Helsinki
  • Kuva: Pekka Kaikkonen.

Blogikirjoitus |  07.11.2014Tuula Joronen

Näkyviä ja ei-näkyviä vähemmistöjä

Termi ”näkyvä vähemmistö” on alun perin kehitetty Kanadassa 1980-luvulla, kun siellä kehitettiin lainsäädäntöä, jolla pyrittiin ehkäisemään etnistä syrjintää työelämässä. Näkyvän vähemmistön käsitteellä viitattiin niihin Kanadan väestöryhmiin, jotka eivät ole valkoihoisia.

Käsitteen käyttöönotto näyttää liittyneen siihen, että sen avulla oli helppo kuvata julkisen sektorin työntekijöiden etnistä rakennetta. Etnistä syrjintää koskeva lainsäädäntö nimittäin ohjasi Kanadassa lähinnä julkisen sektorin toimintaa.

Tällainen ihonväriin perustuva ryhmittely on kuitenkin ongelmallinen. Ongelma on käsitteen voimakas kontekstisidonnaisuus: se, mitkä ryhmät kulloinkin katsotaan ”näkyviksi vähemmistöiksi”, riippuu siitä, mihin niitä verrataan.

Se, miten henkilön ihonväri nähdään ja millaisia johtopäätöksiä sen perusteella tehdään, riippuu myös hänen yhteiskunnallisesta asemastaan, koulutuksestaan ja ammatistaan sekä siitä, miten hän on pukeutunut.

Esimerkiksi musliminainen nähdään ei-valkoihoisena välittömästi hänen pukeuduttuaan hijabiin, riippumatta siitä, mikä hänen ihonvärinsä todellisuudessa on. Tämä ei tarkoita sitä, ettei ihonvärillä olisi merkitystä siltä kannalta, miten henkilöä kohdellaan – mutta se kertoo siitä, ettei näkyvyyden määrittely voi perustua näin yksinkertaistettuun jaotteluun.

Käsitteen käytön ongelmat

Jo käsitteen kehittänyt komitea kiinnitti huomiota siihen, ettei tällaisen pelkästään ihonväriin perustuvan, karkean ryhmittelyn avulla saada riittävästi esiin eri väestöryhmien kohtaamaa syrjintää työmarkkinoilla. Silloin jo oltiin myös huolissaan, että tällainen ryhmittely voi toimia jopa alkuperäistä tarkoitustaan eli työelämän tasa-arvoa vastaan.

Viime aikoina Kanadassa käydyssä julkisessa keskustelussa on tullut esiin, että huoli oli aiheellinen. Kaikkien ei-valkoihoisten niputtaminen yhdeksi ryhmäksi esimerkiksi tulonjakotarkasteluissa johtaa ongelmien vähättelyyn. Heikommin menestyneiden tuen tarve peittyy sen alle, että jotkut ”näkyvät vähemmistöt” ovat erittäin hyvätuloisia ja menestyviä.

Erottelu valkoihoisen ja ei-valkoihoisen väestön välillä ei siis ole erityisen onnistunut tapa kuvata vähemmistöjä, ja sen käyttökelpoisuus heikkenee jatkuvasti vuosien myötä. Maita, joissa väestön monimuotoisuutta kuvataan ihonväriin perustuvan jaottelun avulla, ei voi myöskään verrata toisiinsa.

Näkyviin vähemmistöihin kuuluviksi on nimittäin luokiteltu eri maissa osittain eri ryhmiä. Esimerkiksi Kanadan ja Yhdysvaltain väestölaskennoissa asiaa on kysytty eri tavalla, eivätkä jaottelut ole keskenään vertailukelpoisia. Britanniassa taas on aivan oma, siirtomaa-ajan perua oleva tapa kuvata tätä asiaa.

Miksi käsitettä siis käytetään edelleen, vaikka se ei erottele niitä, jotka työmarkkinoilla joutuvat syrjinnän kohteeksi, eikä se näin ollen palvele syrjinnän vastaisen politiikan suunnittelua?

Yksi selitys lienee se, että käsitteestä luopuminen on työlästä, koska silloin pitäisi kehittää uusia indikaattoreita.

Toinen selitys on, että kun ryhmittelyä on ehditty käyttää jo neljännesvuosisata, se on alkanut elää omaa elämäänsä. Näkyvän väestön käsite on vakiinnuttanut asemansa Kanadan tilastoviranomaisten käyttämänä standardimittarina, jolla kuvataan Kanadan väestön etnistä monimuotoisuutta.

Sopiiko käsite Suomeen?

Toisin kuin anglosaksisissa maissa, Suomessa väestöä ei tilastoida etnisyyden perusteella. Sen sijaan väestö on ryhmitelty kansalaisuuden, syntymämaan ja äidinkielen mukaan, sekä viime aikoina myös syntyperän mukaan. Syntyperän määrittelyyn käytetään henkilön vanhempien syntymämaita.

Etnisyyttä koskevien tietojen kerääminen ja julkaiseminen on toki sallittua, mutta etnisyystilastoja ei ole mahdollista tehdä, koska nykyinen väestötilastointi perustuu rekisteriaineistoihin. Etnisyyttä kuvaavia tilastoja Suomessa julkaistiin viimeksi vuoden 1970 väestölaskennassa. (Nieminen 2013)

Helsingin kaupungin tietokeskus julkaisee loppuvuodesta maahanmuuttajataustaisten nuorten turvattomuuskokemuksia käsittelevän tutkimuksen. Tässä tutkimuksessa on edellä kuvatuista, ihonväriin perustuviin ryhmittelyihin liittyvistä ongelmista huolimatta päädytty tarkastelemaan kohderyhmää sen ”näkyvyyden” mukaan.

Perustelemme tätä sillä, että maahanmuutto on Suomessa vielä suhteellisen uusi ilmiö ja maahanmuuttajataustan näkymisellä voi olettaa olevan merkitystä maahanmuuttajien elinolojen kannalta.

Tähän viittaavat muun muassa monien asennetutkimusten tulokset, joiden mukaan maahanmuutto synnyttää edelleen ristiriitaisia tunteita merkittävässä osassa kantaväestöstä ja osassa jopa aggressiivista käytöstä.

Käyttämämme ryhmittely ei kuitenkaan edes pyri olemaan samalla tavalla tarkka kuin Kanadan ja Yhdysvaltain ihonväriin perustuvat luokittelut, vaan sen tarkoitus on pelkästään karkealla tasolla erotella toisistaan ne ryhmät, jotka silmämääräisesti erottuvat suomalaisesta kantaväestöstä keskimäärin yleisemmin kuin jotkut muut.

Lähteet:

- Members of Visible Minorities in Canada. Designated Group Profiles. 2006 Employment Equity Data Report

- Nieminen, Jari (2013). Etnisyystiedon merkitys kasvaa maahanmuuton lisääntyessä. Helsinki: Tilastokeskus. Hyvinvointikatsaus 3/2013

- Office of Registrarial Services (2014). Defining the term “Visible Minority"

- Woolley, Francis (2013). Visible minorities: Distinctly Canadian. Worthwhile Canadian Initiative. A Mainly Canadian economics blog

Kommentoi