Helsinki
Blogikirjoitus |  20.05.2015Liisa Kuusela

Konservaattori raaputtaa esiin piilossa ollutta tietoa

Konservaattori Anna Rajainmaa on juuri saanut valmiiksi vuoden 1929 Helsingin kaupunkikartan konservoinnin. Rajainmaan tehtävä on pitää Helsingin kaupunginarkiston noin 14 000 hyllymetrin paperiaineistot mahdollisimman pitkään mahdollisimman käyttökelpoisina.

Arkistossa työskentelevälle konservaattorille esineen sisältämän informaation säilyttäminen ja sen käytettävyyden turvaaminen ovat ensisijaisia. Hän myös huolehtii siitä, että esineen historia näkyy lopputuloksessa.

Esimerkiksi paperiaineistossa olleet reiät paikataan siten, että tulevat tutkijat näkevät, että aineistossa on ollut reikä eikä restauroijan tavoin pyritä korjaamaan esinettä sen näköiseksi kuin se oli uutena.

Miten helpottaa tulevien konservaattorien työtä?

Rajainmaa kertoo, että hänen työnsä on käsityöammatti, jota ohjaa konservointietiikka. Konservointi tehdään mahdollisimman vähin ja hienovaraisin toimenpitein ja pyritään siihen, että työvaiheet ovat mahdollisimman pitkälti peruutettavissa.

Nykyään suuri osa konservaattorien työajasta menee aiempien kunnostustoimenpiteiden perumiseen, sillä monet aiemmista työtavoista ovat osoittautuneet pitkäaikaissäilytyksessä aineistoille vahingollisiksi.

Pyrkimyksellä peruutettavuuteen nykyajan konservaattorit toivovat helpottavansa tulevaisuuden konservaattorien työtä, sillä nykyisetkin toimintatavat voivat vuosisatojen saatossa osoittautua toimimattomiksi.

Paperiaineistolle suurimpia uhkia ovat happamuus, lämpö ja kosteus. Sopimaton lämpötila ja ilmankosteus altistavat aineiston muun muassa erilaisille sienikasvustoille, kun taas happamuudelle altistuessaan paperi haurastuu ja voi jopa murentua käsiin.

Happamuutta aiheuttavat jotkin aiemmin käytetyistä suojamateriaaleista, auringonvalo ja korkea lämpö, mutta toisinaan itse arkistoaineisto on hapanta.

Lämmön ja kosteuden aiheuttamat vauriot pyritään minimoimaan pitämällä arkistomakasiinien olosuhteet mahdollisimman tasaisina; kartat viihtyvät 17–20 asteen lämmössä ja 40–55 % suhteellinen ilmankosteus on niille sopiva.

Happamuuden aiheuttamia vaurioita ehkäistään vaihtamalla sopimattomat suojamateriaalit neutraaleiksi ja erilaisin konservointitoimenpitein.

Pikkutarkkaa ja hidasta puurtamista

Nyt konservoitu kartta oli jo ennen käsittelyä melko hyväkuntoinen, mutta sen pinnassa oleva tummunut ja hapan lakkakerros olisi pidemmän päälle käynyt sen turmioksi.

Lakkakerros on aikoinaan lisätty paperin päälle sitä suojaamaan, jossa se onkin täyttänyt tehtävänsä ja suojannut paperipintaa naarmuilta ja haalistumiselta. Lakka on jo muutaman vuosikymmenen vanhaa ja ehtinyt kellastua. Se on aika poistaa, ennen kuin sen happamuus ehtii haurastuttaa karttapaperia ja paperin kellastuminen peittää painokuvassa olevan informaation.

Monet työvaiheet vaativat kärsivällisyyttä ja kädentaitoja. Rajainmaa poisti lakkapinnan skalpelliveitsellä rapsuttaen, jokaisen pienen pintavaurion kohdalla erityisen varovaisesti työskennellen. Vähänkin liian suurin liikkein toimiessa paperin pinta naarmuttuisi.

”Konservaattoriksi ei voi ryhtyä, ellei ole mieltynyt pikkutarkkaan ja hitaaseen puurtamiseen”, Rajainmaa sanoo ja muistelee kaiholla, miten hän vietti eräänä kesänä kolme kuukautta yhtä ainoaa karttaa konservoiden.

Aluksi kartta oli epämääräinen möykky, yli 300 palasta paperia 1700-luvun loppupuoliskolta. Karttaan oli vuosikymmeniä sitten kiinnitetty liian vahva taustakangas, joka oli vetänyt karttapaperia niin, että se halkesi palasiksi.

Rajainmaa pesi palaset, kuivasi ne ja asetteli paikoilleen kuin palapelin. Työskennellessä piti varoa, ettei ilmavirta lennätä palasia ympäri huonetta, kun ovi aukeaa.

Lopulta hän löysi kullekin palalle oikean paikan, kiinnitti ne taustapaperiin ja kartta oli jälleen luettavassa muodossa.

”Tyydyttävintä työssäni on, kun piilossa ollut informaatio tulee jälleen näkyviin.” hän kertoo.

Happaman lakan lisäksi vuoden 1929 kaupunkikartassa oli pieniä kosteusvaurioita sekä painavat paulat molemmissa päädyissä seinälle ripustusta varten.

Jo tapahtuneille kosteusvaurioille konservaattori ei pysty paljoa tekemään, mutta paulat hän irrotti, jotta kartta voitiin suoristaa ja sille optimaalinen vaakasäilytys onnistuu paremmin.

Nyt kartta viedään suojapaperiin käärittynä Kallion virastotalon kellarikerroksessa sijaitsevaan karttamakasiiniin lepäämään muiden karttojen seuraan.

Siellä se odottaa tutkijoita ja muita kiinnostuneita kaltaistensa seurassa. Helsingin kaupunginarkiston kokoelmissa on noin 2 200 karttaa, joista vanhimmat ovat 1600-luvun alkupuoliskolta.

Kartoista suuri osa on digitoitu ja ne ovat saatavilla arkistotietojärjestelmä Sinetistä pdf-muotoisina tai korkearesoluutioisina tiff-tiedostoina.

Ennen siirtoa arkistomakasiiniin, konservoitu kartta kuvataan mittatikun kanssa.

Kommentoi