Koulujen väliset osaamiserot ovat olleet Suomessa kasvussa, ja yksi merkittävä tekijä kehityksen taustalla on koulujen oppilasalueiden väestörakenne. Väestörakenteeseen vaikuttaa muun muassa lapsiperheiden muuttoliike, eli käytännössä se, millaisilla alueilla kouluikäisten lasten vanhemmat haluavat asua. Koulujen oppilaspohjan eriytymisen kannalta merkittävin muuttajaryhmä eivät kuitenkaan ole koululaiset, vaan ne lapsiperheet, joissa on alle kouluikäisiä lapsia.

Asuinalueiden voimakasta eriytymistä eli segregaatiota pidetään yleisesti huolestuttavana kehityskulkuna. Kehitystä voidaan tarkastella erilaisin menetelmin. Mikäli segregaatiota seurataan vain yhdestä näkökulmasta tai vain yhdenlaisella mittarilla, olennaisia kehityskulkuja saattaa jäädä huomaamatta. Tässä artikkelissa tarkastelemme eriytymistä sekä väestöryhmien alueellisessa sijoittumisessa että kaupunginosien väestörakenteen muutosten näkökulmasta. Esittelemme myös viime vuosikymmenten kehitystä pääkaupunkiseudulla.

Olisi virhe tarkastella kaupunginosien eriytymistä ja väestön eriarvoistumista pelkästään ongelmallisiksi koettujen asuinalueiden kautta, varoittavat kansainväliset tutkijat. Erilaistumisen dynamiikka kattaa koko kaupunkiseudun. Alueiden lisäksi on kohdistettava katse myös yksilöihin ja heidän elämänkaariinsa.

Maahanmuuttajat etenevät vuokra-asumisesta omistusasumiseen hitaammin kuin kantaväestö. Sekä kantaväestöllä että maahanmuuttajilla omistusasuntoon muuttamista hidastaa taloudellinen tilanne, mutta maahanmuuttajilla tulotasolla on vähemmän yhteyttä siirtymisen nopeuteen.