Sosiaalinen ja etninen segregaatio luonnehtii monien Helsingin seudun lähiöiden viimeaikaista kehitystä. Tämä artikkeli valottaa lähiöasukkaiden koettua hyvinvointia kahdesta näkökulmasta, tarkastelemalla koetun terveyden ja turvallisuuden vaihtelua asuinympäristön mukaan. Alustavia tuloksia pohditaan sosiaalisen sekoittamisen politiikan näkökulmasta.

Kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa on esitetty, että huono-osaisuuden alueellinen keskittyminen voi haitata asukkaiden menestymistä työmarkkinoilla. Pääkaupunkiseudun osalta näyttö on osin ristiriitaista, kun tarkastellaan asuinalueen työttömyysasteen ja työttömäksi joutuvan myöhempien ansiotulojen yhteyttä

Luovien ammattilaisten ja tietotyöläisten yhteisölliset työtilat ovat yleistyneet Helsingissäkin nopeasti 2010-luvulla. Yksin työskentelevät saavat niistä toimivan työtilan lisäksi sosiaalisia kontakteja ja samanhenkisiä työkavereita ja voivat löytää myös ammatillista tukea ja työtä hyödyttäviä verkostoja.

Helsinkiläisten elinajanodote on kasvanut artikkelissa käsiteltävällä ajanjaksolla 1996–2014. Viimeisten neljän vuoden aikana kasvu on kuitenkin hidastunut etenkin naisten osalta. Joissakin Helsingin suurpiireissä elinajanodote on jopa hieman pienentynyt edeltävältä viisivuotiskaudelta.

Helsingissä on voimistunut asukkaiden osallistumiseen ja itseohjautuvaan toimintaan perustuva kulttuuri. Mitä kokemuksia jäi käteen kahden vuoden takaisista demokratiapilottihankkeista, joissa haettiin uusia käytäntöjä osallisuuteen ja vuorovaikutukseen?

Eduskuntavaalin tuloksista havaitaan muun muassa, että kannatus jakautuijoillakin Helsingin alueilla monen puolueen kesken, kun toisilla alueilla äänet taas keskittyivät varsin vahvasti kahdelle puolueelle.

Kallion kaupunginosaan syntyi 1800-luvun loppupuolella työväestön asuttama puutaloalue. Puutaloalueesta on jäljellä vain vähäiset muistot, koska se purettiin eli saneerattiin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä muutamaa rakennusta lukuun ottamatta. Artikkeli tarkastelee saneerausprosessia ja sen tuloksia.

Kulttuurin ja taiteen kenttä on muuttunut pirstaleisemmaksi, ja keskustelussa kaupunkikulttuurista painottuvat kaupunkilaisten itse organisoimat sosiaaliset tapahtumat ja aktiviteetit, urbaanit elämäntavat. Samalla Helsinki kasvaa ja uusille asuinalueille syntyy toimintaa. Kulttuuria on kaikkialla, mutta missä sitä oikeastaan on?

Paikalliset myymälät ja ostoskadut ovat kaupunkien aineetonta kulttuuriperintöä, jotka rakentavat paikallisidentiteettiä, paikkaan kuulumisen tunnetta ja kollektiivista muistia.

Asuinalueiden lähipalvelut eivät säily, jos vanhat ostoskeskukset jätetään silleen. Pelkkä täydennysrakentaminen ja kaupunkikuvan vaaliminen eivät riitä. Tarvitaan toimintojen sekoittamista ja uusia toimintatapoja kumppanuuspohjalta.