Helsinki
Kvartti 1/2014 |  05.05.2014Outi Rissanen

Pyöräilyn vaikuttamisrakenteet soluttautuvat kaupunginosiin

Osallistumiskulttuuri on muuttunut selvästi parin viime vuosikymmenen aikana, mutta kykenevätkö olemassa olevat yhteiskunnalliset osallistumisrakenteet vastaamaan muuttuneisiin osallistumisen tarpeisiin? Tämä kysymys rajaa näkökulman artikkelissa tarkasteltavaan Helsingin polkupyöräilijät ry:n hankkeeseen Helsingin pyöräilevät kaupunginosat (HPKO). Artikkelin tarkoituksena on kuvata, miten hanke vahvistaa pyöräilyn vaikuttamisrakenteita, sekä pohtia lyhyesti toiminnan edellytyksiä suhteessa osallistumiskulttuurin muutokseen. HPKO-hanke oli yksi vuoden 2013 Helsingin kaupungin alueellisen osallistumisen kokeiluhankkeista, joiden yhteisenä tavoitteena oli etsiä uusia toimintamalleja kaupunkilaisten osallistumisen ja vaikuttamisen lisäämiseksi.

Osallistumiskulttuurin muutos haastaa olemassa olevat osallistumisrakenteet

Viime vuosien aikana kansalaistoiminnan kentälle on ilmestynyt melko vapaamuotoisesti järjestyneitä mutta tehokkaasti kaupunkilaisia mobilisoivia, sosiaaliseen mediaan tukeutuvia ja omaehtoisuutta korostavia toimintaryhmiä ja liikkeitä. Nämä uudet toimijat ilmentävät kansalaistoiminnan kentällä tapahtunutta osallistumiskulttuurin muutosta. 1900-luvulla vallinneen järjestökeskeisen vaiheen jälkeen on siirrytty yhä enemmän kansalaisten valintoja, omaehtoisuutta ja toiminnan löyhää verkostomaisuutta korostavaan vaiheeseen (Stranius 2009).

Kansalaisyhteiskunnan osallisuus on jatkuvassa muutostilassa. Muutosta aikaisempaan nähden on kuvattu ennen kaikkea epämuodollisten toimijaverkostojen yleistymisenä formaalien organisaatioiden rinnalla (Stranius 2009). Muutos ilmenee myös järjestökentällä. Vuosituhannen vaihteessa syntyneet yhdistykset ilmentävät uusia yksilökeskeisiä kokemusmaailmoja yhteiskunnasta ja erilaisuudesta. Poliittisten ja ideologisten yhdistyksien määrä on vähentynyt, ja järjestötoiminta eriytyy yhä spesifisempien toimintamuotojen jäsentämiin ryhmiin (Itkonen 2000, 16-17).

Epämuodollisen kansalaistoiminnan kasvu sekä järjestötoiminnassa tapahtuneet muutokset kielivät laajemmasta osallistumiskulttuurin muutoksesta. Kansalaistoiminnan uudet piirteet heijastelevat osallistumisen muutosta vastikkeellisemmaksi ja kohdistetummaksi. Ihmiset eivät ole valmiita sitoutumaan pitkäjänteiseen toimintaan vaan osallistuvat yksittäisiin projekteihin oman mielenkiintonsa mukaan. (Stranius & Laaksonen 2011, 13).

Kansalaistoiminnan kentällä tapahtunut muutos luo moninaisia mahdollisuuksia niin vireän kansalaisyhteiskunnan kuin myös suoran ja edustuksellisen demokratian toteutumiselle. Vaikuttamismahdollisuudet monipuolistuvat ja verkostomainen toimintamuoto tarjoaa ihmisille enemmän matalan kynnyksen tarttumapintoja, joiden kautta he voivat tulla mukaan kansalaistoimintaan. Epämuodolliset toimijat rikastuttavat julkista keskustelua nostamalla tehokkaasti uusia kysymyksiä esille ja kyseenalaistavat vakiintuneita käytäntöjä. Epämuodollinen kansalaistoiminta tekee yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta entistä läpinäkyvämpää ja hajautuneempaa (Stranius 2009, 162.)

Samalla kansalaistoiminnan sisällön ja muodon muutos luo paineita kollektiivisen toiminnan ympärille ja asettaa useita haasteita perinteiselle yhteiskunnalliselle vaikuttamistyölle (Stranius 2009, 162). Keskeisimmäksi haasteeksi muodostuu se, miten järjestöt kykenevät kehittämään toimintatapojaan avoimemmiksi, kohtaavammiksi ja paremmin jäsenten ja toiminnasta kiinnostuneiden tarpeisiin vastaaviksi, sekä toisaalta se, kuinka kaupungin hallinto ja valtio voivat osallistua epämuodolliseen kansalaistoiminataan ja sen tukemiseen (mt., 26). Stranius (2009, 162) onkin painottanut, että demokraattinen valtio tarvitsee epämuodollisia liikkeitä enemmän kuin yksilökeskeiset hetkelliset liikkeet tarvitsevat valtiota tai hallintoa.

Demokratiapilotit osana demokratian kehittämistä Helsingissä

Kansalaisdemokratian kehittämisellä ja tutkimisella on pitkät perinteet Helsingissä. Kuntalaki ohjaa edustuksellisen demokratian lisäksi kuntia huolehtimaan siitä, että kuntalaisilla on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Vaikutusmahdollisuuksia on pyritty lisäämään kehittämällä uusia toimintamalleja, jotka vahvistavat kuntalaisten osallistumisen mahdollisuuksia ja rakenteita. Suoran osallistumisen vahvistamisen tarve liittyy yleisesti keskusteluun demokratian tilasta 2000-luvulla. Suoran osallistumisen keinojen lisäämisen edustuksellisen demokratian käytäntöjen rinnalla, on katsottu luovan paremmat edellytyksen demokratian toteutumiselle. (Kettunen 2002, 18.)

Helsingin kaupunki toteutti vuonna 2013 alueellisen osallistumisen kokeiluhankkeen Helsingin demokratiapilotit. Kokeiluun valittiin 10 pääosin kaupunkilaisvetoista hanketta, joiden yhteisenä tavoitteena oli etsiä uusia toimintamalleja kaupunkilaisten osallistumisen ja vaikuttamisen lisäämiseksi. Kokeilu noudatti kaupunginhallituksen strategista linjaa vuosille 2009–2013 alueellisen demokratian kehittämisestä. Kokeiluhankkeen sisällöstä vastasi kaupunginjohtajan toimialaan kuulunut kaupunginjohtajan asettama työryhmä. Demokratiapiloteista tehtiin arviointi- ja seurantatutkimus (Högnabba 2014), jonka toteutuksesta vastasi Helsingin kaupungin tietokeskus. (Typpi & kump. 2013, 5-9.)

Pilottivuoden kokemuksia tutkineen Stina Högnabban (2013, 24-29) mukaan pilottien kokeiluista on nostettavissa yksitoista kehitettyä osallistumiskäytäntöä tai menetelmää, jotka ovat edelleen jaoteltavissa viiteen menetelmäkoriin: raadit, yksittäiset tai jatkuvat asukasfoorumit, suunnittelumallit, tapahtumat ja Kerro kartalla -teknologiatyökalu. Högnabban mukaan pilottivuoden kokemukset osoittavat menetelmäkorien olevan hyviä ja mielekkäitä vuorovaikutuskäytäntöjä alueellisen tai kaupunkitasoisen demokratiatyön kehittämisessä. Menetelmäkorit soveltuvat käytettäviksi erilaisiin tarpeisiin ja tilanteisiin. Högnabba muistuttaa kuitenkin, että niiden soveltamisen yhteydessä tulee ottaa huomioon, millaisesta osallisuudesta kulloinkin on kyse ja minkälaista tietoa menetelmät tuottavat.

Demokratiapilottien kokemuksista saatua tietoa tullaan hyödyntämään demokratian kehittämistyössä, ja strategiakauden 2013–2016 aikana alueellisen osallistumisen kehittämistä jatketaankin piloteista saatujen kokemuksien pohjalta. Helsingin kaupunki on järjestellyt vuoden 2014 alusta demokratia- ja vuorovaikutustyötä tukevaa organisaatiorakennetta uudestaan. Pilottien tuottama kokemustieto osallistuvan lähidemokratian erilaisista käytänteistä voi parhaimmillaan edistää tätä työtä (Högnabba 2014, 12).

Helsingin pyöräilevät kaupunginosat -hanke vahvistaa pyöräilyn vaikuttamisrakenteita

Helsingin pyöräilevät kaupunginosat (HPKO) -hanke valittiin yhdeksi kymmenestä demokratiapilotista, joiden toteutumista seurattiin ja tuettiin Helsingin kaupungin toimesta vuoden 2013 ajan. Hankkeen tarkoituksena on vahvistaa pyöräilyn vaikuttamisrakenteita kaupunginosatasolla. Hankeidea perustuu kokemukseen kaupunginosatoiminnan viriämisestä ja paikallisuuden merkityksen korostumisesta. Sen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Helsingin Polkupyöräilijät ry (HePo).

Pyöräilyn vaikuttamisrakenteiden vahvistaminen perustuu kaupunginosakohtaisten liikenneryhmien perustamiseen. Liikenneryhmissä on kyse suhteellisen vapaamuotoisista ryhmistä, jotka järjestyvät omiksi toimijoikseen tai osaksi kaupunginosayhdistystoimintaa. Niiden toiminta rakentuu paikallisista tarpeista, osallistujien omien kiinnostusten mukaan. Eri kaupunginosien liikenneryhmien yhteisenä tavoitteena on kaupunkilaisten aktivoiminen pyöräilyn edistämiseen alueiden ja taloyhtiöiden suunnittelussa. HPKO-hanke tukee toiminnan aloittamista, jonka jälkeen ryhmien on tarkoitus jatkaa toimintaa itsenäisesti.

Kaupunginosakohtaisten liikenneryhmien muodostaminen aloitettiin yhteistyön rakentamisella kaupunginosiin. Paikallisia yhteistyökumppaneita pyrittiin tavoittamaan HePo:n jäsenrekisterin kautta ja suorilla yhteydenotoilla kaupunginosa- ja asukasyhdistyksiin. Liikenneryhmien muodostumisen yhdeksi kriittiseksi menestystekijäksi nähtiin myös pyöräilijöiden paikallisen verkostoitumisen edesauttaminen (Nisula & Reponen 2013). Vuoden aikana järjestettiin toimintaa, jolla pyrittiin luomaan luontevia kohtaamispaikkoja alueen pyöräilijöille sekä haluttiin innostaa järjestämään itse toimintaa. Pilottivuoden aikana aktiivista toimintaa oli erityisesti Roihuvuoressa ja Pohjois-Haagassa. Vaikka hanke sai innokkaan vastaanoton myös muualla kaupungissa, ei uusien, omaehtoisesti pyöräilyn edistämistoimintaa järjestävien ryhmien perustaminen toteutunut toivotulla tavalla (Nisula & Reponen 2013).

Pilottivuoden kokemukset ohjaavat toimintaa vuonna 2014. Kaupunginosa- ja asukasyhdistysten kautta ei onnistuttu tavoittamaan toivotulla tavalla aktiivisia pyöräilijöitä, eikä yhdistyksen jäsenet itse innostuneet toiminnan omaehtoiseen toteuttamiseen. Vuonna 2014 panostetaankin HePo:n jäsenistön aktivoimiseen ja muiden mahdollisten paikallistoimijoiden kartoittamiseen. Lisäksi pilottivuoden kokemukset osoittivat erilaisten tapahtumien tukevan verkostoitumista hyvin eri tavoin. Esimerkiksi monessa kaupunginosassa järjestetty perhepyöräretki toimi kyllä yhteisöllisenä, mukavana ja pyöräilyyn innostavana tapahtumana, muttei edesauttanut pyöräilyaktiivien verkostoitumista ja innostumista omaehtoisen toiminnan toteuttamiseen. (Nisula & Reponen 2013.)

Tapahtumien merkitys näyttäytyy niin, että ne toimivat paitsi keinona paikallisten verkostojen muodostamiseen, niin myös itsetarkoituksellisena, yhteisöllisenä toimintana. Vuoden 2013 aikana järjestettiin paljon erilaisia tapahtumia ympäri kaupunkia, esimerkiksi katuajokoulutuksia, maahanmuuttajien pyöräilyopetusta, perhepyöräretkiä, pyörän huollon opastusta sekä pyöräileviä työmatkabusseja. Samalla toimintamuotoja pyrittiin kehittämään ja mallintamaan, jotta niitä voitaisiin jatkossa toteutettaa helposti eri olosuhteissa ilman suuria resursseja. Erityisen positiivinen kokemus saatiin syyskuussa 2013 järjestetystä maahanmuuttajanaisille suunnatusta pyöräilykoulutuksesta. Tilaisuus koettiin voimaannuttavana niin osallistujien kuin myös järjestäjien taholta (Nisula & Reponen 2013).

Pyöräilyyn innostavien tapahtumien lisäksi hankkeen toimintarepertuaariin kuuluvat erilaiset koulutustilaisuudet, joiden keinoin vahvistetaan pyöräilyyn edistämiseen tarvittavaa tietotaitoa. Tilaisuuksien tarkoitus on perehdyttää kaupunkilaisia erityisesti vaikuttamiskeinoihin alueiden ja talonyhtiöiden suunnittelussa sekä tukea vertaisoppimista. Pilottivuoden aikana tilaisuuksia suunniteltiin ja kehitettiin.

Vuoden aikana tehdyn suunnittelu- ja kehittämistyön yhtenä keskeisenä tuloksena on täsmentynyt kuva kaavakoulu-konseptista. Kaavakoulun sisältö rakentuu paikallisista tarpeista käsin. Paikalliset liikenneolosuhteet kartoitetaan Kerro kartalla -sovelluksella, jota hankkeen aktiivit muokkasivat pilotin tarpeiden mukaiseksi. Vuoden 2013 aikana kysely toteutettiin Pohjois-Haagassa, Roihuvuoressa ja Kannelmäessä. Kyselyn tulokset analysoitiin ja käytiin läpi asukasilloissa kohdealueilla. Sen avulla kartoitettiin ongelmallisia paikkoja ja pyöräpysäköintitilannetta sekä kerättiin kehittämisideoita. Kerro kartalla -sovellus on Helsingin kaupungin karttapohjainen osallistuvan suunnittelun väline (www.kerrokartalla.fi).

Kerro kartalla -kyselyn avulla kartoitettuihin ongelmallisiin liikenneratkaisuihin tutustutaan paikan päällä, kerrataan läpi liikennesääntöjen mukainen pyöräily, ja keskustellaan siitä, miten ongelma voitaisiin ratkaista liikennesuunnittelun keinoin (=katuajokoulutus). Tilaisuus täydentyy kaavakouluksi nimetyllä koulutusosuudella, jossa perehdytään tarkemmin vaikuttamismahdollisuuksiin ja -keinoihin liikennesuunnittelussa. Uutta koulutuskokonaisuutta kokeiltiin ensimmäistä kertaa Roihuvuoressa syksyllä 2013. Vuoden 2014 aikana sitä toteutetaan muilla kohdealueilla.

Kaavavaikuttamisen lisäksi hankkeen myötä pyritään vahvistamaan tietämystä yksittäisten talonyhtiöiden kehittämistoimista pyöräilyyn edistämiseksi. Sitä varten vuoden aikana on laadittu tarkoin hiottu tietopaketti, jota pyritään levittämään HePo:n laajan jäsenistön kautta potentiaalisiin kohteisiin.

Epämuodollisella toiminnalla kohti vaikuttavampaa osallistumista

Helsingin Polkupyöräilijät ry on Suomen suurin ja vanhin pyöräilijöiden liikennepoliittinen yhdistys. Yli 30 vuotta toimineen järjestön jäsenmäärä on kasvanut viime aikoina huimasti: kaikkiaan 1 400 jäsenestä jopa 75 prosenttia on liittynyt järjestöön 4–5 viime vuoden aikana. Monenkirjava jäsenistö luo haasteen toiminnan kehittämiselle. Järjestön toiminta muodostuu tällä hetkellä yli kahdestakymmenestä toimintamuodosta, joista pääosa liittyy joko kuntolenkkitoimintaan, pyöräretkeilyyn tai pyöräilijöiden edunvalvontaan. Toimintamuotoja pyritään kehittämään jatkuvasti. (Hast, 2012.) Helsingin pyöräilevät kaupunginosat -hanke on yksi esimerkki HePo:n toimintamuotojen kehittämistyöstä, ja se kertoo laajemmin aktiivisesta pyrkimyksestä vahvistaa kaupunkilaisten osallistumismahdollisuuksia pyöräilyn edistämiseen.

Hankkeeseen asetettujen tavoitteiden toteutuminen riippuu pitkälti siitä, onnistutaanko vuoden 2014 aikana muodostamaan uusia, omaehtoisesti toimivia kaupunginosakohtaisia liikenneryhmiä. Liikenneryhmien perustaminen laajentaisi HePo:n toimintakulttuuria, kun epämuodollinen toiminta vahvistuisi formaalimman järjestötoiminnan rinnalla. Lisäksi osallistumisrakenteen levittäytyminen kaupunginosiin loisi niin edellytykset kaupunkilaisten aktivoimiseen pyöräilyn edistämisessä kuin myös hyvät toimintamahdollisuudet omaehtoisille liikenneryhmille. Liikenneryhmät hyötyisivät pitkäjänteisen järjestötoiminnan myötä rakentuneesta tietotaidosta sekä vakiintuneesta vuorovaikutuskanavasta hallinnon ja kaupunkilaisten välillä.

HPKO-hankkeen keinoin pyritään luomaan uusia osallistumismuotoja, jotka vastaisivat kaupunkilaisten osallistumistarpeisiin. Liikenneryhmät ovat löyhiä toimijaverkostoja, joiden yhteistoiminta muodostuu jäsenten omien kiinnostuksen kohteiden ja resurssien mukaan. Itseohjautuvat toimintaryhmät tarjoavat myös matalan kynnyksen tarttumapintoja kohti vaikuttavampaa kansalaistoimintaa.

HPKO-hankkeessa on kyse ennen kaikkea tieto-osallisuuden vahvistamisesta, joka tukee vaikuttavamman osallistumisen toteutumista. Kaupunkilaisten motivaatio sekä riittävä määrä tietoa ja taitoa luovat edellytykset vaikuttaa pyöräilyyn alueiden ja taloyhtiöiden suunnittelussa. Suunnitteluprosessin tuntemus ja kaavojen lukutaito vahvistavat yhtäältä asukkaiden osallistumismahdollisuuksia ja hyödyttävät toisaalta myös kaupunkisuunnitteluprosessia, kun kaupunkilaisten tuottama tieto laajentaa suunnittelun tietovarantoa.

Outi Rissanen toimii projektityöntekijänä Helsingin demokratiapilotit -hankkeessa.

Kirjallisuus:

Hast, T. (2012). HePon toiminta kehittyy ja monipuolistuu. Jäsenkyselyn tuloksissa näkyy jäsenkunnan moninaisuus. Polkija, joulukuu 2012, 30–37. Helsingin polkupyöräilijät. Julkaisu luettavissa: www.hepo.fi/polkija-lehti/

Högnabba, S. (2014). "Unelmia, pikavoittoja ja demokratipöhinää". Helsingin demokratiapilottien tulokset. Tutkimuskatsauksia 1/2014. Helsingin kaupungin tietokeskus.

Itkonen, H. (2000). Kansalaistoiminnan suuri linja. Liikunnan kansalaistoiminta – muutokset, merkitykset ja reunaehdot. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 152. Helsinki.

Kettunen, P. (2002). Miksi osallistumisesta puhutaan? Osallistumisen kehittäminen suomalaisissa kunnissa. Teoksessa: Bäcklund, P., Häkli, J., & H. Schulman (toim.). Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa. 18–35. Tammer-paino oy, Tampere.

Nisula, P. & M. Reponen (2013). Demokratiapilottien seurantatutkimuksen yhteydessä toteutettu haastattelu 11.11.2013 Tietokeskuksella.

Stranius, L. (2009). Epämuodollinen kansalaistoiminta – järjestötoiminnasta kevytaktivismiin. Oikeusministeriön julkaisuja 5/2009, 138–169.

Stranius, L. & L. Laaksonen (2011). Verkkovaikuttamisesta 2010-luvulla. Selvitys verkossa pääosin tai kokonaan tapahtuvan yhdistystoiminnan mahdollistamisesta. Oikeusministeriön julkaisuja 1/2011.

Typpi, J., Reunanen, T. & O. Rissanen (2013). Alueellisen osallistumisen kokeilu. Väliraportti 13.9.2013. Helsingin kaupunki. Internetjulkaisu osoitteessa www.demokratia.hel.fi 

Kommentoi

Lehdessä: