naapurien kanssa juttelulla, mutta omakotitaloasukkaat eivät vakioinnin jälkeen enää eronneet. Rivitaloasuminen näyttää siis tarjoavan yhteisöllisemmän asumismuodon kuin muut talotyypit.

Asumisajan merkitys tulee tulosten perusteella näkyviin neljän vuoden asumisajan jälkeen. Vähintään neljä vuotta alueella asuneet erosivat merkitsevästi alle vuoden asuneista. Pitempään asuneet siis juttelivat enemmän. Kotitaloustyypin vaikutus naapureiden kanssa jutteluun puolestaan vahvistui, kun muut taustatekijät vakioitiin. Tämä näkyi sekä yhden että kahden vanhemman lapsiperheiden muita yleisempänä naapureiden kanssa juttelemisena ja siinä, että heillä OR:t kasvoivat muiden muuttujien vakioinnin jälkeen.

Tulokset ovat enimmäkseen samansuuntaisia aiemman valtakunnallisen tutkimuksen kanssa, jonka aineisto oli vuodelta 2012. Tuolloin havaittiin samantyyppisiä riippuvuuksia iän, asumisajan ja hallintamuodon suhteen kuin tällä kertaa, mutta talotyypin selitysvoima ei tuolloin yltänyt merkitsevyyteen. (Hirvonen & Lilius 2019.) Naapurikontaktien määrää selittävät siis Helsingin suurkaupunkimaisissa oloissa pitkälti samat tekijät kuin koko Suomen mittakaavassa.

Naapuriapu yleisintä iäkkäillä, rivitaloasukkailla ja kahden vanhemman lapsiperheillä

Kuviossa 3 on esitetty vastauksia naapuriapua koskevaan kysymykseen erilaisten taustamuuttujien mukaan. Päivittäinen naapuriapu oli harvinaista, kaikista vastaajista vain 1,7 prosenttia antoi tai sai naapuriapua joka päivä. Siksi kuvioon on vaihtoehto "päivittäin" yhdistetty vaihtoehtoon "viikoittain".

Naapuriavun suhteen ilmeni saman tyyppisiä yhteyksiä kuin juttelun kohdalla. Vähintään kuukausittain naapuriapua antoi tai sai yli 40 prosenttia lapsiperheistä, lähemmäs puolet pientaloasukkaista ja kolmannes yli kymmenen vuotta alueella asuneista. Miehet olivat osallisina naapuriapuun hieman useammin kuin naiset.

 

Logistisella regressioanalyysilla voitiin jälleen tarkistaa, säilyikö eri taustatietojen yhteys naapuriavun yleisyyteen, kun muut selittäjät vakioitiin (Taulukko 2). Lopullisessa mallissa eri taustatekijöiden selitysvoima pysyi merkitsevänä lukuun ottamatta asumisaikaa. Kiinnostavaa oli, että asumisaika menetti selitysvoimansa muita muuttujia vakioitaessa siten, ettei se tullut lainkaan mukaan lopulliseen malliin, vaikka asumisaika oli yhden muuttujan mallissa varsin vahva selittäjä. Asumisajalla ei siis ollut aineistossa itsenäistä selitysvoimaa, vaan sen yhteys naapuriapuun palautui muihin taustatietoihin. Elämänvaiheeseen liittyvät tekijät (ikä ja kotitaloustyyppi) näyttävät olevan merkityksellisempiä naapuriavun kannalta kuin pelkkä asumisaika. Ikä selitti edelleen vahvasti naapuriavun yleisyyttä, vaikka sen selitysvoima hieman heikkeni. Vanhimmassa ikäryhmässä naapuriapu oli tavallisinta ja nuorimmassa harvinaisinta senkin jälkeen, kun muut selittäjät vakioitiin. 

Lopullisessa mallissa kahden vanhemman lapsiperheillä naapuriapu oli yleisempää kuin yksinasuvilla (referenssiluokka), mutta pariskunnilla ja yhden vanhemman lapsiperheillä naapuriapu ei ollut yksinasuvia yleisempää. Talotyyppi säilyi merkitsevänä selittäjänä: rivitaloissa naapuriapua oli eniten ja kerrostaloissa vähiten. Naapuriapu oli yksityisiä vuokra-asuntoja (referenssiluokka) yleisempää kaupungin vuokra-asunnoissa ja vielä yleisempää omistusasunnoissa. Myös sukupuolella säilyi selitysvoimaa: miehet osallistuivat naapuriapuun hieman useammin kuin naiset senkin jälkeen, kun muut selittäjät oli vakioitu.

 

Asuinalueella ulkoilu iltaisin yleistä kaikissa väestöryhmissä

Kuviossa 4 on esitetty tuloksia omalla alueella iltaisin liikkumisen yleisyydestä. Harvimmin omalla asuinalueellaan liikkuivat iltaisin yhtäältä yli 70-vuotiaat ja toisaalta opiskelija-asuntojen asukkaat, jotka ovat tietenkin etupäässä nuoria. Vanhimman ikäryhmän osalta tulosta selittänee se, että tässä kysyttiin juuri iltaisin liikkumista. Eläkeläisillä on aikaa ulkoilla päivälläkin, jolloin iltapimeällä ei enää ole niin paljon tarvetta ulkoiluun. Muuten taustatiedot selittivät iltaisin liikkumista vain heikohkosti, joskin tilastollisesti merkitsevästi. Miehet liikkuivat hieman useammin kuin naiset, omakotitalo- ja omistusasukkaat muita useammin sekä kotitaloustyypeistä kahden vanhemman lapsiperheet eniten ja yksinasuvat vähiten.

 

Lopuksi

Kuten Helsingin turvallisuuskyselyn edelliselläkin kierroksella, myös vuoden 2021 turvallisuuskyselyssä kartoitettiin naapuruussuhteiden yleisyyttä. Juttelusuhteet naapureihin edustavat etupäässä niin sanottuja heikkoja siteitä. Naapureiden kanssa juteltiin yleisesti ottaen melko paljon: yli puolet vastaajista jutteli vähintään viikoittain. Tavallisinta juttelu oli iäkkäillä, pitkään alueella asuneilla, omistusasukkailla ja kahden vanhemman perheillä. Kaikkien näiden tekijöiden yhteys naapureiden kanssa jutteluun säilyi tilastollisesti merkitsevänä, kun muut taustatekijät vakioitiin. Itsenäistä selitysvoimaa oli myös talotyypillä siten, että eniten juteltiin rivitaloissa. Juttelu naapurien kanssa oli kolmen vuoden takaisesta hieman vähentynyt.

Myöskään naapuriapu ei ollut mitenkään harvinaista: siihen osallistui vähintään kuukausittain 30 prosenttia vastaajista. Naapuriavun yleisyyttä selittivät enimmäkseen samat taustatekijät kuin naapureiden kanssa juttelua: naapuriapu oli yleisintä iäkkäillä, kahden vanhemman lapsiperheillä ja rivitaloasukkailla. Lisäksi naapuriapua selitti sukupuoli: miehet osallistuivat siihen enemmän kuin naiset. Kun katsottiin yhtä taustamuuttujaa kerrallaan, myös asumisaika alueella oli melko vahva selittäjä naapuriavulle. Mutta kun muut taustatekijät vakioitiin, asumisajan selitysvoima hävisi, mikä oli hieman yllättävä tulos.

Kaikkiaan sekä juttelua että naapuriapua selittivät vahvimmin elämänvaiheeseen liittyvät taustatekijät: ikä ja lapsiperhevaihe. Joissakin elämänvaiheissa ollaan alttiimpia muodostamaan ja ylläpitämään naapuruuskontakteja kuin toisissa. Ensinnäkin lapsiperhevaiheessa syntyy luontevasti kanssakäymistä varsinkin toisten lapsiperheiden kanssa. Toiseksi eläkkeelle siirtyminen lisää yleensä asuinalueella vietettävää aikaa ja ikääntymisen myötä myös avun tarve voi lisääntyä – nämä muutokset lisäävät todennäköisyyttä naapurikontaktien tiivistymiseen.

Kyselyssä tiedusteltiin myös omalla asuinalueella iltaisin liikkumisesta. Se osoittautui olevan varsin yleistä kaikissa väestöryhmissä. Kolmen vuoden takaisesta omalla alueella ulkoilu iltaisin oli jonkin verran lisääntynyt, mihin todennäköisesti vaikutti kyselyajankohtana ajankohtainen koronapandemia.

Jukka Hirvonen toimii tutkijana Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitietoyksikössä.

Kirjallisuus:

Granovetter, Mark S. (1973). The Strenth of Weak Ties. American Journal of Sociology 78 (6), 1360–1380.

Guest, A. M. & Wierzbicki, S. K. (1999). Social Ties at the Neighborhood Level. Two Decades of GSS Evidence. Urban Affairs Review 35, 92–111.

Henning, C. & M. Lieberg (1996). Strong ties or weak ties? Neighbourhood networks in a new perspective. Scandinavian Housing & Planning Research 13, 3–26.

Hirvonen, J. & Lilius J. (2019). Do neighbour relations still matter? Journal of Housing and the Built Environment.

Hirvonen, J. (2013). Suomalaisen naapuruuden piirteitä asukaskyselyn valossa. Aalto-yliopisto, Maankäyttötieteiden laitos, Tiede + teknologia 4/2013.

Jaśkiewicz, M. & Wiwatowska, E. (2018). Perceived neighborhood disorder and quality of life: The role of the human-place bond, social interactions, and out-group blaming. Journal of Environmental Psychology 58, 31–41.

Yosano, A., & Hayashi, N. (2005). Social stratification, intermediary groups, and creation of trustfulness. Sociological Theory and Methods 20, 27–44.

Kommentoi