Kaupunkikeskustoissa asuminen on viime vuosikymmenen aikana kasvattanut suosiotaan lapsiperheiden keskuudessa. Tässä artikkelissa tarkastellaan helsinkiläisten pikkulapsiperheiden asumisvalintoja ja asumistyytyväisyyttä.

Helsingin turvallisuuskyselyissä on kysytty alusta alkaen, mitkä asiat ihmisiä huolestuttavat omalla asuinalueella.

Tässä kirjoituksessa katsotaan, miten aktiivisesti Helsingin eri asuinalueilla asuvat käyvät kulttuuritilaisuuksissa. Vuonna 2015 eniten elokuvissa, teatterissa ja konserteissa kävivät Helsingin kantakaupungissa asuvat ja vähiten Itä- ja Koillis-Helsingin asukkaat.

Helsinkiläiset lapsiperheet ovat valmiita maksamaan asuntomarkkinoiden kautta huomattavia summia varmistaakseen lastensa pääsyn hyvään lähikouluun. Vanhemmat tekevät lastensa kouluvalintoja myös asuinpaikan valinnan yhteydessä, eivät pelkästään valitsemalla koulun oman oppilaaksiottoalueen ulkopuolelta.

Helsinkiläisten lasten pienituloisuusriski on ollut jo yli vuosikymmenen ajan koko maan lasten pienituloisuusriskiä korkeampi. Vuoden 2011 jälkeen lapsiköyhyysriski on Helsingissä kuitenkin ollut laskussa, ja pohjoismaisessa ja eurooppalaisessa mittakaavassa se on matala.

Sosiaalinen ja etninen segregaatio luonnehtii monien Helsingin seudun lähiöiden viimeaikaista kehitystä. Tämä artikkeli valottaa lähiöasukkaiden koettua hyvinvointia kahdesta näkökulmasta, tarkastelemalla koetun terveyden ja turvallisuuden vaihtelua asuinympäristön mukaan. Alustavia tuloksia pohditaan sosiaalisen sekoittamisen politiikan näkökulmasta.

Kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa on esitetty, että huono-osaisuuden alueellinen keskittyminen voi haitata asukkaiden menestymistä työmarkkinoilla. Pääkaupunkiseudun osalta näyttö on osin ristiriitaista, kun tarkastellaan asuinalueen työttömyysasteen ja työttömäksi joutuvan myöhempien ansiotulojen yhteyttä

Luovien ammattilaisten ja tietotyöläisten yhteisölliset työtilat ovat yleistyneet Helsingissäkin nopeasti 2010-luvulla. Yksin työskentelevät saavat niistä toimivan työtilan lisäksi sosiaalisia kontakteja ja samanhenkisiä työkavereita ja voivat löytää myös ammatillista tukea ja työtä hyödyttäviä verkostoja.

Helsinkiläisten elinajanodote on kasvanut artikkelissa käsiteltävällä ajanjaksolla 1996–2014. Viimeisten neljän vuoden aikana kasvu on kuitenkin hidastunut etenkin naisten osalta. Joissakin Helsingin suurpiireissä elinajanodote on jopa hieman pienentynyt edeltävältä viisivuotiskaudelta.

Helsingissä on voimistunut asukkaiden osallistumiseen ja itseohjautuvaan toimintaan perustuva kulttuuri. Mitä kokemuksia jäi käteen kahden vuoden takaisista demokratiapilottihankkeista, joissa haettiin uusia käytäntöjä osallisuuteen ja vuorovaikutukseen?

Eduskuntavaalin tuloksista havaitaan muun muassa, että kannatus jakautuijoillakin Helsingin alueilla monen puolueen kesken, kun toisilla alueilla äänet taas keskittyivät varsin vahvasti kahdelle puolueelle.

Kallion kaupunginosaan syntyi 1800-luvun loppupuolella työväestön asuttama puutaloalue. Puutaloalueesta on jäljellä vain vähäiset muistot, koska se purettiin eli saneerattiin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä muutamaa rakennusta lukuun ottamatta. Artikkeli tarkastelee saneerausprosessia ja sen tuloksia.

Kulttuurin ja taiteen kenttä on muuttunut pirstaleisemmaksi, ja keskustelussa kaupunkikulttuurista painottuvat kaupunkilaisten itse organisoimat sosiaaliset tapahtumat ja aktiviteetit, urbaanit elämäntavat. Samalla Helsinki kasvaa ja uusille asuinalueille syntyy toimintaa. Kulttuuria on kaikkialla, mutta missä sitä oikeastaan on?

Paikalliset myymälät ja ostoskadut ovat kaupunkien aineetonta kulttuuriperintöä, jotka rakentavat paikallisidentiteettiä, paikkaan kuulumisen tunnetta ja kollektiivista muistia.

Asuinalueiden lähipalvelut eivät säily, jos vanhat ostoskeskukset jätetään silleen. Pelkkä täydennysrakentaminen ja kaupunkikuvan vaaliminen eivät riitä. Tarvitaan toimintojen sekoittamista ja uusia toimintatapoja kumppanuuspohjalta.