Artikkelit
Kvartti 1/2016: Pääkirjoitus
Muistan elävästi, kun joitain vuosia sitten näin Pariisissa yhdessä kadunkulmassa musiikkiliikkeen, joka oli keskittynyt harppuihin. Pienehkö tila oli täynnä toinen toistaan kauniimpia instrumentteja. En ollut nähnyt vastaavaa aiemmin. Huomasin tarkkailevani suurkaupungin elämää, jossa erilaisten pientenkin alakulttuurien, erityisryhmien ja tarpeiden markkinat voivat kiteytyä näkyviksi solmukohdiksi.
Nuorten asunnottomuus Helsingissä
Nuorten asumisongelmat ovat jopa kaksinkertaistuneet vuosikymmenessä. Nuorten asunnottomuus jää usein piiloon, muun muassa koska kynnys majoittua tuttavien luona on matala. Onko kaverin sohvalla nukkumisesta tulossa normaali osa nuoruutta?
Maahanmuuttajien siirtyminen omistusasumiseen pääkaupunkiseudulla
Maahanmuuttajat etenevät vuokra-asumisesta omistusasumiseen hitaammin kuin kantaväestö. Sekä kantaväestöllä että maahanmuuttajilla omistusasuntoon muuttamista hidastaa taloudellinen tilanne, mutta maahanmuuttajilla tulotasolla on vähemmän yhteyttä siirtymisen nopeuteen.
Mitä kansainväliset kaupunkivertailut kertovat Helsingistä?
Kaupunkivertailujen tulkinta vaatii aikaa ja runsaasti taustatietoa eri aloilta, mutta vertailuista voi oppia paljon. Artikkelissa tarkastellaan Helsingin sijoittumista kansainvälisissä vertailuissa useammasta näkökulmasta, kuten väestökehityksen, työn ja talouden sekä elintason ja elämänlaadun alueilla.
Suurten kaupunkialueiden taloudellinen kehitys 2000-luvulla
Talous kehittyi Suomen suurilla kaupunkiseuduilla suotuisasti vuosina 2000–2007, mutta on polkenut paikallaan finanssikriisin seurauksena vuodesta 2009 saakka. Helsingin seudun osuus koko maan kansantuotteesta on reilun kolmanneksen verran, ja osuus kasvoikin hieman vuodesta 2000 vuoteen 2013.
Kuntatalouden mittarit antavat liian myönteisen kuvan
Nykyinen kuntien tuloslaskelma antaa väärän signaalin kuntien taloudesta. Artikkelissa kuvataan Suomen 11 suurimman kaupungin talouden kehitystä vuosina 1997–2014 ja arvioidaan mittareina käytettyjä keskeisten tunnuslukujen toimivuutta.
Kantakaupungissa asuu tyytyväisiä lapsiperheitä
Kaupunkikeskustoissa asuminen on viime vuosikymmenen aikana kasvattanut suosiotaan lapsiperheiden keskuudessa. Tässä artikkelissa tarkastellaan helsinkiläisten pikkulapsiperheiden asumisvalintoja ja asumistyytyväisyyttä.
Suurten kaupunkien menot vuonna 2015 tuloja suuremmat ja velan kasvu jatkui
Suomen suurinten kaupunkien tilinpäätökset olivat viime vuonna pelättyä parempia. Myönteisiä uutisia varjostaa se, että kaupungit ovat edelleen joutuneet ottamaan velkaa investointejaan varten.
Koti on turvallisin paikka
Oma arkinen lähipiiri koetaan Helsingin turvallisuustutkimuksen mukaan huomattavan turvalliseksi.
Asuinalueilla koetaan huolta sosiaalisista ongelmista
Helsingin turvallisuuskyselyissä on kysytty alusta alkaen, mitkä asiat ihmisiä huolestuttavat omalla asuinalueella.
Kulttuuritilaisuuksissa käymisessä suuria eroja asuinalueiden välillä
Tässä kirjoituksessa katsotaan, miten aktiivisesti Helsingin eri asuinalueilla asuvat käyvät kulttuuritilaisuuksissa. Vuonna 2015 eniten elokuvissa, teatterissa ja konserteissa kävivät Helsingin kantakaupungissa asuvat ja vähiten Itä- ja Koillis-Helsingin asukkaat.
Helsinkiläisiä huolestuttaa lasten ja nuorten tulevaisuus
Joka kolmas vuosi toteutettavan Helsingin turvallisuustutkimuksen uusimmassa, vuoden 2015 kyselyssä kysyttiin turvallisuuskokemusten lisäksi asioita, joista vastaajat olivat huolestuneita. Eniten korostui huoli lasten ja nuorten tulevaisuudesta.
Luottamus Helsingin poliisiin säilynyt vahvana
Helsingin turvallisuustutkimuksen mukaan kaupunkilaisilla on vankka luottamus poliisiin. Kyselyyn vastanneista suomen- ja ruotsinkielisistä yhteensä 84 prosenttia luottaa Helsingin poliisin toimintaan paljon tai melko paljon.
Helsingin turvallisuustutkimuksen tuloksia tällä sivustolla
Helsingin vuoden 2015 turvallisuustutkimuksen aineisto on valmistunut. Tutkimuksen tuloksia julkaistaan Kvartin verkkosivustolla kevään aikana.
Helsinkiläisten turvallisuuden tunne ei ole järkkynyt
Helsingin vuoden 2015 turvallisuustutkimuksen mukaan näyttää vahvasti siltä, että elämme turvallisuuden kokemisessa kahta todellisuutta. Iltapäivälehtien kyselyt, sosiaalisen median kuohunta tai katupartiot kertovat ihmisten peloista. Toisaalta kaupungin turvallisuustutkimuksen tuloksissa helsinkiläisten arjessaan kokema turvallisuuden tunne ei ole sanottavasti järkkynyt.
Turvallisuustutkimuksen toteuttamisesta
Helsinkiläisten kokemuksia kaupungin turvallisuudesta on selvitetty varsin saman sisältöisillä asukaskyselyillä vuosina 2003, 2006, 2009 ja 2012. Vuoden 2015 kyselyssä tutkimusjoukkoon kuuluvat kaikki 15-74-vuotiaat helsinkiläiset, kun aikaisemmissa tutkimuksissa kohderyhmänä olivat suomen- ja ruotsinkieliset.
Pitkäaikaistyöttömyyden kasvulle ei näy loppua
Helsingin työllisyys- ja työttömyystilanne on heilahdellut artikkelissa tarkasteltavalla ajanjaksolla 1987–2015 huomattavasti. Kahden laman väliin mahtui pitkä nousukausi ja työttömyysasteen lasku. Uusin, vuonna 2008 alkanut taantuma on pitkittyessään johtanut jälleen hankalaan tilanteeseen, jossa huolestuttavaa on erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden kasvu.
Helsinkiläisten lapsiperheiden kouluvalinnat asuntomarkkinoilla
Helsinkiläiset lapsiperheet ovat valmiita maksamaan asuntomarkkinoiden kautta huomattavia summia varmistaakseen lastensa pääsyn hyvään lähikouluun. Vanhemmat tekevät lastensa kouluvalintoja myös asuinpaikan valinnan yhteydessä, eivät pelkästään valitsemalla koulun oman oppilaaksiottoalueen ulkopuolelta.
Itämeri hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn lähteenä
Puhdas Itämeri on kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja Helsingin elinvoimaisuuden rakennusaine. Helsingin edustan merialueen tila on parantunut pitkäjänteisen vesiensuojelun seurauksena. Muuttuva ilmasto ja yhteiskunta tuovat kuitenkin vaikeasti ennakoitavia haasteita vesiensuojeluun.
Lapsiköyhyysriski Helsingissä koko maata korkeampi
Helsinkiläisten lasten pienituloisuusriski on ollut jo yli vuosikymmenen ajan koko maan lasten pienituloisuusriskiä korkeampi. Vuoden 2011 jälkeen lapsiköyhyysriski on Helsingissä kuitenkin ollut laskussa, ja pohjoismaisessa ja eurooppalaisessa mittakaavassa se on matala.
Selaa artikkeleita
Kirjoittajan mukaan
- Ainokaisa Tarnanen
- Anita Haataja
- Anna Idström
- Anna-Liisa Niemelä
- Anna-Maija Castrén
- Anniina Miettinen
- Annina Ala-Outinen
- Annukka Jyrämä
- Anssi Vartiainen
- Antti Hautamäki
- Antti Malinen
- Anu Henriksson
- Anu Henriksson
- Anu Yijälä
- Ari Jaakola
- Ari Niska
- Arto Koskelo
- Arttu Vainio
- Asta Manninen
- Auri Lyly-Falk
- Belinda Barbato
- Carl-Magnus Roos
- Charles Landry
- Claudia Bergroth
- Eeva Kostiainen
- Eija Laihinen
- Eija Pyyhtiä
- Eija Rauniomaa
- Eija Rauniomaa
- Eila Ratasvuori
- Elias Willberg
- Elina Leinonen
- Elina Maaniitty
- Elisa Pulkkinen
- Elise Haapamäki
- Enni Airaksinen
- Esa Nikunen
- Eyüp Yilmaz
- Gritten Naams
- Hanna Ahlgren-Leinvuo
- Hanna Ahtiainen
- Hanna Wass
- Heidi Huilla
- Heidi Taskinen
- Heikki A. Loikkanen
- Heikki Helin
- Helena Kotro
- Heli Ansio
- Heli Sjöblom-Immala
- Henri Laukkanen
- Henrietta Grönlund
- Henrik Lönnqvist
- Henrikki Tenkanen
- Hertta Sydänlammi
- Heta Itämäki
- Ilkka Susiluoto
- Inkeri Vähä-Piikkiö
- Ira Verma
- Irma Sippola
- Jaakko Ikonen
- Jaana Hyvärinen
- Jarkko Rasinkangas
- Jarmo Nieminen
- Jenni Erjansola
- Jenni Kuoppa
- Jenni Neuvonen
- Jenni Väliniemi-Laurson
- Jeremias Kortelainen
- Johanna Lammi-Taskula
- Johanna Hietamäki
- Johanna Lilius
- Jonas Sjöblom
- Juha Nyman
- Juha Suokas
- Jukka Hirvonen
- Jukka Lehtonen
- Jussi Kulonpalo
- Kaisa Oksanen
- Kari Hyytiäinen
- Karoliina Bergström
- Katariina Kainulainen-D’Ambrosio
- Katariina Saarela
- Kati Katajisto
- Katja Kokko
- Katja Vilkama
- Kirsi Verkka
- Krista Nieminen
- Laika Nevalainen
- Laura Ansala
- Lauri Tuomi
- Leena Hietaniemi
- Liisi Ylönen
- Liselotte Bicknese
- Lukas Behrend
- Maija Faehnle
- Mari Vaattovaara
- Maria Salonen
- Maria Valaste
- Marianne Forsell
- Marina Lindell
- Marja-Liisa Lommi
- Marjukka Weide
- Martti Tuominen
- Mats Stjernberg
- Matti Autio
- Matti O. Hannikainen
- Meri Norola
- Mervi Ilmonen
- Mervi Patosalmi
- Mika Kortelainen
- Mika Mäkelä
- Mika Ronkainen
- Mikko Jääskeläinen
- Mikko Salasuo
- Minna Salorinne
- Netta Mäki
- Nina Ahola
- Nina Hiltunen
- Olli Nuutila
- Olli Voutilainen
- Oskar Rönnberg
- Oskari Harjunen
- Outi Rissanen
- Päivi Kippo-Edlund
- Päivi Koikkalainen
- Pasi Mäenpää
- Pasi Saukkonen
- Pekka Borg
- Pekka Lahti
- Pekka Mustonen
- Pekka Valkama
- Pekka Vuori
- Perttu Saarsalmi
- Petri Tapio
- Petronella Lehtelä
- Petteri Räisänen
- Petteri Huuska
- Pia Houni
- Reetta Marttinen
- Reetta Sariola
- Ritva Viljanen
- Saara Lehtiniemi
- Sami Kajalo
- Samu Nyström
- Sanna Ranto
- Seppo Aalto
- Seppo Laakso
- Simo Laakkonen
- Sini Askelo
- Stina Högnabba
- Stina Högnabba
- Susa Eräranta
- Suvi Määttä
- Tamás Lahdelma
- Tapio Rissanen
- Taru Lindblom
- Tea Lönnroth
- Tea Tikkanen
- Teemu Kemppainen
- Teemu Vass
- Teemu Vauhkonen
- Tiina Luoma
- Timo Cantell
- Timo Lukkarinen
- Timo M. Kauppinen
- Tommi Sulander
- Tuija Mustajärvi
- Tuomas Tavi
- Tuomo Martikainen
- Tuukka Saarimaa
- Tuula Joronen
- Tuuli Toivonen
- Vaula Tuomaala
- Veera Moll
- Veikko Eranti
- Veikko Isotalo
- Venla Bernelius
- Vesa Keskinen
- Vesa Vihanninjoki
- Vilma Ahonen
- Vuokko Heikinheimo
Aihealueen mukaan
Julkaisuajan mukaan
- Tammikuu 2023
- Joulukuu 2022
- Marraskuu 2022
- Elokuu 2022
- Kesäkuu 2022
- Toukokuu 2022
- Huhtikuu 2022
- Maaliskuu 2022
- Helmikuu 2022
- Tammikuu 2022
- Joulukuu 2021
- Lokakuu 2021
- Syyskyy 2021
- Elokuu 2021
- Kesäkuu 2021
- Toukokuu 2021
- Maaliskuu 2021
- Helmikuu 2021
- Tammikuu 2021
- Joulukuu 2020
- Lokakuu 2020
- Syyskyy 2020
- Elokuu 2020
- Kesäkuu 2020
- Toukokuu 2020
- Huhtikuu 2020
- Maaliskuu 2020
- Helmikuu 2020
- Tammikuu 2020
- Joulukuu 2019
- Lokakuu 2019
- Syyskyy 2019
- Elokuu 2019
- Kesäkuu 2019
- Toukokuu 2019
- Huhtikuu 2019
- Maaliskuu 2019
- Helmikuu 2019
- Tammikuu 2019
- Joulukuu 2018
- Marraskuu 2018
- Lokakuu 2018
- Syyskyy 2018
- Elokuu 2018
- Heinäkuu 2018
- Kesäkuu 2018
- Toukokuu 2018
- Huhtikuu 2018
- Maaliskuu 2018
- Helmikuu 2018
- Tammikuu 2018
- Joulukuu 2017
- Marraskuu 2017
- Lokakuu 2017
- Syyskyy 2017
- Elokuu 2017
- Heinäkuu 2017
- Kesäkuu 2017
- Toukokuu 2017
- Huhtikuu 2017
- Maaliskuu 2017
- Tammikuu 2017
- Joulukuu 2016
- Marraskuu 2016
- Lokakuu 2016
- Syyskyy 2016
- Elokuu 2016
- Heinäkuu 2016
- Kesäkuu 2016
- Toukokuu 2016
- Huhtikuu 2016
- Maaliskuu 2016
- Tammikuu 2016
- Joulukuu 2015
- Marraskuu 2015
- Elokuu 2015
- Maaliskuu 2015
- Helmikuu 2015
- Joulukuu 2014
- Syyskyy 2014
- Elokuu 2014
- Toukokuu 2014
- Tammikuu 2014
- Joulukuu 2013
- Kesäkuu 2013
- Huhtikuu 2013
- Maaliskuu 2013
- Tammikuu 2013
Kvartin numeron mukaan
- Kvartti 2/2022
- Kvartti 1/2022
- Kvartti 4/2021
- Kvartti 1/2021
- Kvartti 4/2020
- Kvartti 2/2020
- Kvartti 1/2020
- Kvartti 4/2019
- Kvartti 3/2019
- Kvartti 1/2019
- Kvartti 4/2018
- Kvartti 3/2018
- Kvartti 1/2018
- Kvartti 4/2017
- Kvartti 3/2017
- Kvartti 4/2016
- Kvartti 3/2016
- Kvartti 1/2016
- Kvartti 4/2015
- Kvartti 2/2015
- Kvartti 1/2015
- Kvartti 3/2014
- Kvartti 2/2014
- Kvartti 1/2014
- Kvartti 4/2013
- Kvartti 2/2013
- Kvartti 1/2013
- Vain verkossa
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- seuraava ›
- viimeinen »