Helsinki

Puolueet pääkaupungeissa – arvoliberalismi menestyy oikeistopopulismia paremmin

Suomessa oli eduskuntavaalit keväällä 2019. Vaalitulos paljasti sekä eroja että yhtäläisyyksiä Helsingin vaalituloksen ja valtakunnallisen vaalituloksen välillä. Miten käy, kun tarkasteluun otetaan muita Pohjois-Euroopan pääkaupunkeja ja verrataan näitä keskenään sekä analysoidaan pääkaupungin ja muun maan välistä suhdetta näissä maissa? Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Alankomaissa arvoliberaalit puolueet menestyvät oikeistopopulistisia puolueita paremmin pääkaupungeissa kuin muualla maassa. Helsingissä vihreät menestyivät hyvin, mutta myös perussuomalaisten kannatus oli korkeampi kuin verrokkipuolueiden ääniosuus muissa pääkaupungeissa.

Johdanto

Eurooppalaisen politiikan viimeaikaisia ilmiöitä ovat olleet puoluejärjestelmien hajautuminen ja aatteellinen eriytyminen tai jopa polarisaatio. Aikaisemmin kahden valtapuolueen hallitsemat valtiot ovat muuttuneet useiden poliittisten puolueiden taistelutantereiksi, ja entuudestaan monipuoluejärjestelmät ovat saaneet useita uusia puolueita kamppailemaan äänestäjien suosiosta. Ideologiseen keskustaan sijoittuvilla puolueilla ja ylipäätään vanhoilla aatesuuntauksilla on ollut suuria vaikeuksia säilyttää kannatustaan. Sitä on valunut esimerkiksi radikaalioikeistolaisille tai uusnationalistisille puolueille, sosialistisen järjestelmän romahduksen jälkeen nahkansa luoneille uusvasemmistolaisille puolueille sekä ekologisille tai ympäristöpuolueille. (Ks. esim. Coleman 1995; Curini & Hino 2012.)

Yhteiskunnalliset ristiriitaulottuvuudet ovat menneet osittain uusiksi, eikä perinteinen oikeisto–vasemmisto-jako enää yksin riitä ymmärtämään politiikan muutoksia. Muutoksen yksi taustavoima, mutta myös yksi sen seurauksista, on ollut äänestäjäkunnan lisääntynyt liikkuvuus. Puolueuskollisuus on ylipäätään vähentynyt, ja varsinkin monet nuoremman sukupolven äänestäjät harkitsevat joka vaalissa tarkasti uudelleen, kenelle kannatuksensa antavat. Suhteet puolueisiin ovat heikentyneet (de-alignment) ja osin muodostuneet uudelleen (re-alignment). (Ks. esim. Dassonneville 2018; Paloheimo 2019.)

Miltä suomalainen politiikka näyttää vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen näitä tendenssejä vasten tarkasteltuna ja miltä Suomen pääkaupungin poliittinen profiili näyttää kansainvälisessä vertailussa? Suuret kaupungit on usein todettu arvomaailmaltaan ja poliittiselta kulttuuriltaan vapaamielisiksi ja ennemmin vasemmalle kuin oikealle kallellaan oleviksi (ks. esim. Tausanovitch & Warshaw 2014; Siegenthaler 2018.) Pitävätkö nämä olettamat paikkansa myös Suomessa ja muualla Pohjois-Euroopassa?

Haen näihin kysymyksiin vastauksia tarkastelemalla viimeaikaista poliittista kehitystä Suomessa ja Helsingissä, Ruotsissa ja Tukholmassa, Norjassa ja Oslossa, Tanskassa ja Kööpenhaminassa sekä Alankomaissa ja Amsterdamissa. Nämä neljä Pohjoismaata sekä Alankomaat ovat suurin piirtein samankokoisia pohjoiseurooppalaisia hyvinvointivaltioita, joissa on ollut vakiintunut demokratia jo yli sadan vuoden ajan sekä monipuoluejärjestelmää suosiva suhteellinen vaalitapa.

Eduskuntaan tuli Suomen vuoden 2019 vaaleissa valituksi kansanedustajia kahdeksan puolueen listoilta, minkä lisäksi ehdokkaiden valitsijayhdistysten yhteislistaksi organisoitunut Liike Nyt sai yhden kansanedustajan paikan [1]. Vuonna 2018 pidetyissä Ruotsin viimeisimmissä parlamenttivaaleissa Ruotsin valtiopäiville (Sveriges riksdag) sai edustajia kahdeksan puoluetta, vuonna 2017 Norjassa vastaavaan (Storting) ylsi yhdeksän puoluetta, ja Tanskan vuoden 2019 vaaleissa sikäläisille kansankäräjille (Folketinget) pääsi puolestaan kymmenen puoluetta [2].  Hajanaisin puoluejärjestelmä löytyy näiden maiden joukosta tällä hetkellä Alankomaista, jonka parlamentin 150-paikkaiseen alahuoneeseen (Tweede Kamer) [3] valittiin jopa kolmentoista puolueen edustajia [4]

Luokittelen artikkelissani eri maiden puolueet käyttämällä hyväksi niiden ideologista tai ohjelmallista profiilia ja analysoin vaalituloksia näiden maiden pääkaupungeissa tätä luokittelua hyväksi käyttäen. Tämän jälkeen vertaan ensin pääkaupungin puoluekannatuksia valtakunnallisen tason vaalituloksiin sekä lopuksi niin sanottujen kakkoskaupunkien poliittiseen profiiliin. Kakkoskaupungeiksi on valittu Suomesta Turku ja Tampere, Ruotsista Göteborg, Norjasta Bergen, Tanskasta Aarhus ja Alankomaista Rotterdam.

Kannatusmuutokset vaihtelevat pääkaupungeissa

Näiden viiden maan puoluejärjestelmät ovat sikäli varsin samanlaisia, että joitain poikkeuksia lukuun ottamatta jokaisen maan parlamentista löytyvät samat aatteelliset tai ohjelmalliset puolueet. Nämä puolueet edustavat erilaisin yhdistelmin vasemmistoa ja oikeistoa sekä liberalismia ja konservatismia. Lisäksi kaikista maista löytyy yksi tai useampi ekologiseksi tai vihreäksi puolueeksi luonnehdittava puolue. Monista puolueista löytyy maltillisempi ja radikaalimpi variaatio.

Taulukko 1 on rakennettu hyödyntäen ensisijaisesti Parties and Elections in Europe -sivuston luokittelua [5].  Lisäksi tarkastelussa on huomioitu Euroopan parlamentin poliittiset ryhmittymät, ja tarpeen mukaan on käytetty jonkin verran omaa harkintaa puolueiden sijoittelussa. Taulukko sisältää ainoastaan ne puolueet, jotka viime vaaleissa onnistuivat saamaan vähintään yhden kansanedustajan kansalliseen parlamenttiin [6].  Kommunistisia tai radikaalivasemmistolaisia puolueita on myös muissa maissa kuin Norjassa, mutta vain Norjassa heidän Rødt-puolueensa ehdokkaita tuli valituksi. Joissain tapauksissa samaan poliittiseen lokeroon sijoittuu useampia puolueita, ja esimerkiksi liberaalien puolueiden tarkka sijoittaminen on eräissä kohdin melko vaikeata. Liberaalit ja sosiaaliliberaalit puolueet on taulukossa erotteluvaikeuksien vuoksi yhdistetty samaan luokkaan, samoin sosialistiset ja demokraattista sosialismia edustavat puolueet ja sosiaalikonservatiiviset ja kristillisdemokraattiset puolueet [7].

Taulukko 1. Suomen, Ruotsin, Tanskan, Norjan ja Alankomaiden parlamenteissa edustettuina viime vaalien jälkeen olevat puolueet ja niiden saama ääniosuus maiden pääkaupungeissa, %. Kannatuksen nousu viime vaaleihin verrattuna on merkitty vihreällä ja kannatuksen lasku punaisella.

Taulukossa 1 näkyy myös kyseisten puolueiden pääkaupungissa saama kannatus. Puolueiden kannatus ja kannatusmuutokset vaihtelevat melko paljon, eikä vahvoja säännönmukaisuuksia ole helppo löytää. Perinteisesti vahvan sosiaalidemokratian Ruotsin, Tanskan ja Norjan pääkaupungeissa sosiaalidemokraattisten puolueiden kannatus on selvästi korkeampi kuin Helsingissä ja Amsterdamissa. Tosin vuonna 2012 Alankomaiden työväenpuolue sai Amsterdamissa vielä yli kolmanneksen kaikista äänistä. Helsingissä ja Amsterdamissa paikallisten vihreiden puolueiden poliittinen suosio oli puolestaan selvästi korkeampi kuin Oslossa, Tukholmassa ja Kööpenhaminassa, ja molemmissa kaupungeissa vihreistä tuli myös viime vaaleissa kannatuksen prosenttiosuudella mitattuna suurin puolue. Viime vaaleissa sosiaalidemokraateista vasemmalla olevat uusvasemmistolaiset puolueet menestyivät Pohjoismaiden pääkaupungeissa niin ikään hyvin ja saavuttivat suurin piirtein samaa kokoluokkaa olevan kannatuksen. Amsterdamissa sikäläinen sosialistinen puolue joutui vaalitappion jälkeen tyytymään vähän pienempään äänisaaliiseen.

Taulukossa liberaalia konservatismia edustavista perinteisistä keskustaoikeistolaisista puolueista Tanskan konservatiivinen kansanpuolue menestyy Kööpenhaminassa hyvin huonosti. Muualla näiden maltillisen oikeiston puolueiden kannatus pääkaupungissa on suurempi, vaikka viime vaaleissa ne kaikki kärsivätkin tappion. Maatalous- tai maaseutuväestöön historiallisesti vahvemmin pohjaavat keskustalaiset puolueet menestyvät huonosti pääkaupungeissa. Hieman muita paremmin pärjäsivät viimeksi Ruotsin Centerpartiet ja Tanskan Venstre, jotka ovat myös ehkä muita enemmän uudistuneet aatteellisen liberalismin suuntaan. Sosiaaliliberalismia edustava Democraten 66 on ollut pitkään menestyksekäs puolue Amsterdamissa, ja Kööpenhaminassa vasemmistoliberalismia edustavan Det Radikale Venstre -puolueen sekä oikeistoliberaalin Liberal Alliance -puolueen yhteenlaskettu kannatus oli myös varsin korkea, vaikka viimeksi mainittu puolue viime vaaleissa reilusti hävisikin.

Kristilliset arvokonservatiiviset puolueet ovat Ruotsin kristillisdemokraatteja lukuun ottamatta pääkaupungeissa hyvin pieniä puolueita, joskin miltei kaikki niistä voittivat vähän viime vaaleissa. Voittajia olivat myös Suomen, Ruotsin ja Alankomaiden oikeistopopulistiset puolueet, häviäjiä puolestaan kansallisesti ja Kööpenhaminassakin romahtanut Tanskan Kansanpuolue sekä hallitusyhteistyöhön Høyren kanssa osallistunut Norjan Edistyspuolue. Perussuomalaisten kannatus Helsingissä on korkeampi kuin minkään oikeistopopulistisen puolueen kannatus muiden maiden pääkaupungeissa. Suomen muihin suuriin tai keskisuuriin puolueisiin verrattuna perussuomalaisten kannatus onkin Suomessa melko tasaista eri vaalipiireissä (ks. myös Westinen 2015).

Koko maata vapaamielisemmät pääkaupungit

Enemmän yhdenmukaisuutta pääkaupunkien välillä löytyy, kun verrataan tuloksia valtakunnallisella ja pääkaupungin tasolla. On syytä huomioida, että pääkaupungin äänet sisältyvät koko maan vaalituloksiin, joten erot pääkaupungin ja muun maan välillä ovat todellisuudessa vielä taulukossa näkyviä suurempia. Taulukossa 2 näkyy kansallisen vaalituloksen ja pääkaupungin vaalituloksen välinen erotus. Jos taulukon 1 solussa on ollut kaksi puoluetta, niiden saama kannatusprosentti on taulukkoa 2 varten laskettu yhteen. Vertailusyistä taulukosta on poistettu Norjan kommunistinen puolue, Suomen osalta Liike Nyt, Tanskan Nye Borgerlige sekä Alankomaiden ikääntyvien puolue (50 Plus) ja DENK, joille ei löydy muiden maiden parlamenteista vastinparia. Vertailun vuoksi taulukkoon on sisällytetty myös niukasti äänikynnyksen alle jäänyt Tanskan kristillisdemokraatit.

Taulukko 2. Vertailukelpoisten puolueiden pääkaupungissa saaman kannatuksen ja valtakunnallisen kannatuksen välinen erotus viime parlamenttivaaleissa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Alankomaissa, %-yksikköä.  

Kaikissa maissa ympäristöpuolueet menestyivät viime parlamenttivaaleissa paremmin pääkaupungissa kuin koko maassa keskimäärin, ja etenkin Suomessa, Tanskassa ja Alankomaissa ero on merkittävä. Alankomaita lukuun ottamatta pääkaupungissa pärjäsivät hyvin myös uusvasemmistolaiset puolueet ja kaikissa tapauksissa (sosiaali)liberaaliset puolueet. Sen sijaan sosiaalikonservatiivisilla puolueilla sekä etenkin keskustalaisilla (Ruotsin Centerpartietia lukuun ottamatta) ja oikeistopopulistisilla tai uusnationalistisilla puolueilla oli pääkaupungeissa selvästi vaikeampi löytää kannatusta kuin koko maassa keskimäärin. Viime vaaleissa oikeistopopulististen puolueiden osalta erotus pääkaupungin tason ja kansallisen tason välillä oli kaikissa viidessä maassa samaa kokoluokkaa.

Suomessa, Ruotsissa ja etenkin Tanskassa sosiaalidemokraattisen puolueen valtakunnallinen kannatus oli selvästi parempi kuin pääkaupungin vaalimenestys, mutta Norjassa ja Alankomaissa sosiaalidemokraatit pärjäsivät puolestaan Oslossa ja Amsterdamissa hieman paremmin kuin koko maassa keskimäärin. Taulukon ulkopuolelta voi lisäksi todeta, että Suomessa Liike Nyt, Norjassa äärivasemmistolainen Rødt ja Alankomaissa DENK olivat enemmän pääkaupungin kuin koko maan puolueita. Näitä puolueita konservatiivisemmat Tanskan Nye Borgerlige ja Alankomaiden 50 Plus saivat puolestaan suhteellisesti enemmän ääniä pääkaupungin ulkopuolella.

Pääkaupungit ja kakkoskaupungit eivät ole samanlaisia

Kaikki nämä viisi pääkaupunkia ovat lavean määrittelyn mukaisia kansainvälisesti vahvasti verkostuneita globaalikaupunkeja tai maailmankaupunkeja, vaikka ne eivät ihan New Yorkin, Lontoon tai Tokion kanssa samassa sarjassa painikaan (ks. esim. Sassen 2001; A.T.Kearney 2019). Viime aikoina huomiota on alettu kiinnittää myös näiden suurkaupunkien takana oleviin ”kakkoskaupunkeihin”, jotka usein ovat myös historiallisesti vahvoja satamakaupunkeja ja enemmän teollisuuspaikkakuntia kuin monesti julkisen hallinnon ja palvelujen työpaikkojen sekä suurten yliopistojen voimakkaasti leimaamat pääkaupungit (ks. esim. Hein 2011; Hodos 2011).

Näitä kakkoskaupunkeja on monissa maissa useita, joista tähän tarkasteluun on valittu Suomesta Turku ja Tampere sekä muista maista kustakin yksi kaupunki: Ruotsista Göteborg, Norjasta Bergen, Tanskasta Aarhus ja Alankomaista Rotterdam, jotka ovat myös näiden maiden toiseksi suurimpia kaupunkeja [8]. Taulukosta 3 ilmenee pääkaupungin ja kakkoskaupungin välinen erotus eri puolueiden tai puolueparien kannatuksessa.

Taulukko 3. Vertailukelpoisten puolueiden pääkaupungissa ja kakkoskaupungissa saaman kannatuksen välinen erotus viime parlamenttivaaleissa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Alankomaissa, %-yksikköä. 

Erot kaupunkien välillä ovat johdonmukaisimpia oikeistopopulististen puolueiden kannatuksen osalta, jotka menestyivät kakkoskaupungeissa paremmin kuin pääkaupungeissa. Erityisesti Rotterdamissa Vapauspuolueen ja Demokratiafoorumin yhteenlaskettu kannatus oli korkea (17,4 %). Näiden puolueiden osalta vaalitulos oli Rotterdamissa jopa parempi kuin Alankomaissa keskimäärin. Kaikissa muissa kakkoskaupungeissa oikeistopopulistien kannatus jäi alle valtakunnallisen tason, joskin Turussa ero perussuomalaisten paikallisen vaalituloksen ja valtakunnallisen tuloksen välillä ei ollut kovin suuri (15,7 % ja 17,5 %). Todettakoon, että Rotterdamia lukuun ottamatta kaikissa kakkoskaupungeissa ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä on selvästi alempi kuin pääkaupungeissa, joten maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin kriittisesti suhtautuvan puolueen kannatus ei suoraan heijasta paikallisia väestörakenteita. [9]

Vihreät puolueet menestyivät puolestaan pääkaupungeissa paremmin kuin kakkoskaupungeissa, joskin ero oli Ruotsissa ja Norjassa melko pieni, Tanskassa vähän suurempi ja Suomessa ja Alankomaissa selvästi suurin. Vasemmistoliitto sai Turussa selvästi paremman äänisaaliin kuin Helsingissä ja Tampereella, mihin saattoi vaikuttaa puolueen turkulaisen puheenjohtajan vahva henkilökohtainen suosio. Sen sijaan Tanskassa uusvasemmistolainen puolue oli selvästi suositumpi Kööpenhaminassa kuin Aarhusissa. Turussa ja Helsingissä sosiaaliliberaali ruotsalainen kansanpuolue on suurin piirtein samankokoinen, mutta Tampereella hyvin pieni puolue, mikä on suoraan seurausta paikkakuntien erilaisista kielirakenteista. [10]

Tukholman ja Göteborgin poliittiset profiilit olivat viime vaaleissa varsin samanlaisia, kun taas Amsterdamin ja Rotterdamin välillä oli useiden puolueiden kannatuksessa varsin suuria eroja. Turussa, Tampereella ja Aarhusissa sosiaalidemokraatit olivat suositumpia kuin pääkaupungissa, Bergenissä puolestaan kannatus jäi alemmaksi kuin Oslossa. Agraaritaustaiset keskustapuolueet olivat Göteborgia lukuun ottamatta kakkoskaupungeissa suurempia kuin pääkaupungeissa, kun taas usein korkeasti koulutetun väestön kannatukseen nojaavat sosiaaliliberaaliset puolueet pärjäsivät paremmin pääkaupungeissa, poikkeuksena RKP:n hieman parempi tulos Turussa kuin Helsingissä. Maltillista oikeistoa edustavien liberaalikonservatiivisten puolueiden tuloksessa oli suurehko ero ainoastaan Norjassa, missä Høyre menestyi Bergenissä selvästi paremmin kuin Oslossa.

Päätelmät

Tämä katsaus viimeisimpien parlamenttivaalien tuloksiin vahvistaa käsitystä, että Suomen ja monien muiden pohjoiseurooppalaisten maiden puoluejärjestelmät ovat todellakin hyvin pluralistisia. Vaaleihin osallistuu suuri määrä puolueita, ja monet niistä saavat myös edustajia kansalliseen parlamenttiin. Myös pääkaupunkien puoluemaisemat ovat monimuotoisia, ja uudet yrittäjät ja pienemmät puolueet näyttävät usein menestyvän pääkaupungeissa paremmin kuin koko maassa keskimäärin. Poliittinen fragmentaatio, aatteellisen ja ohjelmallisen kirjon kasvu, on tuskin vielä suomalaisessa ja eurooppalaisessa politiikassa päättynyt.

Myös käsitys poliittisesta polarisaatiosta saa tästä aineistosta tukea. Kannatusta on siirtynyt perinteisiltä ja ajan mittaan toisiaan lähemmäksi siirtyneiltä sosiaalidemokraattisilta, keskustalaisilta ja keskustaoikeistolaisilta puolueilta radikaaleimmille tai muuten vaihtoehtoja tarjoaville puolueille. Viime aikoina näissä maissa ovat ainakin ajoittain menestyneet hyvin oikeistopopulistiset tai uusnationalistiset puolueet, vihreät tai ekologiset puolueet sekä sosiaalidemokraateista vasemmalle sijoittuvat uusvasemmistolaiset puolueet. Pääkaupungeissa viimeksi mainitut, usein myös selvästi arvoliberaalit puolueet ovat viime vaaleissa pärjänneet paremmin kuin valtakunnallisesti keskimäärin. Oikeistopopulistien ja muiden arvokonservatiivien kannatus on ollut vahvempi muualla maassa kuin pääkaupungissa.

Äänestäjät ovat myös liikkuvia. Siitä kertovat omalla tavallaan politiikan uudet yrittäjät puoluekentän eri laidoilla, mutta myös perinteisten puolueiden suuret voitot ja tappiot. Alankomaiden sosiaalidemokraattien romahdus, Amsterdamissa liki 36 prosentista reiluun kahdeksaan prosenttiin, on omaa luokkaansa, mutta myös monien muiden puolueiden tapauksessa (esimerkiksi Suomen keskusta, Tanskan kansanpuolue) siirtymät ovat olleet useita prosenttiyksikköjä. Se tarkoittaa sitä, että suuri osa äänestäjistä on vaihtanut puoluetta sitten edellisten vaalien. Osa aikaisemmin äänestäneistä on myös jättänyt äänestämättä ja päinvastoin, aikaisemmin passiiviset ovat mobilisoituneet viime vaaleissa antamaan äänensä.

Vaikuttaa siltä, että pääkaupunkien poliittisissa rakenteissa ja kulttuurissa on piirteitä, jotka yhdistävät niitä toisiinsa ja jotka ainakin osin myös erottavat niitä oman maan valtakunnallisesta politiikasta. Tässä artikkelissa ei ole ollut mahdollista tehdä tarkkaa analyysiä näistä eroista ja yhtäläisyyksistä sekä niihin mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Myöhemmässä tutkimuksessa kannattaisi selvittää esimerkiksi ikärakenteen ja koulutustason sekä työllisyyden ja tulojen vaikutuksia äänestyskäyttäytymiseen pääkaupungeissa ja muualla maassa. On kuitenkin mahdollista, että pääkaupungeissa on myös väestörakenteista riippumattomia esimerkiksi henkiseen ilmapiiriin tai poliittiseen kulttuurisiin kytkeytyviä tekijöitä, jotka edesauttavat esimerkiksi arvoliberaalien puolueiden paikallista menestymistä. Myös näitä olisi syytä selvittää tarkemmin.

Verrokkikaupunkeihinsa nähden Helsinki on tämän tutkimuksen perusteella sekä samanlainen että erilainen. Vihreiden vahva rooli Suomen pääkaupungissa poikkeaa merkittävästi muiden Pohjoismaiden vihreiden menestyksestä ja poliittisesta profiilista, mutta muistuttaa paljon Amsterdamin tilannetta viime vaalien jälkeen. Yhteistä on oikeistopopulistisen puolueen kannatus, joka on kaikissa pääkaupungeissa selvästi matalampi kuin valtakunnallisesti keskimäärin ja myös kakkoskaupungeissa. Molemmissa tapauksissa on kiinnostavaa pohtia, edustaako pääkaupungin viimeaikainen poliittinen kehitys myös laajemmin tulevaisuutta, vai onko kyseessä ennemmin poikkeus suuresta linjasta, jonka suunta ja sisältö määrittyvät pääkaupunkien ulkopuolella?

Pasi Saukkonen toimii erikoistutkijana Helsingin kaupunginkansliassa. Hän on dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa.

[1] Jatkossa vaaleihin osallistuneista ja eduskunnassa edustettuna olevista poliittisista organisaatioista käytetään kuitenkin yhteisnimitystä puolueet.
[2] Tanskan kansankäräjillä on edustus myös Grönlannilla ja Färsaarilla. Suomessa Ahvenanmaan maakunta muodostaa oman vaalipiirinsä, josta valitaan yksi edustaja. Hän kuuluu eduskunnassa RKP:n edustajien kanssa ruotsalaiseen eduskuntaryhmään.
[3] Alankomaissa on kaksikamarinen parlamentti, jonka alahuoneella (Tweede Kamer) on poliittisesti tärkeämpi asema. Ylähuoneen (Eerste Kamer) jäsenet valitaan maakuntavaalien tuloksen mukaisessa suhteessa.
[4] Ruotsin vaalijärjestelmässä on käytössä neljän prosentin äänikynnys, jonka alle jäävät puolueet eivät saa edustajia parlamenttiin. Kynnys on saman suuruinen myös Norjassa, mutta se ainoastaan vähentää rajan alle jäävien puolueiden paikkamäärää. Tanskassa äänikynnys on kaksi prosenttia. Suomessa ja Alankomaissa ei ole äänikynnystä, ja etenkin Alankomaiden vaalitapa on vahvasti suhteellinen, koska koko maa on yksi vaalipiiri. Vuoden 2018 Ruotsin valtiopäivävaaleissa Feministiskt initiativ jäi alle puolen prosentin kannatukseen (vuonna 2014 3,1 %). Norjassa puolestaan ensimmäisenä alle vaalikynnyksen jäi vuonna 2017 Pensjonistpartiet, niin ikään noin 0,4 prosentin kannatuksella. Tanskan vuoden 2019 vaaleissa niukasti vaalikynnyksen alle jäivät jyrkän linjan maahanmuutto- ja islamvastainen Stramme Kurs (1,8 %) sekä Tanskan kristillisdemokraatit (1,7 %).
[5] Ks. tarkemmin http://www.parties-and-elections.eu/content.html; Nordsieck 2018.
[6] Tanskan kristillisdemokraatit jäi siis viime vaaleissa niukasti alle vaalikynnyksen.
[7] Nordsieckin luokittelussa monista (sosiaali)liberalismin kategorian puolueista mainitaan, että ne ovat sekä liberaaleja että sosiaaliliberaaleja. Monien puolueiden kohdalla Parties and Elections in Europe -sivusto antaa useamman kuin yhden luonnehdinnan. Alankomaiden kristillisdemokraattinen puolue CDA on nimestään huolimatta funktionaalisen ekvivalenssin periaatteita noudattaen paremmin sijoitettavissa keskustapuolueiden luokkaan, vaikka se Euroopan parlamentissa kuuluukin Euroopan kansanpuolueen (EPP) liberaalis-konservatiiviseen ryhmään. Sitä vastoin Alankomaiden kaksi kalvinistista puoluetta (CU, SGP) vastaavat poliittisen asemansa puolesta muiden maiden kristillisdemokraattisia tai arvokonservatiivisia puolueita.
[8] Suomen tapauksessa väkiluvun puolesta toiseksi suurin kaupunki olisi Espoo, mutta osana pääkaupunkiseutua se ei olisi ollut kovin vertailukelpoinen muiden maiden kakkoskaupunkien kanssa.
[9] Rotterdamissakin ulkomaalaistaustaisten osuus on sikäläisen, pohjoismaista hieman laveamman määritelmän mukaisesti laskettuna alempi kuin Amsterdamissa, mutta ero on melko pieni, 50,9 ja 53,4 %.
[10] Vuonna 2018 ruotsinkielisten osuus väestöstä oli Helsingissä 5,6 %, Turussa 5,4 % ja Tampereella 0,5 %.

Lähteet:

A.T.Kearney (2019). 2019 Global Cities Report. A Question of Talent: How Human Capital Will Determine the Next Global Leaders. Chicago: A.T.Kearney.

Curini, Luigi & Hino, Airo (2012). Missing Links in Party-System Polarization: How Institutions and Voters Matter. The Journal of Politics 74: 2, 460-473.

Coleman, Stephen (1995). Dynamics in the fragmentation of political party systems. Quality & Quantity 29: 2, 141–155.

Dassonneville, Ruth (2018). Electoral volatility and parties’ ideological responsiveness. European Journal of Political Research 57: 808–828, doi: 10.1111/1475-6765.12262.

Hein, Carola (2011). Port Cities: Dynamic Landscapes and Global Networks. Abingdon: Routledge.

Hodos, Jerome I. (2011). Second Cities: Globalization and Local Politics in Manchester and Philadelphia. Philadelphia: Temple University Press.

Nordsieck, Wolfram (2018). Parties and Elections in Europe. Norderstedt: Books on Demand.

Paloheimo, Heikki (2019). Eurooppalaisen sosiaalidemokratian alamäki – syyt ja seuraukset. Teoksessa Ronkainen, Antti & Mykkänen, Juri (toim.). Vapiseva Eurooppa: Mitä seuraa eurooppalaisen politiikan kaaoksesta? Tampere: Vastapaino.

Sassen, Saskia (2001). The Global City: New York, London, Tokyo. Princeton: Princeton University Press.

Siegenthaler, Peter (2018). Centre-left parties dominate Switzerland’s biggest cities. Swissinfo.ch. https://www.swissinfo.ch/eng/urban_centre-left-parties-dominate-switzerl...

Tausanovitch, Chris & Warshaw, Christopher (2014). Representation in Municipal Government. American Political Science Review. 108: 3, 605-641.

Westinen, Jussi (2015). Cleavages – Dead and Gone? An Analysis of Cleavage Structure and Party Choice in Contemporary Finland. Scandinavian Political Studies. 38: 3, 277–300.

Kommentoi

Lehdessä: