Helsinki

Uutiset: Työkaluja metropolialueen kehittämiseen

Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka -ohjelman (KatuMetro) vuosina 2010–2014 rahoittamia tutkimus- ja kehittämishankkeita esittelevä kokoomajulkaisu on ilmestynyt syyskuun lopussa.

Kokoomateos Työkaluja metropolialueen kehittämiseen: Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka -ohjelman tuloksia vuosina 2010–2014 (pdf) sisältää yksitoista ohjelman hankkeiden tuloksia esittelevää lyhyttä artikkelia elinympäristön ja kaupunkirakenteen, hyvinvointipolitiikkojen ja -palvelujen, monikulttuurisuuden ja maahanmuuton sekä talouden ja kilpailukyvyn teemoista.

Vuodesta 2010 lähtien käynnissä ollut KatuMetro-ohjelma on yhdistänyt yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkijat tiedon hyödyntäjien kanssa aktiiviseksi verkostoksi, joka on hankerahoituksensa kautta tuottanut akateemisen tutkimuksen lisäksi kehittämishankkeiden kautta käytännönläheistä tietoperustaa uusille ratkaisuille metropolialueen ongelmiin.

Työkaluja metropolialueen kehittämiseen -teos toimii Katumetro-ohjelman päättyvän ensimmäisen kauden tilinpäätöksenä ennen uuden ohjelmakauden käynnistymistä vuoden 2015 alussa.

Kirja kokoaa yhteen helposti lähestyttävässä muodossa ohjelman hankkeiden tuloksia ja löydöksiä, joita on aiemmin julkaistu pääosin tieteellisinä vertaisarvioituina artikkeleina. Useimpiin kirjan artikkeleihin on myös sisällytetty hankkeiden tuloksiin pohjautuvia politiikkasuosituksia tai ehdotuksia parhaiksi käytännöiksi.

Artikkelit liittyvät laajasti käsitettynä monitieteisen kaupunkitutkimuksen alaan. Kirjoittajat ovat Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja Hankenin sekä Diak-, Metropolia- ja Haaga-Helia- ammattikorkeakoulujen tutkijoita ja kehittäjiä.

Metropolialueen kaupunkirakenteen sirpaloituminen ja sen taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset seuraukset ovat yksi kirjan artikkeleita yhdistäviä teemoja.  Esiin nousee huomio siitä, kuinka nämä seuraukset näyttäytyvät tarkastelijoiden näkökulmista riippuen keskenään jossain määrin keskenään ristiriitaisina ilmiöinä.

Professori Harry Schulman ja tutkija Panu Söderström vertailevat laajaan tutkimushankkeeseensa perustuvassa artikkelissa Helsingin ja Tukholman metropolialueiden keskeisiä rakennepiirteitä ja eroja, niiden muutoksia sekä keinoja joilla kyseisten kaupunkiseutujen kehitystä on ohjattu.

Schulman ja Söderström päätyvät toteamaan, että Helsingin metropolialueen osalta seutuhallinnon radikaalin muutoksen tarve on ilmeinen, koska vaarana on alueen rakenteen kiihtyvä pirstoutuminen.

Dosentti Tuuli Toivosen johtaman pääkaupunkiseudun alueiden saavutettavuutta tarkastelleen hankkeen tulokset osoittavat, että pääkaupunkiseudun rakenteellisen kehitykseen suunta ei ole yksiselitteinen.

Uudet liikenneratkaisut parantavat saavutettavuutta ja suosivat kestäviä liikkumismuotoja, mutta samaan aikaan palveluiden keskittyminen ja keskittäminen kuitenkin pidentää asiointimatkoja ja lisää epätasa-arvoa alueiden ja eri kulkumuotoja suosivien välillä.

Tutkijat Janne Varjo ja Mira Kalalahti tarkastelivat tutkimuksessaan erilaisten kouluvalintamahdollisuuksien vaikutuksia pääkaupunkiseudun eri kaupungeissa ja pohtivat niiden vaikutusta alueelliseen eriarvoistumiseen.

Kouluvalintojen vapautuessa ja koulujen toimintaympäristöjen eriytyessä alueelliset erot kärjistyivät koulutuserojen kasvaessa. Samanaikainen maahanmuuttajataustaisen väestön keskittyminen perinteisesti huono-osaisuuden leimaamille lähiöalueille kiihdyttää negatiivista kehitystä entisestään.

Työkaluja metropolialueen kehittämiseen on KatuMetro-ohjelman toinen julkaisu. Vuonna 2012 ohjelma julkaisi yhteistyössä Helsingin kaupungin tietokeskuksen kanssa Helsingin yliopiston kaupunkitaloustieteen professori Heikki Loikkasen sekä tutkijoiden Seppo Laakso ja Ilkka Susiluoto toimittaman artikkelikokoelman Metropolialueen talous: näkökulmia kaupunkitalouden ajankohtaisiin aiheisiin.

Nyt ilmestynyt kokoomateos on tuotettu yhteisjulkaisuna Helsingin kaupungin tietokeskuksen kanssa KatuMetro-ohjelman rahoituksella. Teoksesta on määrä julkaista vuoden 2015 alkupuolella päivitetty versio, joka tulee sisältämään vuoden 2014 lopussa päättyvien ohjelman rahoittamien hankkeiden artikkeleita.

Lisätietoja julkaisusta sekä Kaupunkitutkimus ja metropolitiikka -ohjelmasta: Koordinaattori Jussi Kulonpalo (jussi.kulonpalo@helsinki.fi), puh. 02941 24583.

Kommentoi

Lehdessä: