Helsinki
  • Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Olli Turunen.

Kvartti 3/2014 |  11.12.2014Ari Niska

Onko iäkkäillä helsinkiläisillä auttajia?

Pitkäaikainen hoitoapu eurooppalaisessa vertailussa

Helsingin väestörakenteen merkittävin muutos tulee olemaan väestöennusteen mukaan ikääntyneiden määrän ja väestöosuuden kasvu lähivuosina. Kansainvälisessä vertailussa Helsingin väestö vanhenee muita kaupunkeja ripeämmin. Myös hoitotarve tulee kasvamaan. Artikkelissa käsitellään ikääntyvien hoitotoiveita eurooppalaisen kaupunkivertailun tulosten perusteella.

Yli 75-vuotiaiden osuus väestöstä oli vuoden 2013 alussa Helsingissä 6,8 prosenttia ja vastaavasti Berliinissä 8,2 prosenttia, Tukholmassa 6,5, Amsterdamissa 4,9 ja Kööpenhaminassa 4,2 prosenttia. Vuoteen 2030 mennessä yli 75-vuotiaiden osuus väestöstä on Helsingissä kasvanut jo 10,3 prosenttiin.

Vastaava osuus Berliinissä tulee olemaan 10,9 prosenttia, Tukholmassa 8,0, Amsterdamissa 7,0 ja Kööpenhaminassa 5,0 prosenttia.

Samalla kun yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa Helsingissä 16 vuodessa nykyisestä vajaasta 42 000:sta lähes 73 000:een, kasvaa paitsi aktiivisten ikääntyneiden niin myös fyysisen tai psyykkisen terveydentilan vuoksi säännöllistä apua tarvitsevien määrä.

Väestön ikääntyminen tuo mukanaan suuria haasteita alue- ja paikallisviranomaisille, jotka huolehtivat lakisääteisistä velvollisuuksistaan ja tuottavat ikääntyneille pitkäaikaishoidon palveluita joko omaan kotiin tai muun tyyppiseen asuinpaikkaan.

Tällaisessa tilanteessa on paikallaan kuunnella myös ikääntyneiden ja ikääntyvien omia toiveita. Tässä artikkelissa tarkastellaan, minkälaisia resursseja ja toiveita ikääntyvillä helsinkiläisillä on liittyen oman pitkäaikaishoidon järjestämiseen tulevaisuudessa. Onko heillä tiedossa ketään, joka voisi tarvittaessa ryhtyä säännöllisesti auttamaan? Kenet he haluisivat ja toisaalta kenet he uskovat saavansa hoitajakseen? Lopuksi katsotaan vielä, missä he haluavat tulla hoidetuksi.

Hoitotoiveita tutkittiin kolmessa maassa

Hoitotoiveita ja -kokemuksia on kysytty eurooppalaisten kaupunkien TooLS-vertailututkimuksessa, jonka aineistoon tämä artikkeli perustuu. Tutkimuksen ensimmäisellä kierroksella vuosina 2011–2012 oli mukana yhteensä 13 kaupunkia: Saksasta Freiburg, Nürnberg, Much, Koblenz, Düsseldorf, Moers, Saarbrücken ja Berliini, Alankomaista Amsterdam ja Almere sekä Suomesta Helsinki, Espoo ja Vantaa.

TooLS-hankkeella (Tools for Developing Comparable Local Surveys) on kunnianhimoiset tavoitteet. Yhtäältä se pyrkii vastaamaan ajankohtaiseen haasteeseen ja tuottamaan uutta vertailukelpoista tietoa ikääntyneiden elämänlaadusta ja tulevaisuuden suunnitelmista paikallistasolta. Toisaalta se pyrkii nimensä mukaisesti synnyttämään EU-kaupunkien välille pysyvää vertailevan survey-tutkimuksen käytäntöä.

Taustalla ovat olemassa olevat eurooppalaiset vertailuaineistot. Yksittäisten maiden sijaan (vrt. esim. European Social Survey, Eurostat) tietoja kerätään nyt yksittäisistä kaupungeista, ja rekistereihin perustuvien kaupunki¬tilastojen (vrt. Urban Audit) sijaan asioita kysytään suoraan kaupunkilaisilta käyttäen kaikissa kaupungeissa samoja kysymyksiä.

Tämä Euroopan komission rahoittama hanke käynnistettiin ja sitä on johdettu Freiburgin yliopistosta. Käytännön mallin yhtenäiselle aineiston keruulle ja analyysille eri kaupungeissa on antanut saksalaisten kuntien yhteistyöverkosto KOSIS (Kommunales Statistisches Informationssystem). Alankomaiden ja Suomen kaupungit tulivat mukaan pyydettyinä.

Helsingissä otokseen poimittiin yksinkertaisella satunnaisotannalla 750 henkilöä. Henkilö kuului perusjoukkoon jos hänen ikänsä oli 1.1.2011 vähintään 50 vuotta eikä hän asunut pysyvästi hoitolaitoksessa, ulkomailla tai ollut asunnoton. Ikäraja määritettiin 50 vuoteen, koska tutkimuksen painopiste on nimenomaan toiveissa ja odotuksissa. Kyselyyn vastasi heinäkuun alkuun mennessä 413 helsinkiläistä eli 55 prosenttia perusjoukosta. Yhteensä Helsingistä, Espoosta ja Vantaalta kyselyyn vastasi 1 306 ja kaikista tutkimuksessa mukana olleista kaupungeista 7 712 vastaajaa.

Sosiaalisten tukiverkostojen kartoittaminen

Pitkäaikaista hoitoapua vastaanotti OECD-maiden 65 vuotta täyttäneistä keskimäärin 12,7 prosenttia vuonna 2011 (OECD 2013). Suomessa vastaava luku oli 12,3 prosenttia. Euroopan korkeimmat osuudet, yli 15 prosenttia, olivat Sveitsissä, Alankomaissa, Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Alhaisimmat, alle 7 prosenttia, olivat Slovakiassa, Italiassa, Virossa, ja Sloveniassa.

Tämän perusteella ei voida kuitenkaan päätellä, että pitkäaikaishoidon tarve olisi suurinta siellä, missä osuudet ovat suuria. Luvut kertovat ainoastaan maiden erilaisista palvelurakenteista. Myös hoitotarpeen kriteerit vaihtelevat eri maiden välillä suuresti.

Hoitotarvetta ei ole mahdollisista selvittää luotettavasti myöskään postikyselyjen avulla, koska kyselyt eivät tavoita laitoksissa asuvia, ja kotona asuvista ainakin huonokuntoisimmat jättävät vastaamatta. Tämän takia TooLS-tutkimuksessa ei pyrittykään kartoittamaan hoitotarpeen laajuutta tutkimukseen osallistuvissa kaupungeissa ja EU-maissa. Sen sijaan haluttiin selvittää, mitä hoitomahdollisuuksia ikääntyneillä on tarjolla pitkäaikaisen hoitotarpeen yllättäessä. Tällainen näkökulma palvelee erityisesti kuntatason sosiaalipalvelujen suunnittelua.

Kriteerinä pitkäaikaishoidolle on merkittävä riippuvuus muiden avusta, kun avunsaajalla on rajalliset mahdollisuudet selviytyä itsenäisesti jokapäiväisen elämän toiminnoista. Se, tapahtuuko avun antaminen institutionalisoitujen rakenteiden (hoitokodit, ammattiauttajat) välityksellä, on seurausta kulloinkin vallitsevasta sosiokulttuurisesta ja poliittisesta tilanteesta. Ratkaisevaa pitkäaikaishoidossa on myös muiden halukkuus osoittaa solidaarisuutta, joka eri muodoissaan on tärkeä resurssi pitkäaikaista hoitoapua tarvitseville.

Onko ketään, joka auttaisi?

Käytettävissä olevia solidaarisuusresursseja on TooLS-tutkimuksessa selvitetty kysymällä, onko ikääntyneillä ja missä laajuudessa käytettävissä epämuodollista tukiverkostoa. Tämä avaa näkökulmia erityisesti lähipiirin solidaarisuuteen, koska auttajat tulevat useimmiten aivan läheltä. Tukiverkostoilla tarkoitetaankin tässä yhteydessä avio- tai avopuolisoa, lapsia, kaukaisempia sukulaisia sekä ystäviä ja naapureita. Sosiaalisia tukiverkostoja selvitettiin ensiksi kysymyksellä: ”Jos sairastuisitte tai tarvitsisitte pitkäaikaista hoitoapua, onko teillä joku joka voisi ryhtyä auttamaan teitä säännöllisesti?"

Suurimmalla osalla eli vähintään kolmella neljästä kaikista TooLS-kyselyyn vastanneista on tiedossa joku, joka mahdollisesti tai aivan varmasti voi ryhtyä säännöllisesti auttamaan. Suomi erottuu kuitenkin kahdella tapaa Saksasta ja Alankomaista. Suomen TooLS-otoksen kaupungeissa on ensinnäkin selvästi suurempi osuus niitä, joilla ei ole ketään auttajaa, ja toiseksi selvästi vähemmän niitä, joilla on tiedossa auttaja aivan varmasti.

Helsingin 50 vuotta täyttäneistä peräti 29 prosentilla ei ole ketään auttajaa; seuraavina tulevat Vantaa 26 ja Espoo 24 prosentilla. Vastaavat osuudet jäävät Saksan (12 prosenttia) ja Alankomaiden (14 prosenttia) kaupungeissa selvästi alemmiksi. Pienemmissä saksalaiskaupungeissa kuten Much ja Koblenz (15 000 ja 108 000 asukasta) ilman auttajaa olevien osuus on alle 10 prosenttia (Kuvio 1).

Tulos on samansuuntainen kuin aiemmin Eurobarometrista saatu tieto maiden välisistä eroista lähipiirin solidaarisuusresursseissa. Eurobarometriin vuonna 2007 vastanneista 50-vuotiaista ja sitä vanhemmista 20 prosenttia suomalaisista ilmoitti kielteisen arvion mahdollisuuksistaan saada ketään auttamaan. Vastaava osuus Eurobarometrin mittauksessa Saksassa oli 13 ja Alankomaissa 23 prosenttia (Special Eurobarometer 2007).

Kuinka varmaa avun saaminen on?

Seuraavaksi käsitystä tukiverkostosta tarkennettiin kysymällä: ”Kuka tällaisessa tilanteessa voisi auttaa ja kuinka varmaa avun saaminen on?” Aviopuolisoaan tai kumppaniaan erittäin varmana avun antajana piti yli puolet niistä vastanneista, joilla oli joku auttaja. Lapsilta apua uskoi erittäin varmasti saavansa noin kolmannes. Lastenlapsia, muita sukulaisia ja ystäviä tai naapureita ei pidetty kovinkaan varmoina säännöllisen avun antajina. Järjestys pysyi samana Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Tulos on odotetun mukainen. Auttaja löytyy varmimmin aivan lähipiiristä, jossa vallitsevat vahvat perheen sisäiset vastavuoroiset suhteet ja sukupolvien välinen solidaarisuus.

Kysymys avun saamisen varmuudesta tuottaa vielä selkeämpiä eroja eri maiden kaupunkien välille, sen suhteen kuinka suuri osa on ilman auttajaa. Pääkaupunkiseudun (Helsinki, Espoo ja Vantaa) 50 vuotta täyttäneistä lähes kahdella kolmesta (63 prosentilla) ei ole yhtään ”erittäin varmaa auttajaa”. Alankomaiden ja Saksan kaupungeissa vastaava osuus jää selvästi alemmaksi eli 23 ja 24 prosenttiin (Kuvio 2).

On paikallaan selvittää sosiaalisen tukiverkoston vahvuutta vielä hieman tarkemmin. Sosiaalisen tukiverkon stabiliteetti tai vakaus voidaan jakaa neljään luokkaan yhdistämällä kolmeen kysymykseen: onko ketään auttajaa, kuka auttaisi ja kuinka varma on avun saamisesta, saatuja vastauksia. Niillä, joilla ei ole ketään auttajaa, myöskään ei ole tukiverkostoa. Epävakaaseen verkostoon kuuluvilla vastaajilla puolestaan on tiedossa ainakin yksi mahdollinen auttaja mutta ei yhtään erittäin varmaa auttajaa. Vakaan verkoston vastaajilla on ainakin yksi erittäin varma auttaja. Erittäin vakaan verkoston vastaajilla erittäin varmoja auttajia on vähintään kaksi.

Alankomaiden kaupunkien 50 vuotta täyttäneistä 78 prosentilla on joko erittäin vakaat (48 prosenttia) tai vakaat (30 prosenttia) verkostot ja 15 prosentilla ei ole tukiverkostoa. Vastaavasti Saksan kaupungeissa 77 prosentilla on joko erittäin vakaat (35 prosenttia) tai vakaat (42 prosenttia) verkostot ja 13 prosentilla ei ole tukiverkostoa.

Suomen TooLS-otoksen kaupungeissa tilanne on varsin toisenlainen. Helsingin 50 vuotta täyttäneistä vastaajista vain 46 prosentilla on joko erittäin vakaat (13 prosenttia) tai vakaat (33 prosenttia) verkostot. Vastaavasti Espoossa 38 prosentilla on joko erittäin vakaat (10 prosenttia) tai vakaat (28 prosenttia) verkostot, ja samoin Vantaalla 38 prosentilla on joko erittäin vakaat (13 prosenttia) verkostot tai vakaat (25 prosenttia) verkostot.

Kaupunkivertailun toisessa ääripäässä on vahvojen sosiaalisten tukiverkkojen pikkukaupunki Much, jossa neljällä viidestä on tiedossa vähintään yksi erittäin varma auttaja. Toisessa päässä ovat Espoo ja Vantaa, joissa puolestaan alle kaksi viidestä tietää jonkun erittäin varman auttajan.

Helsingin tilanne on pääkaupungin kunnista äärevin. Helsingissä on kaikista mukana olleista kaupungeista suurin osuus niitä, joilla ei ole ketään auttajaa, mutta toisaalta Espoota ja Vantaata suurempi osuus niitä, joilla on tiedossa vähintään yksi erittäin varma auttaja.

Hoitokulttuurit vaihtelevat

Sosiaalisten tukiverkostojen tapaan myös toiveet ja odotukset omasta hoitopaikasta ja -tavasta vaihtelevat. Eri kulttuureilla on omat vallitsevat käsityksensä vanhusten hoidosta, mutta jopa Euroopan maiden välillä on suuria eroja sen suhteen kenet halutaan hoitajaksi tai missä halutaan tulla hoidetuksi. Minkälainen rooli säännöllisen hoitoavun antamisessa lähipiirillä, esimerkiksi lapsilla on? Haluaako mieluimmin tulla hoidetuksi kotonaan vai onko hoitokoti mieluisampi vaihtoehto? Voi olla että myönteiset toiveet ja odotukset ammattihoitajien antamasta hoitoavusta ja hoitokodin tarjoamista palveluista kompensoivat puutteita sosiaalisissa tukiverkoissa.

Omia toiveita ja odotuksia erilaisista hoitomuodoista eli ns. kulttuurisia resursseja selvitettiin pyytämällä arvottamaan erilaisia säännöllisen avun hoitovaihtoehtoja. Eri hoitovaihtoehtojen osalta kysyttiin sekä, miten paljon sitä itselleen toivoo, että miten todennäköisesti arvioi sitä itse saavansa? Hoitovaihtoehtoja koskevat toiveet ja odotukset yhdistetään seuraavassa tarkastelussa kolmeen luokkaan: vastaajat haluavat joko ehdottomasti tai mahdollisesti hoitoa yksityiskodissa ilman ammattiapua, hoitoa yksityiskodissa sukulaisten ja/tai ammattihoitajien auttamana, tai hoitoa hoitokodissa.

Hoitotoiveet ja -odotukset eri kaupungeissa

Vähiten toivottu ja odotettu hoitovaihtoehto kaikissa maissa on hoitokoti ammattihoitajineen. TooLS-kaupungeissa hoitokoti oli kuitenkin selvästi suositumpi kuin vastaavassa eurobarometrin maakohtaisessa mittauksessa (Special Eurobarometer 2007). Hoitokotien korkeampi arvostus kaupungeissa voi johtua urbaaneista elintavoista ja liittyä siten esimerkiksi epävakaampiin tukiverkkoihin, jossa vahvoja vastavuoroisia suhteita on vähemmän. Toisaalta TooLS-lomakkeessa oli enemmän vastausvaihtoehtoja, mikä on myös saattanut osaltaan vaikuttaa tulokseen.

Maiden välillä on kuitenkin jonkin verran eroja hoitokotivaihtoehdon arvottamisessa. Alankomaissa ja Suomessa hoitokodin valitsi runsas neljännes vastaajista. Sen sijaan Saksassa, myös miljoonakaupunki Berliinissä, hoitokotia vierastettiin enemmän; alle joka viides näki sen toivottuna ratkaisuna (Taulukko 1).

Toivotuin vaihtoehto pääkaupunkiseudulla ja vielä selvemmin Alankomaiden kaupungeissa on hoito kotona ammattihoitajien tukemana. Amsterdamissa ja Almeressa yli kolme neljästä valitsee kodin ja ammattihoitajien tuen. Saksassa sen sijaan kotihoidon ja ammattiavun rinnalla yhtä vahvana toiveena on kotihoito ilman ammattiapua. Saksan pienissä kaupungeissa (Koblenz, Much ja Moers) jopa kaksi kolmesta toivoi tulevansa hoidetuksi kotonaan puolison, kumppanin tai lähisukulaisten hoitamana. Saksan isommissa kaupungeissa Berliinissä, Nürnbergissä (510 000 as.) ja Freiburgissa (230 000 as.) kotihoito ilman ammattiapua oli hieman vähemmän suosittua.

Alankomaihin ja jossain määrin myös Saksaan verrattuna suomalaisten hoitotoiveissa näkyy jonkinlainen epävarmuus. Mikään hoitovaihtoehto ei ole kovin toivottu tai selkeästi suositumpi kuin muut.

Selkein ero suomalaisten ja toisaalta Alankomaiden ja Saksan kaupunkien välillä kuitenkin on, että suomalaisten vastauksissa kaikissa hoitovaihtoehdoissa korostuvat suuret erot toiveiden ja odotuksien välillä.  Suosituinta hoitovaihtoehtoa – hoitoa kotona ammattihoitajien tukemana – toivoneista alle puolet pääkaupunkiseudulla asuvista ja 50 vuotta täyttäneistä uskoo tuon vaihtoehdon toteutuvan. Myös tämä viittaa pääkaupunkiseudulla asuvien epävarmuuteen: tarjolla olevat hoitomahdollisuudet eivät tunnu mitenkään varmoilta.

Subjektiivinen hoitoturvallisuus - miten Helsinki sijoittuu?

Tärkeä kysymys aktiivisen, turvallisen ja ihmisarvoa kunnioittavan vanhuuden varmistamisessa on, kuinka luottavaisin mielin voi suhtautua siihen, että tarjolla on pitkäaikaista hoitoapua, kun sen tarve tulee. Kyse ei ole tarkasti mitattavasta objektiivisesta hoitoturvallisuudesta vaan subjektiivisesta hoitoturvallisuudesta, ja se perustuu erilaisiin arvioihin, joiden taustalla käytetään erilaisia haastatteluja ja kyselyjä kuten TooLS-kyselyä.

Edellä esitetyn vertailun perusteella Helsinki ei sijoitu korkealle yli 50-vuotiaiden koetussa subjektiivisessa hoitoturvallisuudessa, kun verrokkina ovat Alankomaiden ja Saksan kaupungit. Helsingin, Espoon ja Vantaan välillä erot ovat selvästi vähäisemmät. Pääkaupunkiseudun 50 vuotta täyttäneistä joka neljännellä ei ole tiedossa ketään joka voisi ryhtyä hoitamaan säännöllisesti. Osuus on Helsingissä kaikista tutkimuksessa mukana olleista kaupungeista korkein.

Erittäin varma hoitoapu on pääkaupunkiseudulla tiedossa vielä harvemmalla. Kahdella kolmesta ei ole tiedossa yhtään ”erittäin varmaa auttajaa”. Helsingissä tuo osuus on Espoota ja Vantaata hieman suurempi. Lisäksi pääkaupunkiseudun kaikissa kunnissa ja kaikissa hoitovaihtoehdoissa korostuvat suuret erot toiveiden ja odotusten välillä. Tämä antaa viitteitä subjektiivisesta hoitoturvattomuudesta.

Subjektiiviseen hoitoturvallisuuteen vaikuttavat kuitenkin monet asiat, joita ei ole edellä käsitelty. Eräs kysymys on, millaisiksi terveyspalvelujen saavutettavuus ja terveyspalvelujen laatu koetaan. Koska hoitokulttuurit vaihtelevat eri maiden välillä, voi olla, että erityisesti siellä, missä sosiaaliset tukiverkostot ovat epävakaat tai tukiverkostoja ei ole ja hoitotoiveet ja -odotukset ovat kaukana toisistaan, tarjolla olevat yhteiskunnan (julkiset tai yksityiset) edut ja palvelut lisäävät koettua subjektiivista hoitoturvallisuutta. TooLS-aineistosta on valmisteilla tutkimusjulkaisu (Niska 2015, ilmestyy), jossa käsitellään myös terveyspalvelujen koettua laatua ja saavutettavuutta.

Ari Niska on Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkija.

Lähteet:

Amsterdam O+S. (2014) Amsterdam in cijfers. Amsterdam Onderzoek en Statistiek. http://www.os.amsterdam.nl/feiten-en-cijfers/amsterdam 

Berliinin kaupunki. Tietopalvelu. Sähköposti 14.11.2014.

Helsingin kaupungin tietokeskus [Helsingfors stads faktacentral] (2014). Helsingin ja Helsingin seudun väestöennuste 2015–2050. Ennuste alueittain 2015–2024. Tilastoja 2014:29. Helsingin kaupungin tietokeskus, Helsinki.

OECD (2013). Health at a glance 2013: OECD indicators, OECD publishing. http://www.oecd.org/health/health-systems/health-at-a-glance.htm

Niska, Ari (2015, ilmestyy). Ikääntyneiden elämänlaatu ja tulevaisuuden suunnitelmat Helsingissä. Helsingin kaupungin tietokeskus, Helsinki.

Nordstat (2014). http://www.nordstat.org

Special Eurobarometer (2007). Health the long-term care in the European Union, Special Eurobarometer 2007. http://ec.europa.eu/public_opinion/archives/ebs/ebs_283_en.pdf

Statistics Denmark. http://www.statbank.dk/statbank5a/selectvarval/saveselections.asp. Luettu 26.9.2014

TooLS-projekti. http://www.tools-project.eu

Tukholman kaupunki. Tietopalvelu. Sähköposti 7.10.2014.

Kommentit

Onko mitään tilastoja siitä, että moni eläkeläinen voisi harkita saada apua ei koulutetulta kotiapulaista? Kotiapulainen auttaisi arkielämän askareissa?

Hei, Kvartin 3/2014 artikkelissa ”Onko iäkkäillä Helsinkiläisillä auttajia – pitkäaikainen hoitoapu eurooppalaisessa vertailussa” aineistona oli kysely jossa tiedusteltiin pitkäaikaishoidon kokemuksia ja tarpeita. Halukkuudesta tai valmiudesta käyttää kotiapulaista arkielämän askareisiin ei tuossa kyselyssä kysytty. Sen sijaan tähän liittyen kysyimme yleisemmin valmiutta hankkia palveluita yksityiseltä palveluntuottajilta. Reilu kolmannes kaikista vastaajista ilmoitti olevansa valmis hankkimaan palveluja yksityiseltä palveluntuottajalta omalla kustannuksella. Kiitos hyvästä kysymyksestä! Ystävällisin terveisin, Ari Niska

Kommentoi

Lehdessä: