Artikkelit
Mitä kyselytutkimukset kertovat helsinkiläisten muuttoaikeista ja niiden syistä?
Muuttohalukkuus pois kaupungista näyttäisi tutkimusten mukaan lisääntyneen. Kohtuullisemmat asumiskustannukset ja luonnon rauha houkuttelevat ihmisiä kaupungista toisaalle. Helsingin sisältä uutta asuntoa etsivät kaipaavat etenkin asumismukavuutta.
"Julkista palvelua kirkon kautta"
Koronapandemia eristi ikääntyneet helsinkiläiset koteihinsa ja synnytti uudenlaisen avuntarpeen viime vuoden keväällä. Helsinki-avun puitteissa luotiin uudenlainen yhteistyömalli tähän tarpeeseen vastaamiseksi.
Kaikkien kaupunki – mutta kaukana? Asukkaiden sosiaalinen tausta ja eriytyvä kaupunkitilan käyttö Helsingissä
Kaikki kaupunkilaiset eivät liiku yhtä paljon kaupungin eri osissa ja oman asuinalueensa ulkopuolella, vaan kaupunkitilan käyttö näyttää eriytyvän koulutustaustan mukaan ja jo nuorella iällä. Tämä voi osaltaan vahvistaa kaupunkisegregaation haitallisia vaikutuksia ja heikentää kokemusta yhteisestä kaupungista.
Helsingin edullisimmilla asuinalueilla keskimääräisesti enemmän pienhiukkaspäästöjä
Ilmansaasteita pidetään yhtenä suurimmista ympäristöstä johtuvista terveysriskeistä. Näistä pienhiukkaset ovat vaarallisimpia.
Ulkomaalaistaustaisten merkitys Helsingin työmarkkinoilla kasvaa
Ulkomaalaistaustaisten työmarkkina-aseman kehitys on 2000-luvulla ollut monelta osin myönteistä, mutta etenkin työllistymisen mahdollisuudet ovat vahvasti riippuvaisia taloudellisista suhdannevaihteluista. Koronapandemia heikentänee ulkomaalaistaustaisten työllisyyskehitystä ainakin tilapäisesti.
Pääkirjoitus 1/2021
Nuorten syrjäytymiskierre erityisesti koulusta ja työstä on yksi yhteiskuntamme vakavimmista ongelmista. Toinen suuri ja kaupunkeja globaalistikin koskettava uhka on, että eriytymisen kautta muodostuu varsin erilaisia todellisuuksia, joissa lapset ja nuoret kasvavat. Jotta tällaisiin ilmiöihin voidaan puuttua, niistä tarvitaan jatkuvasti lisää tietoa.
Kaupungit ja ilmastonmuutoksen torjunta – asukkaiden mielestä Helsinki voisi tehdä enemmänkin
Helsinkiläisistä noin 40 prosenttia on sitä mieltä, että kaupunki tekee ilmastonmuutoksen torjumiseksi liian vähän. Naiset ovat miehiä harvemmin tyytyväisiä Helsingin ilmastotoimien riittävyyteen. Joukkoliikenteen kehittämistä pidettiin parhaana keinona ilmastomuutoksen hillinnässä tai siihen sopeutumisessa.
Selaa artikkeleita
Kirjoittajan mukaan
- Ainokaisa Tarnanen
- Anita Haataja
- Anna Idström
- Anna-Liisa Niemelä
- Anna-Maija Castrén
- Anniina Miettinen
- Annina Ala-Outinen
- Annukka Jyrämä
- Anssi Vartiainen
- Antti Hautamäki
- Antti Malinen
- Anu Henriksson
- Anu Henriksson
- Anu Yijälä
- Ari Jaakola
- Ari Niska
- Arto Koskelo
- Arttu Vainio
- Asta Manninen
- Auri Lyly-Falk
- Belinda Barbato
- Carl-Magnus Roos
- Charles Landry
- Claudia Bergroth
- Eeva Kostiainen
- Eija Laihinen
- Eija Pyyhtiä
- Eija Rauniomaa
- Eija Rauniomaa
- Eila Ratasvuori
- Elias Willberg
- Elina Leinonen
- Elina Maaniitty
- Elisa Pulkkinen
- Elise Haapamäki
- Enni Airaksinen
- Esa Nikunen
- Eyüp Yilmaz
- Gritten Naams
- Hanna Ahlgren-Leinvuo
- Hanna Ahtiainen
- Hanna Wass
- Heidi Huilla
- Heidi Taskinen
- Heikki A. Loikkanen
- Heikki Helin
- Helena Kotro
- Heli Ansio
- Heli Sjöblom-Immala
- Henri Laukkanen
- Henrietta Grönlund
- Henrik Lönnqvist
- Henrikki Tenkanen
- Hertta Sydänlammi
- Heta Itämäki
- Ilkka Susiluoto
- Inkeri Vähä-Piikkiö
- Ira Verma
- Irma Sippola
- Jaakko Ikonen
- Jaana Hyvärinen
- Jarkko Rasinkangas
- Jarmo Nieminen
- Jenni Erjansola
- Jenni Kuoppa
- Jenni Neuvonen
- Jenni Väliniemi-Laurson
- Jeremias Kortelainen
- Johanna Lammi-Taskula
- Johanna Hietamäki
- Johanna Lilius
- Jonas Sjöblom
- Juha Nyman
- Juha Suokas
- Jukka Hirvonen
- Jukka Lehtonen
- Jussi Kulonpalo
- Kaisa Oksanen
- Kari Hyytiäinen
- Karoliina Bergström
- Katariina Kainulainen-D’Ambrosio
- Katariina Saarela
- Kati Katajisto
- Katja Kokko
- Katja Vilkama
- Kirsi Verkka
- Krista Nieminen
- Laika Nevalainen
- Laura Ansala
- Lauri Tuomi
- Leena Hietaniemi
- Liisi Ylönen
- Liselotte Bicknese
- Lukas Behrend
- Maija Faehnle
- Mari Vaattovaara
- Maria Salonen
- Maria Valaste
- Marianne Forsell
- Marina Lindell
- Marja-Liisa Lommi
- Marjukka Weide
- Martti Tuominen
- Mats Stjernberg
- Matti Autio
- Matti O. Hannikainen
- Meri Norola
- Mervi Ilmonen
- Mervi Patosalmi
- Mika Kortelainen
- Mika Mäkelä
- Mika Ronkainen
- Mikko Jääskeläinen
- Mikko Salasuo
- Minna Salorinne
- Netta Mäki
- Nina Ahola
- Nina Hiltunen
- Olli Nuutila
- Olli Voutilainen
- Oskar Rönnberg
- Oskari Harjunen
- Outi Rissanen
- Päivi Kippo-Edlund
- Päivi Koikkalainen
- Pasi Mäenpää
- Pasi Saukkonen
- Pekka Borg
- Pekka Lahti
- Pekka Mustonen
- Pekka Valkama
- Pekka Vuori
- Perttu Saarsalmi
- Petri Tapio
- Petronella Lehtelä
- Petteri Räisänen
- Petteri Huuska
- Pia Houni
- Reetta Marttinen
- Reetta Sariola
- Ritva Viljanen
- Saara Lehtiniemi
- Sami Kajalo
- Samu Nyström
- Sanna Ranto
- Seppo Aalto
- Seppo Laakso
- Simo Laakkonen
- Sini Askelo
- Stina Högnabba
- Stina Högnabba
- Susa Eräranta
- Suvi Määttä
- Tamás Lahdelma
- Tapio Rissanen
- Taru Lindblom
- Tea Lönnroth
- Tea Tikkanen
- Teemu Kemppainen
- Teemu Vass
- Teemu Vauhkonen
- Tiina Luoma
- Timo Cantell
- Timo Lukkarinen
- Timo M. Kauppinen
- Tommi Sulander
- Tuija Mustajärvi
- Tuomas Tavi
- Tuomo Martikainen
- Tuukka Saarimaa
- Tuula Joronen
- Tuuli Toivonen
- Vaula Tuomaala
- Veera Moll
- Veikko Eranti
- Veikko Isotalo
- Venla Bernelius
- Vesa Keskinen
- Vesa Vihanninjoki
- Vilma Ahonen
- Vuokko Heikinheimo
Aihealueen mukaan
Julkaisuajan mukaan
- Tammikuu 2023
- Joulukuu 2022
- Marraskuu 2022
- Elokuu 2022
- Kesäkuu 2022
- Toukokuu 2022
- Huhtikuu 2022
- Maaliskuu 2022
- Helmikuu 2022
- Tammikuu 2022
- Joulukuu 2021
- Lokakuu 2021
- Syyskyy 2021
- Elokuu 2021
- Kesäkuu 2021
- Toukokuu 2021
- Maaliskuu 2021
- Helmikuu 2021
- Tammikuu 2021
- Joulukuu 2020
- Lokakuu 2020
- Syyskyy 2020
- Elokuu 2020
- Kesäkuu 2020
- Toukokuu 2020
- Huhtikuu 2020
- Maaliskuu 2020
- Helmikuu 2020
- Tammikuu 2020
- Joulukuu 2019
- Lokakuu 2019
- Syyskyy 2019
- Elokuu 2019
- Kesäkuu 2019
- Toukokuu 2019
- Huhtikuu 2019
- Maaliskuu 2019
- Helmikuu 2019
- Tammikuu 2019
- Joulukuu 2018
- Marraskuu 2018
- Lokakuu 2018
- Syyskyy 2018
- Elokuu 2018
- Heinäkuu 2018
- Kesäkuu 2018
- Toukokuu 2018
- Huhtikuu 2018
- Maaliskuu 2018
- Helmikuu 2018
- Tammikuu 2018
- Joulukuu 2017
- Marraskuu 2017
- Lokakuu 2017
- Syyskyy 2017
- Elokuu 2017
- Heinäkuu 2017
- Kesäkuu 2017
- Toukokuu 2017
- Huhtikuu 2017
- Maaliskuu 2017
- Tammikuu 2017
- Joulukuu 2016
- Marraskuu 2016
- Lokakuu 2016
- Syyskyy 2016
- Elokuu 2016
- Heinäkuu 2016
- Kesäkuu 2016
- Toukokuu 2016
- Huhtikuu 2016
- Maaliskuu 2016
- Tammikuu 2016
- Joulukuu 2015
- Marraskuu 2015
- Elokuu 2015
- Maaliskuu 2015
- Helmikuu 2015
- Joulukuu 2014
- Syyskyy 2014
- Elokuu 2014
- Toukokuu 2014
- Tammikuu 2014
- Joulukuu 2013
- Kesäkuu 2013
- Huhtikuu 2013
- Maaliskuu 2013
- Tammikuu 2013
Kvartin numeron mukaan
- Kvartti 2/2022
- Kvartti 1/2022
- Kvartti 4/2021
- Kvartti 1/2021
- Kvartti 4/2020
- Kvartti 2/2020
- Kvartti 1/2020
- Kvartti 4/2019
- Kvartti 3/2019
- Kvartti 1/2019
- Kvartti 4/2018
- Kvartti 3/2018
- Kvartti 1/2018
- Kvartti 4/2017
- Kvartti 3/2017
- Kvartti 4/2016
- Kvartti 3/2016
- Kvartti 1/2016
- Kvartti 4/2015
- Kvartti 2/2015
- Kvartti 1/2015
- Kvartti 3/2014
- Kvartti 2/2014
- Kvartti 1/2014
- Kvartti 4/2013
- Kvartti 2/2013
- Kvartti 1/2013
- Vain verkossa