Helsinki
  • Kuva: Flickr.com/xiquinhosilva, CC BY 2.0.

Blogikirjoitus |  13.08.2018Pasi Saukkonen

Mallia maailmalta? Arvio Alankomaiden kotouttamispolitiikan arvioinnista

Alankomaiden kotouttamispolitiikan tuore arviointi nosti esille monia kritiikin kohteita. Järjestelmän uudistamisessa kunnille palautetaan suurempi rooli maahanmuuttajien kotoutumisen edistämisessä. Arviointi osoittaa myös, että palveluiden kilpailuttamiseen ja maahanmuuttajien oman vastuun korostamiseen sisältyy riskejä. Helsingin ja Suomen muiden kaupunkien kannattaa ottaa oppia maailmalta, mutta myös välttää muissa maissa tehtyjä virheitä.

Alankomaiden kotouttamispolitiikka on Euroopan vanhimpia. Kotouttamispolitiikalla tarkoitan yleisesti sellaista systemaattisesti rakennettua poliittisten ja hallinnollisten toimien kokonaisuutta, jolla pyritään edistämään maahanmuuttajien sopeutumista uuteen asuinmaahansa, heidän osallistumistaan yhteiskunnan toimintoihin ja yhdenvertaisuuden toteutumista.

Alankomaissa tunnustettiin virallisesti maahanmuutto yhteiskuntaa pysyvästi muuttavana ilmiönä vuonna 1979. Tällöin myönnettiin, että suuri osa niin sanotuista vierastyöläisistä ja muistakin maahanmuuttajista on jäänyt Alankomaihin pysyvästi, perustanut perheitä ja muodostanut uusia etnisiä ja kulttuurisia yhteisöjä. Vähemmistöpolitiikan nimellä alettiin kiinnittää huomiota heidän asemaansa ja elinoloihinsa sekä edistämään kiinnittymistä alankomaalaiseen yhteiskuntaan sekä parantamaan työllisyyden ja koulutuksen edellytyksiä.

Varsinainen kansallisen tason kotouttamispolitiikka syntyi vuonna 1996, osittain 1990-luvun alun turvapaikanhakijoiden määrän kasvun seurauksena. Alankomaiden kotouttamispolitiikan ”vanhuus” eurooppalaisessa vertailussa tarkoittaa siis ennen muuta sitä, että muualla se on vielä nuorempaa. Nykyään unohdetaan helposti, että useissa maissa tosiasioiden tunnustamista saatiin odottaa vielä pidempään. Saksan ensimmäinen liittovaltiotason kotouttamislainsäädäntö ei ole vielä edes kymmentä vuotta vanha. Suomi ansaitsee tunnustusta siinä, että meillä toimiin ryhdyttiin varsin pian maahanmuuton lisäännyttyä 1980- ja 1990-luvun taitteessa.

Alankomaiden kotouttamispolitiikka on myös ollut Euroopan ailahtelevaisimpia. Politiikan periaatteita ja käytäntöjä on muutettu useaan kertaan, ja aihe on ollut 1990-luvun puolivälistä lähtien jatkuvan poliittisen keskustelun kohteena. Yhteiskunnallisen debatin sävy on ajoittain ollut hyvin kiivas, ja varsinkin vuosituhannen taitteen jälkeen jyrkän maahanmuuttovastaiset näkemykset ovat olleet parlamentissa vahvasti edustettuina. Alkuaikojen kollektiivisesta otteesta on siirrytty individualistisempiin painotuksiin, ja maahanmuuttajien oikeuksien sijaan on entistä enemmän puhuttu heidän velvollisuuksistaan.

Tuorein kokonaisvaltainen muutos tehtiin vuonna 2013 Geert Wildersin Vapauspuolueen tukeman oikeistohallituksen aikana. Tuon ajankohdan jälkeistä kotouttamispolitiikkaa on vastikään virallisesti arvioitu Significant-konsulttitoimiston toimesta. Arviointiraportti nimeltään Inburgering: systeemwereld versus leefwereld on hyvin laadittu, ja sen keskeisiä havaintoja Alankomaiden kotouttamispolitiikan hyvistä ja huonoista puolista on syytä esitellä myös suomalaiselle yleisölle. Heidän järjestelmänsä on joiltain olennaisilta osin ollut erilainen kuin meillä, ja on hyvä tietää, kannattaisiko Suomen kulkea Alankomaiden viitoittamaa tietä, vai nimenomaan ei.

Maahanmuuttajilla vastuu kotoutumisestaan

Vuoden 2013 Alankomaiden kotouttamispolitiikka rakentui kolmelle keskeiselle periaatteelle, joita raportissa kutsutaan pilareiksi. Näistä ensimmäinen on maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan ja sen edistämisestä. Kotoutumisesta käytetään vaikeasti kääntyvää hollanninkielistä termiä inburgeren. Alankomaihin muuttavan kotoutumisvelvollisen on tullut itse päättää, millä tavalla hän tämän velvoitteensa hoitaa. Hänen on tullut myös itse kantaa kotoutumisesta johtuvat kustannukset. Jos kotoutumiskoetta ei ole läpäissyt ajoissa, sanktiona on ollut sakkoja ja mahdollisesti jopa oleskeluluvan uusimatta jättäminen.

Kotoutumisvelvollisilla maahanmuuttajilla tarkoitetaan Alankomaissa yhteydessä henkilöitä, jotka eivät ole kotoisin toisesta Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen maasta, Sveitsistä tai Turkista ja joilla on oikeus asua Alankomaissa pysyväisluonteisesti kansainvälisen suojelun tai perheen yhdistämisen perusteella tai esimerkiksi hengellisen yhteisön työntekijänä. Aikaisempi laki ulotti kotoutumisvelvollisuuden myös Alankomaissa jo aikaisemmin asuneille, mutta vuoden 2013 jälkeen se koski vain lakiuudistuksen jälkeen muuttavia.

Toinen olennainen muutos koski vuonna 2013 kuntien roolin radikaalia heikentämistä, ja markkinalähtöisyyttä voikin pitää järjestelmän toisena pilarina. Aikaisemmin kunnilla oli ollut paikallisesti tärkeä rooli kotoutumispalvelujen koordinoinnissa ja järjestämisessä. Uudessa järjestelmässä niille jäi ainoastaan seurannan ja sanktioiden järjestäminen. Kotoutumisvelvolliset maahanmuuttajat ovat viime vuosina itse valinneet koulutuksen tarjoajista itselleen parhaiten sopivan vaihtoehdon. Koulutuksen tarjontaa koordinoi julkishallinnollinen DUO-organisaatio (Dienst Uitvoering Onderwijs), joka on myös hallinnollisessa päävastuussa kotouttamispolitiikan toteuttamisesta. Blik op Werk -järjestelmä varmistaa kurssitarjonnan laadun. DUO:n kotisivuilta löytyy lista koulutuksen tarjoajista, ja tiedot ovat saatavilla myös karttasovelluksena.

Kotouttamispolitiikan kolmas pilari on tulosvastuullisuus. Lainsäädännön piiriin kuuluvilla kotoutujilla on kolme vuotta aikaa suorittaa velvollisuutensa oppia hollannin kieltä, tuntea Alankomaiden yhteiskuntaa ja ymmärtää työmarkkinoiden toimintaa. Velvollisuuden toteutumista mitataan kansallisesti standardoidulla kotoutumiskokeella, johon sisältyy kaikkiin edellä mainittuihin osa-alueisiin liittyviä kysymyksiä. Kielitaitoa mitataan erikseen lukemisen, kirjoittamisen, puhumisen ja kuullun ymmärtämisen alueilla, ja tavoitetaso on välittömään sosiaaliseen kanssakäymiseen riittävä eurooppalaisen kielitaitojärjestelmän taso A2. Kokeen onnistuneesti läpäisseet ovat muodollisesti kotoutuneita (ingeburgerd).

Kursseille osallistuminen ei ole pakollista, ja kotoutuja voi valita muunkin kuin laatustandardoidun koulutuksen. Hänellä on kuitenkin oikeus saada valtiolta enimmillään kymmenentuhatta euroa lainaa kotoutumisesta koituviin kustannuksiin, mikäli koulutuksen tarjoaja on julkisen viranomaisen hyväksymä. Pakolaistaustaisten ei tarvitse maksaa lainaa takaisin, mikäli he suorittavat kokeen onnistuneesti aikataulun puitteissa tai jos heidän perustellusta syystä katsotaan vapautuneen kotoutumisvelvollisuudesta.

Tavoitteita saavutettu, mutta järjestelmässä on suuria ongelmia

Significantin toteuttama kotouttamispolitiikan arviointi koostuu kolmesta tutkimuskysymyksestä:

1. Onko kotoutumislain tavoitteet saavutettu?
2. Toteutuuko laki niin kuin sitä säädettäessä on ajateltu?
3. Millä tavalla vuoden 2013 lakimuutokset ovat vaikuttaneet kotoutumislain alkuperäisiin tavoitteisiin ja minkälaisia käytännön vaikutuksia niillä on ollut?

Kyseessä on siis prosessievaluaatio. Siinä ei tarkastella sitä, mitä kotoutujille on myöhemmin tapahtunut esimerkiksi työllistymisen mielessä, vaan kuinka vuonna 2013 kotoutumisvelvollisuudestaan kuulleet henkilöt ovat kotoutumisen prosessistaan suoriutuneet. Arviointi on rajattu tähän ryhmään, koska suurella osalla myöhemmin maahan tulleista kotoutumisvelvollisuus on vielä kesken.

Arviointi perustuu ensisijaisesti kotoutumiskoulutuksen ja kotoutumiskokeen kansallisiin tilastoihin. Lisäksi hankkeessa on tehty vajaa kolmekymmentä haastattelua sekä suurelle määrälle kuntia ja koulutuksen tarjoajia osoitettu internetpohjainen kysely. Haastateltujen joukossa oli myös kotoutumisvelvollisia maahanmuuttajia.

Tutkimuskohteena olevasta joukosta eli vuonna 2013 kotoutumisensa aloittaneista 60 prosenttia on suorittanut määräaikaan mennessä kotoutumistestin. Viisi prosenttia kotoutumisvelvollisista on saanut korvattua testin muilla suorituksilla ja yksitoista prosenttia on vapautettu lääketieteellisillä syillä tai todistuksilla riittävästä kotoutumisesta. Neljännes vuoden 2013 kotoutujista on saanut lisäaikaa kotoutumisvelvollisuutensa suorittamiseen. Heistä puolet on saanut lykkäystä heistä itsestään johtuvista syistä. Tämä tarkoittaa sitä, että he ovat saaneet sakkoja, jotka ovat vähintään 250 euroa ja enimmillään 1250 euroa. (Periaatteessa kotoutumisvelvollisuuden laiminlyönti voi johtaa myös oleskeluluvan peruuntumiseen, mutta käytännössä tätä sanktiota ei toteuteta, koska se on ristiriidassa kansainvälisen lainsäädännön kanssa.)

Significantin kokonaisarvio Alankomaiden kotouttamispolitiikasta on kuitenkin tyly. Lakia toteutetaan alkuperäisten tarkoitusten mukaisesti ja kotoutumisvelvollisuus saadaan kohtalaisesti suoritettua suunnitellun aikataulun puitteissa. Järjestelmään sisältyy kuitenkin oletuksia ja asetelmia, jotka estävät kotoutumista kunnolla toteutumasta ja jotka osin johtavat jopa alkuperäisten tarkoitusten vastaisiin tuloksiin ja seurauksiin. Kritiikki kohdistuu erityisesti seuraaviin seikkoihin:

• Kotouttamisjärjestelmä on sisäisesti hajanainen ja irrallaan laajemmasta kokonaisuudesta. Kotoutumiskoulutus tapahtuu pitkälti erillään sekä työmarkkinoista että muusta koulutusjärjestelmästä. Lisäksi kotouttamislainsäädännön, oleskelulupalainsäädännön ja kansalaisuuslainsäädännön kotoutumiselle asettamat kriteerit poikkeavat jossain määrin toisistaan aiheuttaen huolta ja hämmennystä. Sen jälkeen kun kunnilta vietiin päävastuu kotouttamisen toimeenpanosta paikallistasolla, mikään taho ei ole enää kunnolla hallinnoinut kokonaisuutta.

• Oletukset maahanmuuttajien edellytyksistä kantaa vastuuta itse ja yksin kotoutumisensa edistymisestä ovat osin pahasti epärealistisia. Kotoutujille asetetaan kohtuuttomia odotuksia navigoida monimutkaisessa järjestelmässä, jossa suuri osa tiedosta on saatavilla vain hollanniksi. Heidän pitäisi osata valita itselleen sopivat palveluntarjoajat ja vertailla eri kouluttajien hintoja ja laatua sekä kotoutumiskoulutuksen rahoitusjärjestelyjä. Maahanmuuttajien ohjaajilla ja avustajilla ei aina myöskään ole käytettävissään parasta mahdollista tietoa. Heillä voi myös olla perusteita suosia joitain kouluttajia, jotka eivät välttämättä ole kotoutujalle tarkoituksenmukaisimpia.

• Koulutuksen tarjoajilla ei ole kannustimia tarjota räätälöityä ja tarvittaessa vaativampaa opetusta. Ennen vuoden 2015 pakolaisten määrän kasvua kielikursseja ja muuta koulutusta oli riittävästi tarjolla, mutta koulutus ei läheskään aina vastaa kotoutujien monimuotoisiin tarpeisiin. Koska maahanmuuttajilla ei ole riittävästi tietoa koulutuksen laadun arvioimiseen, koulutuksen järjestäjillä ei myöskään ole vahvaa yllykettä oman toimintansa laadun nostamiseen. Kielikoulutus tapahtuu liikaa luokkaolosuhteissa ja teoreettisluontoisesti, vaikka tarvetta olisi etenkin käytännön tilanteissa tarvittavalle kielitaidolle. Myös työmarkkinoita koskevaa opetusta pidetään liian yleisluontoisena ja todellisuudesta irrallisena. Kaikkineen arviointiraportin alaotsikko viittaa siihen, että kotoutuminen kohdistuu liian paljon yhteiskunnan järjestelmätason ominaisuuksiin (Jürgen Habermasin termein ”systeemiin”) ja liian vähän maahanmuuttajien todellisiin tarpeisiin ja elämäntilanteisiin (”elämismaailmaan”).

• Sanktioitu kotoutumisvelvollisuus tuottaa kielteisiä seurauksia. Koska kotoutumistestin suorittamatta jättämisestä määräaikaan mennessä sakotetaan, kotoutujat eivät pyri pääsemään korkeimmalle mahdolliselle tasolle, vaan he valitsevat epäonnistumisen pelossa alemman suoritustason. Useimpien valitsema A2-kielitaito ei kuitenkaan riitä pääsemään kunnolla alankomaalaisille työmarkkinoille. Ylipäätään kotoutumisen kannalta ei ole hyväksi se, että se tapahtuu positiivisen motivoinnin sijaan pelon ilmapiirissä. Kotoutujaa muistutetaan jatkuvasti siitä, mitä hän ei osaa ja minkälaisia hankaluuksia tästä seuraa – sen sijaan että palkittaisiin edistymisestä.

Uudistuksia on jo tulossa

Jo vuosien 2013 ja 2018 välissä Alankomaiden kotouttamisjärjestelmään on tehty muutoksia, joista osa vastaa arviointiraportin suosituksia. Kotoutumisesta vastaava ministeri Wouter Koolmees haluaa kuitenkin osin arviointiin perustuen tehdä jälleen kerran myös rakenteellisempia uudistuksia maan kotouttamispolitiikkaan. Ministerin tahtotilasta uutisoitiin laajasti heinäkuun alussa Alankomaiden tiedotusvälineissä.

Vastuu järjestelmän toteutumisesta palautetaan kunnille, joiden tulee tarjota pakolaisille kielen opetusta ja vastata muistakin alkuvaiheen kustannuksista, joista osan valtio puolestaan kunnille kompensoi. Ministeri Koolmeesin mukaan kuntien tehtävät kyllä lisääntyvät, mutta vastineeksi ne pääsevät jälleen pitämään paikallisen tason kotouttamisen ohjat omissa käsissään. Kuntien tulee voida tehdä alueensa jokaiselle kotoutujalle suomalaisen järjestelmän alkukartoitukselta kuulostava lavea selvitys (brede intake) maahanmuuttajan tiedoista, taidoista, motivaatioista ja muista kotoutumiseen vaikuttavista tekijöistä.

Maahanmuuttajien omaa vastuuta asioiden järjestämisestä vähennetään roimasti, ja heille tehdään kuntien toimesta kotoutumisen ja osallistumisen henkilökohtainen suunnitelma PIP (Persoonlijk Plan Inburgering en Participatie). Alustavien tietojen perusteella se kuulostaa puolestaan kovasti meikäläisen kotoutumissuunnitelman kaltaiselta asiakirjalta. PIP ohjaa kotoutujan kielen opiskeluun yhdessä muun opiskelun, vapaaehtoistyön ja/tai palkkatyön kanssa.

Kotoutuminen on kuitenkin yhä velvollisuus, ja sen suorittamatta jättämisestä sakotetaan aikaisempaa nopeammin ja useammin. Kotoutumisessaan epäonnistuneelta voidaan myös evätä mahdollisuus pysyvään oleskelulupaan tai Alankomaiden kansalaisuuteen. Sosiaaliturvan piirissä olevalta voidaan leikata tukea, mikäli tuen saaja ei osoita riittävää kehitystä hollannin kielen oppimisessa.

Kielitaidon vaatimustasoa nostetaan tasolle B1, jolla pärjää paremmin työmarkkinoilla. Samalla tunnustetaan, että monilla tulee olemaan vaikeuksia tämän taitotason saavuttamisessa. Heitä varten ollaan kehittämässä erillinen Z-reitti, jolla etenevät pyrkivät pääsemään heidän edellytyksensä huomioiden mahdollisimman korkealle tasolle. Yleisenä tarkoituksena on saada kotoutujat nopeammin työelämään, jotta heidän kielitaitonsa kehittyisi myös edelleen käytännön elämässä. Työelämä voi tässä yhteydessä tarkoittaa myös vapaaehtoistyötä kolmannella sektorilla.

Mitä Suomi ja Helsinki voivat Alankomaista oppia?

Onko Alankomaiden kotouttamisjärjestelmän arvioinnista mitään oppia saatavissa suomalaisen kotouttamispolitiikan kehittämiseen? Vai pitäisikö hollantilaisten tulla Suomeen opintomatkalle?

Vaikuttaa siltä, että joiltain osin Alankomaiden järjestelmässä ollaan todellakin siirtymässä pari askelta suomalaisen kotouttamispolitiikan suuntaan. Samanaikaisesti meillä on kuitenkin olemassa riski toistaa joitain niistä virheitä, joita Alankomaissa on tehty, kun kotimaista kotouttamisjärjestelmäämme ollaan uudistamassa osana sote- ja maakuntauudistusta. 

Alankomaiden kokemukset ovat selkeitä esimerkiksi sen suhteen, että koska kotoutuminen on viime kädessä paikallinen prosessi, on tärkeätä, että kotoutumisen edistämisestä vastaavilla toimijoilla on vahva paikallinen osaaminen ja hyvä oman paikkakunnan tuntemus. Jos kotoutumispalveluiden järjestämisen päävastuu siirtyy Suomessa kunnilta ja työ- ja elinkeinotoimistoilta maakunnille, kuten tarkoitus on, tämä ei saisi johtaa paikallistason osaamisen ja kytkentöjen heikkenemiseen.

Uudistus ei saisi johtaa myöskään siihen, että kunnat alkavat laiminlyödä omia vastuitaan kotoutumisen edistämisessä. Luonnokset uudesta kotouttamislaista jättävät kuntien roolin paikoin epämääräiseksi, paikoin vapaaehtoisesti toteutettaviksi. Useissa kunnissa varmaan hyvin ymmärretään, että paikallisen kehityksen kannalta on tärkeätä hyödyntää lain tarjoamat mahdollisuudet ja muutenkin pyrkiä edistämään maahanmuuttajien kotoutumista tarkoituksenmukaisin keinoin. Vaarana on kuitenkin, että tietämättömyydestä, välinpitämättömyydestä ja/tai taloudellisten voimavarojen puutteesta johtuen joissain kunnissa jätetään harkinnanvaraiset toimet toteuttamatta.

Sote- ja maakuntauudistukseen sisältyvien aluekehitystä ja kasvupalveluja koskevien uudistusten keskeinen ajatus on, että palveluja tuotetaan markkinaehtoisesti. Maakunnan tulee vastata itse palvelujen tuottamisesta ainoastaan silloin, jos markkinoilta ei löydy palveluntuottajia tai jos tehtäviä ei muusta syystä voi siirtää markkinoilla tuotettaviksi. Markkinajärjestelmä voi usein olla erinomainen tapa järjestää laadukkaita palveluja kustannustehokkaasti. Alankomaiden arviointi osoittaa kuitenkin myös kiistattomasti, ettei sillä tavalla aina saavuteta asetettuja tuloksia, mikäli toimivan markkinamekanismin perusedellytykset eivät täyty.

Ehkä tärkeimpiä viestejä Alankomaiden kotouttamispolitiikan arvioinnista ja sitä ympäröivästi keskustelusta ovat kuitenkin seuraavat asiat, jotka kotoutumisen edistämisessä kannattaa pitää mielessä:

• Kyse on todellakin kaksisuuntaisesta prosessista, jossa vastuuta hyvästä lopputuloksesta kantavat myös vastaanottava yhteiskunta ja niin sen yksilöjäsenet kuin sosiaaliset instituutiotkin. Kyse on sekä asenteista että väestön moninaisuuteen sopeutetuista arjen ja palvelujärjestelmien käytänteistä. Aiheesta on vastikään kirjoittanut paljon myös esimerkiksi Alankomaiden kotouttamispolitiikasta vuonna 2017 väitellyt Tamar de Waal.

• Kotouttamisjärjestelmää ei kannattaisi muuttaa jatkuvasti. Uudistuksissa kuluu aina voimavaroja ja kestää aikansa, ennen kuin uusi järjestelmä alkaa toimia kunnolla. Maahanmuuttajille tempoilu periaatteiden ja käytäntöjen kanssa antaa myös mielikuvan heikkotahtoisesta yhteiskunnasta, joka ei pysty päättämään sen jäsenyyden ehdoista ja edellytyksistä.

• Useimmat maahanmuuttajat todella haluavat oppia maan kieltä ja muutenkin päästä kärryille arjen pyörittämiseen tarvitsemistaan asioista. Joiltain tämä onnistuu helposti, mutta monilla edistyminen on hidasta. Kotoutujien yksipuolinen syyllistäminen täysimittaisen osallistumisen vaikeuksista ja yhdenvertaisuuden toteutumisen epäonnistumisesta ei auta asiaa.

• Harvat maahanmuuttajat selviävät alkuvaiheessa täysin omillaan. Tukea, apua ja neuvontaa kannattaa tarjota mahdollisimman yksilö- ja tarvelähtöisesti, koska se auttaa kotoutumisprosessiaan aloittavia mahdollisimman nopeasti heidän kannaltaan tuloksellisimmille reiteille. Investointi alussa säästää resursseja myöhemmissä vaiheissa.

• Oppiminen onnistuu parhaiten kannustavissa olosuhteissa, joissa kotoutuja kokee, että hänen edistymiseensä kiinnitetään huomiota ja että tavoitteiden saavuttamisesta palkitaan. Sanktioita pelkäävä ihminen ei opi – muuta kuin löytämään järjestelmästä parhaat keinot välttyä rangaistuksilta.

Voisiko Suomi kuitenkin oppia Alankomaiden kotouttamispolitiikasta jotain? Kyllä, kotoutumisen edistämisen tietojärjestelmässä pitäisi meilläkin päästä sille tasolle, että tiedettäisiin, ketkä ovat osallistuneet mihinkin kotoutumista edistävään toimenpiteeseen ja minkälaisilla tuloksilla he ovat tämän osallistumisensa suorittaneet. Erittäin kateellisena katsoin arviointiraportin taulukoita, joissa näkyvät tiedot esimerkiksi arvioinnin kohderyhmään kuuluneiden kotoutujien osallistumisesta koulutukseen, tavoitteeksi asetetun osaamisen saavuttamisesta sekä erilaisten kurssien tarjonnasta. Olisihan se hienoa, jos meilläkin olisi nykyistä paremmin sekä absoluuttisia että suhteellisia lukuja saatavilla siitä, mitä kotoutumisen prosesseissa oikeasti tapahtuu.

Pasi Saukkonen toimii erikoistutkijana Helsingin kaupunginkansliassa. Hän on dosentti Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa.

Lähteet:

Blom, Michiel, Linda Bakker, Matthijs Goedvolk, Gerlise van der Maas-Vos & Wijnand van Plaggenhoef (2018). Inburgering: systeemwereld versus leefwereld. Evaluatie Wet Inburgering 2013. Significant, Barneveld.

Brief Regering (2018). Integratiebeleid. Nr. 223. Brief van de minister van Sociale Zaken en Werkgelegenheid Aan de Voorzitter van de Tweede Kamer der Staten-Generaal. Den Haag, 2 juli 2018. https://www.tweedekamer.nl/kamerstukken/brieven_regering/detail?id=2018Z12976&did=2018D37329

NOS (2018). Nieuwkomers krijgen persoonlijk inburgeringsplan, taalniveau omhoog. https://nos.nl/artikel/2239449-nieuwkomers-krijgen-persoonlijk-inburgeringsplan-taalniveau-omhoog.html

Waal, Tamar de (2017). Conditional belonging: a legal-philosophical inquiry into integration requirements for immigrants in Europe. PhD Thesis. https://dare.uva.nl/search?identifier=aa9a125e-5ebe-425a-90de-4a9578e3cefb

Kirjoituksen laadinnassa on käytetty hyväksi myös professori Rinus Penninxiltä saamaani esitystä (2016) aiheesta Civic Integration Courses in the Netherlands: How a toolkit for early reception and integration became a neoliberal instrument for assimilation policy, 1994–2016. Esitys pidetty Parcours d’intégration des migrants primo-arrivants: Enjeux et évaluation -työryhmässä. Namur, Belgia, 18.11.2016.

Ks. Alankomaiden kotouttamispolitiikan kehityksestä eurooppalaisessa kontekstissa myös Saukkonen, Pasi (2013): Erilaisuuksien Suomi: vähemmistö- ja kotouttamispolitiikan vaihtoehdot. Gaudeamus: Helsinki, 65–92.

Ks. kotoutumislain uudistamisesta ks. työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta: https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/aineistot/kotimainen_oikeus/LATI/Sivut/kotoutumislain-uudistaminen.aspx

Kommentoi