Helsinki
  • Kuva: Helsingin kaupunkisuunniteluvirasto / 3D Render

Kvartti 4/2013 |  30.01.2014Teemu Vass

Haastattelussa Rikhard Manninen: Yleiskaava auttaa asuinalueita pysymään kelkassa

Helsingin suunnittelua ohjaavat tulevassa yleiskaavassa toiset periaatteet kuin ne, joilla kaupunkia on aiemmilla vuosikymmenillä rakennettu. Nyt tehdään tiivistä ja urbaania kaupunkia, jossa liikkuminen sujuu raiteilla, pyöräillen ja kävellen. Kaupungistuminen ei tulevaisuudessa ainakaan hidastu, uskoo yleiskaavapäällikkö Rikhard Manninen.

Helsingin tulevan yleiskaavan suunnitteluperiaatteita esittelevä Visio 2050 hyväksyttiin joulukuussa kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Visiossa katsotaan edellisiä kaavoja kauemmaksi tulevaisuuteen, 37 vuoden päähän, jolloin kaupunki on jo sangen erinäköinen kuin nyt.

Yleiskaavalla vaikutetaan myös tapaan, jolla asuinalueet tulevaisuudessa rakentuvat. Se on pitkän aikavälin maankäytön suunnitelma, jolla ohjataan kaupungin yhdyskuntarakenteen kehittämistä. Vuoden 2014 alussa siirrytään varsinaisen yleiskaavakartan luonnosteluun, ja kaavaehdotuksen hyväksyminen kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa on tähtäimessä viimeistään vuonna 2016.

 

Millaisia alueita tulevaisuudessa kaavoitetaan?

 

Urbaanin ympäristön houkuttelevuus ja kaupunkeja suosiva valtakunnallinen rakennemuutos ovat tänä päivänä kaavoitustyöhön vaikuttavia trendejä niin Suomessa kuin muuallakin. 

 

—Arvonlisäys talouteen tulee meilläkin kaupungeista ja kaupungeissa olevista työpaikoista, erityisesti Helsingin seudulta, sanoo yleiskaavapäällikkö Rikhard Manninen.

 

Kaupunkitalouden logiikan mukaan kaupungin täytyy kasvaa ja tiivistyä, jotta kaupunkituottavuuden hyödyistä päästään nauttimaan. Yleiskaava perustuu voimakkaan kasvun väestöprojektioon, jonka mukaan Helsingissä on vuonna 2050 jo yli 850 000 asukasta.

 

Kaupunkituottavuuden lisääntyminen tuo mukanaan mahdollisuuden kasvattaa työllisyyttä, tulotasoa ja ostovoimaa sekä verotuloja, mutta se toki edellyttää, että yritystenkin toimintamahdollisuudet kaupungissa ovat kunnossa.

 

Myös kaupunkiasumisen edut tulevat esiin nimenomaan tiheässä kaupunkirakenteessa. Urbaani elämäntapa kukoistaa tiiviissä kaupungissa, ja arjessa voi liikkua jalkaisin, polkupyörällä ja joukkoliikenteellä. Yleiskaavan visio häivyttää rajaa kantakaupungin ja esikaupunkien väliltä.

 

Yleiskaavapäällikön mukaan Helsingin suunnittelussa ei haluta toistaa entisaikojen virheitä. Sotien jälkeen tehtiin alueita, jotka sijaitsivat erillään toisistaan ja jäivät toiminnallisesti yksipuolisiksi: työpaikat sijaitsivat kantakaupungissa ja nukkumalähiöt laajenevan kaupungin laidoilla.

 

—Tulevaisuudessa kaikki asuinalueet ovat kytkeytyneet sujuvan liikkumisen ja hyvän saavutettavuuden kaupunkirakenteeseen, jossa poikittaisyhteydet toimivat, sanoo Rikhard Manninen.

 

Paitsi että alueet eivät saa jäädä saavutettavuudeltaan perifeerisiksi, niiden on oltava myös toiminnoiltaan monipuolisia. Tavoitteena on, että alueilla sijaitsisi asuntoja siinä missä palveluita kuin työpaikkojakin. On kadunvarsiliiketiloja ja erilaisia paikkoja ihmisten kohtaamisiin.

 

—Toiminnallisesti sekoittunut rakenne kestää sosioekonomisia muutoksia, eikä mikään tietty piirre pääse silloin ylikorostumaan ja leimaamaan aluetta. 

 

Kallio on Rikhard Mannisen mukaan esimerkki alueesta, jonka rakenne on varsin monipuolinen. Se on urbaani vanha työläiskaupunginosa, jossa on nykyisin havaittavissa myös gentrifikaation eli keskiluokkaistumisen piirteitä.

 

—Kallion rakenne mahdollistaa monenlaisia toimintoja. Ainoa fyysisesti rajaava tekijä ovat pienet asunnot, mutta alue ei kuitenkaan eriydy kielteisessä mielessä niiden takia.

 

Kaupungin asuntopolitiikka on keskeinen keino asuinalueiden eriytymiskehityksen ehkäisemisessä. Tämä kytkeytyy asuntojen hallinta- ja rahoitusmuotoon, siihen, että alueilla on niin vuokra-, omistus- kuin osaomistusasumista. Vaikka alueellista eriytymistä on nähtävissä, Helsingissä segregaatiokehitys on Mannisen mielestä toistaiseksi pysynyt hallinnassa.

 

Omaleimaisia pikkukaupunkeja ja niiden keskustoja

 

Kiinnostus keskusta-asumista kohtaan on viime vuosina lisääntynyt, ja toisaalta kauempana seudulla sijaitsevat pientaloalueet vetävät yhä monia puoleensa. Lähiöasuminen on Rikhard Mannisen mukaan jäänyt näiden väliin ”vähiten houkuttelevana” vaihtoehtona.

 

Ajatuksena on nyt tuoda urbaanimpaa kaupunkiympäristöä myös esikaupunkeihin, ja tämä edellyttää alueiden tiivistämistä, käytännössä täydennysrakentamista. Näin vastataan samalla palvelutarjonnan ylläpitämisen ongelmiin alueilla, joilla väestö on viime vuosina ikääntynyt ja vähentynytkin.

 

—Ainoa keino vaikuttaa tähän on tuoda vanhoille esikaupunkialueille lisää asuntoja, Rikhard Manninen toteaa. —Kun alueilta löytyy koteja lapsiperheillekin, väestörakenne muuttuu monipuolisemmaksi ja alueille tulee myös lisää ostovoimaa.

 

Yleiskaavan ajatuksena on lähteä kehittämään nykyisistä esikaupungeista pikkukaupunkeja, joiden asemien seuduista tulee tiivisrakenteisia keskustoja.

 

Malmi on esimerkki tällaisesta vahvistuvasta, kodikkaasta pikkukaupunkikeskustasta, jonka pikaraitiotie kytkisi Itäkeskukseen ja muihin keskustoihin.

 

—Tällaisilla keskustoilla on jo nyt oma pitkä historiansa ja siihen liittyvä paikallinen identiteettinsä.

 

Alueiden sosiokulttuuristen ominaispiirteiden halutaan näkyvän myös suunnittelussa, sillä ne tuovat alueisiin omaleimaista sisältöä.

 

—Esimerkiksi Malmin paikallisuudessa on monta kerrostumaa, Manninen sanoo. —On vanha kirkonkylä-Malmi ja 1980-luvulla rakennettu aluekeskus. Lisäksi alueella on pientalovaltaista perusesikaupunkia kuten Tapaninvainio. 

 

Asemanseudut ja ostoskeskukset ovat ikään kuin alueiden käyntikortteja ohikulkijoille. Niiden fyysinen ympäristö on nyt paikoitellen rapistumassa, ja tähän kehitykseen kaivataan täyskäännöstä.

 

—Asemanseutujen kehittäminen ei onnistu pienin kosmeettisin muutoksin, vaan tarvitaan isoja panostuksia, kuten vaikkapa Myllypurossa on tehty.

 

Yhtälö ei ole helppo, sillä tilaa on rajallisesti ja kaikki toiminnot ja toimijat kilpailevat samoista neliöistä. Kaikkia asemanseutuja ei myöskään voi kehittää samalla sapluunalla. Esimerkiksi pääradan asemat ja Vantaankosken radan asemat ovat olemukseltaan ja historialtaan erilaisia, eikä niitä voi käsitellä yhtenäisenä tyyppinä.

 

Ulkomaisia malleja ja tutkimustietoa

 

Yleiskaavan visio perustuu vankkaan tietopohjaan. Visiota varten on koottu ja teetetty laajasti selvityksiä muun muassa elinkeinoista, asumisesta, väestönkasvusta ja logistiikasta.

 

Yleiskaavan ajatusten taustalla on Rikhard Mannisen mukaan kaksi läpileikkaavaa tutkimuskehystä: toisaalta kaupunkitalouden, makrotalouden ja asuntomarkkinoiden tutkimus, toisaalta ekotehokkuusajattelu ja ympäristötutkimus. 

 

—Esimerkiksi liikennejärjestelmien tulevaisuus on ollut vahvasti mukana, ja sen kautta on pohdittu asioita, Manninen painottaa. —Tiivis kaupunkirakenne vähentää liikenteen tarvetta ja sitä kautta päästöjä.  

 

Helsingin kehittämiseen tulevilla vuosikymmenillä on haettu innoitusta myös kansainvälisistä esimerkeistä. Pohjoismaiden pääkaupunkien kanssa kaupunkisuunnitteluvirastolla on säännöllisesti tapaamisia, ja vertailuissa on katsottu kauemmaksikin. Erityisesti Tukholma ja Amsterdam ovat olleet hyödyllisiä vertailukohtia Euroopassa.

 

—Tukholma on kehittynyt jatkuvasti ikään kuin kymmenen vuotta Helsinkiä edellä, Manninen sanoo. —Tämä näkyy esimerkiksi työpaikkojen syntymisen logiikassa tai siinä, miten kaupunki on tiivistynyt ja mihin kasvanut. Tukholma on kasvanut sisäänpäin ja Helsinki levinnyt hajanaisemmaksi. 

 

Muualta maailmasta on haettu ajatuksia esimerkiksi Kanadan Vancouverista, jossa on jo 20 vuotta kehitetty kaupungista tiivistä, jalankulkijaystävällistä ja luonnonläheistä ympäristöä. Vancouverista tuttua on myös ajatus siitä, ettei tiiviys kuulu yksinomaan keskustaan, vaan tiivistä kaupunkirakennetta kasvatetaan kantakaupungin ulkopuolellekin.

 

Julkisessa keskustelussa on reagoitu kuitenkin voimakkaasti, kun täydennysrakentaminen ja kaupungin tiivistyminen on uhannut syödä tieltään viher- ja virkistysalueita.  Rikhard Manninen ei näe asiassa ristiriitaa.

 

—Varsinkin koko kaupungin mittakaavassa pelko on aiheeton. Kaupunkiin jää edelleen runsaasti viheralueita, ja tarkoituksena on nimenomaan säilyttää laajat ”vihersormet”.

 

Edellä mainittu Vancouver on esimerkki tiiviisti rakennetusta kaupungista, jossa on myös hieno luonto. —Tiivis rakentaminen estää lopulta kaupunkiluonnon pirstoutumista, Manninen muistuttaa.

 

Oman lisäkierteensä asuinalueiden kehittämiseen tuo myös alueiden imagoa koskeva keskustelu, joka julkisuudessa putkahtelee toisinaan pintaan. Tiedotusvälineet luovat sosiaalisesti eriytyvästä kaupungista omaa jatkokertomustaan. 

 

—Median jutuissa ei tahdo näkyä se, miten kaupunki myös samaan aikaan panostaa alueiden kehittämiseen, Rikhard Manninen sanoo. —Alueisiin lyödään puolihuolimattomasti erilaisia leimoja, ja valitettavan usein välikappaleena käytetään maahanmuuttajaväestöä. Ei ole syytä unohtaa, että monikulttuurisuus on kuitenkin osa Helsingin tulevaa kehitystä.

 

 

Kommentoi

Lehdessä: