Artikkelit
Säännöllinen liikkuminen edistää nuorten mielen hyvinvointia – myös perheen taloudellisen tilanteen heikoksi kokevilla
Helsinkiläisnuorten kokemus oman perheen taloudellisesta tilanteesta on yhteydessä siihen, paljonko he liikkuvat ja minkä verran kokevat yksinäisyyttä, ahdistuneisuutta, masennusoireilua ja koulu-uupumusta.
Nuorten kannabiskokeilut Helsingissä muuta maata yleisempiä
Artikkelissa tarkastellaan nuorten päihteidenkäytön muutoksia Helsingissä tuoreimman Kouluterveyskyselyn aineiston valossa.
Syntyvyyden pudotus käänsi lasten määrän laskuun Helsingissä
Pienten lasten määrä kasvaa Helsingissä nyt vain asuntorakentamisen uusilla alueilla. Takana on lähes kymmenen vuoden jakso, jolloin lasten määrä lisääntyi myös vanhassa asuntokannassa.
Helsinki-barometri: Huolestuneisuus koronan vaikutuksista lisääntynyt
Syksyn Helsinki-barometrilla tutkittiin toista kertaa kaupunkilaisten tunnelmia koronavirusepidemian aiheuttamissa poikkeusoloissa sekä asukkaiden tyytyväisyyttä kaupungin toimintaan koronatilanteessa. Tulosten mukaan huolestuneisuus koronatilanteesta oli jonkin verran lisääntynyt epidemian pitkittyessä, ja tulevaisuutta koskevat odotukset olivat varovaisia. Kaupungin toimintaan poikkeustilanteessa vastaajat olivat pääosin tyytyväisiä.
Aluekehityshankkeet ja mediajulkisuuteen perustuvan maineen rakentuminen
Myllypuroa käsittelevä uutisointi Helsingin Sanomissa on alueella toteutettujen laajamittaisten kehityshankkeiden myötä muuttunut aiempaa myönteisemmäksi etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana. Samaan aikaan Kontulan mediakuva on kehittynyt synkempään suuntaan. Tässä artikkelissa tarkastellaan kahta kaupunginosaa koskevassa uutisoinnissa tapahtuneita muutoksia 2000- ja 2010-lukujen aikana.
Digitaaliset palvelut eivät vielä tavoita kaikkia helsinkiläisiä
Reilu kymmenen prosenttia helsinkiläisistä on jäänyt jossakin määrin digitaalisten palvelujen ulkopuolelle tai kokee ne vaikeiksi käyttää. Varsinkin monet iäkkäämmät kohtaavat haasteita palvelujen käytössä.
Mitä sosiaalinen media ja muut käyttäjien tuottamat paikkatietoaineistot kertovat viheralueiden käytöstä?
Käyttäjien tuottamat paikkatietoaineistot, kuten sosiaalisen median sisällöt ja matkapuhelinaineistot, tuovat uusia mahdollisuuksia kaupunkitilan ja viheralueiden käytön ymmärtämiseen. Helsingistä kootut tulokset osoittavat, että aineistot tarjoavat uutta tietoa viheralueiden käytöstä, kunhan eri aineistolähteiden ominaispiirteet ja puutteet huomioidaan.
Työn murros ja digitalisaatio – mitä muutoksia on luvassa pääkaupunkiseudun työmarkkinoille?
Digitalisaation vaikutusten myötä osa ammateista ja työpaikoista katoaa tai niiden tilalle syntyy uusia. Pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa korkeassa korvautumisriskissä olevien työpaikkojen osuus vaihtelee jonkin verran. Helsingissä osuuden arvioidaan olevan 22 prosenttia, Espoossa 20 prosenttia ja Vantaalla 26 prosenttia.
Mielenterveysongelmien vuoksi asioineet ovat muita tyytymättömämpiä terveyspalveluihin
Joka kymmenes pääkaupunkiseudulla asuva aikuinen on asioinut perusterveydenhuollossa, yksityisvastaanotolla tai erikoissairaanhoidossa mielenterveyden ongelmien vuoksi. Yleisintä palvelujen käyttö oli nuorilla aikuisilla. Erityisesti kokemukset palvelujen sujuvuudesta ovat heikkoja verrattuna niihin terveyspalveluiden käyttäjiin, jotka ovat asioineet palveluissa muiden syiden kuin mielenterveysongelmien vuoksi.
Pääkirjoitus 2/2020
Kaupungin tulee tarjota toimivia palveluja kasvavalle asukasjoukolleen myös poikkeustilanteissa, joissa resurssit niiden tuottamiseen saattavat olla aikaisempaa niukemmat. Helsingin yhtenä vahvuutena ovat luotettavat tietoaineistot, jotka auttavat tulevaisuuden suunnittelussa.
Terveyskäyttäytymiserot selittävät huomattavan osan koulutusryhmien välisistä elinajanodote-eroista
Helsinkiläisten elinajanodotteen pituus vaihtelee huomattavasti koulutusryhmän mukaan. Pelkästään perusasteen koulutuksen suorittaneiden helsinkiläismiesten elinajanodote oli 7,8 vuotta ja -naisten 5,2 vuotta lyhempi kuin korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden.
Helsinki-barometri: Huolta koronatilanteesta mutta myös tulevaisuudenuskoa
Koronaepidemian vaikutukset ovat tuoneet monien elämään muutoksia ja huolta, mutta tulevaisuuteen jaksetaan kuitenkin uskoa. Poikkeusolojen palveluihin on Helsingissä oltu enimmäkseen tyytyväisiä, erityisesti iäkkäille suunnattuun Helsinki-apuun. Helsinkiläisten halukkuus suositella kotikaupunkiaan asuinpaikkana on poikkeuksellisena keväänä yllättäen kasvanut.
Saavutettavuus luo kysyntää tehokkaammalle maankäytölle monilla alueilla Helsingissä ja Helsingin seudulla
Helsingin seudulla ei ole aina hyödynnetty saavutettavuudeltaan hyviä sijainteja ja niiden potentiaalia riittävällä maankäytön tehokkuudella. Monilla alueilla olisi saavutettavuuteen pohjautuen kysyntää nykyistä tehokkaammalle maankäytölle, ja näin löytyisi myös rakentamisen tiivistämispotentiaalia.
Matkapuhelinaineistot paljastavat pääkaupunkiseudun väestödynamiikan
Kaupungin väestön sijainnista eri vuorokaudenaikoina saadaan asuinpaikkaan tai työhön sidotuilla väestöaineistoilla vain rajallisesti tietoa. Matkapuhelinaineistojen avulla voidaan tarkentaa kuvaa siitä, missä asukkaat tavallisena arkipäivänä eri aikoihin ovat.
Turvallisuustutkimus: Helsinkiläiset hieman aiempaa harvemmin omaisuusrikosten, uhkailun tai väkivallan uhreina
Yksi Helsingin turvallisuuskyselyn keskeisimmistä tehtävistä on selvittää, kuinka yleistä Helsingissä on joutua rikoksen uhriksi. Kyselytutkimuksilla hankittu tieto täydentää poliisin tilastoja rikollisuuden kehittymisestä, sillä etenkin osa lievemmistä rikoksista jää ilmoittamatta poliisille eikä tule siten tilastoiduksi.
Pääkaupunkiseudun asuntorakentaminen rikkoi ennätykset
Vuosi 2019 oli pääkaupunkiseudun asuntotuotannon ennätysvuosi. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla valmistui yhteensä 16 056 asuntoa eli huomattavasti enemmän kuin koskaan aikaisemmin tällä alueella.
Helsinki pärjää hyvin kuutoskaupunkien ympäristövertailussa
Suomen kuutoskaupunkien eli Espoon, Helsingin, Oulun, Tampereen, Turun ja Vantaan tuore ekologisen kestävyyden vertailuraportti osoittaa, että ympäristön hyväksi tehty työ etenee hiljalleen oikeaan suuntaan. Kaupunkien asukkaat ovat varsin tyytyväisiä asuinpaikkansa ympäristön tilaan, ja yleinen asukastyytyväisyys on ollut muutenkin nousussa. Kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet tasaisesti, mutta kaukolämmön energialähteet ovat koko pääkaupunkiseudulla edelleen kestämättömällä pohjalla. Helsinkiläiset ovat tyytyväisiä myös puistojen ja viheralueiden määrään sekä jalankulkijoiden liikenneoloihin. Vertailussa Helsinki lisäksi erottautuu edukseen kestävissä liikkumismuodoissa ja autoilun vähäisessä osuudessa.
Helsinki-barometri: Asukkaat kokevat kaupungin hyvin toimivaksi
Kaupunki on selvittänyt kyselyllä asukkaidensa tyytyväisyyttä Helsingin toimivuuteen asuinpaikkana sekä sitä, kuinka todennäköisesti he suosittelisivat Helsinkiä muualla asuville. Tässä artikkelissa esitellään kyselyn päätuloksia. Helsingin toimivuus saa vastaajilta hyvän arvosanan, ja he kiittävät erityisesti kaupungin turvallisuutta, kehittymistä, kansainvälisyyttä ja luonnonläheisyyttä. Suositteluindeksissä Helsingin saama arvio on tyydyttävä.
Selaa artikkeleita
Kirjoittajan mukaan
- Ainokaisa Tarnanen
- Anita Haataja
- Anna Idström
- Anna-Liisa Niemelä
- Anna-Maija Castrén
- Anniina Miettinen
- Annina Ala-Outinen
- Annukka Jyrämä
- Anssi Vartiainen
- Antti Hautamäki
- Antti Malinen
- Anu Henriksson
- Anu Henriksson
- Anu Yijälä
- Ari Jaakola
- Ari Niska
- Arto Koskelo
- Arttu Vainio
- Asta Manninen
- Auri Lyly-Falk
- Belinda Barbato
- Carl-Magnus Roos
- Charles Landry
- Claudia Bergroth
- Eeva Kostiainen
- Eija Laihinen
- Eija Pyyhtiä
- Eija Rauniomaa
- Eija Rauniomaa
- Eila Ratasvuori
- Elias Willberg
- Elina Leinonen
- Elina Maaniitty
- Elisa Pulkkinen
- Elise Haapamäki
- Enni Airaksinen
- Esa Nikunen
- Eyüp Yilmaz
- Gritten Naams
- Hanna Ahlgren-Leinvuo
- Hanna Ahtiainen
- Hanna Wass
- Heidi Huilla
- Heidi Taskinen
- Heikki A. Loikkanen
- Heikki Helin
- Helena Kotro
- Heli Ansio
- Heli Sjöblom-Immala
- Henri Laukkanen
- Henrietta Grönlund
- Henrik Lönnqvist
- Henrikki Tenkanen
- Hertta Sydänlammi
- Heta Itämäki
- Ilkka Susiluoto
- Inkeri Vähä-Piikkiö
- Ira Verma
- Irma Sippola
- Jaakko Ikonen
- Jaana Hyvärinen
- Jarkko Rasinkangas
- Jarmo Nieminen
- Jenni Erjansola
- Jenni Kuoppa
- Jenni Neuvonen
- Jenni Väliniemi-Laurson
- Jeremias Kortelainen
- Johanna Lammi-Taskula
- Johanna Hietamäki
- Johanna Lilius
- Jonas Sjöblom
- Juha Nyman
- Juha Suokas
- Jukka Hirvonen
- Jukka Lehtonen
- Jussi Kulonpalo
- Kaisa Oksanen
- Kari Hyytiäinen
- Karoliina Bergström
- Katariina Kainulainen-D’Ambrosio
- Katariina Saarela
- Kati Katajisto
- Katja Kokko
- Katja Vilkama
- Kirsi Verkka
- Krista Nieminen
- Laika Nevalainen
- Laura Ansala
- Lauri Tuomi
- Leena Hietaniemi
- Liisi Ylönen
- Liselotte Bicknese
- Lukas Behrend
- Maija Faehnle
- Mari Vaattovaara
- Maria Salonen
- Maria Valaste
- Marianne Forsell
- Marina Lindell
- Marja-Liisa Lommi
- Marjukka Weide
- Martti Tuominen
- Mats Stjernberg
- Matti Autio
- Matti O. Hannikainen
- Meri Norola
- Mervi Ilmonen
- Mervi Patosalmi
- Mika Kortelainen
- Mika Mäkelä
- Mika Ronkainen
- Mikko Jääskeläinen
- Mikko Salasuo
- Minna Salorinne
- Netta Mäki
- Nina Ahola
- Nina Hiltunen
- Olli Nuutila
- Olli Voutilainen
- Oskar Rönnberg
- Oskari Harjunen
- Outi Rissanen
- Päivi Kippo-Edlund
- Päivi Koikkalainen
- Pasi Mäenpää
- Pasi Saukkonen
- Pekka Borg
- Pekka Lahti
- Pekka Mustonen
- Pekka Valkama
- Pekka Vuori
- Perttu Saarsalmi
- Petri Tapio
- Petronella Lehtelä
- Petteri Räisänen
- Petteri Huuska
- Pia Houni
- Reetta Marttinen
- Reetta Sariola
- Ritva Viljanen
- Saara Lehtiniemi
- Sami Kajalo
- Samu Nyström
- Sanna Ranto
- Seppo Aalto
- Seppo Laakso
- Simo Laakkonen
- Sini Askelo
- Stina Högnabba
- Stina Högnabba
- Susa Eräranta
- Suvi Määttä
- Tamás Lahdelma
- Tapio Rissanen
- Taru Lindblom
- Tea Lönnroth
- Tea Tikkanen
- Teemu Kemppainen
- Teemu Vass
- Teemu Vauhkonen
- Tiina Luoma
- Timo Cantell
- Timo Lukkarinen
- Timo M. Kauppinen
- Tommi Sulander
- Tuija Mustajärvi
- Tuomas Tavi
- Tuomo Martikainen
- Tuukka Saarimaa
- Tuula Joronen
- Tuuli Toivonen
- Vaula Tuomaala
- Veera Moll
- Veikko Eranti
- Veikko Isotalo
- Venla Bernelius
- Vesa Keskinen
- Vesa Vihanninjoki
- Vilma Ahonen
- Vuokko Heikinheimo
Aihealueen mukaan
Julkaisuajan mukaan
- Tammikuu 2023
- Joulukuu 2022
- Marraskuu 2022
- Elokuu 2022
- Kesäkuu 2022
- Toukokuu 2022
- Huhtikuu 2022
- Maaliskuu 2022
- Helmikuu 2022
- Tammikuu 2022
- Joulukuu 2021
- Lokakuu 2021
- Syyskyy 2021
- Elokuu 2021
- Kesäkuu 2021
- Toukokuu 2021
- Maaliskuu 2021
- Helmikuu 2021
- Tammikuu 2021
- Joulukuu 2020
- Lokakuu 2020
- Syyskyy 2020
- Elokuu 2020
- Kesäkuu 2020
- Toukokuu 2020
- Huhtikuu 2020
- Maaliskuu 2020
- Helmikuu 2020
- Tammikuu 2020
- Joulukuu 2019
- Lokakuu 2019
- Syyskyy 2019
- Elokuu 2019
- Kesäkuu 2019
- Toukokuu 2019
- Huhtikuu 2019
- Maaliskuu 2019
- Helmikuu 2019
- Tammikuu 2019
- Joulukuu 2018
- Marraskuu 2018
- Lokakuu 2018
- Syyskyy 2018
- Elokuu 2018
- Heinäkuu 2018
- Kesäkuu 2018
- Toukokuu 2018
- Huhtikuu 2018
- Maaliskuu 2018
- Helmikuu 2018
- Tammikuu 2018
- Joulukuu 2017
- Marraskuu 2017
- Lokakuu 2017
- Syyskyy 2017
- Elokuu 2017
- Heinäkuu 2017
- Kesäkuu 2017
- Toukokuu 2017
- Huhtikuu 2017
- Maaliskuu 2017
- Tammikuu 2017
- Joulukuu 2016
- Marraskuu 2016
- Lokakuu 2016
- Syyskyy 2016
- Elokuu 2016
- Heinäkuu 2016
- Kesäkuu 2016
- Toukokuu 2016
- Huhtikuu 2016
- Maaliskuu 2016
- Tammikuu 2016
- Joulukuu 2015
- Marraskuu 2015
- Elokuu 2015
- Maaliskuu 2015
- Helmikuu 2015
- Joulukuu 2014
- Syyskyy 2014
- Elokuu 2014
- Toukokuu 2014
- Tammikuu 2014
- Joulukuu 2013
- Kesäkuu 2013
- Huhtikuu 2013
- Maaliskuu 2013
- Tammikuu 2013
Kvartin numeron mukaan
- Kvartti 2/2022
- Kvartti 1/2022
- Kvartti 4/2021
- Kvartti 1/2021
- Kvartti 4/2020
- Kvartti 2/2020
- Kvartti 1/2020
- Kvartti 4/2019
- Kvartti 3/2019
- Kvartti 1/2019
- Kvartti 4/2018
- Kvartti 3/2018
- Kvartti 1/2018
- Kvartti 4/2017
- Kvartti 3/2017
- Kvartti 4/2016
- Kvartti 3/2016
- Kvartti 1/2016
- Kvartti 4/2015
- Kvartti 2/2015
- Kvartti 1/2015
- Kvartti 3/2014
- Kvartti 2/2014
- Kvartti 1/2014
- Kvartti 4/2013
- Kvartti 2/2013
- Kvartti 1/2013
- Vain verkossa
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »