Kommentera

Mielestäni mm. Helsingin sanomat on osaltaan vaikuttanut kielteisellä kirjoittelullaan lähiöiden maineeseen. Ja Vantaa on saanut aiempina vuosina Helsingin lähiöitä vielä enemmän kuraa. Muistan sellaisenkin jutun jossa toimittaja oli matkustanut sekä Malminkartanon asemalle, että Martinlaakson asemalle ja sieltä käsin katsellut ympäristöä ja moittinut näkymää Martinlaakson asemalta ja kehunut Malminkartanon asemalta avautuvaa näkymää. Käykääpä katsomassa, oliko toimittaja arvostelukykyinen. Tällaiset jutut vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen. Monet haluavat muuuttaa pois lähiöstä jota julkisesti mollataan. Ja ketä muuttaa tilalle. No selllaiset joilla ei ole muuta mahdollisuutta. Ja näin ne lähiöt kurjistuvat. Onneksi suurin osa täällä asuvista osaavat ajatella omilla aivoillaan, mutta kyllä leimaava kirjoittelu kuitenkin loukkaa. Helsingin sanomien pitäisi monipuolistaa kaupunkitoimitustaan, etteivät näkökulmat olisi niin ahtaat.