Sosiaalinen raportointi on keino tuottaa järjestelmällisesti tietoa sosiaalihuollon asiakkaista ja heidän tarpeistaan. Nykyisin esimerkiksi päättäjät tietävät sosiaalityöstä ja sen sisällöstä suhteellisen vähän. Helsingin kaupunki tehostaa tiedon hyödyntämistä, jotta voidaan suunnitella parempia ja varhaisempaan vaiheeseen kohdistuvia palveluja.

Viranomaiset poikkeavat tilasto- ja tutkimustiedon laatijoina yksityisistä tiedontuottajista. Julkisuuslaki asettaa niille erilaiset vaatimukset kerätyn tiedon julkisuudesta ja julkistamisesta. Mutta mikä tieto on julkista ja mikä ei? Kun kunnat panostavat yhä vahvemmin avoimeen tietoon, mitkä seikat turvaavat tutkittavien yksityishenkilöiden tietosuojan?

Toisen maailmansodan jälkeisessä Helsingissä kärsittiin vakavasta asuntopulasta. Rakentamisen vähäisyyden vuoksi asunnontarvetta jouduttiin tyydyttämään olemassa olevaa asuintilaa jakamalla. Viranomaiset joutuivat pakkomajoittamaan asunnontarvitsijoita yksityisasuntoihin, mutta sukulaisia ja tuttavia otettiin asumaan myös vapaaehtoisesti.

Viime vuosina historiallisten aineistojen saatavuus sähköisessä muodossa on avannut tutkimukselle uusia näköaloja, ja puhutaankin muun muassa digitaalisesta historiantutkimuksesta. Se liittyy laajempaan avoimen tieteen ja tutkimuksen kenttään. Muistiorganisaatiot ovat Suomessakin tuoneet hallussaan olevia kokoelmia ja tietoa digitaalisesti verkkoon esille, myöskin avoimena datana kaikkien vapaasti hyödynnettäväksi.

Helsinki oli 1700-luvun jälkipuoliskolla pieni mutta nopeasti kasvava kaupunki. Kaupungin väestöä rasittivat lukuisat tartuntataudit, aikuisilla kuumetaudit ja lapsilla erityisesti toistuvat isorokkoepidemiat. Pikkulasten osuus kuolleista oli huomattavan suuri. Oman leimansa kaupungille antoi Viaporin linnoitusyhteisön läheisyys, jolla oli vaikutuksensa myös tartuntatautien leviämiseen.

Imeväiskuolleisuus alkoi Suomessakin pienentyä 1800-luvun loppupuolella, millä on ollut merkittävä vaikutus elinajanodotteen kasvuun. Helsingin tilastollisten vuosikirjojen tiedot mahdollistavat ilmiön analysoinnin kaupunkiympäristössä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, ja näyttääkin, että imeväiskuolleisuuden rakenne ollut Helsingissä erilainen kuin maaseutuvaltaisessa elinympäristössä

Helsingin historia vuodesta 1945 -sarja etenee viidenteen ja kuudenteen osaansa. Niissä kuvataan Helsinkiä kaupunkilaisten silmin ja katutapahtumien paikkana sekä tiedon metropolina. Helsingin Ruotsin vallan aikaista historiaa uudelleen luotaava sarja saa myös jatkoa

Santahaminan sisällissodan aikainen joukkohauta oli 2000-luvun alkuvuosina laajasti esillä mediassa. Asian selvittämistä kaivattiin, sillä epätietoisuutta vallitsi muun muassa haudattujen lukumäärästä, joukkohaudan sijainnista ja muista yksityiskohdista. Tämä johti lopulta Helsingin sotasurmat -tutkimushankkeen käynnistämiseen.

Helsinkiläisistä 16 prosenttia on tällä hetkellä yli 65-vuotiaita, eli hieman harvempi kuin Suomessa keskimäärin. Heidän osuutensa väestöstä ylittää Helsingissä 20 prosenttia väestöennusteen mukaan vuonna 2032, kun koko maassa näin käy jo ensi vuodenvaihteessa.

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston hankkeessa kokeiltiin virtuaalihoitoa eli kuvapuhelinyhteyttä iäkkäisiin asiakkaisiin. Uudenlaisesta palvelusta voi olla jatkossa hyötyä omaishoidossa ja päivätoiminnassa, ja sillä voidaan mahdollisesti korvata kotihoidossakin muistutus-, seuranta- ja arviointikäyntejä.

Elämme yhä pidempään yhä terveempinä. Tämä on hyvinvointiyhteiskunnan tuloksia ja näkyy elinajanodotteen kasvuna sekä myös heikkenevänä huoltosuhteena. Erityisesti heikkenevä vanhushuoltosuhde – se, että yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa suhteessa työikäisten määrään – haastaa hyvinvointiyhteiskuntaa.