Helsinki
Artikkeli |  21.06.2022Jukka Hirvonen

Huolenaiheet ja sosiaalinen epäjärjestys omalla asuinalueella – Helsingin turvallisuustutkimuksen tuloksia

Viheralueiden väheneminen, paikkojen rikkominen ja töhriminen sekä ihmisten syrjäytyminen huolestuttavat helsinkiläisiä eniten, kun kysytään oman asuinalueen asioista. Uusimman turvallisuustutkimuksen mukaan huolta sosiaalisen epäjärjestyksen merkeistä asuinalueella koetaan kaiken kaikkiaan enemmän kuin 2010-luvun puolessavälissä.

Tyytyväisyys omaan asuinalueeseen liittyy monen tekijän summaan: alueen viihtyisyys, koettu turvallisuus, luonnon ympäristö ja kokemukset alueen sosiaalisesta ympäristöstä vaikuttavat siihen, miten hyvin asukkaat alueellaan viihtyvät. Tässä artikkelissa tarkastellaan näitä osatekijöitä kahden näkökulman kautta. Ensin tehdään yleiskatsaus siihen, mitkä asiat omalla asuinalueella huolestuttavat helsinkiläisiä. Ilkivalta, viheralueiden väheneminen ja ihmisten syrjäytyminen aiheuttivat yleisimmin huolta. Huolestuneisuus oli yleisesti ottaen suurinta vanhimmassa, 65 vuotta täyttäneiden ikäryhmässä. Tarkempaan tarkasteluun otettiin ne huolet, jotka liittyvät sosiaaliseen epäjärjestykseen. Osoittautui, että koettu sosiaalinen epäjärjestys on jonkin verran lisääntynyt Helsingin asuinalueilla vuodesta 2015. Sosiaalisella epäjärjestyksellä ja asuinalueen koetulla turvattomuudella on aiemmin osoitettu olevan vahva yhteys, joka todettiin myös tämänkertaisesta aineistosta. Sosiaalisella epäjärjestyksellä oli myös selvä yhteys siihen, kuinka todennäköisesti arveltiin asukkaiden puuttuvan erilaisiin tilanteisiin: jos sosiaalinen epäjärjestys on suurempaa, puuttumisalttius on vähäisempää. 

Artikkelin tulokset perustuvat Helsingin kaupungin turvallisuustutkimuksen kyselyaineistoon, joka on kerätty loppuvuodesta 2021. Tutkimuskyselyyn vastasi lähes 4 000 helsinkiläistä ja vastausosuus oli 51 %. Kyselyn toteuttamisesta ja aineistosta ks. tarkemmin Keskinen & Kainulainen-d’Ambrosio (2022)

Asuinalueilla huolestuttavat asiat

Helsingin turvallisuuskyselyssä vuodelta 2021 tiedusteltiin vastaajan omaa asuinaluetta koskevista huolista. Näitä kysyttiin 14-kohtaisella listalla (Kuvio 1). Yleisimpinä huolenaiheina erottui kolme asiaa: viheralueiden väheneminen, paikkojen rikkominen ja töhryt sekä ihmisten syrjäytyminen. Nämä asiat huolestuttivat noin 40:ää prosenttia vähintään ”melko paljon”. Vähiten taas kysytyistä asioista huolestuttivat erityisryhmien asuntolat, alkoholin anniskelu päihtyneille ja alkoholin juominen julkisella paikalla. Enemmistöä vastaajista nämä asiat eivät huolestuttaneet ja vain noin joka viidettä ne huolestuttivat ”erittäin” tai ”melko” paljon. Muut kysytyt kohdat – häiriökäyttäytyminen, rikollisuus, työttömyys, ympäristön epäsiisteys, huumeet, etnisten ryhmien ristiriidat ja katuväkivalta – sijoittuivat näiden välimaastoon. Vähintään ”melko paljon” niistä huolestuneiden osuus oli 30 prosentin luokkaa tai hieman alle.

 

Asuinalueella huolestuttavien asioiden lista on esiintynyt suurin piirtein samana myös vuosien 2015 ja 2018 turvallisuustutkimuksissa. Kuviossa 2 on esitetty melko tai erittäin huolestuneiden osuudet näissä kolmessa kyselyssä.

Useimmissa kohdissa ei ollut tapahtunut mainittavaa muutosta. Suurin muutos on työttömyyden kohdalla: siitä huolestuneiden osuus on pudonnut puolesta kolmannekseen. Tosin 2015 tämän kohdan muotoilu oli hieman erilainen, ”työttömyyden lisääntyminen”, mikä saattaa vaikuttaa vastausjakaumaan.

Myös liikennekäyttäytymisestä huolestuneiden osuus on laskenut hieman kuudessa vuodessa: 36 prosentista 29 prosenttiin. Erityisryhmien asunnoista tai asumisesta huolestuneiden osuus on laskenut neljänneksestä viidennekseen. Paikkojen rikkomisesta ja töhryistä huolestuneiden osuus on puolestaan kasvanut 32 prosentista 40 prosenttiin. Viheralueiden väheneminen ei ollut mukana listassa vielä vuonna 2015. Kolmessa vuodessa siitä huolestuneiden osuus on kasvanut 37 prosentista 43 prosenttiin. 

 

Vanhin ikäryhmä eniten huolissaan asuinalueensa ongelmista

Vastauksia asuinaluehuoliin eriteltiin ikäryhmittäin. Päähavaintona tässä oli, että vanhin, 65 vuotta täyttäneiden ikäryhmä oli lähes kaikista asioista yleisemmin huolestunut kuin muut (Kuvio 3). Selvimmin tämä piirre ilmeni paikkojen rikkomisen ja töhryjen, työttömyyden, rikollisuuden sekä katuväkivallan kohdalla. Paikkojen rikkomisesta ja töhryistä vähintään ”melko paljon” huolestuneita oli alle 25-vuotiaista joka neljäs, mutta 65 vuotta täyttäneistä lähes 60 prosenttia. Vuoden 2018 kyselyssä ilmeni hyvin saman tyyppisiä riippuvuuksia iän ja asuinaluehuolien välillä (Keskinen & Pyyhtiä 2019).

Toisaalta oli muutamia kohtia, joissa huolestuneisuus ei paljonkaan vaihdellut iän mukaan. Näitä olivat selvimmin viheralueiden väheneminen, ihmisten häiriökäyttäytyminen ja huumeongelmat.

 

Huoli sosiaalisen epäjärjestyksen merkeistä kasvanut kuudessa vuodessa

Asuinalueita koskevien huolenaiheiden listalla oli varsin moninaisia ja eri tasoisia asioita ja ilmiöitä. Huolenaihelistasta kuusi kohtaa liittyi konkreettisiin sosiaalisen epäjärjestyksen ilmentymiin ja merkkeihin. Nämä huolenaiheet sisälsivät sekä fyysisen ympäristön piirteitä että ihmisten epäsosiaalista käyttäytymistä. Kuusi kohtaa olivat huumeiden käyttö ja -kauppa, häiriökäyttäytyminen, julkinen juopottelu, ympäristön epäsiisteys, ilkivalta (rikkominen ja töhryt) sekä katuväkivalta.

Sosiaalista epäjärjestystä ja sen yhteyttä koettuun turvattomuuteen on Suomessa tutkinut erityisesti Teemu Kemppainen (2017). Hänen mukaansa sosiaaliselle epäjärjestykselle asuinalueella on tyypillistä, että epävirallinen sosiaalinen kontrolli ei toimi kunnolla eikä yhteiseloa ohjaavista normeista vallitse yksimielisyyttä. Koetulla sosiaalisella epäjärjestyksellä on vahva yhteys alueen sosioekonomiseen huono-osaisuuteen sekä siellä koettuun turvattomuuteen (Kemppainen 2017). Sosiaalisella epäjärjestyksellä on myös osoitettu olevan selvää itsenäistä selitysvoimaa asukkaiden poismuuttohalukkuuteen senkin jälkeen, kun muut tekijät, mm. alueen sosioekonominen tilanne, on vakioitu (Parikka 2017). Samansuuntaisia tuloksia muuttohalukkuudesta saatiin myös Vilkaman ym. (2016) tutkimuksessa.

Edellä mainitusta kuudesta kysymyksestä muodostettiin summamuuttuja, joka voitiin nimetä ”sosiaalisen epäjärjestyksen mittariksi”. Mittarin reliabiliteetti oli hyvä (Cronbachin alphan arvo 0,75). Mittari skaalattiin vaihtelemaan välillä 0–10. Mitä suurempi arvo, sen enemmän vastaajilla oli huolta sosiaalisen epäjärjestyksen merkeistä. Arvot kasautuivat jossain määrin pienten arvojen eli vähäisen huolen päähän; suurimmalla osalla alueista ei siis oltu vahvasti huolissaan sosiaalisen epäjärjestyksen ilmiöistä. Mittarin keskiarvo koko kaupungin tasolla oli 3,56. Mittarin osiot olivat mukana myös vuoden 2015 turvallisuuskyselyssä, jolloin mittarin keskiarvo oli 3,32. Huoli sosiaalisen epäjärjestyksen merkeistä oli näin ollen hieman lisääntynyt (merkitsevä muutos, Mann-Whitneyn testi, p=0,000).

Mittarin arvoja tarkasteltiin alueellisesti. Peruspiiri on pienin alueyksikkö, jolla vastauksia on mahdollista analysoida. Useimmissa tapauksissa peruspiiri käsittää useita asuinalueita*.  Peruspiireillä oli kohtalaisen suuria eroja mittarin keskiarvossa: pienimmillään se oli kahden luokkaa, suurimmillaan taas viiden luokkaa. Oheinen kartta kertoo yleispiirteet mittarin arvon alueellisista eroista (Kuvio 4).

 

Kartasta havaitaan, että korkeita keskiarvoja sosiaalisen epäjärjestyksen mittarilla saivat jotkin itäiset ja koilliset lähiöt sekä Pitkänsillan pohjoispuoliset kaupunginosat Kallio, Alppiharju ja Vallila. Keskiarvo oli puolestaan alhainen esimerkiksi Pohjois-Helsingin pientalovoittoisilla alueilla, Lauttasaaressa, Munkkiniemessä ja Laajasalossa. Erot mittarin keskiarvossa noudattelevat pitkälti alueiden ennestään tiedossa olevia sosioekonomisia eroja. Sosioekonomisesti heikommilla alueilla oli enemmän huolta sosiaalisen epäjärjestyksen merkeistä, mikä oli ennakko-oletusten mukainen tulos.

Kuvio 5 kertoo, kuinka mittarin arvot peruspiireittäin muuttuivat vuosien 2015 ja 2021 välillä. Enemmistössä peruspiirejä sosiaalisen epäjärjestyksen mittarin keskiarvo kasvoi. Noin joka kolmannessa peruspiirissä oli kuitenkin myönteistä kehitystä eli mittarin arvo laski (keltaiset pallot). Mittarin lähtötason ja sen muutoksen välillä ei ollut havaittavissa riippuvuutta. Vaikka siis huoli sosiaalinen epäjärjestyksen ilmiöistä oli mittarin mukaan lisääntynyt, peruspiirien väliset erot eivät olleet kasvaneet

 

Sosiaalinen epäjärjestys, turvattomuus ja naapuruussuhteet

Koetulla sosiaalisella epäjärjestyksellä ja turvattomuuskokemuksella on vahva yhteys. Joskus turvattomuuskokemus jopa määritellään osaksi sosiaalisen epäjärjestyksen tunnusmerkkejä. Esimerkiksi Jarkko Rasinkangas (2013) yhdistää muodostamaansa sosiaalisen epäjärjestyksen mittariin sekä häiritsevää käyttäytymistä että pelon tunnetta koskevia asukaskyselyn vastauksia. Tässä analyysissa on nämä kuitenkin pidetty erillään. Ajatuksena on, että näiden yhteys saattaisi olla kausaalinen. Sosiaalisen epäjärjestyksen merkkien ja ilmiöiden voi ajatella aiheuttavan turvattomuuden kokemusta, jolloin niitä ei kannata yhdistää samaan mittariin.

Seuraava korrelaatiokuvio havainnollistaa sosiaalisen epäjärjestyksen yhteyttä turvattomuuteen peruspiirien tasolla (Kuvio 6). Myös tässä kuviossa kukin pallo edustaa yhtä Helsingin peruspiiriä. Kuviosta havaitaan varsin johdonmukainen riippuvuus: mitä korkeampi keskiarvo sosiaalisen epäjärjestyksen mittarilla, sitä suurempi osuus koki turvattomuutta liikkuessaan ulkosalla viikonloppuiltana. Korrelaatiokerroin oli erittäin korkea: 0,86.

 

Myös yksilötasolla huoli sosiaalisen epäjärjestyksen ilmiöistä ja turvattomuuden kokeminen viikonloppuiltana kulkevat käsi kädessä. Aineistosta laskettu näiden korrelaatiokerroin oli kohtalaisen korkea (r = 0,46).

Teemu Kemppaisen mukaan sosiaalisen epäjärjestyksen taustalla on puutteellinen naapuruston integraatio ja heikko sääntely. Integraatio viittaa siihen, missä määrin naapuruston asukkaat ovat tekemisissä toistensa kanssa. Sääntely puolestaan viittaa yhteisten pelisääntöjen muodostumiseen, noudattamiseen ja valvomiseen eli sosiaaliseen kontrolliin. (Kemppainen ym. 2020)

Turvallisuuskyselyssä integraatiota eli naapuruuskontaktien määrää kuvastaa naapureiden välisten juttelusuhteiden yleisyys. Kuvio 7 kertoo, millainen yhteys aineistosta muodostui naapurusten välisten juttelusuhteiden yleisyyden ja sosiaalisen epäjärjestyksen välillä, kun tarkasteluyksiköksi otettiin peruspiiri. Yhteys ei ole aivan niin johdonmukainen kuin edellä havaittu sosiaalisen epäjärjestyksen ja turvattomuuden välinen yhteys. Kuitenkin myös tässä muodostui tilastollisesti merkitsevä ja oletusten mukainen yhteys: sosiaalisen epäjärjestyksen mittarin arvo vaihteli käänteisesti juttelusuhteiden yleisyyden kanssa (korrelaatiokerroin r=-0,40).

 

Tilanteisiin puuttumisen alttius alueella

Sosiaalisen epäjärjestyksen tilaan kuuluu teorian mukaan myös piirre, että asukkaat ovat haluttomia puuttumaan alueella tapahtuviin asioihin (Parikka 2017). Tämä kytkeytyy epävirallisen kontrollin heikkouteen ja normiyksimielisyyden puuttumiseen. Turvallisuuskyselyn lomakkeessa tiedusteltiin, millaiseksi vastaajat arvioivat naapurustonsa puuttumisalttiuden erilaisiin tilanteisiin: sairaskohtaukset ja onnettomuudet, katutappelut sekä kadulla makaava ihminen. Tulosjakaumia on esitetty kuviossa 8.

Sairauskohtauksen tai onnettomuuden tilanteissa samoin kuin kadulla makaavan ihmisen tapauksessa olisi vastausten perusteella todennäköistä, että asukkaat puuttuisivat ja auttaisivat. Kolme neljästä vastasi, että puuttuminen olisi vähintään ”melko todennäköistä”.

Sen sijaan tappelun kohdalla on ymmärrettävästi korkeampi puuttumiskynnys, noin 40 prosenttia vastasi, että puuttuminen olisi vähintään ”melko” todennäköistä ja suunnilleen sama osuus vastasi, että puuttuminen olisi vähintään ”melko” epätodennäköistä.

 

Vastauksilla näihin kolmeen kysymykseen oli melko vahvat keskinäiset korrelaatiot. Näin ollen siitä voitiin muodostaa summamuuttuja (Cronbachin Alpha = 0,84). Mittari skaalattiin vaihtelemaan välillä 0–10. Mitä suurempi arvo summamuuttujalla, sitä todennäköisemmäksi arvioitiin tilanteisiin puuttuminen. Arvot kasautuivat jossain määrin suurempien arvojen päähän. Koko kaupungin tasolla summamuuttujan keskiarvoksi tuli 6,5.

Keskiarvot laskettiin myös peruspiireittäin, vaikka osassa peruspiirejä vastaajien määrä laskikin varsin pieneksi. Alimmillaan keskiarvo jäi muutamassa peruspiirissä alle kuuden, kun taas korkeimmillaan se joissakin peruspiireissä oli 7,5:n suuruusluokassa. Peruspiireittäin ilmeni varsin selvä tilastollinen riippuvuus sosiaalisen epäjärjestyksen asteen ja tilanteisiin puuttumisalttiuden välillä (Kuvio 9). Korrelaatiokerroin oli 0,73. Tämä olikin odotusten mukainen tulos. 

 

Lopuksi

Helsingin turvallisuuskyselyssä vastaajien yleisimpiä huolenaiheita olivat paikkojen rikkominen ja töhryt, viheralueiden väheneminen sekä ihmisten syrjäytyminen. Osa huolenaiheista liittyi sosiaaliseen epäjärjestykseen alueella. Näitä olivat huumeiden käyttö ja kauppa, häiriökäyttäytyminen, julkinen juopottelu, ympäristön epäsiisteys, ilkivalta sekä katuväkivalta. Näistä koostettiin sosiaalista epäjärjestystä kuvaava mittari. Tutkittiin myös mittarin arvojen yhteyttä eräisiin muihin indikaattoreihin Helsingin peruspiirien tasolla. Sosiaalisella epäjärjestyksellä oli ensinnäkin vahva yhteys koettuun turvattomuuteen sekä siihen, kuinka todennäköisesti alueen asukkaiden arvioitiin puuttuvan erilaisiin tilanteisiin, kuten onnettomuudet, sairauskohtaukset tai tappelut. Toiseksi havaittiin heikompi, negatiivinen korrelaatio sosiaalisen epäjärjestyksen ja naapurikontaktien määrään. Kaikki nämä yhteydet olivat ennakko-odotusten suuntaisia. Myönteistä oli, että suurimmalla osalla Helsingin alueista sosiaalinen epäjärjestys oli kohtalaisen vähäistä. Huolestuttava tulos kuitenkin oli se, että sosiaalinen epäjärjestys oli Helsingissä lisääntynyt vuodesta 2015. Ilmiötä on siis syytä mitata ja seurata jatkossakin.

Jukka Hirvonen toimii tutkijana Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitietoyksikössä. 

Turvallisuustutkimuksen tuloksista on julkaistu samaan aikaan tämän tarkastelun kanssa myös Vesa Keskisen artikkeli, jossa keskitytään turvattomuuskokemusten alueittaisiin eroihin Helsingin sisällä. 

 

* Otos oli kiintiöity peruspiireittäin, joten kaikista niistä voitiin laskea arvo. Vastaajien lukumäärä peruspiireittäin vaihteli välillä 77–119. Luottamusvälit muodostuvat kuitenkin näin pienillä lukumäärillä leveiksi, joten peruspiirien keskiarvoja ei tässä esitetä tarkkoina lukuina, vaan luokiteltuna teemakarttana.

 

Kirjallisuus:

Kemppainen, Teemu & Keskinen, Vesa & Pyyhtiä, Eija (2020). Turvallisuustutkimus: Naapuruussuhteet ja turvallisuuden tunne Helsingin asuinalueilla. Kvartti-verkkoartikkeli 15.01.2020.

Kemppainen, Teemu (2017). Disorder and insecurity in a residential context. A study focusing on Finnish suburban housing estates built in the 1960s and 1970s. Helsingin kaupunki, Kaupunkitutkimus ja -tilastot. Tutkimuksia 2017:2.

Keskinen, Vesa & Kainulainen-D’Ambrosio, Katariina (2022). Oma asuinalue ja Helsingin keskusta koetaan turvallisina paikkoina – tuloksia kaupungin turvallisuustutkimuksesta. Kvartti 1/2022. https://www.kvartti.fi/fi/artikkelit/oma-asuinalue-ja-helsingin-keskusta...

Keskinen, Vesa & Pyyhtiä, Eija (2019). Turvattomaksi koetuilla alueilla enemmän huolta lähiympäristöstä. Kvartti-verkkoartikkeli 09.09.2019.

Parikka, Tuomas (2017). Sosiaalisen epäjärjestyksen vaikutus muuttohalukkuuteen Helsingissä. Pro Gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos.

Rasinkangas, Jarkko (2013). Sosiaalinen eriytyminen Turun kaupunkiseudulla. Tutkimus asumisen alueellisista muutoksista ja asumispreferensseistä. Siirtolaisuusinstituutin tutkimuksia A 43. Turku.

Vilkama, Katja & Ahola, Susanna & Vaattovaara, Mari (2016). Välttelyä vai vetovoimaa? Asuinympäristön vaikutus asuinalueilla viihtymiseen ja muuttopäätöksiin pääkaupunkiseudulla. Helsingin kaupungin tietokeskus, tutkimuksia 4/2016.

Kommentoi