Artikkelit
Tsörataaks busal vai hypätääks dösään?
Sporalla skujaavat kaiken ikäiset helsinkiläiset, mutta skurua nuoriso ei tunne. Vanhempi polvi tsöraa busalla, kun taas nuoremmat käyttävät dösää. Metro sen sijaan odottaa vielä vakiintunutta slanginimitystään.
Maahanmuuttajanuorten Helsingin kehittämiseen vauhtia tutkimuksesta
Maahanmuuttajanuorten tilanne eroaa Helsingissä monin tavoin kantaväestöön kuuluvista nuorista, ja heidän mahdollisuutensa käyttää taitojaan hyväksi ovat vähäisemmät. Maahanmuuttajanuorten Helsinki -hankkeessa haetaan tilanteeseen parannusta uusilla toimintamalleilla.
Taiteen perusopetukseen osallistuminen Helsingissä
Taiteen perusopetus tavoitti noin 16 prosenttia Helsingin 0–19-vuotiaista vuonna 2014. Taiteen perusopetuksen opetustarjonnassa ja oppilaaksi hakeutumisessa ilmenee suuria eroja Helsingin sisällä. Jatkossa keskeisiä kehittämiskohteita ovat palvelujen saatavuus ja saavutettavuus sekä resursointi.
Nuorten asunnottomuus Helsingissä
Nuorten asumisongelmat ovat jopa kaksinkertaistuneet vuosikymmenessä. Nuorten asunnottomuus jää usein piiloon, muun muassa koska kynnys majoittua tuttavien luona on matala. Onko kaverin sohvalla nukkumisesta tulossa normaali osa nuoruutta?
Lapsiköyhyysriski Helsingissä koko maata korkeampi
Helsinkiläisten lasten pienituloisuusriski on ollut jo yli vuosikymmenen ajan koko maan lasten pienituloisuusriskiä korkeampi. Vuoden 2011 jälkeen lapsiköyhyysriski on Helsingissä kuitenkin ollut laskussa, ja pohjoismaisessa ja eurooppalaisessa mittakaavassa se on matala.
Aktiivinen nuori voi hyvin
Kun uusia nuorten palveluja kehitetään tai vanhoja parannetaan, helposti saatavaa faktaa on Helsingin nuorten hyvinvointikertomuksen ansiosta aina käytettävissä. Yleinen ilmapiiri yhteiskunnassa, esimerkiksi lisääntynyt ääriajattelu, vihapuheet ja isot pakolaisvirrat arveluttavat nuoria. Samaan aikaan on kuitenkin esimerkiksi yhteishenki Helsingin kouluissa kehittynyt myönteiseen suuntaan.
Nuori vaikuttaa ostopäätöksillä ja porukalla
Mitä nykypäivänä tarkoitetaan nuorten yhteiskunnallisella osallistumisella ja vaikuttamisella? Perinteinen järjestöosallistuminen ja puoluepoliittinen toiminta ei ole nuoria innostanut enää pitkää aikaan. Sen sijaan nuoret osallistuvat muulla tavalla.
Koulu opettaa myös elämää varten
Kun puhutaan suomalaisesta koulusta, kiinnitetään paljon huomiota oppilaiden menestymiseen oppiaineessa ja kansainvälisissä vertailuissa. Tai sitten tarkastellaan resursseja, kuten lukioiden määrää, oppilaiden ryhmäkokoa tai tietoteknistä varustelua. Harvoin kuitenkaan puhutaan opetuksen sisällöistä ja tavoista, joilla niitä opetetaan ja opiskellaan. Vielä vähemmän tiedetään siitä, mitä tietoja ja taitoja nuoret ovat koulussa mielestään oppineet.
Uutinen: Tietoa Stadista -ohjelma päivitettiin vuosille 2014-2015
Mitä Helsingin kaupunki tutkii tänä ja ensi vuonna? Kaupungin tilasto- ja tutkimusohjelmat on ajantasaistettu ja mukana on tällä kertaa 60 hanketta.
Eriytyvät kaupunkikoulut
Suomi on menestynyt erinomaisesti kansainvälisissä kouluvertailuissa, mutta erityisesti Helsingin seudulla signaalit koulujen eriytymisestä ovat vahvistuneet.
Nuorisotoimi panostaa tiedon käyttöön toiminnan suunnittelussa
Mitkä ovat Helsingin nuorisotoimen tärkeimpiä tavoitteita tällä hetkellä? Mikä on isoin haaste nuorisotoimen johtamisessa?
Toinen sukupolvi tulee!
Maahanmuuttajien lasten menestyminen ja kotoutuminen on kasvavan kiinnostuksen kohde pääkaupunkiseudulla.
Työn ja opiskelun ulkopuolisuus on ensimmäisen maahanmuuttajapolven ongelma
Tämä artikkeli tarkastelee nuorten jäämistä työn ja opiskelun ulkopuolelle Helsingissä. Tarkastelun kohteena ovat ne syntyperältään ulkomaalaiset 15–29-vuotiaat helsinkiläiset nuoret, jotka olivat vuoden 2010 loppuun mennessä asuneet Suomessa vähintään vuoden.
Urbaanien nuorten aikuisten monenkirjavat elämäntyylit
Nuorten aikuisten elämäntapaan liittyy paljon uskomuksia ja oletuksia. Samoin urbaania kaupunkiympäristöä elinpiirinään pitävien kulutustottumuksista, tavoista ja arvoista tuntuu olevan vallalla piintynyt käsitys.
Uutiset: Nuorten tilannetta tarkasteltiin tilastoseminaarissa
Helsingin kaupungin tietokeskus ja Suomen Tilastoseura järjestivät 23. huhtikuuta iltapäiväseminaarin aiheesta Mitä tilastot ja rekisterit kertovat tämän päivän nuorista?
Selaa artikkeleita
Kirjoittajan mukaan
- Ainokaisa Tarnanen
- Anita Haataja
- Anna Idström
- Anna-Liisa Niemelä
- Anna-Maija Castrén
- Anniina Miettinen
- Annina Ala-Outinen
- Annukka Jyrämä
- Anssi Vartiainen
- Antti Hautamäki
- Antti Malinen
- Anu Henriksson
- Anu Henriksson
- Anu Yijälä
- Ari Jaakola
- Ari Niska
- Arto Koskelo
- Arttu Vainio
- Asta Manninen
- Auri Lyly-Falk
- Belinda Barbato
- Carl-Magnus Roos
- Charles Landry
- Claudia Bergroth
- Eeva Kostiainen
- Eija Laihinen
- Eija Pyyhtiä
- Eija Rauniomaa
- Eija Rauniomaa
- Eila Ratasvuori
- Elias Willberg
- Elina Leinonen
- Elina Maaniitty
- Elisa Pulkkinen
- Elise Haapamäki
- Enni Airaksinen
- Esa Nikunen
- Eyüp Yilmaz
- Gritten Naams
- Hanna Ahlgren-Leinvuo
- Hanna Ahtiainen
- Hanna Wass
- Heidi Huilla
- Heidi Taskinen
- Heikki A. Loikkanen
- Heikki Helin
- Helena Kotro
- Heli Ansio
- Heli Sjöblom-Immala
- Henri Laukkanen
- Henrietta Grönlund
- Henrik Lönnqvist
- Henrikki Tenkanen
- Hertta Sydänlammi
- Heta Itämäki
- Ilkka Susiluoto
- Inkeri Vähä-Piikkiö
- Ira Verma
- Irma Sippola
- Jaakko Ikonen
- Jaana Hyvärinen
- Jarkko Rasinkangas
- Jarmo Nieminen
- Jenni Erjansola
- Jenni Kuoppa
- Jenni Neuvonen
- Jenni Väliniemi-Laurson
- Jeremias Kortelainen
- Johanna Lammi-Taskula
- Johanna Hietamäki
- Johanna Lilius
- Jonas Sjöblom
- Juha Nyman
- Juha Suokas
- Jukka Hirvonen
- Jukka Lehtonen
- Jussi Kulonpalo
- Kaisa Oksanen
- Kari Hyytiäinen
- Karoliina Bergström
- Katariina Kainulainen-D’Ambrosio
- Katariina Saarela
- Kati Katajisto
- Katja Kokko
- Katja Vilkama
- Kirsi Verkka
- Krista Nieminen
- Laika Nevalainen
- Laura Ansala
- Lauri Tuomi
- Leena Hietaniemi
- Liisi Ylönen
- Liselotte Bicknese
- Lukas Behrend
- Maija Faehnle
- Mari Vaattovaara
- Maria Salonen
- Maria Valaste
- Marianne Forsell
- Marina Lindell
- Marja-Liisa Lommi
- Marjukka Weide
- Martti Tuominen
- Mats Stjernberg
- Matti Autio
- Matti O. Hannikainen
- Meri Norola
- Mervi Ilmonen
- Mervi Patosalmi
- Mika Kortelainen
- Mika Mäkelä
- Mika Ronkainen
- Mikko Jääskeläinen
- Mikko Salasuo
- Minna Salorinne
- Netta Mäki
- Nina Ahola
- Nina Hiltunen
- Olli Nuutila
- Olli Voutilainen
- Oskar Rönnberg
- Oskari Harjunen
- Outi Rissanen
- Päivi Kippo-Edlund
- Päivi Koikkalainen
- Pasi Mäenpää
- Pasi Saukkonen
- Pekka Borg
- Pekka Lahti
- Pekka Mustonen
- Pekka Valkama
- Pekka Vuori
- Perttu Saarsalmi
- Petri Tapio
- Petronella Lehtelä
- Petteri Räisänen
- Petteri Huuska
- Pia Houni
- Reetta Marttinen
- Reetta Sariola
- Ritva Viljanen
- Saara Lehtiniemi
- Sami Kajalo
- Samu Nyström
- Sanna Ranto
- Seppo Aalto
- Seppo Laakso
- Simo Laakkonen
- Sini Askelo
- Stina Högnabba
- Stina Högnabba
- Susa Eräranta
- Suvi Määttä
- Tamás Lahdelma
- Tapio Rissanen
- Taru Lindblom
- Tea Lönnroth
- Tea Tikkanen
- Teemu Kemppainen
- Teemu Vass
- Teemu Vauhkonen
- Tiina Luoma
- Timo Cantell
- Timo Lukkarinen
- Timo M. Kauppinen
- Tommi Sulander
- Tuija Mustajärvi
- Tuomas Tavi
- Tuomo Martikainen
- Tuukka Saarimaa
- Tuula Joronen
- Tuuli Toivonen
- Vaula Tuomaala
- Veera Moll
- Veikko Eranti
- Veikko Isotalo
- Venla Bernelius
- Vesa Keskinen
- Vesa Vihanninjoki
- Vilma Ahonen
- Vuokko Heikinheimo
Aihealueen mukaan
Julkaisuajan mukaan
- Tammikuu 2023
- Joulukuu 2022
- Marraskuu 2022
- Elokuu 2022
- Kesäkuu 2022
- Toukokuu 2022
- Huhtikuu 2022
- Maaliskuu 2022
- Helmikuu 2022
- Tammikuu 2022
- Joulukuu 2021
- Lokakuu 2021
- Syyskyy 2021
- Elokuu 2021
- Kesäkuu 2021
- Toukokuu 2021
- Maaliskuu 2021
- Helmikuu 2021
- Tammikuu 2021
- Joulukuu 2020
- Lokakuu 2020
- Syyskyy 2020
- Elokuu 2020
- Kesäkuu 2020
- Toukokuu 2020
- Huhtikuu 2020
- Maaliskuu 2020
- Helmikuu 2020
- Tammikuu 2020
- Joulukuu 2019
- Lokakuu 2019
- Syyskyy 2019
- Elokuu 2019
- Kesäkuu 2019
- Toukokuu 2019
- Huhtikuu 2019
- Maaliskuu 2019
- Helmikuu 2019
- Tammikuu 2019
- Joulukuu 2018
- Marraskuu 2018
- Lokakuu 2018
- Syyskyy 2018
- Elokuu 2018
- Heinäkuu 2018
- Kesäkuu 2018
- Toukokuu 2018
- Huhtikuu 2018
- Maaliskuu 2018
- Helmikuu 2018
- Tammikuu 2018
- Joulukuu 2017
- Marraskuu 2017
- Lokakuu 2017
- Syyskyy 2017
- Elokuu 2017
- Heinäkuu 2017
- Kesäkuu 2017
- Toukokuu 2017
- Huhtikuu 2017
- Maaliskuu 2017
- Tammikuu 2017
- Joulukuu 2016
- Marraskuu 2016
- Lokakuu 2016
- Syyskyy 2016
- Elokuu 2016
- Heinäkuu 2016
- Kesäkuu 2016
- Toukokuu 2016
- Huhtikuu 2016
- Maaliskuu 2016
- Tammikuu 2016
- Joulukuu 2015
- Marraskuu 2015
- Elokuu 2015
- Maaliskuu 2015
- Helmikuu 2015
- Joulukuu 2014
- Syyskyy 2014
- Elokuu 2014
- Toukokuu 2014
- Tammikuu 2014
- Joulukuu 2013
- Kesäkuu 2013
- Huhtikuu 2013
- Maaliskuu 2013
- Tammikuu 2013
Kvartin numeron mukaan
- Kvartti 2/2022
- Kvartti 1/2022
- Kvartti 4/2021
- Kvartti 1/2021
- Kvartti 4/2020
- Kvartti 2/2020
- Kvartti 1/2020
- Kvartti 4/2019
- Kvartti 3/2019
- Kvartti 1/2019
- Kvartti 4/2018
- Kvartti 3/2018
- Kvartti 1/2018
- Kvartti 4/2017
- Kvartti 3/2017
- Kvartti 4/2016
- Kvartti 3/2016
- Kvartti 1/2016
- Kvartti 4/2015
- Kvartti 2/2015
- Kvartti 1/2015
- Kvartti 3/2014
- Kvartti 2/2014
- Kvartti 1/2014
- Kvartti 4/2013
- Kvartti 2/2013
- Kvartti 1/2013
- Vain verkossa