Helsinki
Kvartti 3/2014 |  09.12.2014Teemu Vass

Vuorovaikutus on avain tutkimuksen tehokkaaseen hyödyntämiseen

Viime aikoina on keskusteltu paljon siitä, hyödynnetäänkö tieteellisesti tuotettua tietoa riittävästi päätöksenteon tukena. Onko päättäjien syy, jos tieto ei päädy käyttöön ja poliittisia ratkaisuja tehdään hataralta pohjalta? Pitäisikö tutkijoiden itse tuoda tietoa paremmin esiin? Tästä keskusteltiin työ- ja elinkeinoministeriön kaupunkitutkimusjaoston ideaseminaarissa lokakuussa.

Tilaisuuden pääpuhujana toimi Helsingin yliopiston emerituskansleri Kari Raivio, joka on laatinut valtioneuvoston kanslian tilaaman ja julkaiseman neuvonannon yhteiskunnallisen päätöksenteon tiedepohjan vahvistamisesta. Raivio muistutti aluksi, ettei tiedetieto ole eikä sen pidäkään olla ainoa poliittisten päätösten peruste.

Politiikan teon taustalla voi olla paitsi kokemus- eli mutu-tietoa, myös arvoja ja ideologiaa, talouden reunaehtoja sekä muita, esimerkiksi mielipidemittauksilla hankittuja näkemyksiä siitä, mitä poliitikkojen pitäisi tehdä.

Näihin verrattuna tieteellinen tieto on jokseenkin erilaista: empiirisillä menetelmillä hankittua, toistetuilla tutkimuksilla vahvistettua ja vertaisarvioitua. Tutkijat tiedostavat ja myöntävätkin, että tieto on aina hieman epävarmaa tai puutteellista, mutta se ei ole heikkous vaan kuuluu tiedonlajin luonteeseen.

Tiedolla johtamiselle on kysyntää

Raivion mukaan näyttöön perustuva päätöksenteko (evidence-based policy) on ollut viime aikoina yhä voimistuva trendi niin Suomessa kuin maailmalla. Se on omaksuttu liikkeenjohdon ohella myös julkisen hallinnon ohjaamiseen.

Tiedolla johtamisen kysyntää ovat lisänneet esimerkiksi isot yhteiskunnalliset ”ilkeät ongelmat”, joihin haluttaisiin vastata monitieteisellä tutkimustiedolla, sekä kansalaisten vaatimukset päätöksenteon perusteiden läpinäkyvyydestä.

Mitenkään yksinkertaista ei tiedolla johtaminen silti ole. Tutkimustietoa on valtavasti, ja luotettavan ja neutraalin tiedon löytämisessä on oma vaivansa. Ei ole riittävästi tahoja, joilla olisi taitoa ja resursseja seuloa tietomassoista olennaista tietoa päättäjien avuksi.

Lisähaasteena on aikataulu: politiikka kaipaa usein nopeaa ja yksiselitteistä tietoa, tutkijoilla taas on tapana fundeerata rauhassa asioiden eri puolia. Esimerkiksi lakien valmisteluun tieto on saatava hyvin varhaisessa vaiheessa mukaan, jotta sillä on vaikutusta. Tutkimuksella on tosin rooli myös päätöksen jälkeen, sen vaikutuksia arvioitaessa.

Tieto ja tiedon tarve kohtaavat siis huonosti. Raivion mielestä ongelman syyt ovat ainakin valtionhallinnossa enemmän tiedon tarvitsijoiden kuin sen tuottajien puolella. Hallinnosta ei löydy tarpeeksi ”tilaajaosaamista”, tieteellistä lukutaitoa, joka mahdollistaisi oikean ja oikea-aikaisen tutkimustiedon saamisen käyttöön.

Tutkijoillakin on tosin taipumusta ylimieliseen asenteeseen suhteessa poliittiseen prosessiin, jonka luonnetta ja vaatimuksia he eivät välttämättä tunne.  Asennemuutosta tarvitaan siis molemmilla puolilla, Raivio painotti.

Tutkijat puhuvat eri kieltä kuin tiedon hyödyntäjät

On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten eri tavoin esimerkiksi tutkijat ja tiedotusvälineet puhuvat samasta asiasta, muistutti professori Pirjo Hiidenmaa Helsingin yliopistosta. Tutkijat sietävät muutosta ja ristiriitoja ja toimivat korrelaation, kausaalisuuden tai todennäköisyyden tyyppisillä käsitteillä.

Media puolestaan haluaa esittää ehjiä selityksiä ja lopullisia totuuksia. Tiedotusvälineet todistelevat väitteitä mieluiten henkilöiden, yksittäistapausten ja anekdoottien kautta, ja haluavat antaa äänen vastakkaisille näkökohdille, vaikka nämä olisivat perusteluiltaan kuinka epätasaiset, Hiidenmaa esitti.

Tiedon perille menon onnistuminen riippuu myös muodosta, jossa sitä tarjotaan mahdollisten hyödyntäjien käyttöön. Tieteellinen artikkeli esimerkiksi on suunniteltu asiantuntijoiden keskinäiseksi välineeksi, ei asiakaslähtöiseksi lopputuotteeksi, huomautti Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin johtaja Sami Kurki.

Hiidenmaa kaipaili tutkimusviestintään tulosten esittelyn rinnalle myös aiheen avaamista muilla tavoilla. Mistä tähän tutkimustulokseen päädyttiin? Miksi tätä oli tärkeää tutkia, mistä lähtökohdista ja millaisessa prosessissa tieto syntyi? Miten tämä eroaa jostakin muusta aiheeseen liittyvästä tiedosta?

Yhdessä tehtävää tulkintaa

Kun tieto halutaan käyttöön, kaiken ytimessä on sense-making eli tulkinta, väitti johtava asiantuntija Christopher Palmberg Tekesistä. Parasta on, jos tutkija ja tiedon tarvitsija muokkaavat tutkimustietoa käyttökelpoiseen muotoon vuoropuhelussa. Hyödyntäjä kannattaa ottaa mukaan kuvaan jo tutkimusprosessin varhaisista vaiheista lähtien. Palmbergin mielestä tiedon parhaita tulkitsijoita eivät ole välttämättä tiedeihmiset, vaan ehkä sellaiset hyödyntäjät, jotka tuntevat myös tiedemaailmaa.

Sami Kurjen mukaan uudet ideat syntyvät, kun erilaisen tietopohjan omaavat ihmiset yhdessä tulkitsevat tutkimustietoa. Tutkijoiden olisi hänestä uskaltauduttava mukaan monitieteisen tutkimustiedon ratkaisukeskeisen synteesin tekemiseen ja löydettävä paikkansa myös päätöksentekopöydissä.

Eräs käytännön esimerkki tutkimustiedon tuomisesta valmistelun ja päätöksenteon tueksi saatiin Helsingin kaupungilta. Tutkija Henrik Lönnqvist kaupungin tietokeskuksesta kertoi, kuinka kaupungin johto oli toivonut tietoa asuinalueiden eriytymiskehityksestä ja millaisella tutkimuksella tiedontarpeeseen on pyritty vastaamaan.

Tutkijoiden oli mietittävä, millä mittareilla alueiden kehitykseen pääsisi parhaiten käsiksi. Sosioekonomisista eroista tietoa on saatavana helpommin kuin esimerkiksi yksilötasolla koetusta hyvinvoinnista. Jotkin mittarit ovat sensitiivisempiä ja silloin ongelmia liittyy toisaalta tiedonsaantiin, toisaalta tulosten julkaistavuuteen. Kuitenkin päätöksenteossa tarvitaan joskus hyvin tarkkaakin aluepohjaista tietoa.

Tietokeskuksen tutkijoilla on varsin toimivat yhteydenpitokanavat tiedon tarvitsijoihin Helsingin hallinnossa, ja esimerkiksi kaupungin johtajiston kanssa pidetään pari kertaa vuodessa yhteisiä aivoriihiä, joissa tutkittavista aiheista keskustellaan. Kaupungin tilasto- ja tutkimusohjelmaa laadittaessa pyritään tuomaan tiedemaailman puolelta uusia ajatuksia ja syötteitä kaupungin tulevien strategioiden valmisteluun. Kaupungin päättäjät ovat myös tilanneet tietokeskukselta selvityksen siitä, miten hyvinvointierojen seurannassa voidaan hyödyntää erilaisia tietoja nykyistä tehokkaammin.

Tiedeneuvonantaja tiivistää tutkimustietoa poliittiselle johdolle

Selvitysmies Raivio on tarkastellut päätöksenteon tiedepohjaa eri maissa ja suosittelee Suomen poliittiselle johdolle kansainvälisten mallien innoittamaa ratkaisua, jossa keskeisenä henkilönä olisi valtioneuvoston tiedeneuvonantaja. Tällainen tehtävä on jo olemassa anglosaksisissa maissa.

Tiedeneuvonantaja toimisi suoraan pääministerin alaisuudessa, määräaikaisessa virassa, jonka kesto ei olisi kuitenkaan sidottu hallituskausiin. Hänen on oltava uskottava hahmo sekä tieteen että politiikan kentillä. Neuvonantajan pieni toimisto tuottaisi tarvittaessa yhtä hyvin nopeita konsultaatioita kuin laajempia, systemaattisia katsauksia.

Keskeistä toiminnan sujumiselle ovat hyvät verkostot toisaalta tiedemaailmaan, toisaalta eri hallinnonalojen suuntaan. Tieteen puolella tähän rooliin sopisivat Raivion mielestä tiedeakatemiat, ministeriöihin taas olisi rekrytoitava päteviä tutkimusjohtajia. Heitä on nykyisellään vain osassa ministeriöitä.

Jos tällainen kolmikanta saadaan toimimaan, kanavat tutkimuksen ja päätöksenteon välillä pelaavat selvästi nykyistä paremmin.

Kansalaiset tiedon tuottajina ja tulkitsijoina

Monet seminaarin puhujista korostivat toisaalta myös kansalaisten kasvavaa roolia tiedon tuottamisessa. Useita kokemuksia on jo kansalaisten osallistumisesta raa’an datan keräämiseen esimerkiksi luontohavaintojen tuottamisessa. Pirjo Hiidenmaa esitti, että kansalaisilla voisi olla nykyistä isompi rooli myös kysymysten muotoilussa ja tulosten kommentoinnissa sekä tiedon syntyprosessin kuvaamisessa ja avaamisessa verkkoon.

Datajournalismiin erikoistunut toimittaja Esa Mäkinen Helsingin Sanomista piti tärkeänä sitä, että tutkimustulosten taustalla oleva data olisi muidenkin tulkitsijoiden saatavana. Tällöin esimerkiksi tiedotusvälineillä on mahdollisuus löytää omia näkökulmiaan tutkittuun tietoon, ja tulkintaprosessi voi jatkua tutkijoiden työhuoneiden ulkopuolella.

Avoimuus ja kansalaisten osallistuminen antavat lisää oikeutusta päätöksenteon perusteille. Päätöksenteon prosessitkin ovat yhä läpinäkyvämpiä. Projektipäällikkö Tanja Lahti Helsinki Region Infoshare -hankkeesta kertoi, että Helsingin kaupungin päätösjärjestelmään Ahjoon on tehty avoin ohjelmointirajapinta ja rakennettu sen varaan mobiili- ja verkkosovelluksia. Näiden ansiosta kaupungin päätökset perusteluineen ovat jo varsin vaivattomasti kaikkien kansalaisten seurattavissa.

Kommentoi

Lehdessä: